Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Omanin alku

Kuva
Svanski sanoi aamulla, tänään on uudenvuodenaatto!
Toiset päivittelevät tässä kohtaa, ai kauhea! Mihin se vuosi katosi?! Minä en.
Tässä vuodessa olen elänyt joka minuutin, myös ne karmeat, tunninpituisiksi venyneet piinaavat minuutit, joita 2018 sisälsi paljon.

Vuosi alkoi räiskyvästi ohjusten paukkuessa Riyadhissa. Kevät toi mukanaan äärimmäiset hiekkamyrskyt, jotka aiheuttivat varsinkin lasten terveydenromahduksen, äidille jonkin muunlaisen romahduksen.
Sitten tuli kesä ja kodittomuus, pelko tulevasta ja akuutit kriisit kaikilla mahdollisilla elämän aloilla. Lopuksi armahtava syksy, elämänpolku alkoi taas tasaantua. Jossain joulunkorvilla tuli tunne, me ehkä selvisimme, nipin napin, mutta kuitenkin.

Olemme muuttaneet. Katsomme nyt Arabianniemeä Omanista käsin.
Oman on tuonut elämäämme takaisin luonnon, vapauden ja tasavertaisuuden. Pahat kuohut takana vaatii kuitenkin aikaa elämän tasaantumiseen, mutta vahvasti uskon, että polunpää on taas löytynyt.

Mutta en minä muistele vuottani, …

Kukkakoreja ja lätäköitä

Olen kehittänyt selviytymisrituaalin, kun elämä menee vaikeaksi. Tuijotan uima-allastani ja mietin, että tämä on vain se hinta, joka minun tulee maksaa elämästä altaan reunalla.
Kaikella on hintansa.
Kaikella on aikansa.
Kaikella on paikkansa,

Minä olen maksanut ison hinnan siitä, että sain Svanskin, Gilbertin ja Giliaanan. Sain sen loistokkaan elämän maailmalla, josta haaveilin. Aika on mennyt nopeasti. Aika on antanut paljon, mitään en tekisi toisin. Mutta nyt mietin, on tehtävä kaikki toisin.

On äitienpäivä. Herään isoon pamahdukseen!
Oliko se taas ohjus?
Vai hiekkamyrsky?
Ei, tällä kertaa se on pieni aikaisin herännyt poikani, joka tiputti puolentoistalitran vesipullon yöpöydältä peltirasiaan.
4:50 on aika herätä.
Nappaan pojan matkaani ja kuljen muuttolaatikkosokkelossa alakertaan, joka on kuin pomminjäljiltä. Eilen oli hiekkamyrsky, kaksi ipanaa saa 24 tunnissa enemmän tuhoa sisällä, kuin hiekkamyrsky ulkona.

Kukaan ei tiedä mihin me muutamme. Pakkaan muuttolaatikoita ilman oso…

Lihava kosto.

Kuva
Kun aloitin vuosia sitten, tämän blogin kirjoittamisen. Ajattelin siitä tulevan champanjaisenpirskahteleva kuvaus, seurapiirienpyörteissä kiitävästä pariskunnasta, jonka elämä on pelkkää pintaliitoa cosmopoliittisessa kuplassa.

Sitten herään eräänä aamuna todellisuuteen, abbaya niskassa, naisten bussissa, matkalla suljetusta compaundista kuljettajan valvonnassa, tarkaan valittuun ostoskeskukseen.
Olen juuri puhunut puhelimessa compaundin ohjelmavastaavan kanssa ja valittanut, pian ajankohtaiseksi tulevasta, pääsiäisen kohokohdasta, munajahdista.

Naapurin lasten jokavuotisesta liittoumasta, joka etsii munat ennakkoon ja siitä faktasta, että lapseni ystävineen, ei koskaan saa yhtään munaa.
Valitukseni meni läpi ja minulle luvattiin munarikas pääsiäinen... Joten pystyin rauhassa keskittymään lasten-liian-syvä-kahluuallas-valitusketjuun.


Compaundiimme rakennetaan liian syvää lasten kahluuallasta ja järjestimme ryhmittymän, joka vastustaa projektia.
Sama ryhmittymä vastustaa myös erään täi…