Giliaanan kattaus

Kun viettää lähes kaiken ajan, pienen yksivuotiaansa kanssa, helposti huomaa, mitä asioita hän pitää tärkeänä, mitä asioita hän haluaa ja toivoo. Vaikka verbaalinen ilmaisemin on vielä tasoa ”kissa”, ”tätä” ja äitin komentaessa raikuva pelastushuuto ”Apaaaaaaaa!!!”

Olen huomannut tämän syksyn kuluessa, että lapsellani on ilmennyt pikkujakkarahimo. 

Missä vain hän näkee pikkujakkaran, hän syöksee siinä tai sen läheisyydessä olevat lapset, kumoon, kenoon tai mihin vaan ja kapuaa onnesta soikeansa itsenä jakkaralle. 

Istuu siinä katsellen hieman alaspäin muita lapsia tyytyväinen hymy kasvoillaan.

Huomasin vähän käytetyn lastenpöydän ja tuolien myynti-ilmoituksen osto- ja myyntipalstalla. Hain sen, vaikka Svanski mutisikin, että mihin sitä tarvitaan?

Päiväunet päättyivät riemunkiljuntaan, kun sängynkaidetta kolisteleva lapsi oli huomannut huoneeseensa ilmestyneen sisustuselementin. 

Koko illan hän istui ja piirsi, välillä nousi toiselle tuolille seisomaan piti raivokkaan innostavan puheen, katsoi minua silmiin, osoitti ja puhui siansaksaa vihaisella korostuksella, juuri kun minua oikeasti alkoi pelottaa, että mihin minua käännytetään, kajautti ilmoille piippolan vaariin hiihaa hiiihaa hooon!!!

Svanski tuli kotiin. Sanoi: Olit oikeassa, pöytä tuli tarpeeseen.

Kello kaksitoista yöllä, pieniprovokatiivinentaiteilijamme, oli nukkunut jo kolmetuntia. Säpsähdin hereille, kun pinnasängystä kajahti katkerahuuto. Ei rauhoittunut, otin viereeni, ei rauhoittunut, kimpesi itseään johonkin. 

Tarjosin vettä, sain mukin otsaani, tarjosin tutttia, se lensi. 

Kampesin lastani hyvän kymmenenminuuttia makuuasentoon ja hän kimpesi pystyyn, kunnes jalkapalloa katsonut Svanski ei enää kestänyt.Päästä se irti! Katsotaan mitä hän haluaa, tuli isällinen komennus.

Vapautettu Giliaana ponkaisi pystyyn, marssi pöytänsä luo. 

Katsoi vihaisesti punaista pantteria, joka istui hänen tuolillaan, nappasi sen, marssi olohuoneeseen raukkaa pantteria raivokkaasti mukana raahaten ja heitti sen sohvalle ja karjaisi. Marssi takaisin atelijeensa istui tuolille, alkoi piirtää ja lopetti samalla myös huutamisen.

Hän piirsi tunnin, kunnes hänen pienet nappisilmänsä olivat niin kierossa ja käsi melkein vapisi inspiraation viimeisissä pyörteissä. Kannoin hänet nukkumaan, Hän protsetoi, mutta sammui vihdoin.

Katsoimme Svanskin kanssa toisiamme. Tätä ei taas usko kukaan!

Svanski ei ollut tyytyväinen, me joudumme muuttamaan tuon pöydän, se ei edes osissa mahdu laatikkoon!!

Svanskia myös askarrutti, koko episodi suhteessa lapsen normaaliuteen.

Minua hymyilytti, tajusin Giliaanan ajatusjuoksua vähän. Hän keskellä yötä heräsi, ja joku helkutan vaaleanpunainen villieläin, jota hän toisinaan jopa piti arvossa, oli kivunnut hänen selkänsätakana, hänen tuolilleen!! 

Kyllä siinä nyt vähintään alligaattorigeeni potkaisee itsensä turboasentoon. 

Raivo taas luo taiteilijasielussa inspiraation, joka ei poistu nukkumalla.

Minusta yöntunteina syntynyt työ, jossa punainen viivamyrsky kohtaa mustan, kertoo juuri tästä raivosta ja punaisenpantterin pettävästä käytöksestä.

Svanski kuunteli analyysiani silmät selällään ja piteli kädessään kyseistä taideluomusta. 

Katsoi minua, katsoi piirustusta. Olet ihan sekasin! Mene nukkumaan! 

Kun hipsin takaisin peitonalle kuulin, kun Svanski mutisi, missä tässä muka on pantteri?