tiistai 13. lokakuuta 2015

Kun ei muuta KEKSI NYT!!

Siskolikka nimitti meidän Giliaanan viime kesänä Evil Master Mindiksi.
Viimeaikaiset tapahtumaketjut ovat osoittaneet, että nimitys ei ole kovinkaan yliampuva.
Kerta toisensa jälkeen, joudun tilanteeseen, jossa Evil Master Mind päihittää minut oveluudellaan.

Vauvauinti tuo viikottainen pärskähdys iloa, niin lapselle, kuin äidille.
Onnistumista ja uusia haasteita. Tai ainakin niin luulin, kun intopiukeana ilmottauduin tunneille.
En ymmärtänyt, että maksoin 500 rialia Evil Master Mindin temmellyskentästä.

Tunnille osallistuu myős Ruotsalainen poika. Ihana pellavapää.
Jokakerta hän saapuu äitinsä kanssa iloisesti paikalle.
Joka kerta hän joutuu Evil Master Mindin hyökkäyksen kohteeksi.

Edellisellä tunilla lapseni varasti pojan pyyhkeen. Kuivaili siihen pokkana pieniä pyöreitä käsiään.
Heti kun tajusin tilanteen, syöksyin apuun ja pyyhe palautettiin hiljaa vieressä tönöttävälle pellavapäälle. Mutta ei mikään anteeksipyyntö tietenkään poistanut sitä faktaa, että pyyhe oli nyt märkä.

Tänään kaikki sujui hienosti, kunnes törmäsimme vessasta tullessamme pellavapäähän ja hänen äitiinsä.
Käännyin sekunninsadasosaksi heittääkseni käsipaperin roskiin ja silloin Evil Master Mind hyökkäsi. Pellavapää istui rattaissaan ja oli juuri haukkaamasa palaa isosta keksistä. Lapseni nappasi yhdellä liikkeellä keksin ja tunki sen samantien kokonaisena suuhunsa!

Pellavapää jäi taas jähmettyneenä tuijottamaan teon törkeyttä, joka tuntui menevän täysin ohi hänen ymmärryksensä.

Kiljuin Giliaana ei! Et voi ottaa toisen keksiä!!! Häpeänpuna nousi kasvoilleni, kun tyttö mussutti tyytyväisenä keksiään.

Pellavapään äiti antoi iloisesti pojalleen toisen keksin ja sanoi, että Giliaana saa pitää keksinsä.
Saa pitää!! Tietenkin saa, koska oli tunkenut sen jo suuhunsa niin syvälle, kuin hamsterinposket vain vetivät! Halusin vajota lattiakaivon syvyyksiin.

Pahoittelin kerran jos toisenkin ja komensin Giliaanaa sanomaan kiitos ja olehyvä ja anteeksi, edes jollain niistä kolmesta kielestä, jota hänen tulisi osata.
Giliaana ei tehnyt elettäkään ainakaan anteeksi pyynnöksi. Hymyili vain leveästi, niin että pienet etuhampaat välkkyivät valkoisina keksinmurujen seassa.

Pidin komentoa autossa. Näin ei voi käyttäytyä!
Lapseni tapitti minua hiljaa, sitten nuoli sormensa äänekkäästi ja taputti tyytyväisenä mahaansa.
Ei minkäänlaista elettä katumuksesta.
Kotimatkan hän lauleskeli ja pöristeli iloisesti.....

Täytyy varmaan ensiviikolla viedä pellavapäälle pulla!