maanantai 29. joulukuuta 2014

Villasukat jalassa, pitsipaita päällä. On aika hyvästien....

Ajattelin, että et tunne minua enää, kun toin Giliaanan luoksesi.
Ihastuen katsoit lasta, sanoit: "Hän on kaunis. Kuka on äiti?"
Hämmennyin sanoin: "Minä."
Katsoit äitiäni ja kysyit: "Oletko ollut kiltti mummo?"

Minut valtasi lämmin tunne, olet ollut kanssamme aina! Pidit äitiäni sylissä, kun hän oli vauva, nyt opetat hänelle mummoutta. Ei se ole ihme, olethan jo Iso-, iso-, isotäti.

Hymyilit Giliaanan sinne tänne pyöriville käsille. "Hänest tulloo kästyö immeinen."
Samalla komensit tätiäni avaamaan laatikon. Sukat Giliaanalle! Villasukat. Niin kuin kaikille meille.

Suorista hänen asentoaan, pää nuokkuu. Vaikka olit jo väsynyt ja pyörätuolissa, olit ottanut tilanteen jämptisti haltuun. Tätini, Äitini, minä ja Giliaana, kaikki jämptisti järjestyksessä. Muta suurella rakkaudella.

Opetit, että elämä on villasukkien jämptiä, arkista, mutta samalla hentoa ja kaunista, kuin monimutkaisin pitsi.

Opin, että vahvuus tulee ikkunalaudallisesta saint paulioita ja meikkipussissa olevasta kaiken korjaavasta salvasta.
Laastari korjaa paljon, itku ei mitään!
Huonokin päivä lähtee sujumaan, kun laittaa tukan jämptille ponnarille. Joskus se kiristi niin, että silmissä vinkui. Mutta se ei haitannut, sillä tiesin, että se varmana pysyy, kun on kerran jämptisti laitettu.

Teini-iässä meinasin lentää pyllylleni! Virkkasit minulle pitsipaidan. Käskit laittaa alle vain tissiliivit! Pidän paitaa yhä ja näytän upealta siinä ja tissiliiveissä.

Olet täti minulle, siskolleni, serkuilleni, pikkuserkuilleni, äidilleni, tädeilleni ja enoilleni. Täti isolla T:llä. Et kenenkään äiti vaan täti.
Minustakin tuli täti. Olen ylpeä siitä. Minulla on kukkia ikkunalla ja salvaa meikkilaukussa.

Sinä lähdit, me kaipaamme sinua!

Hiukset napakalla ponnarilla, pää pystyssä, jalat lämpiminä, me jatkamme.

Kiitos huolenpidostasi, opeistasi, läsnäolostasi. Rakas täti, isolla T.llä.

torstai 27. marraskuuta 2014

Universaaliton joulustressi.

Menin lähikauppaan, jonka myyntivaltti on se, että saat kaiken tärkeän, aivan kotinurkaltasi. Kiersin ympäri hyllyvälejä ja etsin, vaan en lötänyt....
"Anteeksi, missä on tomusokeri?" Pysäytin hyllyjä, hitaasti, mutta varmasti täyttävän myyntipojan.
"Mikä?!?"
Niinpätietysti, taas tässä ikivanhassa dilemmassa, hän ei ole koskaan kuullutkaan koko tomusokerista. Ja vaikka kuinka intän, hän myy minulle ei oota. Puhtaasti siksi, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa, tämä glitteriflipflopeissa hänen edessään tönöttävä kotirouva ja hänen sokerivaateensa.

En tiedä miksi, mutta aina kuitenkin yritän. Varmasti sairas huumorintajuni tekee minulle kepposia.
"Tomusokeri!" Toistin selkeästi. Se mistä tehdään kuorrutetta piparien päälle" Virhe! Tiesin sen kun päästin suustani sanan pipari.
Samassa pojan ilme kirkastui ja hän osoitti hyllyn päässä olevaa piparivalikoimaa. Suustani pääsi kuin itkuvirtenä, vain yksi sana epätoivoinen, eiiiiiii.

"Sokeria!"
"Tässä on sokeria." Poika osoitti kädellään hyllyä, jossa on pussikaupalla saman firman samoissa kahdenkilonsäkeissä olevaa hienoasokeria.

"Ei, kun tomusokeria!" kiljuu tämä flipflopjalkainen kotirouva, tietämättä kyllä miksi. Turhaahan tämä on, päämäärätöntä tappelua rikkinäistä tuulimyllyä vastaan. Jos nyt tähän tarinaan voi sotkea, hollantilaisen vertauksen ja miksi ei voisi, koska hollantilainen naapurinrouva juuri ohitti minut kärryillään, selkeästi kuunnellen draamani syvimpää tarkoitusta.

"Teillä piti olla täällä kaikkea tarpeellista, mutta ei ole tomusokeria, tähän aikaan vuodesta!"
Poika tuijotti minua hymyillen ja heilutti päätänsä puolelta toiselle ja osoitti yhä kahdenkilonsokerisäkkejä.

Niin, eihän hän tiedä, että nyt on, se aika vuodesta, jolloin hullut flipflopjalkaiset rouvat saavat lyhythetkisiä romahduksia kaupankäytävillä, jonkun sokerin jauhatusasteen vuoksi.
Ei hän tunne käsitettä joulupipari, saatikka niiden koristelu, ei ne kuulu hänen elämäänsä.
Hän saattaisi ymmärtää tuskani, jos etsisin Gram Masalaa hikihatussa, juuri ennen jotain hänen pyhäänsä... tuskin ehkä sillloinkaan. Stressi ei ainakaan tyőskentelystä päätellen ole lainkaan hänen juttunsa.

Tajuan itseni ja tomusokerittomanhätäni olevan universaalisti mitätön seikka. Poistun flipflopit läplätten ja ajan rauhallisesti toiseen kauppaan, ostan tomusokerin ja pelästyn...
Neljäs joulu arabiassa ja olenko vihdoin omaksunut ins Allah ajattelun?! 

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kalliiksi tulee, vain elämä…

Lauantaiaamu, kello hiipii kohti kuutta. Giliaana nuoleskelee huuliaan puoliunessa, hän on juuri syőnyt ja nukahtanut uudelleen.
Minä olen kuitenkin jo täysin hereillä. Hiivin olohuoneeseen ja päräytän pyőrimään edellisenillan „vain elämää”-jakson. 
Kaikki nuoruuteni ideoolit: Samuli, Vesku ja Toni. Paulankin potpureita on muutama tullut läpi tanssittua, sumuisissa yőkerhoissa. Joskus, vuosi tai muutamakin sitten.

Olen juuri päässyt tunnelmaan, kun Giliaana kiljaisee ja vaatii päästä mukaan tv:n katseluun. 
Giliaana nuoresta iästään huolimatta, ei suostu hiljaiseen sivurooliin, tässä musiikkituokiossa. Vaan vetää omia soolojaan korkeelta ja kovaa, niin Samulin, Tonin, kuin kummankin Paulan páálle.
Tyttő kiljuu ja pőrisee. Menevimmissä kohdissa potkii vauhtia jaloillaan, niin että sitteri heiluu.

Sehän on sanomattakin selvää, että Svanski ei tälläisessä metakassa nuku, vaan kőmpii myős lauantaiaamun vain elämää episoodiin.

-Kenen talo toi on?

-Ei kenenkään, se on hotelli.

-Tienaako artistit niin huonosti Suomessa, että ei ole varaa kavereita kotiinsa kutsua?! On se kauheaa, kirjoittelet hittibiisejä, asut kadulla!

-No ei se nyt ihan noin mene. Tuollakin on oma levy-yhtiő ja tuo asuu Maltalla!

-Minne maksaa verot? Onko oma talo siellä Maltalla? Onko Suomella ja Maltalla kaksoisverotussopimus? Eikő tuo ollut siinä Mission in possible leffassa? Minkälainen sopimus siinäkin oli? Helposti saanut kuule useemman tonnin, vaikka oli sivurooli?! Eikä kutsunut noita kavereitaan sinne Maltalle…sikamaista!

- Nyt turpakiinni! Samuli on nuoruuteni ideooli, enkä siedä hänen solvaustaan kesken koskettavan dueton!

Karjaisuni johdosta on hetken hiljaista, pois lukien siis Giliaanan laulu, joka yhä edelleen raikaa sitteristä. Vauhdikkaita kiljahduksia ja pőrinää, joka saa kuolan valumaan suloisesti kaksoisleuan syővereihin.

-Paljonkohan noiden hotellilasku on? Koko viikko ja seitsemán henkeá?!

- Svanski oikeesti! Nyt haluan kuunnella tämän laulun!

-No ei ole kaksinen versio, onko tuon naisen biisi?!

-ON!!! Ole hiljaa!

Svanski hipsuttelee toimistoonsa ja kuvittelen saaneeni omanaikani takasin. Olen juuri keskittymässä Paula Koivuniemen räppäykseen kun Svanski palaa..

-Siis mieti, ei niitä ole seitsemää! On tuo bändi ja kuvaustiimi myős! Se on helposti tollasessa pikku hotellissa kuule, full house!

Katson epäuskovasti Svanskia, joka hakkaa laskintaan ja ampuu minua lisäkysymyksillä.

-Onko avoin baari? Kuuluuko ruuat, eli laskenko täysylläpidolla?? Niillä on tuo kokoushuone alvariinsa käytőssä, siitä extraa ja kävikő ne muuten viime jaksossa saunassa?! Tuskin kuuluu peruspakettiin?!

-Mihin perkuleen pakettiin! Kiljun epätoivoisesti, koko ohjelma on mennyt minulta jo ihan hukkaan.

-Kyllä tämä varmaan jonain pakettina on myyty. Tuskin kannaattaa ottaa huonehuoneelta… 
Laskuri sauhuaa… Tässähän ei kyllä nyt tienaa kukaan muu, kuin tuo hotelli!
Ettei vaan olisi joku kuvausryhmänjäsenen kaveri, tuo hotelin johtaja… ai ai, niin sisäpiirikauppaa nyt!

-Turpakiinni! Mun ohjelmat aina terrorisoidaan ja tässä on vielä Vesa-Matti Loiri!

-Että on Loirikin tällaiseen sopukauppaan alentunut! Onkohan sillä suhde tuon tumman naisen kanssa?

-Svanski! Et edes tiedä, kuka on Loiri!!!

-Tiedänpäs, se on se pimpelipom dragqueen ja sillä on kyllä suhde ton tumman kanssa!

-Ei ole! Nyt hiljaa, ihan oikeasti!!!

Taas hetken hiljaisuus, jonka kuitenkin rikkoo kaiken aikaa nakuttava laskukone…

-Olis kannattanut ton Samulin vaan ottaa toi ryhmä sinne Maltalle! Hävis pitkän pennin, ei niillä Hollywood-leffan sivuosilla, nyt niin hyvin tienaa….

Luovutan! En sano enään mitään! Tuijotan apaattisesti Svanskin saamaa loppusaldoa laskimenruudulta ja kuuntelen korkealta ja kovaa raikuvaa Giliaanan sooloa, kun vain elämää- sarjan viimeisen jakson lopputekstit välkkyvät tv:n ruudulta.


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Häiriösignaalia sosiaalisissa ultraääniaalloissa

Paluu arkeen on taas käynnissä ja lomat on vietetty.
Viimekesäinen elämänluominen ja sen ylläpito on vienyt sen verran minun aikaa, että olen täysin pudonnut sosiaalisuudenkelkasta.
Nyt puhkun intoa kaikkea sosiaalista kohtaan ja Svanski tietysti koettaa avuliaana auttaa.
Ei sillä, että apu olisi jotenkin tarpeen.

Svanski huusi minut alakerran toimistoon, kun siellä oli asiakkaana, eräs itäeurooppalainen kotiäiti.
Hän arveli, että meistä voisi olla seuraa toisilleen.
Jos olisin Svanski, en välttämättä täyttäisi ihan heti sitä lottokuponkia.
Tässä ote numero yksi, Helenan sosiaaliset taidot, paluu ihmistenelämään:

Nihkeä keskustelunalku ei saanut tuulta purjeisiin, joten syytin mielessäni aikaa, paikkaa ja omaa väsymystäni ja päätin paeta tilanteesta pyytämällä Rouvan puhelinnumeron, myöhempää kahvittelua silmällä pitäen.

Rouva: Odota en muista numeroani ulkoa, kysyn mieheltäni.
Minä: Joo mullakin välillä viiraa vintissä, enkä muista mitään, että kysy vaan! heheheh (idioottimaista hekottelua)

Rouva mulkaisee minua kysyvästi, mutta huutaa sitten miehellensä, joka hyvinkin kovaan ääneen saapuu kailottamaan puhelinnumeron, aivan meidän korvan juureen.

Rouva: Anteeksi, mieheni puhuu aina hiukan lujaa. 
On töissään niin siihen tottunut. Hän kun on lääkäri! Lääkäreiden tulee puhua kuuluvasti, nii in sellaista se sitten on, lääkärin vaimona, saa aina selitellä, miksi lääkärimies huutaa.
-Onko korvalääkäri?!
-Ei. Rouva toteaa jotenkin suivaantuneesti.
-Ajattelin vaan, kun pitää niille potilaille huutaa?
Rouva jatkaa kankeaa linjaansa: -Lääkärin tulee puhua kuuluvasti!

En tiedä mistä näin kylmäkkä lääkärinvaimo on kaivettu?! Koitan kuitenkin vielä saada keskustelun jäistä:
-Selvä, niin tietysti! Mikäs lääkäri hän sitten on?
-Ultraäänilääkäri! Rouva julistaa ylpeästi.
-En tiennytkään, että hekin on lääkäreitä? Hamad- sairaalassakaan eivät osanneet ikinä sanoa onko lapsi tyttö vai poika, luulin että ovat hoitajatasoa.
Tajuan sammakon olevan jo ulos suustani, mutta yritän kuitenkin korjata lausuntoani epätoivoisella naurahduksella. Mutta Rouva ei hekottelusta lämpene.
-Kyllä minun mieheni olisi sen erottanut!
-Niin uskon sen! Yksityisessä sairaalassa varmaan parempi taso, kuin Hamadissa, jossa itse olin.
-Mieheni on töissä Hamadissa!

Enää ei edes isävainaan luotsaama jäänsärkijäkään saisi tämän keskustelun jäitä murretuksi!
-Niin tietenkin on. Ja hyvä että on, siis siellä Hamadissa. Varmaan parantaa tasoa siellä, siis tämä sinun miehesi, varsinkin juuri näiden ultraäänihoitojen… tarkoitan lääkäreiden ammattikunnassa….

Soperran mitä sattuu ja tajuan, että nyt en kaiva omaa hautaani tavanomaiseen tyyliini kuokalla, vaan nyt on Madamella käsissään oikein kaivinkone. Sillä sudin turbovauhtia itseäni keskustelun syvimpään hautaan!

Pakenen keskustelusta jollain typerällä ”soitellaan ja mennään syömään” fraasilla, vaikka tiedän, että tästä haudasta ei enää kahvikutsuille nousta.

Katson leikkikaaren alla sätkivää Giliaanaa, hän ei todellakaan saanut ultraäänilääkärin lapsesta leikkikaveria. Onneksi minulla on vielä aikaa harjoitella!
Sillä menee ainakin vielä parivuotta ennen kuin Giliaana tajuaa, että on parempi keskittyä postimerkkienkeräilyyn yksin, kuin luottaa äitinsä sosiaalisiin taitoihin leikkikaverin metsästyksessä…
En meinaan henkeeni nyt kyllä pidättelisi sen leikkikaverin kanssa.




tiistai 23. syyskuuta 2014

Kesälomalla sienenmetsästysaikaan osa 2. Kasakka konflikti

Istuin kärttyinen Giliaana sylissäni makuuhuoneessa ja koitin uuvuttaa lasta uneen, uuden laulukirjan ja suloisen lauluääneni (älkää hirnuko siellä) voimin.

Olin juuri pääsemässä kasakkalaulun kertikseen, kun anoppi tuli ilmoittamaan, että laulan venäläistä laulua!? 
Sanoin, että olen asiasta tietoinen ja palasin iloisen slaavirallini syöveröihin…
”Tuulessa soiden nyt raikuu laulu kaaasakoideeeeen…”

Aopin pää tunkee taas ovelta. ”Meidän kielellä tuohon on myös sanat….”
Aha, tokaisen äyseästi, minulla on nyt lapsen tuutulaulu pahasti kesken ja anopin tietoiskut kevyesti kiristävät iloisen rallin tunnelmaa.

”Tuulessa soiden nyt raikuu laulu kaaasakoideeeeen…” pääsen taas arojen tunnelmaan kunnes…
Anopin pää jysähtää jälleen oven väärälle puolelle: "Olimme sentään 53 vuotta venäjän vallan alla, että tunnemme kyllä venäläiset laulut!!"
Selvä! Ääneni alkaa selkeästi kiristyä, samassa ovella on myös appiukko. 

”Miksi Helena laulaa venäjäksi?!?”
Laulan kyllä suomeksi! Korjaan appiukkoa.
”Tuo on kyllä venäläinen laulu!” Tiedotusvuorossa oleva appiukko julistaa.
Puren hammasta ja puristan sylissäni kohta laulun keskeytymisestä itkuraivarihuutoon pillahtavaa Giliaanaa….
”Sankareiden joukko kotiiin paaalaaaa!” 

Saan säkeistön loppuun, kun anoppi kailottaa Svaskille Helena laulaa venäläistä laulua, me olimme kuitenkin 53 vuotta venäjän vallan alla!!

En ymmärrä mitä merkitystä tällä kaikella on mun iloisen nukutusrallin kanssa!?! 

Hermoa kiristää ja päätän lisätä nukutus repertuaariini myös partisaanivalssin ja moskovanvalot, ihan vaan ärsyttääkseni! Tiesin, että jonain päivänä tulen olemaan onnellinen siitä yläasteen musiikinopettajasta, jolle slaavilainen rillumarei-musiikki oli pakkomielle!

Giliaanaa ei itänaapuri painotteinen iltasoitto häirinnyt. Anoppia sen sijaan näyttää suivaannuttavan! heheheh Evil laugh!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kesälomalla sienenmetsästys aikaan osa 1. Käypää kääpää!


KP pysähtyy iltapäivälenkillä yht äkkiä, kuin seinään! Tuijottaa alas jyrkkää rinnettä, jonka pohjalla luikertelee joen sivuhaara.
 - No niin, nyt on kääpää!! Miten en tullessa huomannut?! Nyt Helena ota veitsi ja tämä ämpäri, käy keräämässä ne!!

Katson kauhuissani alas rinnettä:
 - Noi tuolta joen rannastako?!? Ei tonne ryteikköön kukaan pääse!! Ja onko tää ees luvallista? Ne ovat tuon talon pihalla!!

- EI ole pihalla! Tuolla on rajapyykki!
- Missä?!
- Tuolla! KP  huitoo epämääräisesti 360 astetta joka suuntaan.

Karjun, En varmana mene!!
KP tuuppaa minut ämpäreineni alas rinnettä.
 – Tsip, tsip nyt vaan, ei hyvää kääpää sinne jätetä!

Rämmin läpi joenrannan ryteikön, kompastelen risuihin, mutta vältän kaatumisen ja syöksymisen jokeen tarttumalla viimetingassa märkään puunrunkoon.

KP karjuu tieltä: Leikkaa siltä veitsellä hattu pois!!! 
Silloin muistan, ainiin minullahan on veitsi kädessä! Hyvä, että en puukottanut itseäni samalla, kun suoritin tätä itsetuhoista rämesyöksyä kohti kääpä apajaa.
Leikkaan hatun irti. 
-KP karjuu, onko sieni?
-No eikö me niitä tässä jahdata!!! Karjun takaisin.
-Niin, niin, mutta onko heltat!! Karjuu KP.
- On!!! karjun takaisin.
-Jaa, no ei se sitten ole kääpää, ei otetakkaan! Karjuu KP ja lähtee muina miehinä jatkamaan lenkkiä.


Rämmin ylösrinnettä takaisin tielle. Juuri kun pääsen taas ihmisten ilmoille kärrää Svanski ja Giliaana paikalle. 

Svanski katsoo ensin minua ja sitten puukkoa ja ämpäriä. 
-Sinä olet Helena sekaisin, miksi sinä siellä rämeikössä kuljet? 
Svanski tempaisee päästäni risun ja pudistaa päätään tuomitsevan kysyvästi. 
Sitten hän juoksee kärreinensä KP:n kiinni ja kuulen, kun huonolla suomella toteaa: 
-Sinun tyttösi on hullu, hän ei pysy tiellä, katso, katso hän hunting mushrooms!
 KP nauraa ja selittää Svanskille ontuvalla englannilla: -It was kääpä you know heheheheh ja nauraa päälle!

Seison ämpäreineni ja veitsineni keskellä tietä, kun Svanski, Giliaana, kärryt ja KP jatkavat iltapäivälenkkiään syyskuisen auringon paistaessa kauniisti metsätielle. 

lauantai 30. elokuuta 2014

Vaippalaukkutreeni

Me ollaan lähdössä kesälomalle!
Kyllä syyskuussa, kun kesään ei lomat mahtunut. 
Piti luoda ihmisiä ja pelastaa maailmaa, kaikin puolin aikataulullisesti liian tiukka kesä.

Minä istuin ilmastointilaitteen alla ja haaveilin vaahteranlehtikasoista ja syysaamun sumuisista hetkistä, kun Svanski kieppui ympäri taloa etsien Giliaanan tuttia.
Huusin se on hoitolaukussa!

Giliaana puolestaan kieppui tuolissaan vieressäni ja yritti murhata katseellaan tuolista roikkuvaa leikkiapinaa, kun Svanski tuli roikuttamaan nenämme eteen hoitolaukkua. Käsilaukkumallinen hoitolaukku ei kuulemma soveltunut lentomatkustamisen tiukkoihin standardeihin.

Lupasin perehtyä matkamallisenlaukun kriteereihin ja löysinkin sellaisen kauppakeskuksesta. 
Se on Ferrarin punainen, siis unisex ja siinä on taskuja ja tilaa vaativampaankin standardistoon.

Svanski tutki laukun ja hyväksyi sen Giliaanan tarpeisiin sopivaksi. Sitten alkoi treenaus! 
Kyllä matkustus pienen lapsen kanssa on vaativaa ja Svanski ei halunnut ajautua tyttärineen toisten matkustajien vihan kohteeksi vain puhtaasti siksi, että emme olleet varautuneet kaikkeen. Me matkustamme tyylillä! Hän julisti!

Svanski piteli Giliaanaa ja huuteli minulle mahdollisia hätätilanteita, jolloin minä kaivoin tarvittavat hoitotarvikkeet laukusta mahdollisimman nopeasti, yhdellä kädellä.
Svanskin mielestä oli parasta harjoitella heti yhdellä kädellä, koska tyylillä matkustaessa ylimääräinen käsi saattoi hyvinkin tulla tarpeeseen.
Harjoittelimme myös kassin käyttöä yhdellä jalalla, puhtaasti siksi, että se huvitti meitä!

Svanski karjui: likainen vaippa!
Sekunnissa minulla oli käsissä vaippa, puhdistuspyyhe ja alusta!
Sitten etenimme järjestyksellisesti läpi kaikki mahdolliset tilanteet, oksennus, koliikkikohtaus, nälkä, jano, selittämätön raivo…

Sitten Svanski karjui: ”Merimiesasu!”
Mikä hemmetin hätätilanne se muka on? Kysyin hiukan näreissäni yhdellä jalalla seisten toisella kädellä kassinpohjaa penkoen.
Svanskin mielestä tällainen tilanne saattoi tulla esimerkiksi check in tiskillä.
Ajattele jos virkailija päättääkin veloittaa ylikiloista?! Mutta meillä on suloinen merimiesasuun sonnustautunut lapsi, kyllä siinä parkkiintuneinkin virkailija heltyy!

Sain asun esille laukusta sekunnissa, mutta en halunnut aloittaa riitaa siitä, kuinka saisin sen check in jonossa yhtä nopeasti lapsen päälle, hellyttääkseni parkkiintuneen virkailijan.

Jatkoimme harjoitusta.
Svanski huusi manikyyri!
Karjuin: Svanski oikeasti manikyyri! Kuuden tunnin lennolla?!?! Ei varmana ole akuutti hätä!
Voi olla! Väitti tuohtunut Svanski vastaan.

En halunnut epäonnistua ja aloittaa vaippalaukkutreeniä alusta. Astuin tukevasti kahdelle jalalle ja ilmoitin, että en voinut tehdä mitään, koska kynsisaksia ei saa viedä matkustamoon.

Svanski tuijotti minua tiukasti: Sinä olet nyt äiti! Mieti! Mieti!
Mieti mitä? Karjuin ja pysyin tiukasti kannassani siitä, että manikyyri ei voi olla nollavuotiaalle mikään hätätilanne!
Mutta Svanski oli sitä mieltä, että mikäli en pystynyt näin yksinkertaista tilannetta ratkaisemaan en ollut valmis lomamatkailuun lapsen kanssa!
Minä halusin lomalle!
Ilmoitin purevani kynnen poikki hampailla.
Svanski tuijotti minua hetken hiljaa, mutta hyväksyi sitten vastauksen ja hoitolaukkukoe todettiin läpäistyksi.

Kanssamatkustajien on sitten turha ainakaan syyttää meitä siitä, että emme ole kaikkeen varautuneita, sillä rintaruokintatreenit on sovittu vielä ensi viikolle, juuri ennen lomaa! 
Näissä treeneissä on erillisinä osuuksina uuden peittävän pontsonkieputus ja ruokinta niin, että ei vilahtele mikään, minkä Svanksi on etukäteen määrittänyt niin sanotuksi private-alueeksi!

perjantai 29. elokuuta 2014

Koliikkiajot

Ystävieni keskuudessa uusi urheiluharrastuksemme on poikinut paljon kysymyksiä ja ihmettelyä. 
Koska koliikkiajo lajina tuntuu olevan varsin tuntematon suomessa, kerron tässä nyt hieman lajista.

Kolikkiajot on urheilulaji, jota voidaan harrastaa perheessä tai yhteisössä, jossa on vaippaikäinen mini-ihminen. Koliikkiharrastajien kesken häntä kutsutaan Kolikoksi.
Kolikon lisäksi harrastaja tarvitsee koliikkikärryt ja kärrääjät. 
Yhdessä tiimissä voi olla korkeintaan yhdet koliikkikärrit ja kaksi kärrääjää. Kolikoita voi olla useampikin, mikäli kärrientilavuus sen sallii.

Kärrit tulee koristella säihkyviksi, jotta ne näkyvät, yleensä yöllä pidettävissä koliikkiajoissa.
Kärrääjät usein harjautuvatkin varsin hyviksi glitteröijiksi.
Muilta ominaisuuksiltaan kärrien tulee olla sulavaliikkeiset ja nopeasti kasattavat.

No sitten itse ajoihin. Kuten jo mainitsin koliikkiajot tapahtuvat ilta- ja yöaikaan. Yleensä 21-03 välisenä aikana. Joskus voidaan järjestää lisäajoja, jotka alkavat aikaisemmin tai loppuvat myöhemmin, mutta nämä kestävyysajot ovat vain lajin harjaantuneemmille harrastajille. 
Aloittelijan voimat yleensä hiipuvat jo ennen lisäaikaa eli kolinatuntia.

Ajot alkavat kolikon aktivoinnilla, yleensä kolikko aktivoituu täysimittaiseen koliikkiin noin tuntia ennen ajon alkua. Tämän jälkeen Kolikko lastataan koliautoon, joka yleensä harastajien keskuudessa on farmarimallinen auto, jonka perässä koliikkikärryt kulkevat helposti.

Koliikkiulvova kolikko kuskataan koliikkiajoradalle ja lastataan siellä koliikkikärryyn jolloin varsinainen ajo voi alkaa.
Kärrääjillä on oikeus ajojen aikana nauttia virvokkeita, kunhan koliikkikärrit eivät missään vaiheessa pysähdy.
Koliikkiajojen voittaja on se, joka saa nopeimmin kolikon koliikkitomaksi eli vaiennettua. 
Salittuja menetelmiä Kolikon vaientamiseen on hänen kärrääminen koliikkikärrissä, muut menetelmät eivät ole koliikkiajojen aikana sallittu.
Joskus kisojen hävinnyt kolikko ei sammu lainkaan, jolloin hävinnyt joukkue voi keskeyttää ajot lisäajan (kolinatunnin) jälkeen ja jatkaa kolikon ajeluttamista koliikkiautolla.

Koliikkiajotiimiä voi kasvattaa noin vuoden harrastamisen jälkeen uudella kolikolla jolloin pääsee korkeammalle koliikkiajotasolle eli kolille.
Koli-tason harrastajat ovatkin sitten jo lajille täysin omistautuneita hardcore-koliikkikuskeja.

Koli-tasossa kilpailutiimiin lisätään Kolikon ja kärrääjien lisäksi erillinen kakara-yksikkö, joka ajojen alussa kirmaa sinne tänne kärreistä erillään.
Kärrääjien tulee ensin kiinniottaa kyseinen erillisyksikkö eli kakara. Kiinnioton on tapahduttava niin, että koliikkikärry-yksikkö pysyy kaiken aikaa liikkeessä.
Kun kakara saadaan kiinni, se on kiinnitettävä kärry-yksikköön, jonka jälkeen, sekä kakara, että kolikko, on saatava hiljenemään koliikista.  
Koliikkikärryajojen Koli-tasoja voidaan lisätä vähintään vuoden harjoittelun jälkeen uusia. Hurjimmilla Koliikkikärryajojen harrastajilla saattaa olla, jopa kolme tai neljä erillistä kakara yksikköä.

Minä, Svanki ja Giliaana ollaan siis varsin uusia lajinharrastajia ja vasta perus-kolikkotasolla.


perjantai 15. elokuuta 2014

Vaippa foorumi

Elämä pienen diktaattorin kanssa vaatii muutoksia, mutta kahdessa kuukaudessa alkaa jo sopeutua. 
Niinpä en ihmetellyt, kun löysin itseni eilen supermarketin vaippaosastolta.
Etsin jo suhteellisen suveneeristi, bumbino bambino super hyper luxus vaippoja.

Vaippahyllyllä kimppuuni hyökkäsi yli-innokas, ilmeisemmin alipalkattu, jumbber bumbber buble boo- vaippojenedustaja.
Hän halusi, että ostan samoja vaippoja Giliaanalle, kuin mitä hän on käyttänyt pojallensa jo viimeiset viisi vuotta?!?
Tuijotin myyntiedustajaa kauhuissani, viisi vuotta?!?!
”Niin kyllä! Minun poikani rakastaa jumbber bumbber buble boo- vaippoja!” Ylisti aasialaisittain englantia murtava myyntiedustaja.

Ajattelin, että pääsen tilanteesta pienellä ironisella huumoripläjäyksellä ja naurahdin, että mitä ilmeisimmin rakastaa, kun viiteen vuoteen ei ole vessaan oppinut!

Käännyin lähteäkseni pois, bumbino bambino super hyper luxus vaippojeni kanssa,
mutta myyntiedustaja oli päättänyt saada provikkansa.
Hän katsoi minua kiiluvin, lähes viivaksi kiinni vedetyin silmin, puristaen kädessään jumbber-pakettia ja toisti hiukan murhaavaampaan sävyyn, painottaen myyntipuheensa avainsanoja, viisi ja minun poika!!

Yritin hymyillä ja kärrätä itseni ulos tilanteesta, mutta myyntiedustaja ei luovuttanut vaan tiputti paketin jumbbereita kärryyni, julistaen niiden olevan uusinta uutta, japanilaista tekniikkaa!
Minulla ei ollut mitään tietoa, mitä tekniikkaa minun bumbinoni olivat, mutta ne olivat hyper super luxus ja se riitti minulle!

Nappasin paketin takaisin myyjälle ja sanoin päätyväni kuitenkin kahteen valitsemaani säästöpakkaukseen.
Käännyin taas lähteäkseni, mutta juuri kun sain karavaanini liikkeelle, jysähti ostoskärriini säästöpakkaus jumbbereita! Naamani edessä, ehkä jopa liian lähellä, kiiluivat nyt jo hyvin vihamieliset silmät ja minulle toistettiin uudestaa ”Japanilaista tekniikkaa! Vaipan voi uudelleen sulkea!”

Olin juuri räjähtämäisilläni vaippapainostuksesta, kun kuulin selkäni takana tutun äänen, joka naurahti: Uudelleen sulkea!?! Minun prinsessa ei kakkaa kahta kertaa samaan vaippaan!”
Se oli Svanski, joka vihdoin kärräsi itsensä ja Giliaanan avukseni. (Hän kun ei enää Giliaanan syntymänjälkeen keskity supermarketissa muuhun, kuin tyttärensä esittelyyn, niin tutuille, kuin tuntemattomillekin.)
Svanski tempaisi jumberpaketin kärrystä ja teki nopean laskutoimituksen suhteessa vaipan hintaan ja kappalemäärään, jonka jälkeen totesi edustajalle, ”ei tämä ole edullisempaa?! ”

Myyjä kiskoi nyt jo suunsakin tiukaksi viiruksi ja puhisi: ” On edullisempaa vain viisi rialia! Tämä toinen yhdeksän!”
Svanski heilutteli vuoroin mitäkin pakettia käsissään ja koitti selventää edustajalle, että viiden rialin paketissa oli vähemmän vaippoja!

Muutamassa sekunnissa he olivat ajautuneet täysimittaiseen vaippasotaan!
Svanski huusi argumentteja hinta-määrä suhteesta ja edustaja jankutti vaippojen uudelleen sulkeutumisesta ja japanilaisesta tekniikasta ja välillä tunki viisivuotisen poikansakin johonkin väliin!

Lopulta Svanski hermostui. Hän Tempaisi, sekä viiden rialin, että säästökoon jumber-paketit edustajalta, ja tunki ne kärryynsä, karjuen mennessään, että: ”Hyvä on! Hyvä on! Että ostetaan sitten japanilaista tekniikkaa!!”

Minä jäin hölmistyneenä seisomaan keskelle käytävää Giliaanan rattaiden ja myyntiedustajan kanssa, kun Svanski kärräsi ostoskärriä raivokkaasti ruokaosastolle.
Nappasin Giliaanan ja painelin perään. Kun tavoitin Svanskin hän huomasi kärräävänsä vääriä kärryjä ja tempaisi nopeasti prinsessansa takaisin ja jupisi samalla: ”Me ei niin oteta noita jumppereita, kato ne on sitä paitsi pojille!” Svanski kuiski ja osoitti paketissa postailevaa pojankuvaa, samalla olkansa yli vilkuillen, kuin peläten edustajan uutta hyökkäystä.
Pienen pikapalaverin jälkeen päätimme vaivihkaa jättää jumbers-paketit kassalle ja näin vapautuisimme ongelmasta.

Kun viimeinen tuote oli läpäissyt kassan, pyysi kassapoika tyrkkäämään jumbers-paketteja eteenpäin, että ne tippuisivat liukuhihnalle.
Myyjän ilme oli jokseenkin kysyvä, kun Svanski ja minä karjaisimme yhteen ääneen: ”Ei, emme ota niitä!!” 

Kävelimme ulos kaupasta ja tunsin takaraivossani edustajan laserkatseen vaippaosastolta.
Äkkiä ulos, ennen kuin joku palauttaa vaipat takaisin myyntiedustajalle!
Sanattomalla sopimuksella puskimme kärryihimme hiukan lisää vauhtia!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Ryöstö

Eilen illalla mulla välähti loistokasidea. Päätin ryöstää sen! Sittenhän siitä päästäisiin, kertaheitolla.
Miten en sitä aikaisemmin tajunnut?! Ei tällaista mahdollisuutta tule, kuin ehkä kerran elämässä!

Ihmisvetkuli-kuntopyörä sai toimia rikoskumppaninani. Poljin sitä, kuin viimeistä päivää, kaikki kaksi minuuttia. Svanski, joka mussutti tripla-suklaa-gelatoa sohvalla huuteli, että suunnitelmani oli älyvapaa ja hän ei ollut aivan varma, polkemisen terveellisyydestä! Että jos lopettaisin hölmöilyn!

En ollut samaa mieltä! Oli vain oltava sitkeä ja sukelsin vaahtokylvyn lämpöön.
Svanski tallusti kylpyhuoneen ovelle ja kaapi jäätelöpakkaustaan. ”Tossa ei Helena ole järjen hiventäkään ei syntymäpäivää voi varastaa! Ja sitä paitsi, en huoli sitä päivää! Se kuuluu älyvapaalle siskollesi, haluan uuden käyttämättömän päivän.”

Nousin närkästyneenä kylvystä ja tallustin vettä valuvana olohuoneeseen ja lösähdin sohvalle. Tempaisin jäätelön Svanskilta ja juuri, kun olin iskemässä lusikkaani pehmeään gelatoon, tajusin että purkki oli tyhjä!
”Söitkö perkule koko litran jäätelöä?!?” karjuin kiukkuani.
Svanski otti heti puolustuslinjan. Hänen elämänsä, oli kuulemma juuri nyt niin kovin rankaa ja vaimokin raskaana, että pieni määrä sympatiaa ja ymmärrystä olisi minulta nyt heruttava. Hänen mukaan, tällaisiin tilanteisiin jäätelö oli parasta lääkettä!

Mökötin vaimonraskaudesta kärsivälle Svankille ja sille faktalle, että suunnitelmani ei näyttänyt ensimmäistäkään oiretta onnistuakseen.

Svanski nuoli vielä jäätelölusikkaansa ja katsoi minua toruen. ”Helena yksinkertaisesti et voi varastaa siskosi syntymäpäivää, se on jo sinultakin aivan älyvapaa idea! Kyllä se syntyy, mutta ei vielä huomenna! Omana päivänään sitten.”

Päätin jatkaa kuitenkin vielä hetken mökötystä ja jupisin: ”Pitäköön sisko päivänsä” ja marssin takaisin kylpyyn.


Hyvää syntymäpäivää sisko, ryöstö epäonnistui ja saat pitää päiväsi! Ainakin toistaiseksi :D

(Myöhemmin selvisi, että en ollut ainoa rikollisliiga tällä ryöstöapajalla. Onnittelut saaliin napanneelle ja hänen vanhemmilleen :D )

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Pakko mahtua kun….


Mies: Ei, ei , ei, ei se mahdu!!
Helena: Yes, yes, yes!!! Kyllä se mahtuu!!
Mies: Madam, se ei mahdu! Uskokaa nyt!!!
Helena: Mahtuu!!!! Käytin tehokeinona pientä karjaisua.
Mies: Hylly on tiellä.
Helena: No ottakaa se hylly pois!
Mies: Hakisitteko nyt miehenne kumminkin paikalle?!

Poistuin, mutta palasin hetken päästä mukanani esine, joka muistutti etäisesti jotain vasaran ja lekan risteytystä. Selkeästi, jokin arabialainen, hienosäätötyökalu.

Mies tuijotti minua kauhunsekaisin silmin, kun seisoin ovella lekakourassa.

Helena: Säädätte tällä sitä hyllyä!
Mies: Mutta Madam, entä se miehenne, jos hän nyt kuitenkin tulisi….
Helena: Ei tässä mitään miehiä tarvita! Hylly pois ja kone tilalle! Nyt!

Mies otti epätoivon vallassa lekan ja rupesi isku toisensa jälkeen, hajottamaan hyllyä. Melu sai Svanskin havahtumaan toimistossaan ja hän ryysi paikalle.

Svanski karjui miehelle jo ovelta:” Mitä helkkaria te oikein teette!! Teidän piti asentaa! Ei tuhota!!”
Epätoivoinen mies tuijotti Svanskia, keksimättä vastausta, tietämättä kuinka toimia.

Seisoin aivan Svanskin takana ja päätin selventää hieman tilannetta: ”Se väitti että ei mahdu, sanoin, että sitten tehdään tilaa!”
Svanski kiskoi henkeä keuhkoihinsa, tiesin luennon alkavan: ”Tilaa! Käskit sitten hakata lekalla keittiönkaapin tasaiseksi!!!” Svanski ulvoi raivoaan! Se on jotenkin ollut viimeaikoina stressaantunut?!

”Sanoin sinulle, että haluan tiskikoneen! Ja sinä sanoit, että saan sen, jos järjestän sen paikalleen. Siinä se nyt on! Älä kailota!” 
Kukaan ei enää tule seisomaan minun ja tiskikoneeni tiellä! Olin sotajalalla!

”Sanoinhan sinulle, että se ei tule mahtumaan!”
”Nii-in sanoit väärin, sinne hulahti!”
”Hulahti! Helena hulahtikohan nyt ihan niin?!?!  Minä olen kolme minuuttia poissa ja olette lekalla takoneet pariovikaapista perkeleen rosoreunaisen kulmahyllyn!!!!”
”Tiskikone ominaisuudella! Yritin tarkentaa Svanskin analyysiä…”

Mihin sitä pariovikaappia tarvitsee, kun on saksalaista laatutekniikkaa keittiössä?! 
Olisin vielä halunnut miehen siirtävän paria huonekalua, makuuhuoneessa. Mutta silloin hän oli murtumaton, ei suostunut liikahtamaankaan. Ilman, että hain Svanskin paikalle. Svanski vaan ei ollut möbleeraustuulella.....

Nyt sitten vaan enää se pikku ongelma, että saataisiin vedet pesukoneesta putkistoon. Ins Allah, Ins Allah, huomenna...siis parinviikon sisään!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Helena the Great ja torakkavainojen aikakausi


Eilen havaitsin keittiössä kulkevan pikkumuurahaisten valtaväylän.
Siinä se virtasi tyynen rauhallisesti tiskipöydännurkasta pitikin apupöytää kohti oven karmissa olevaa koloa.
Tuijotin ja yritin niellä raivoani, mutta nämä ovat niitä hetkiä arabianarjessa, jolloin raivo vaan nousee ja koti-ikävä saa parhaimminkin sopeutuneesta yksilöstä vallan.

Älkää tuomitko minua hienohelmaksi, en minä pienen muurahaisvaltatien takia tipahda pois raiteiltani. Mutta kolmevuotta arabiassa on opettanut minut tunnistamaan, niin sanotun kevätkaavan.

Ensin ilmestyy johonkin kohtaan taloa muurahaisvaltatie, viimevuonna se oli alakerrassa, nyt mitä ilmeisemmin minun keittiössä. Mutta sitten heti muurahaisten jälkeen, niin se mitä moni ei edes uskalla sanoa äänen! Torakat.

En miettinyt sekuntiakaan kun liihotin jo alakertaan Sihteerin puheille. Kaikenmaailman liihottelu, rappuset, muurahaisvaltatiet ja siihen liittyvä torakkauhka, sai minut puuskuttamaan kuin höyryveturin, saapuessani sihteerin audienssiin.
Hän virheellisesti oli ensin soittamassa minulle kuljetusta lähimpään synnytyssairaalaan, kunnes sain hinguttua ulos sanan ”torakka!”

Sihteerin mielestä kevätkaavani oli täyttä hölynpölyä ja koska elävää torakkaa ei oltu silminnähden havaittu, yritti kieltäytyä tuholaistorjunnan kutsumisesta.

Virhe!

Nyt Sihteeri tietää minkälainen on suomalaisen, kuumuuden ja ötököiden ärsyttämän, viimeisillään raskaana olevan, naisenraivo.

Tuholaistorjunta saapui aamulla ensimmäiseksi.
Seurasin salaa ikkunasta, kun sihteeri selitteli miehille, että ei täällä mitään ongelmaa ole! Madame on vain hysteerinen. Vainoaa torakoita, eikä saa nukutuksi, jos ei ole koko torppa täynnä myrkkyä.

Minua ärsytti melkein enemmän Sihteerinasenne minua kohtaan, kuin kaikkialla piileksivät torakat, joiden hyökkäysvalmiuden saattoi jo haistaa ilmasta! Olin juuri kehittämässä uutta raivonpurkausta sihteeriä kohtaan, kun tuholaistorjuja käynnisti myrkytyksen.

Pieni puhallus pihaviemäriin ja….

Koko piha vilisti täynnä sinne tänne pakoon pötkiviä jätiläis-limanuljaska-torakoita.

Olin oikeassa! Kaavani on pettämätön! Olen nero!

Olin juuri liihottamassa pihalle voitontanssiin kuolevien torakoiden keskelle, kun Svanski nappasi minut kiinni ala-aulassa.
Minut lukittiin vierashuoneeseen, tekosyyllä myrkyn haistelu ei ole minulle nyt terveellistä!

Täällä istun enkä muuta voi, mutta tunnen kuinka torakat kopsahtelee kuoliaiksi pitkin taloa ja kuinka Sihteeriä ottaa aivoon minun pettämätön torakkavaisto!
Kuningatar on ehkä suljettu torniin, mutta sotajoukot tappavat vihollista! buahahahah evil laugh!

torstai 15. toukokuuta 2014

Gillianin lahjat


– Svanski katso miten ihana! Niin pieni….
– Voi ei!! Keneltä se on?
– Tämä on jääkiekkovalmentajan vaimolta ja tämä….
– Odota kirjaan ylös..valmentaja.. ja keneltä nuo sukat on?
– Myös heiltä
– Kaksi lahjaa heiltä!! Odota merkitsen inventaarioon…
– Mitä helkkarin listaa sinä kirjoitat siinä?!?
– Kuule kirjoitan inventaariota meidän velkakierteestä, näitä lahjoja on liikaa!!
– Niin on! Sanoinkin heille, että ovat kaikki ihan hulluja! Mutta katso nyt tätäkin pupua, niin pehmoinen… Yritin esittää huolestunutta lahjojen määrän suhteen, mutta epäonnistuin.

– Älä yritä, olet ihan onnessasi! Miten voit olla noin onnessasi lahjoista, jotka eivät edes ole sinun?!?
– Miten niin ei ole, ei näitä nyt kyllä palautetakkaan!! Huudahdin jo kauhuissani, en kestä jos minulta koitetaan ryövätä lahjoja takaisin.

– Ne ovat Gilianin, laitat nyt kakki takaisin paketteihin! Myös sen pupun ja Gillianin kaappiin kaikki lahjat!! Et voi aukoa toisen lahjoja!
– No ei vastasyntynyt niitä osaa itsekkään aukoa, teen palveluksen! Yritin puolustautua, en halunnut lahjanryöstäjän mainetta.
– On kohteliasta odottaa, että hän on paikalla!
– Kyllä hän on paikalla! Potkii koko ajan.
– Niin tietysti! Koska on täysin raivona, kun olet ottanut vastaan näin kamalasti lahjoja.
Hänkin tajuaa velkakierteen syvyyden! 

Keneltä tuo keltainen kassi on?
– Oih se on Golfittarelta ja Telemieheltä, katso täällä sisällä on vaikka mitä?!?
– Näytä! No onko se nyt Telemieskin mennyt näin sekoamaan. Juuri oltiin sikari-clubilla ja mitään ei maininnut tällaisesta!! Miten hän voi tehdä minulle näin!?!? Svanski ulvoi tuskissaan ja raapusti niin vimmatusti listaansa.

– Nyt Helena! Nyt Helena sinä otat sen puhelimesi ja soitat sille äidillesi ja kysyt onko tämä normaalia!!
– Miten Äiti voi tietää Telemiehen mielen tasapainosta mitään?!?
Aloin hermostua, en pidä siitä kun keskustelut liukuvat tilaan, jossa en enää tajua missä mennään.

– Ei kun yleisesti! Onko normaalia, että suomalaiset näin sekoaa?!?
Yritän vielä puolustautua. – on tässä itäeurooppalaisiltakin pari…
– Älä kuule yhtään selittele! Soita Äidillesi ja kysy minkä tasoluokan juhlat tässä nyt tulee järjestää!
Svanskin kynä sauhusi, kun hän mutisi suunnitelmiaan kaksi tarjoilijaa, bufee ja ainakin Telemiehelle nyt sikari….

Naputin äidilleni viestin, vaikka tiesin vastauksen olevan jotain sitä luokkaa, että Svanski on seko, osuin aika oikeaan…

Asettelin Gilianin lahjat hänen vaatekaappiinsa ja totesin, että tarvitsemme ehkä lisää tilaa jo ennen arvon cosmopoliitin saapumista… enemmän Marimekkoa kuin minulla ikinä!


–Helenaaaaa! Missä on se vanha inventaario!!!
–Ai niistä lahjoista jotka tuli suomesta?! Se on mun päässä!
– Mitä se siellä tekee??? Paperille, paperille heti se nyt!! Ei siihen paperille!! Svanski repii inventaariolistaansa käsistäni.

 Pidetään nyt hyvin erillään Qatarinlista ja suomilista, ne menee eri juhlilla kumminkin…. täytyy sitten vaan vuokrata se talo….

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kevään merkkejä

Kolmas kevät arabiassa ja olen ruvennut pitämään itseäni jo lähes paikallisena. Kyllä minä sen verran kulttuuriin sopeutunut yksilö jo olen.

Tänään tajusin, että vuosirytminjäsentely ei mene päässäni enää samalla tavalla, kuin kotisuomessa aikoinaan.
Kevät, kesä, syksy ja talvi ovat muuttuneet ympärivuotiseksi kesäksi, jonka talvella keskeyttää ”kappasvaan täällä sataa viikot” ja kesällä polttouunia muistuttava ”en kestä tätä pätsiä-kausi”.

Kun suomessa kevääntulon aisti, sulavina lumikasoina ja hiirenkorvina, täällä varmat kevään merkit ovat kovin toisenlaisia.
Ensimmäinen varhaiskeväänmerkki on se, kun lämminvesivaraajan voi kääntää pois päältä, koska katolla sijaitseva kylmävesi tankki lämpenee niin tehokkaasti aurinkoenergialla.
On vain muistettava kääntää hanat kesäaikaan, sinisestä tulee kuumaa ja punaiselta luonnollisesti kylmää.

Eilen kuitenkin alkoi luonto esitellä täysin varmoja kesänmerkkejä.
Aamulla ulkorappusilla loikoi lihava torakka. 
Ne ilmaantuvat kesän ensimmäisinä kosteina päivinä ja muistuttavat limaisella olemuksellaan tuholaistorjunnan tarpeellisuudesta.

Enää en kilju samalla lailla, kuin kolme vuotta sitten.
Toki tämä rappusilla lekotteleva yksilö oli helpotukseni jo kuollut.
Join kahvia turvallisen etäisyyden päässä ja katselin, kun paikalle pyyhältäneet pikkumuurahaiset yrittivät hilata läskiä torakan ruumista pois kulkuväylältä.

Tänä aamuna kesänmerkit vain varmistuivat.
Aamulla vessassa istuessani oli ”kylmänveden” lämpöasteet jo sitä luokkaa, että takapuoli sai kätevästi myös höyryhoidon.
Neljänkymmenen asteenohjelmalla pesty pyykki, poltteli käsiä, kun nostelin sitä koneesta, kyllä se on kesä nyt.

Tarrasin kalenteriini, ensi kuun lopussa alkaa Ramadanin pyhä kuukausi, sitten pääseekin taas lomalle.
Vuosi on vierähtänyt silmänräpäyksessä. Ensi vuodesta tuleekin jo ihan erilainen. Sellainen jännä tunne, että blogiinkin saattaa ilmestyä uusia hahmoja ja aivan uuden tason sekoilua, mene ja tiedä.

Nyt toivotan hyvää äitienpäivää kaikille sitä juhliville ja menen tunkemaan tissienväliin vessapaperia, sen verran hiostavaa hommaa tämä blogin kirjoitus. Se on kesä ny!





maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pelikaaniteoria

"Kato Helena, se oli helkutin iso pelikaani. Ensiksi se lensi siihen ohjaamon ikkunaan, tai paremminkin siitä läpi ja tappo samalla sen perämiehen. No sitten tämä oikea lentokapteeni, meni paniikkiin, unohti laittaa happinaamarin ja käänsi hapettomassa tilassa kaikki napit ja veivit ihan vääriin, mikä käänsi lentokoneen. Sitten se kuoli hapenpuutteeseen.”

”No, mutta miten niille kaikille 300 matkustajalle kävi?”

”Ne kuoli….”

”Mihin?”

”No siihen pelikaanin iskuun tietenkin!!!
Helena, sä et nyt kato selvin päin ymmärrä yhhhtään englantia, se oli se pendoliino, eikun anteeksi, mandoliini, ei kun siis se pelikaani!!
shiis pelikaani tappoi sen perämiehen. Kyllä Helena tää on ihan shelvä juttu, katto kyllä minä tiedän, Minä olen lentäjä!!”

”No missä se Malesian lentokone on nyt?”

”Heheheheh sun kato varmaan pitää kysyä joltain lintutieteilijältä, mihin ne linnut oli alun perin matkalla?!”

”Selvä!”

Ja selvä minä olinkin, tosin juhlien ainoa selväpäinen, joka yritti pitää epätoivoisesti keskustelua yllä englanniksi, aiheesta kuin aiheesta. 
Virheellisesti luulin, että hiukan humaltunutkin lentokapteeni voisi selittää minulle tuosta vaan teoriansa, malesialaisen lentokoneen kohtalosta, mutta olin väärässä. Niin väärässä.

Aukottoman teorian sijaan, sain loputtoman määrään hyvinkin aukollisia teorioita, joihin aina, tavalla tai toisella liittyi pelikaani, tai jokin muu luonnonilmiö, kuten vaikka Permudankolmio. 
Kaupanpäälisiksi sain vielä loputtoman kasan vitsejä siitä, kuinka appelsiinimehulasissani oli vain mehua, eikä lainkaan vodkaa. 
Niin kuin tämän keskustelun jälkeen, minua olisi siitä tarvinnut vielä erikseen muistuttaa.

Puristin mehulasia kourassani, hymyilin kauniisti ja koitin viittoa sikarikerhossa istuvalle Svanskille, että nyt oli aika lähteä kotiin!
Viimein puolenyön aikaan Svanski tulkitsi telepaattiset koodini ja pääsimme lähtemään. 
Lentokapteenit jäivät selvittämään keskenään, sekä Malesian airlinen, että kadonneen lantrinki soodavesipullon arvoitusta.

Svanskin mielestä olisin voinut suhtautua huumorilla. Minusta appelsiinimehu ja pelikaaniteoria olivat tasaisesti yhtä huonoja. Svanskin mielestä olin vaan nyt liian väsynyt. Minusta ihmiset olivat vaan liian tyhmiä.
Huokasimme yhteen ääneen, no enää pari kuukautta, ja ajoimme hiljaisuudessa kotiin.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Heräteostoksia ennen nukkumaanmenoa!


Piha-aitaa kauneimmillaan.
Viimeyönä juuri ennen puoltayötä, saimme Svanskin kanssa paniikkikohtauksen.
Tässä ei ole enää paljoa aikaa tärkeisiin koitoksiin ja me olemme täysin valmistautumattomia.

Pulu piha-aidalla.
Tuijotimme hetken epätoivoisesti toisiamme ja sitten totesimme, melkein yhteen ääneen, kyllä me tarvitsemme kameran!

Auton renkaat vinkuivat Dohan yössä kun kiidimme kauppaan.

Sama pulu, sama aita.
Täydellinen aika kameran ostolle, juuri ennen sulkemista. Myyjä oli halukas neuvotteluihin koska hän, mitä ilmeisemmin halusi meistä, yön viimeisistä kameran hankkijoista, pikaisesti eroon.

Minä valikoin ja Svanki neuvotteli, myyjä oli siis heikoilla jäillä!

Itsemurha-tirppa,
joka toisinaan tunkee päänsä
 vessantuuletuspropeliin.
Vähän isompi muistikortti ja kameralaukku kaupanpäälisinä kipitimme ulos kaupasta juuri ennen, kuin turvallisuusmies olisi meidät sieltä kantanut pihalle.

Nyt voimme huokaista helpotuksesta, meillä on kamera!
Olemme siis täysin varustautuneet ensi kesän koitoksiin.

Tänään olenkin sitten kökkinyt kaiken aamua toimiston tylsällä pihalla ja naapurin kissan kanssa jahdannut muun muassa lintuja. Minä, toki eri motiiveista, kuin kissa.


Kohta on kaikki uudenkameran, pikku napit ja vivut, testattu ja voin lähteä oikealle kuvausretkelle.