sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Pilipali pappa.


Meidän naapurit ovat paikallisia perheitä. He elelevät omissaoloissaan aitojensa takana. Vain palvelusväkeen törmää iltaisin, kun he töidensä päättyessä, tulevat kadulle moikkaamaan naapurin palvelijoita tai istuskelemaan palmun alle.

Yhden naapuritalon edessä, koko sen ajan, kun olemme asuneet täällä, jokapäivä iltapäivästä asti, on istunut mukava pappa. 
Olemme päätelleet, hänen ikänsä palvelleen talossa ja viettävänsä nyt eläkepäiviä porttimaskottina ja hyvänmielenlähettinä. 
Hän ei tee mitään erikoista, istuu penkillään ja rupattelee ohikulkevien ihmisten kanssa.

Minä ja Svanski olemme tutustuneet pappaan. 
Aina iltalenkillä tai autolla ohi ajaessa moikkaamme papalle ja hän moikkaa takaisin, joskus jopa tulee nipistämään Giliaanan poskea.

Eilen illalla ajoimme talon ohi. Pappa istui penkillä, mutta vaikka Svanski ja minä iloisesti hänelle heilutimme, hän ei heiluttanut takaisin.

Tänään aamulla ohitin talon yhdeksän aikaan aamulla, pappa istui ulkona! 
Mietin onpa omituista koska pappa ei koskaan viidenvuodenaikana ole tullut ulos ennen keskipäivän rukousta, mutta siinä hän tönötti penkillään tervehtimättä, vaikka hidastin vauhtia.

Iltapäivällä, kun palasin, päätin selvittää mysteerin kerta kaikkiaan. Hidastin vauhtia ja lopuksi pysähdyin tuijotin pappaa.... se oli väärä pappa?!?!
Samat vaatteet, sama valkoinen parta, mutta niiden alla eri papppa!
Naapurin pappa oli vaihdettu ja korvattu jollain huonolla nyrpeällä kopiolla, joka ei edes tervehdi.

Svanski ei ollut ensin uskoa, kun kerroin hänelle vaihdokaspapasta, mutta kävi itse tarkistamassa asian ja hetkessä meillä oli tupladiagnoosi siitä, että pappa oli vaihdettu!

Olimme ymmyrkäisinä ihmetyksestä. Mitä vanhalle papalle oli käynyt? Onko hän sairastunut tai jopa kuollut, vai voiko vanha pappa tulle liian vanhanksi ja jäädä eläkkeelle?

Eiköhän ollutkaan talon vanha palvelija eläkepäivillään, kuten olimme päätelleet. Vai oliko naapurimme niin rikkaita, että palkkasivat portilleen aidon papan koristamaan puutarhaa perinteisen euroopassakin tunnetun pihatonttupatsaan paikalle.

Nyt pappa oli sitten estynyt syystä tai toisesta toimittamaan ovenpielessä päivystämistään, niin hänelle oli palkattu tuuraaja pappa?!?!
Olimme järkyttyneitä päätelmistämme.

Toisaalta, kiva tulla kotiin kun joku portilla asti odottaa....
Jos olisin sen verran plussalla taloudellisesti, että minulla olisi varaa, saattaisin palkata keittiööni mummon, joka leipoisi pullaa ja olisi iloinen, kun tulisin kotiin. 

Että loppupäätelmä onko naapurini sitenkään outo? 
Ehkä hän on vain selkeästi taloudelliseti plussalla ja hänellä on varaa palkata mukava ovipappa. 
Ei ihan halvaksi ole tullut se mukava pappa, koska sellaisilla on varmasti kysyntää, kun tuuraajaksikin saa vain nyrpeän papan. 
Onkohan naapuri  tyytyväinen korvaavaantuotteeseen vai voimmeko odottaa kolmatta pappaa ennen kuin irtisanomisaika on täysi?

Täytyy vaan todeta, että on taas piirunverran ajattelumaailmani avartunut tämän episodin myötä.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Yhteinen ongelmatiikka


Olimme juuri päässeet vauvauintiin ja uima-altaaseen ja aloittaneet englanninkielisenversion tyyristyllerörunosta, jonka tahdissa palleromme siten pulahtaisivat veteen, kun virkaintoinen vartija marssi paikalle.
Kovaanääneen hän vaati saada tiedon siitä, kuka oli parkkeerannut punaisenferrarin pihatienlaitaan, eikä merkitylle parkkipaikalle.

Irvistin itseenipäin, minusta vaan oli huvittavaa, että juuri ferraari oli väärin parkkeerattu.
Espanjalainen rouva ilmoitti sen olevan hänen autonsa. Vartia otti ryhtiliikkeen ja katsoi suoraan espanjalaista rouvaa ja sanoi uudelleen. Se on väärin pysäköity!

Espanjalainen puolustautui madamenelkein, Ferrari kun ei mahtunut parkkiruutuun, sillä valkoinen mersu oli parkkeerattu vinoon. 
Pidätimme kaikki hengitystä, kun vartia meni sanattomaksi, ei ilmeisesti ollut odottanut vastalausetta, hänellähän nyt kuitenkin oli keltainen turvaliivi.

Samassa toinen nainen altaassa heräsi. 
Niin mersu on vinossa, koska se ei mahtunut suoraan, parkkiruutu oli liian pieni. 
Me muut seurasimme katseellamme aina kutakin puhujaa ja nyökyttelimme million kenellekkein tietämättä, kuka tässä nyt oli oikeassa ja koska lausutaan se oman autonmerkki. 

No katkasituPajero oli ilmeisesti standardien mukaan ruudussa, koska luojankiitos, sitä ei mainittu! Olin kyllä valmistautunut korostamaan  auton rekisterikilpiä vuosimallin sijaan, mikäli tarvetta olisi tullut. Ei tullut. 

Opettaja puuttui peliin. Hän käski jättää ferrarikuskin rauhaan, sillä uinti kestäisi enää vain 20minuuttia, jonka jälkeen Ferrari poistuisi. 

Vartija oli tyrmätty ja hän saapasteli pois, akkalauman yhä taivastellessa sitä, miksi on niin oleellista parkkeerata ruutuun.

Reilu kaksikymmentäminuuttia myöhemmin tungin vastahakoista Giliaanaa katkaistunPajeron takapenkin turvaistuimeen. 
Hän teki kaikkensa ollakseen mahdollisimman pyöreä ja samaan aikaan lötkö ettei mahtuisi vöihin, kun minä taas tein kaikkeni, kiskoakseni ne helkutan remmit tuon tenavan mahan yli, ristiin ja rastiin!

Samassa Ferrarikuski ja hänen palvelijansa laittoivat heleässä auringonpaisteessa kullanmuruaan ferrarin takapenkille. 
Rouva huikkasi minulle parkkipaikankatoksen hämärään aurinkoiselta pihatieltä, jossa punainen paholainen oli väärin parkkeerattuna. 
"Eikö olisi ihanaa kun olisi takaovet?"
Rymysin ulos katkaistustaPajerosta, anteeksi mitä, en ihan kuullut?

Espanjalaisrouva liihotti luokseni varjoon, sillä ei häntä tarvittu. Lastenhoitaja köytti kullanmurua ferrariin. 
Hän toisti, eikö olisikin parempi, kun olisi takaovet? 
Vastasin, niin olisihan se helpompaa. 
Nainen naurahti, niin meillä on samat ongelmat! Ei takaovia. 
Nauroin sitä kimeämpää hiukan hienostunutta nauruani ja toistin hammasta puren, niin on, samat ongelmat on!
Nainen sanoi iloiset heipat ja pongahti ferrariinsa. 
Minä könysin katkaistuunPajeroon, nappasin Giliaanalta pois pillimehun, jota hän ruiski sinne tänne ja huokaisin: “Samat ongelmat, niinpä niin!”