torstai 15. toukokuuta 2014

Gillianin lahjat


– Svanski katso miten ihana! Niin pieni….
– Voi ei!! Keneltä se on?
– Tämä on jääkiekkovalmentajan vaimolta ja tämä….
– Odota kirjaan ylös..valmentaja.. ja keneltä nuo sukat on?
– Myös heiltä
– Kaksi lahjaa heiltä!! Odota merkitsen inventaarioon…
– Mitä helkkarin listaa sinä kirjoitat siinä?!?
– Kuule kirjoitan inventaariota meidän velkakierteestä, näitä lahjoja on liikaa!!
– Niin on! Sanoinkin heille, että ovat kaikki ihan hulluja! Mutta katso nyt tätäkin pupua, niin pehmoinen… Yritin esittää huolestunutta lahjojen määrän suhteen, mutta epäonnistuin.

– Älä yritä, olet ihan onnessasi! Miten voit olla noin onnessasi lahjoista, jotka eivät edes ole sinun?!?
– Miten niin ei ole, ei näitä nyt kyllä palautetakkaan!! Huudahdin jo kauhuissani, en kestä jos minulta koitetaan ryövätä lahjoja takaisin.

– Ne ovat Gilianin, laitat nyt kakki takaisin paketteihin! Myös sen pupun ja Gillianin kaappiin kaikki lahjat!! Et voi aukoa toisen lahjoja!
– No ei vastasyntynyt niitä osaa itsekkään aukoa, teen palveluksen! Yritin puolustautua, en halunnut lahjanryöstäjän mainetta.
– On kohteliasta odottaa, että hän on paikalla!
– Kyllä hän on paikalla! Potkii koko ajan.
– Niin tietysti! Koska on täysin raivona, kun olet ottanut vastaan näin kamalasti lahjoja.
Hänkin tajuaa velkakierteen syvyyden! 

Keneltä tuo keltainen kassi on?
– Oih se on Golfittarelta ja Telemieheltä, katso täällä sisällä on vaikka mitä?!?
– Näytä! No onko se nyt Telemieskin mennyt näin sekoamaan. Juuri oltiin sikari-clubilla ja mitään ei maininnut tällaisesta!! Miten hän voi tehdä minulle näin!?!? Svanski ulvoi tuskissaan ja raapusti niin vimmatusti listaansa.

– Nyt Helena! Nyt Helena sinä otat sen puhelimesi ja soitat sille äidillesi ja kysyt onko tämä normaalia!!
– Miten Äiti voi tietää Telemiehen mielen tasapainosta mitään?!?
Aloin hermostua, en pidä siitä kun keskustelut liukuvat tilaan, jossa en enää tajua missä mennään.

– Ei kun yleisesti! Onko normaalia, että suomalaiset näin sekoaa?!?
Yritän vielä puolustautua. – on tässä itäeurooppalaisiltakin pari…
– Älä kuule yhtään selittele! Soita Äidillesi ja kysy minkä tasoluokan juhlat tässä nyt tulee järjestää!
Svanskin kynä sauhusi, kun hän mutisi suunnitelmiaan kaksi tarjoilijaa, bufee ja ainakin Telemiehelle nyt sikari….

Naputin äidilleni viestin, vaikka tiesin vastauksen olevan jotain sitä luokkaa, että Svanski on seko, osuin aika oikeaan…

Asettelin Gilianin lahjat hänen vaatekaappiinsa ja totesin, että tarvitsemme ehkä lisää tilaa jo ennen arvon cosmopoliitin saapumista… enemmän Marimekkoa kuin minulla ikinä!


–Helenaaaaa! Missä on se vanha inventaario!!!
–Ai niistä lahjoista jotka tuli suomesta?! Se on mun päässä!
– Mitä se siellä tekee??? Paperille, paperille heti se nyt!! Ei siihen paperille!! Svanski repii inventaariolistaansa käsistäni.

 Pidetään nyt hyvin erillään Qatarinlista ja suomilista, ne menee eri juhlilla kumminkin…. täytyy sitten vaan vuokrata se talo….

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kevään merkkejä

Kolmas kevät arabiassa ja olen ruvennut pitämään itseäni jo lähes paikallisena. Kyllä minä sen verran kulttuuriin sopeutunut yksilö jo olen.

Tänään tajusin, että vuosirytminjäsentely ei mene päässäni enää samalla tavalla, kuin kotisuomessa aikoinaan.
Kevät, kesä, syksy ja talvi ovat muuttuneet ympärivuotiseksi kesäksi, jonka talvella keskeyttää ”kappasvaan täällä sataa viikot” ja kesällä polttouunia muistuttava ”en kestä tätä pätsiä-kausi”.

Kun suomessa kevääntulon aisti, sulavina lumikasoina ja hiirenkorvina, täällä varmat kevään merkit ovat kovin toisenlaisia.
Ensimmäinen varhaiskeväänmerkki on se, kun lämminvesivaraajan voi kääntää pois päältä, koska katolla sijaitseva kylmävesi tankki lämpenee niin tehokkaasti aurinkoenergialla.
On vain muistettava kääntää hanat kesäaikaan, sinisestä tulee kuumaa ja punaiselta luonnollisesti kylmää.

Eilen kuitenkin alkoi luonto esitellä täysin varmoja kesänmerkkejä.
Aamulla ulkorappusilla loikoi lihava torakka. 
Ne ilmaantuvat kesän ensimmäisinä kosteina päivinä ja muistuttavat limaisella olemuksellaan tuholaistorjunnan tarpeellisuudesta.

Enää en kilju samalla lailla, kuin kolme vuotta sitten.
Toki tämä rappusilla lekotteleva yksilö oli helpotukseni jo kuollut.
Join kahvia turvallisen etäisyyden päässä ja katselin, kun paikalle pyyhältäneet pikkumuurahaiset yrittivät hilata läskiä torakan ruumista pois kulkuväylältä.

Tänä aamuna kesänmerkit vain varmistuivat.
Aamulla vessassa istuessani oli ”kylmänveden” lämpöasteet jo sitä luokkaa, että takapuoli sai kätevästi myös höyryhoidon.
Neljänkymmenen asteenohjelmalla pesty pyykki, poltteli käsiä, kun nostelin sitä koneesta, kyllä se on kesä nyt.

Tarrasin kalenteriini, ensi kuun lopussa alkaa Ramadanin pyhä kuukausi, sitten pääseekin taas lomalle.
Vuosi on vierähtänyt silmänräpäyksessä. Ensi vuodesta tuleekin jo ihan erilainen. Sellainen jännä tunne, että blogiinkin saattaa ilmestyä uusia hahmoja ja aivan uuden tason sekoilua, mene ja tiedä.

Nyt toivotan hyvää äitienpäivää kaikille sitä juhliville ja menen tunkemaan tissienväliin vessapaperia, sen verran hiostavaa hommaa tämä blogin kirjoitus. Se on kesä ny!