tiistai 21. kesäkuuta 2016

Se on poika, jos soodasi kiehuu…

Rankka vuosi takana. 
Meitä on Svanskin kanssa uudelleen sijoitettu, koko vuosi. Tänään sinne, huomenna tuonne. 
Olen viettänyt tuntikausia tietokoneella etsien, milloin minkäkin, kerta toisensa jälkeen erikoisemmanmaan tärkeimpiä palveluita, Ikeaa, vauvauintia ja synnytyssairaalaa…

Musta, oli se viikko, kun tuijotin kalenteria ja sitä tosiasiaa, että synnytän Afrikan savannilla. 
Ilman modernia sairaalaa, kivunlievityksenä pelkkä voodoo ja mustamagia. 
Onneksi oli skype-treffit. Ystävä, jonka kanssa vitsailla voodoo synnytyksen eduista ja tehokkuudesta.
Se viikko meni ohi. Minä kestin sen ja samalla voodoo-synnytys Afrikassa vaihtui taas johonkin toiseen, mieltä paisuttavaan, kaaosteoriaan.

Usko meinasi loppua, kun kävelin ulos ultraäänitutkimuksesta, jossa ajauduin epäymmärrykseen filippiiniläisen hoitajan kanssa. 
Hän ei nähnyt lapsen käsiä. Tämän hän osasi ilmoittaa, mutta kun pommitin hänelle sarjan lisäkysymyksiä, keskittyen tarkentamaan faktaa, hän ei näe käsiä? Vai lapsella ei ole käsiä? Hän vaikeni.
Esitin ultra-kuvat ystävälleni, joka on alan ammattilainen. Hän ainakin esitti näkevänsä käsiä. 
Hän oli kuitenkin juuri lukenut mielenkiintoisen artikkelin, että jos pissaa soodaan ja sooda ”kiehuu” on lapsi poika. Hain kotimatkalla lähikaupasta soodaa, unohdin ultraäänikuvat.

Kun tunsin itseni hikoilevaksi hipoksi, Qatarin kevään kuumuudessa. Ystäväni ei antanut minulle dietti-ohjeita, vaan vei minut 5 tähden hotellin aamiaisbuffaan. 
Kun kuulin, että muutamme Saudi-Arabiaan, halusin hajota lattialle. 
Ystäväni ostivat minulle maailman kauniimman apayan. 
Sisko soitti ja nauroi, kyllä sinä pärjäät, ei ole ensimmäinen rodeosi. 
Kuvasin itseni apayassa, katsoin kalenteriin ja mahaani, synnytyssairaalaa oli turha enää googeltaa, Ikean ja vauvauinnin löysin.

Vaikea vuosi. Vaikea mutta hyvä. Ystävä, joka valvoi sohvalla, että minä uskallan nukkua. Ystäviä jotka osaavat sanoa sen oikean vitsin, että jaksan taas. Perheen jäseniä jotka tukevat, kukin omalla persoonallisella tavallaan. Ja yht´ äkkiä huomasin, että vuosi oli mennyt, lomaliput varattu, vaikka yhdestä puuttuikin vielä nimi ja syntymäaika.

Ramadan oli ehtinyt alkaa pari päivää aiemmin, oli kuuma, nyt olin jo isompi, kuin hippo! Olin väsynyt, lyllersin sairaalaan tarkistukseen… 
Tuntia myöhemmin kuului plups ja se oli siinä. Pienet silmät tuijottivat minua, ja kaksi täydellistä kättä! 
Ei tarvittu afrikkalaista voodoota tai länsimaista lääkehöyryä, riitti vain arabialainen jalla-jalla- meininki.

Vuosi oli ohi. Nyt katson taakse päin, se oli hyvä seikkailu. 
Mutta seikkailu jatkuu! Toivon, että tauosta huolimatta pysytte mukana? 
Qatar olikin jo ihan nynnyjen hommaa, nyt mennään sinne missä idioottimobiilia ajaa vain Svanski ja apayani aavikon tuulessa hulmuaa, olen kai hiukan hullu!? Mutta odotan pelosta innoissani syksyä…


Ai niin… se ilta ultraäänitutkimuksen jälkeen?! Kyllä, tutkimus oli tieteellinen ja pettämätön! Kyllä, soodani kiehui!

Syksyn uusi look!