keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Glitteriasuja ja lavastelapsia…

Minä ja ystäväni Golfitar olemme joutuneet kohtaamaan aikuisuutemme. 
Olemme vihdoin ymmärtäneet, että kahdeksantoistavuotispäivämme menivät jo, pari vuosikymmentä sitten ja emme ole enää teinejä. Me olemme perheellisiä, meillä on vastuu ja vapaus omiin tekemisiimme. On näytettävä esimerkkiä, niin suurissa, kuin pienissäkin kysymyksissä. 
Hetkinen mikä se yksi sana oli? Niin vapaus!

Ei kai sitä ole pakko niin tarrautua kaikkiin aikuisuuden termeihin? Voihan niistä valita myös vain tarvittavat? Vapaus, se on ehkä se meidän sana.

En enää itsekkään tiedä mihin tämä kirjoitus on menossa, mutta se kaikki alkoi viattomasta pääsiäisristeilystä.
Golfitar varusti tyttärensä pääsiäisristeilylle uusilla glitteri sandaaleilla. Hän esitteli lapsensa risteilyasun minulle, heti laivaan saavuttuaan. Oli kai huomannut jo laiturilta sen glitterin, joka välkkyi silmissäni, kun näin sandaalit.
”Helena! Löydettiin aivan ihana lastenvaatekauppa, kaikkea ihanaa, täynnä glitteriä.”
Nopea vilkaisu yksitoistavuotiaan jalkoihin! Ei hurjaa koko eroa, verrattuna minun jalkoihin. Minä haluan, niin, nuo kengät!!

Mutta miten voidaan mennä ostamaan vaatteita lastenvaatekaupasta itsellemme, sehän on noloa!? Katu-uskottavuutta ei saa kadottaa, missään tilanteissa!
Golfittarella on ratkaisu lähes kaikkeen.
Päätimme ottaa yhden hänen jälkikasvustaan mukaan hämäykseksi, kun menisimme ostamaan glitterisandaalit minulle.

Muuten hyvä suunnitelma, mutta valitsimme väärän lapsen.
Golfittaren seitsemäntoistavuotias teinipoika istui, häpeästä järkyttyneenä pienellä glitterijakkaralla, kun minä ja hänen äitinsä yritimme saada pinkkejä glitteri flip floppeja ylimmäiseltä hyllyltä, elämää suuremmalla melskeellä.
Emme ylettyneet ja kun Golfitar yritti huutaa pitkää, lähes aikuista poikaansa apuun, poika jotenkin katosi.
Löysimme hänet sitten myöhemmin piilottelemasta hiuspompulahyllyn takaa. Hiuspompulat olivat kaikki niin ihania, että juutuimme hetkesi valikoimaan niitä, kunnes teinipoika kielsi äitiään ostamasta keltaista glitterirusettia vappujuhliin. Aikuisina ihmisinä tajusimme rivien välistä, että oli aika poistua.

Saimme ostettua vain vaivaiset varvastossut, mutta pari ihanaa mekkoa jäi houkuttamaan Golfitarta ja minä olisin halunnut lihavienlastenosastolta pinkin froteemekon uima-altaalle. En vain kehdannut mennä sovituskoppiin, missä oli väärän vänkkyrät lasten peilit ja pikkujakkarat, jotka näyttivät taikasieniltä.

Koska olemme aikuisia, opimme virheistämme. Seuraavalla kerralla menimme ihanaan glitterivaatekauppaan ja tajusimme ottaa mukaan Golfitaren nuorimmaisen.
Tämä nuori neiti kuului jopa täydellisesti kaupan kohderyhmään. Lavaste lapsi oli täydellinen.

Tangosta valittiin yksi mekko lapselle sovitukseen ja toinen äidille. Täti Helena löysi ihanat hopeiset glitterisaappaat, mutta ei ihan keksinyt, missä niitä olisi voinut käyttää. Golffitarelle meko oli kuin tehty, tytär hylkäsi omansa. Täti Helena löysi aivan ihanan glitteritopin, mutta tajusi luovuttaa ihan ilman sovitustakin.

Aikuisella on vapaus valita tekeekö ostoksia lastenvaatekaupassa vai jossain muualla. Aikuisella on myös vapaus valita, haluaako kaikkien tietävän näistä valinnoistaan. Varsinkin jos on lavastelapsia lähipiirissä.

Golfitar julisti kauppakeskuksen aulassa pojalleen: ”Opit shoppailemaan naisten kanssa, niin kiität minua vielä jonain päivänä…tai ainakin miniäni kiittää!”
Niin juuri!
Ja mini golfitar oppi tärkeän asian, koskaan ei voi olla liikaa glitteriä, ei vaikka olisit jo aikuinen.
Aikuisina ihmisinä muistamme aina tuoda, myös tarinan opetuksen esille.

Lavastelapset ovat parhaita ja varsinkin nämä upeat yksilöt, jotka osaavat tarvittaessa vetää myös päärooleja.
Onneksi kuitenkin olemme Golfitaren kanssa aikuisia, niin voidaan vastuullisesti päättää kenen show milloinkin on. Mutta jos lapset pääsevät joskus päärooliin, on heillä ainakin yleisö, joka kimaltaa kauniisti.

Onneksi minullakin on lavaste lapsi suomessa, joka pitää pinkistä ja helmistä. On vielä yksi syy mennä kyseiseen kauppaan ennen kesälomia. Rachin prinsessalle pari glitterimekkoa! Tai sitten se, vaaleanpunainen stetson?!
  

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Diplomatiaa ja paskoja runoja esittelee: multapaakkuja ja korjattuja haravanvarsia



Tältä näyttää mun kukkapenkissä!
Ystäväni nuoruudestani kirjoittaa puutarhablogia. Jos oikein ymmärsin, on vuosi sitten saanut oman puutarhan ja nyt kokeellisen hortonomin voimin luo tontistaan omaa salaista puutarhaa.
Innostuin lukemaan blogia siinä vaiheessa, kun kasvihuoneen yhdeksi tärkeimmäksi käyttötarkoitukseksi listattiin se, että siellä postaillaan puukengissä kukkahattu päässä.
Eli tässä blogissa ei viherpiperretä turha verenmaku suussa. 
Kirjoitus on niin taidokasta, että välillä kuvittelee lukevansa jonkun romaanin puutarhakuvausta, hetken jo mietin, koska murhaaja astuu kasvimaan takaa esiin. 
Tästä hortonomibloggauksen uudesta tulokkaasta multapaakkuja ja korjattuja haravanvarsia, kysyttiin minulta yksitoista kysymystä. Täytyy muuten mainita vielä, että tuo blogin otsikointi jotenkin osui mun huumorihermoon.
Kuten aiemminkin, vastaan haasteeseen blogin esittelyllä ja lämpimillä suosituksilla, mutta en aijo etsiä ja varsinkaan löytää 11 uutta blogia kenet haastaisin, joten taas saatte ihmetellä vain minun vastauksia.


1.Jos olisit eläin, niin mikä olisit?
Hylje, en siksi, että haluaisin olla hylje, mutta uskon että se olisin. En myöskään koskaan pyytänyt saavani olla kaksoisleukainen ihminen, mutta sellainen minusta tuli.
Uskon että olisin hylje, koska maalla olen hidas ja omistamani rasvakerros on vain esteettinen haitta, eikä sillä ole käytännössä mitään käyttötarkoitusta. Mutta kun pääsen veteen, olen nopea eikä tule kylmä, kun on mahamakkarat ja kaksoisleuka on vähän kuin lisäevä.

2.Oletko aamuihminen?
Aamu Dohassa
Jos saan viettää aamuni, niin kuin haluan. 
Eli tunnin meditaatio kahvikupin ja eilisten tv-ohjelmien parissa. 
Saan herätä luonnollisesti silloin kun herään, yksin hiljaisuuteen. 
Inhoan mennä nukkumaan yksin, mutta haluan herätä yksin. 
Se on joskus vaikea toteuttaa, mutta luulen löytäneeni onneni virkamiehestä, joka noudattaa toimistotyöaikoja. 
Aina on aamuksi kadonnut ja siksi olen nykyään aamuihminen.

3.Kerro itsestäsi jotain henkilökohtaista meille muille? Isäni oli merikapteeni.

4.Omppopuu vai mansikkamaa?
Mansikkamaa, muistan lapsena kuinka mansikkamaalla oli mustat suojamuovit ja kuinka aurinko niihin porotti, sieltä vihreiden lehtien välistä etsittiin aarretta, punaista mansikkaa. Mikään ei maistu niin taivaalliselle, kuin suomalainen mansikka, makea ja pieni, siinä pellon laidalla istuessa. 
Tänä päivänä yhä rakastan mansikoita ja varmasti nautin sellaisia yhtä innokkaasti, niin pellonreunalla, kuin viiden tähden ravintolassa glitterimekossa kuplivan juoman kanssa.

Mansikka kimppu
5.Mistä sinut löytää useimmiten?
Jos kysyy Svanskilta, niin makaamasta persaus homeessa olohuoneen sohvalta. Hän ei ymmärrä, että opiskelen ihmispsygologiaa englantilaisista maalaismurhamysteerioista.
Mutta Svanski harvemmin ymmärtää minua muutenkaan. Olen kuulemma hänelle loputon mysteeri, ikuinen arvotus.
Mutta jos ei mennä mytologiaan ja olet oikeasti Dohassa ja tarvitset minua, niin turha soittaa, en vastaa kuitenkaan, mutta voin olla joko
A) ikean kanttiinissa
B) golf-kentällä
C) jossain kahvilla tai
D) uima-altaalla,
E) Naapurin golfittaren kyydissä navigoimassa sinne tänne, joten soita sille.

6.Lempiruokasi? 
Ruoka on ammattini, teen kaikkea ruokaa ja syön vielä enemmän kaikkea. Vaikea sanoa lempiruokaani, mutta äidin tekemä italiansalaatti tai äidin reseptillä itse tekemäni italiansalaatti, saa minut hipsimään jääkaapille nukkumaanmenon jälkeen ja ottamaan haarukalla suoraan kiposta vielä vähän, vaikka on jo ihan ähky.

7.Suositko luomua? 
Heheh mikäköhän tähän on se diplomaattinen vastaus, no olen rehellinen. En suosi. Suosin lähiruokaa, ja hyviä aitoja raaka-aineita. Sellaisia jotka tuoksuu ja näyttää oikealle.
Tässä maassa sana luomu on menettänyt merkityksensä. Voin toki maksaa ylihintaa hollannista jumbojetillä raakoina kuljetettuihin luomutomaatteihin, jotka matkan aikana on kerännyt kaikki pöpöt ja tuhonneet otsoonikerroksen ja Svanskin ruokabudjetin ja sitten ne eivät maistu edes hyvälle omalletunnolle ruokapöydässä. 
Tai voin ostaa jonkun riistetyn filippiininaisen käsin poimimia, saudiarabian ihmisoikeuksien vallitessa kasvaneita, tomaatteja. Ne ovat aika hyviä ja se intialainen riistetty kasvihuonetyöntekijä kuitenkin unohti ruiskuttaa ne torjunta-aineet, joten varmaan myös aika myrkyttömiä.
Kaiken huipuksi, sen riistetyn filippiininaisen tyttären, ei tarvitse ruveta myymään itseään kadulla filippiineissä. Sillä äiti postittaa tomaatti rahaa joka kuukausi. Ja minun tomaatti sipulisalaatti maistuu niin hyvälle, kuin tässä kierossa maailmassa vaan voi.

8. Kiinnostavin paikka jossa olet käynyt? 
Skotlannissa ystäväni haki kerran illalla minut pelaamaan jalkapalloa, kun oli löytänyt asuintalonsa takaa puiston. Asuimme kilometrien päässä pikkukaupungin keskustasta nummella, siellä oli vain, ei mitään ja pari hassua taloa rivissä.
Kun ystäväni talon takaa pujahti ränsistyneeseen pusikkoon ja taisteli itsensä sen läpi. Avautui silmien edessä satumaisen upea englantilainen puisto, pensasaitalabyrintteineen ja pienine lampineen. Se oli oikea salainen puutarha, jonka takana synkkänä ja pelottavana seisoi hylättynä vanha sairaala. Mikä lie keuhkotautiparantola? Se oli aavemainen näky. 
Kuljimme puistossa yömyöhään kuunvalossa ja esittelimme aavemaisen löytömme myös muille ystäville. Puistossa ei ollut koskaan ketään muita ja silti se oli hoidettu täydellisesti, ja samalla unohdettu. Aavepuisto keskellä nummea.
Vieläkin joskus unissani kuljen siinä puistossa ja mietin, oliko se alun perinkään oikeasti siellä.

9.Mistä haaveilet? 
Aspire park Doha
Lähinnä aika pienistä asioista. Minulla ei ole haaveita tulevaisuuteen, koska meidän elämässä siellä voi olla jotain sellaista, jota ei edes osannut haaveilla. Haaveilen siitä, että olen onnellinen ja että asiat ja unelmat, mitä ne sitten ikinä ovat menevät niin kuin on hyvä. 
Toki minulla on lista erinäisiä asioita ja esineitä joista haaveilen, että olisi kiva, jos olisi sellaisia, mutta en rupea tähän nyt listaamaan uima-allasta ja nelivetoautoa, koska saan idiootin leiman.

10.Mitä uutta olet oppinut viimeksi?
Konkreettisia asioita: Lukitse tehosekoittimen kulhosta myös pohja!
Henkisiä asioita: Oma auto muuttuu pieneksi vasta, kun naapurin rouva saa isomman. 
Pajero lausustaan j:llä ei H:llä ja espanjankielisissä maissa, sitä ei myydä pajerona lainkaan, koska se tarkoittaa, jotain tosi hävytöntä, jota en tähän nyt kirjota, koska olen lady.
Ja jos haluaa tehdä hätälaskun Hudson jokeen jumbojetillä, pitää viimeiseen asti tulla pyrstö edellä ja sitten viimeisenä vasta siivet veteen. Tästä filosofisesti päättelin, että kannattaa monta asiaa tehdä, ikään kuin persaus edellä, itse olen niin toiminut ja hienosti on mennyt.

11.Ärsyynnytkö tällaisista haasteista :) ? Äitini, elämää suurempia eväitä, maailmaa varten oli: ”Sen minkä antaa ärsyttää, se ärsyttää.” Koska olen elänyt elämääni äitini muitakin oppeja kuten: ”Olisit syönyt, kun se ei ollut homeessa” tai kaiken kattava ”njä njä njä njää” noudattean, en siis anna asioiden ärsyttää ja vastailen kysymyksiin innolla.




perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tätit pysyy nuorena, veljenpoika vaan vanhenee…


Kun ensimmäistä kertaa tulit meille, olit mielestäni maailman isoin vauva.
Oikeasti olit pieni rääpäle, mutta niin olivat tätisikin silloin.
Huusit syöttötuolissa pöydän päässä ”viinaa, viinaa” halusit piimää, se nauratti vanhaa merikapteenia.

Kasvettiin yhdessä. Muutuit siniseksi, kun oltiin uimassa liian kauan. Minä en, koska olin paksu kuin hylje, sinä vaan sellainen ruipelo. 
Sitten lähdit pois yhtä äkkiä, ihan kuin olit tullutkin. Se itketti vaikka sain sinun huoneen. Pikku tätisi oppivat mitä on ikävä, olit niin kauan poissa, että luulimme jo että et koskaan palaisi.

Mutta sitten vanhemman tädin puhelinsoitosta, palasit. Vuosia oli kulunut, mutta siinä seisoit, etkä ollutkaan enää mikään rääpäle, vaan päätä pidempi, kuin pienet tätisi. Ja nyt tulit jäädäksesi.

Kasvettiin yhdessä erillään, enkä vieläkään tiedä onko siinä veljenpoika vai veli.
Tänään olet yhtäkkiä oikeasti aikuinen.
Olet tuonut elämäämme itsesi lisäksi uutta iloa. Kaksi maailman suloisinta pikku rääpälettä, jotka ovat ottaneet omat paikkansa nyt isotätien sydämissä.

Onnea ikäloppu veljenpoikani! Eletään tätä elämää erillään, mutta yhdessä, olet erikoistapaus ja siksi meille niin tärkeä ja rakas! Hyvää syntymäpäivää!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Multi-lingvistinen edustusrouva pubi-visan oikeat vastaukset!


Joskus viimeviikolla julistin voimaan tällaisen pubi-visan, jossa sai testata todellista edustusrouvasanastoaan, tässä tulevat "oikeat" vastaukset!
Koska mun tietoteknillinen osaaminen ei riittänyt toimivan kysymyslomakkeen tekoon, niin ei aavistustakaan, kuka voitti?! Jos tunnet tästä seikasta hirveätä vääryyttä ja uskot, että olet voittaja, voit julistaa itsesi sellaiseksi viestiosuudessa!! 


1. Sörkyleittaaminen: Kivasti raikkaan juoman kanssa kävellään pitkin juhlatilaa tai aluetta, keskustellaan ja naureskellaan iloisesti mahdollisimman monen ihmisen kanssa, mahdollisimman kuuluvasti, mutta sivistyneesti.

2. Postailu: Seisotaan kauniin näköisenä samassa kohtaa huonetta mahdollisimman näkyvällä paikalla, niin ikään virkistävä juoma kädessä, ja tervehditään iloisesti hymyillen kaikkia ohi kulkevia.

3. Intercontinentaalinen: Vähän kuin cosmopoliitti, mut koska oot kyseisen sivistyssanan juurikin unohtanut, käytät paremmin itseesi sopivaa versiota Intercontinentaalinen. Se on adjektiivi, joka kertoo kyseisen henkilön pärjäävän kulttuureissa yhtä hyvin, kuin länsimaalainen ketjuhotelli keskellä arabiaa. Esittää fiksua ja filmaattista, mutta kuitenkin on aivan väärässä porukassa ja ihan pihalla, mut kukaan ei vaan tajua sitä.

4. Polistaa: Voi astioita, asioita ja vähän keikkea. Eli kiiloitetaan joku näyttämään paremmalta, kuin se oikeesti on. Viinietikalla ja polistamisella saa ihmeitä aikaan.

5. Stanssi: Pyörylä, jolla voi tehdä isommasta palasta pienenpiä tai muotoilla epämääräisen massan niin ikään pyöryläksi. Todella kätevä coctailpalojen valmistuksessa ja annosten esillelaittossa hienoilla Tinnereillä.
 
6. Tinneri: Ei aina puhdasta alkoholia, vaan usein myös suuhun sopivampi muoto sanasta Dinner, joka edustusrouvalle tarkoittaa aina edustustarkoituksiin tai sosiaalisten pisteiden keräykseen tarkoitettua mahdollisimman yliampuvaa ruokailu hetkeä.

7. Drostyhoff: Toiselta nimeltään Saksalainen Chardonney, joka ei kyllä oikeasti ole Saksasta, vaan jostain Australiasta. Voidaan sanoa: "Se oli sellasta Drostyhoffia että…” Tarkoittaa, että tarjolla oli halpaa, pahaa lähes juomakelvotonta vinkkua, josta nyt ehkä kastikkeen saisi, jos sitäkään. Tämä ei tarkoita etteikö minulle voisi Drostyhoffia tarjota! Jurputan, jurputan mutta silti juon ja jurputan. Lähi-idässä Drostyhoffiin on vain sopeuduttava, koska alkoholin säännöstely rulaa!

8. Stämpätä: Lyödä leima paperiin ja näin olen virallistaa se. Asioitakin voidaan stämpätä tällöin asia on sovittu ja se pitää. Jos ei tule jotain yllättävää, taas lähi-idässä luvallinen poikkeus sovituun. In sallah in sallah.

9. Glitteröidä: Tehdä jostakin ihmisestä, vaatteesta, esineestä tai mistä vaan kauniimpi ja säkenöivämpi upottamalla se glitteriin.

10. Seivata: Eli pelastaa tilanne, jollain äkkinäisellä tempauksella tai hyvällä hätävalheella. Seivaus on tapahtunut silloin, kun vastakkainen osapuoli, ei ole tajunnut mitään seivausta, koskaan olleen olemassakaan. Seivauksen tietää ja tuntee vain täydellinen edustusrouva.

Alipukeutuja ylitse muiden.


”Sulla on mun sukat!” Kuului Siskolikan kimeä karjunta, läpi koululuokan, johon koko koulun oppilaat ja henkilökunta, olivat kokoontuneet kuuntelemaan, aamunavausta.
Olin juuri aloittamassa upeaa runonlausunta spektaakkelia, kun siskon kritiikki ikävästi keskeytti minut. En voinut ymmärtää, miten nyt taas jäin kiinni?!
Siskon sukat olivat vaan muodikkaampia, sellaisia aerobic-sukkia, jotka olivat niinä 90-luvun talvina pakolliset, jos halusi olla in, ja minähän halusin.

”Toi hullu on voidellut huulensa, mun Clerasil-finnivoiteella!!” Kuului siskolikan kimeä karjunta läpi talon, kun olin tehnyt taas kerran löytöretken hänen huoneeseensa. Luulin löytäneen kauniin ruskeansävyisen huulipunan ja lätkin sitä huuliini ja kuvittelin olevani supertrendikäs. Ei minulla ollut tietoa, että 90-luvun muotiväri oli pinkki, ei ihonruskea. Ja että clerasil kuivattaa huulet nanosekunnissa ihan rusinaksi.

Sama trendi on jatkunut läpi elämäni. Ei minulla ole juurikaan ollut tietoa syksyn muotiväreistä tai kesämekon muodikkaasta pituudesta. Olen lähinnä roikkunut jonkinlaisessa tyylissä kiinni, varastelemalla Siskolikan sinne tänne ”unohtamia” vaatteita ja soveltamalla niitä iänikuiseen tupeerattuun hiusmalliini. Kukaan koskaan ei ole kehunut minua tyyli-ikoniksi. Olen ollut lähinnä tyytyväinen, jos kukaan ei ole huomautellut pukeutumisestani negatiiviseen sävyyn.

Olen saanut osakseni omituista kunniaa, sellaista jota en ole ennen kokenut. Sen lisäksi että kuuluisat illalliskutsuni ovat päässeet Svanskin pomon ja hänen vaimonsa suosioon, nyt olen saanut pisteitä myös tyylikkyydestä.
Kyllä! Minä ikuinen poikatyttömuodin sanansaattaja, joka viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan olen turvautunut farkuihin ja hätäponinhäntään, olen tätä nykyä tyylikkyyden tyylikkyys.

Viimeviikolla erään gaalaillan jälkeisenä päivänä Svanskin pomo kutsui minut työhuoneeseensa, jossa hän ylisti viimeaikaista pukeutumistani taidokkaaksi ja kehui minun olleen gaalaillan kaunein.
Pomo kehui minulla olevan silmää vaatekauneuteen. Tunsin tuskaista häpeää, sillä vaikka gaalaillallisella olinkin pukeutunut Svanskin minulle valitsemaan iltapukuun, täyttyy edustusvaatekaappini sisältö yhä edelleen, siskoni kerran pitämistä, ja näin ollen hylkäämistä vaateyksilöistä.

Jokainen vaatteeni on enemmän tai vähemmän kyseenalaisessa kunnossa.
Kuten valkoinen neuleeni, jonka taskuihin on ommeltu käsin kukkakoristeita. Neuleessa ei ole kyse duunatusta folklore muotiluomuksesta. Neule kätkee sisäänsä synkän salaisuuden. Äiti on ommellut kukat ikävien, mutta ikuisten kahvitahrojen päälle.
Siskolta pihistetty mustavalkoinen mekko, saa aina koristeekseen kauniin rintarossin, ei siksi, että kaipaisin lisäkoristusta, vaan siksi, että sen rinnuksessa on reikä.

Juhlavaatteet ovat siis siskolta, käyttövaatteet anopilta ja ikuiset klassikot kuten neuleet, todennäköisesti äidin ostamia.
Ja minä olen tämän firman tyyli-ikoni?! Se juhlien katseen vangitsija ja pomon ylpeyden aihe! Voi olla, että rima ei ole järin korkealla tässä firmassa, tai sitten jotenkin omituisesti olen vihdoin ja viimein käsittänyt kuinka pukeudutaan. Mene ja tiedä?!
Otin pomon kehut vastaan korvat punottaen ja sopersin jotain epämääräistä siskostani, joka on auttanut minua vaatteiden valinnassa.
Tästähän seuraa nyt vain se, että seuraaviin juhliin tulee entistä suurempi pukeutumisen tuska! Onneksi pian on kesä ja pääsen taas siskolikan kaapille etsimään uusia, tyyli-ikonin asukokonaisuuksia.