maanantai 27. helmikuuta 2012

Mummy World! Kaikkea kahvipannusta, kastelukannuun.


Äiti oli minulla kylässä. Se lennähti tänne go-pilottinaan ystävättärensä, jonka mielestä äidin kanssa matkustaminen on hauskaa koska, ”silloin tehdään aina jotain hullua.”
Ystävättären mielestä hullua, minusta toisinaan hermoja raastavaa ja Svanskin mielestä, tietää mistä olen luonteeni perinyt. Tarkensi vielä, että jotain tällaista hän saattoikin odottaa. No odotti sitä tai ei, niin matka oli takuuvarmaa Mammy-world materiaalia. Viikko oli niin kiireinen, että facebookit ja blogit täytyi unohtaa ja toinen viikko vierähti matkan kohokohtia pohdiskellessa. Tässä ensimmäinen otos siitä, minkä olen saanut paperille jäsennettyä. Jatkoa luvassa jos kaiken sen ”hulluuden” saan vielä sanoin kuvailtua.

Ensimmäiset kaksi päivää kuuntelin äidin ja ystävättären minulle ilmaiseksi sponsoroimaa kyselytuntia.
Mikä rakennus tuo on? Onko tuo raakkipuu vai petunia? Miten ne kasvaa hiekassa? Missä täällä on hautausmaa? 
Äiti en minä tiedä! 
No soita jollekin ja kysy? Kysy samalla onko eri hautausmaat miehille ja naisille? Miksi nuo pilvenpiirtäjät eivät ole harmonisempia? Kuka ne tuolla lailla tuohon, sikin sokin on iskenyt?
Kun pilvenpiirtäjät olivat tuomittu häiritsevän sekaviksi, siirryttiin ihmisiin. Miksi tuolla miehellä on valkoinen kaapu ja tuolla toisella punainen?

Ystävätär: ”Kato kun tuo rouva on kivasti koristellut huntunsa ristipistolla!”
KP(eli mami): ”Ei kyllä tuo on koneellinen brodeeraus!”
Ystävätär: ”Eikä ole ristipistoa se on!”
KP: ”Mennäänkö kysymään?”
Ystävätär: ”No mennään!”

Juuri kun toimintatiimi oli ampaisemassa kahvilajonosta, viattoman paikallisen rouvan kimppuun, analysoimaan hänen asuaan tarkemmin. Sanat: ”no mennään” kalahtivat onneksi korvaani. Unohdin hetkeksi kahvitilaukseni tuoman stressin ja tottuneen matkanjohtajan tavoin estin kyseisen tiedustelumatkan, kulttuurisidonnaisista syistä, niille sijoilleen.

Helena: ”Jumaliste, ette mene mihinkään! Vaan pysytte siinä jonossa, juuri niin kuin on sovittu! Te saatte kahvinne ihan just! ”
KP: ”Meen vessaan.” (Se lähtee aina vessaan, kun sitä joutuu komentamaan)
Ystävätär: ”Oota KP, tuun myös!”
Helena: ”Ette nyt jumankauta mee mihinkään vessaan, kun nää kahvit on ihan just valmiit! En saa niitä yksin pöytään näiden kakkujen kanssa! ”
KP: ”Ota brikka, olet tarjoilija!”
Helena: ”Mulla on brikka!!!”
KP: ”No ota toinen!”

hetkeä myöhemmin…
Ystävätär: ”Ihanan siisti toi vessa!”
KP: ”Niin oli! Kyllä maan hygieniatason voi luokitella vessoista.”
Ystävätär: ”Niin voi!”
KP: ”Suomi on mennyt ihan renttulanmeiningille… huono crema tässä espressossa”
Ystävätär: ”Ai otit espresson ja tietty tuplana… hullu!”  Yhteistä kikattelua…
KP: ”Niin otin hih hih… Otitiko kuvan siitä vessasta?”
Ystävätär: ”Otin! Kyllä ei Vimpe usko, että oli kultaset hanat!” Taas yhteistä kikattelua….
KP: ”Eihän tässä ollu!”
Ystävätär: ”Ei niin, mutta eilisessä oli!”
KP: ”Kuvasitko sen?”
Ystävätär: ”Tietty!”
Helena: ”Näytä sitä kameraa… Eihän täällä ole mitään muuta kuvia, kuin ruoka-annoksia ja vessoja!!”
KP: ”On siellä ne sun sekavat pilvenpiirtäjätkin! ”
Helena: ”Täähän on aivan tärähtänyt!”
KP: ”No niin on se pilvenpiirtäjien arkkitehtikin…” Hörö naurua kummaltakin rouvalta sekavassa kuorossa.

Muhun iski epätoivo, olin yrittänyt esitellä hienoja nähtävyyksiä hiki hatussa, mutta arvon rouvat vaan pitivät kaiken aikaa jonkin sortin vessa raatia… Arvostelukriteereinä, siisteys, vessaverkoston tiheys, erilaiset kauneus ja kimallus aspektit, sekä bonuksena tässä maassa yleisten vessojen ilmaisuus ja kaiken aikaa paikalla oleva siivooja. Minuuksia saivat vessat, joissa oli kokovartalo peili pöntön vieressä, se oli ”jotenkin rivolookinen.” Miinusta aiheuttivat myös, liikaa insinöörin taitoa vaativat käsipaperiautomaatit, vaikkakin monimutkainen automaatti saattoikin läpäistä raatin tuomaroinnin hyvillä pisteillä, mikäli vessan siivooja oli halukas assistoimaan paperin ottamisen kanssa…..

Helena: ”Kelle te näitä vessoja kuvaatte?”
KP: ”Vimpelle se ei ikinä usko… ”
Helena: ”…ai että ootte selvinny vessaan asti”
Ystävätär: ”Ei vaan että on kultaa ja kimalletta.”

Ystävätär: ”Kun ollaan juotu nää kahvit, mennäänkö kaupoille?”
KP innostuu salamana uudesta ohjelma ideasta.
KP: ”Joo minä haluan sellaisen termospannun, missä on pitkä nokka ja koriste timatteja!”
Ystävätär: ”Joo haetaan Svanski tinkaamaan”

Äitin termospannu haave kerrottin Svanskille, joka into piukeena lähti pannua metsästämään basaarista.
Tinapannuja, kuparipannuja ja hopeaserviisejä, Svanski bongaili basaarin myymälöistä lähes mielipuolisella raivolla, mutta joka ikinen kerta, äiti sanoi: ”Ei ei tollasta, vaan termopannu.”
Svanski repi hiuksiaan, kun kiskoi jälleen kerran kuparisen kahvipannun erään basaarimyyjän hyllyjen kätköstä. Mutta äiti ei antanut periksi, vaan pitkällä kansakouluenglannillaan selvensi Svanskille, että termospannu tarkoittaa pannua, jolla ei voi valmistaa kahvia.
Svanski, joka ei kestänyt sitä ajatusta, että hänen tunnetulla basaarikierroksellaan, joku ei löydä haluamaansa tai sopivaan hintaan sitä saa, sinkoili takaisin basaarin kujille. Ja kerta toisensa jälkeen ja palasi, mitä kummallisempien kannuehdotelmien kanssa. Kojut notkuivat erilaisia pannuja, mutta mikään niistä ei kelvannut äidille.

Svanskin valtasi saavuttamattoman kahvipannun tuska. Hän päätyi epätoivossaan valittelemaan surkeaa kohtaloaan eräälle basaarikauppiaalle. Svanski sen enempää kuin Basaarikauppiaskaan eivät voineet ymmärtää, kuinka anoppi halusi kahvipannun, jossa on pitkänokka, timantteja ja sillä ei voi missään nimessä valmistaa kahvia.
Svanskin epätoivo tarttui Basaarikauppiaaseen. Kun Svanski oli vihdoin päässyt kuvailunsa loppuun, hän totesi, ettei hänellä ole kyseistä pannua. Mutta Svanski ei luovuttanut, hän anoi myyjää etsimään nyt jonkun pannun, ihan minkä vaan. 
Basaarikauppias katosi hetkeksi myymälänsä vintille pieniä tikkaita pitkin ja toi sieltä lopulta pohjasta rikki olevan kuparisen, ehkä hiukan turkkilaista kahvipannua muistuttavan esineen.

Svanski tempaisi äitin kauppaan ja esitteli löytönsä ylpeästi. Tässä se on! Ei voi mitenkään keittää kahvia, pitkä nokka ja no jonkinlainen koristelu, hän ylpeästi esitteli pannusta löytyviä, äidin aiemmin latelemia, ominaisuuksia.
Svanskin ilmettä ei voi sanoin kuvata, kun äiti tyrmäsi pannun jälleen kerran ja alkoi kätevällä ruotsin ja englannin sekoituksella kertomaan Svanskille, mitä oikeastaan etsi. Koska Svanski ei tuntunut ymmärtävän tuli Ystävätär apuun vielä pitkällä saksallaan. Svanski tuijotti naisia kysyvästi melkein itkukurkussa. Hän huusi: "Helena tule nyt selittämään äidillesi, että ei sellaista pannua ole olemassakaan, mitä hän haluaa! Voinko viedä hänet takaisin siihen hopealiikkeeseen, missä oli se hieno pannu?"

Koitin selittää Svanski raukalle, että ei äiti halua hopeaserviisiä vaan termospannun. Saattoi olla, että Svanski oli menny johonkin stressitilaan anoppinsa vierailusta johtuen, sillä hän ei käsittänyt minuakaan enää laisinkaan.
Melkein itkuisella äänellä hän aloitti luennon minulle, kuinka hopea on tänä päivänä varsin hyvä investointi ja muutaman vuoden päästä pannun voi myydä voitolla.
Kun luentoa oli kulunut minun hermoilleni tarpeeksi monta minuuttia, en enää kestänyt. Pyysin Svanskia omin sanoin kuvailemaan, mikä hänen mielestään on termospannu? Svanski ei enää kestänyt, hän parkaisi epätoivoisesti, että häntä ei kiinnosta mikä on termospannu ja nyt voi olla hyvinkin niin, että jäädään vallan ilman minkäänlaista pannua, jos vielä tässä saivarrellaan.

Äitini äidinvaistot heräsivät, kun hän huomasi Svanskin epätoivon. Hän unohti kansakouluenglannin ja takaraivossa kummittelevan ruotsin ja aivan puhtaalla suomenkielellä rupesi Svanskille selittämään lohduttavaan sävyyn, että ei se maata kaada jos pannua ei löydy.
Näin jälkeenpäin on hyvä todeta, että suomenkieltä vasta opiskelevalle on varsin järjetöntä selittää asioita vertauskuvia käyttäen tai sanontoja hyödyntäen. Ne vaan mutkistavat asioita. Syntyi hetken hiljaisuus kun Svanski päässään haki käännöksen sanalle maa ja toinen hetki kului siihen, kun hän päätteli sanan kaada olevan taivutusmuoto verbistä kaataa.
Svanskin pohtiessa basaarikauppias tuijotti tätä omituista ryhmää kysyvästi ja hän varmaan päässänsä myös prosessoi erinäisiä asioita, kuten asiakkaittensa sen hetkistä mielenterveyttä.  Äiti tuijotti Svanskia kysyvästi. Ystävätär tutki, mitä muuta kaupasta voisi ostaa ja minä tulkkasin hänelle hintalappuja ja pohdimme yhdessä, mikä olisi sopuhinta johon voisimme tinkauksessa päätyä.

Svanski prosessoi ja kun hän oli päässään saanut äidin lauseen käännetyksi, hän ei ymmärtänyt sen tuomaa lohtuarvoa vaan parkaisi taas. Nyt hänen äänessään oli jo pientä raivoa, ”Helena haluaako äitisi kahvikannun vai kenties jonkinlaisen puutarha kastelukannun? Miksi et voi selittää mitä hän haluaa?”
Silloin minä hermostuin! Karjuin: ”Itse et halunnut kuulla mikä on termoskannu!”
Mutta Svanski yllätti, eikä alistunut syytöksiini, vaan karjui sivistyneesti ääntään korottamatta takaisin: ”Sinä sanoit, että etsimme kahvipannua! ”
En aikonut ottaa syytä niskoilleni, vaikka Svanski olisi sen helpolla minulle luovuttanut ”No niin se on, eräänlainen kahvipannu.”
Mutta ei aikonut Svanskikaan alentua syylliseksi tässä kahvipannujen ja kielimuurin sekoittamassa taistelussa. ”Ei ole! Äitisi sanoo sen olevan jokin maatyökalu.”

Äiti tajusi hämmentäneensä vertauskuvallaan Svanski paran täysin ja hän halusi selventää virheellistä lausuntoaan: ”Haluan pannun, joka aiheuttaa hämmentynyttä ihastuneisuutta, kun tarjoilen siitä kahvia ystävilleni!”
Svanski meni hiljaiseksi, ja se ei ole koskaan hyvä merkki. Hän tuijotti vuoroin äitiäni ja vuoroin minua hyvin hämmentyneenä. Ja sitten hän aloitti taas: ” No se hopeapannu on hieno! Kyllä siitä tulee kateelliseksi, eikö voida mennä takaisin sinne….”
Minä ja äiti keskeytimme Svanskin lauseen kiljumalla, että "ei hopea pannua vaan termospannu!"
Svanski oli umpikujassa ja halusi luovuttaa koko etsinnän. Hän yritti sanoa vielä niiiiiin hitaasti ja selkeästi kuin osasi: ”Ei ole, sellaista termostaatti pannua.”

Olisimme varmaan taas ajautuneet uuteen konfliktiin termoksen ja termostaatin käsitteellisestä erosta, mutta onneksi ystävätär pelasti! Yht äkkiä hän kiljaisi basaarikojun tiskiltä: ”Minä haluan tämän kamelin 35 riaalilla ja tuo mies ei suostu! Svanski tule auttamaan."
Kun kamelin tinkauksessa oltiin ensin päästy yhteisymmärrykseen siitä, että myyjä ei suostunut sitä myymään 35 riaalilla, koska lähtöhinta oli vain 25 riaalia. Ja sitten hinta oli saatu tingittyä, ystävättären ja Svanskin duettona, vaivaiseen kymppiin, oli aikaa ja energiaa kulunut jo niin paljon, että termospannu oli jo täysin unohdettu. Rouvien kahvihampaankolotus ja minun ja Svanskin orastava hermoromahdus, ajoivat koko konkkaronkan kahville. Äiti ei saanut pannuaan ja Svanski ei vieläkään tiedä, mikä hopea serviisissä oli vikana. Hän hoki suomeksi loppuillan lausetta ”Erillainen kulttuuri” ja huokaili samalla hyvin syvään. Ystävätär oli sen sijaan iloinen, sillä hän oli saanut matkamuistokamelin, erittäin passeliin hintaa.


keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Palkittu Nero!!



Lähes Oscarvoittajaan verrattavat tunnelmat tässä! Sain tälläisen tunnustuksen jo viikko pari sitten mutta en ole ylpeydeltäni kerennyt sille viellä mitään tekemään. Olen vain patsastellut pitkin asuntoa ja hehkuttanut pokaalia. Kuten arvata saattaa Svankilla on mennyt hermot ja se jopa päästi suustansa lauseen, että toivoo että en voittaisi vähään aikaan mitään. Vaikeaahan sitä on elää menestyvän julkkisvaimokkeen varjossa, kyllä se syö miestä, kun vaimoke pokkaa palkintoja tosta noin vain....

Sain tämän Palkinnon Sorsanpesästä, siellä yksi helmiholisti helmikoristelee maailmaa paremmaksi ja innosti minutkin Blogikirjoituksen koukuttavaan maailmaan. Tämä palkinto on tarkoitus antaa sellaiselle Blogille, joka mielestäsi ansaitsee enemmän lukijoita. Nyt minun tehtäväni on tähän listata viisi sellaista blogia.

Ja nyt tunustus, mä oon niin käpertynyt näihin omiin maailmoihini, että just ja just luen viittä muuta blogia, joten en rupea tähän keksimään mitään vaan nimeän vain ihan törkeesti kaksi.

http://sivusilmailya.blogspot.com/
Eka blogi jonka tähän aion laittaa on Sivusilmäilyä. Siinä eräs äiti ihminen kirjoittelee elämästään ja siitä kuinka maailman ja siinä olevat ilmiöt kokee. Asiapitoinen erittäin taidokkaasti kirjoitettu teksti tempaisee mukaansa tälläisen hölmöilijänkin. Vaikka toisinaan kirjoittajan mielipiteet eroavat omistani, niin silti luen niitää mielenkiinnolla. Antaa hyvää ajattelun aihetta lukea toisenlaisia näkemyksiä hyvine perusteluineen. Toisinaan taas teksti voisi olla kuin omasta päästä, niin hyvin mielipiteemme menee yhteen. Mielenkiinto on säilynyt tähän blogiin jo pitkään vaikka kirjoittajaa en tunnekkaan. Ja kirjoituksia tulee ihanan usein. Tekstipainotteinen, mutta kuvia ei tarvitsekkaan, kun osaa tempaista lukijan mukaan sanoilla. Ansaitsee palkinnon tämä Leidi.

http://oravankesapesa.blogspot.com
Sitten toisen blogina haluan tähän nimetä tämän Oravankesäpesän. Taas aivan tuikituntematon kirjoittaja koukutti bloginsa ekalla kommentilla "Talo piti ostaa mutta ostinkin siirtolapuutarhamökin." Samantien samastuin kirjoittajaan noin voisi juuri käydä myös mulle. Ihana kuvakirja blogi, kuvin kerrottu elämästä mökillä vuoden ympäri! Hyvät yleiskuvat ja pieniin yksityiskohtiin tarkennetut lähi kuvat kertovat varmasti enemmän kuin tuhat sanaa. Kateellisena katselen puutarhan hoitoa ja suloista kissaa mökin tunnelmassa. Todellinen pako paikka ihanaan idylliin varmasti kirjoittajalle ja mikä parasta lukijalle myös. Aavikon kuivuudesta hetkeksi pienen pihan vehreyteen paras mielikuvitus matka pitkään aikaan. Ehdottoman ihana ja lukemisen arvoinen juttu.

Voi nöyryytys siinä on mun blogit, mulla on lukihäiriö en kerkee lukeen niin paljon, selityksiä kyllä löytyy.
Täytyy tsempata ehkä itteensä tällä saralla, jos tiedät hyvän blogin niin vinkkaa mulle, koska noita blogeja on tosi haastava löytää, noikin oon ihan vahingossa löytäny kun etin jotain ihan muuta....Mutta koska ne on niin hyviä että on saanut mut lukemaan niin voivat sitten jakaa ne kolme muuta palkintoa tasan keskenään eli molemmille 2,5 kertainen plakinto.... vai miten se matemaattisesti menee, en ollu kauheen hyvä kyllä matematiikassakaan.....huuuuh

HUOM: tänään on julkaissu peräkkäin kaksi jutskaa eli toi on kans uusi toi sihteerin syntymäpäivä tuolla sivuvalikossa :) -->

Kamelin kokonein kiitos!
Kaikille lukijoille ja kommenteille joita on tullut,
Blogiin tai muutoin :) Yhdessä nauraminen on hauskempaa!




Sihteerin syntymäpäivä


Eilen Svanski tuli väsyneenä töistä ja rojahti sohvalle makaamaan. Juuri ennen kuin hän vaipui päiväunien ihmeelliseen maailmaan, hän sopersi minulle: Sihteerillä on tänään syntymäpäivä, voitko hakea äkkiä lahjan ja kakun.

Jäin tuijottamaan sohvalla uneen vajoavaa miestä pistävällä katseella ja kiljuin perään: ”Tänään?!” 
Kailotin, että ”En periaatteesta halua viedä ihmisille muita, kuin omatekemiä kakkujani ja minkä ihmeen lahjan tähän hätään keksin?!”
Keksi siinä nyt, tästä vaan lahja, itseäsi kymmenen vuotta vanhemmalle arabimiehelle, jonka henkilökohtaisista puuhista tiedän tasan tarkkaan vain sen, että hän tykkää kalastaa ja ostella paistit elävinä!
Jatkoin samaan hengenvetoon mekastustani: ”Paljon minulla on edes aikaa?” Svanski käänsi kylkeä ja ilmoitti, että kaksi tuntia.

Laskin päässäni nopeasti yhteen, kaksi tuntia tarkoitti sitä, että minulla ei ollut edes aikaa aloittaa pientä tappelua asiasta. Minkäänlaiselle mielenosoituksellekaan ei ollut mahdollisuutta. Tai no ehkä pienelle, heitin villapeiton Svanskin päänpäälle ja ampaisin samalla ovesta pihalle.
Svanski jäi sohvalle karjumaan, että inhoaa kyseistä villapeittoa, sillä se on jäänyt edellisiltä asukkailta ja sitä ei ole desinfioitu! Sinne jäi mies painimaan bakteeripeittonsa kanssa, kun kiisin kohti kauppakeskusta. Hymyilin itsekseni, sillä olin minä salaa sen peiton pessyt, en vaan kerro sitä Svanskille. Se on salainen aseeni, kun uhkaan heittää Svanskia bakteeripeitolla se tekee mitä ihmeellisimpiä asioita, kuten vaihtaa lamppuja, tiskaa tai lähtee lenkille. Jokaisella kotirouvalla tulisi olla tuollainen bakteeripeitto. Toimiva, mutta uhrilleen loppujen lopuksi harmiton ja kaikin puolin täysin terveydelle vaaraton, mutta silti, niin pirun tehokas!

Kiitäessäni moottoritietä kohti kauppakeskusta suunnittelin valmiiksi tarkan reitityksen, kuinka saisin tarvittavat asiat nopeasti ja olisin takaisin kotona ja kyseisillä syntymäpäivillä kahdessa tunnissa. Tietenkin tämä täysin suunnittelematon ostosreissu tyssähti saman tien ruuhkaan, kulkuani ei voinut enää hyvällä tahdollakaan kutsua kiitämiseksi vaan matelin rakennustyövoimaa kuljettavien bussien ja citymaasturien loputtomassa virrassa kohti kauppakeskusta. Kymmenen minuutin matkaan tuhraantui puolituntia ja aika kävi vähiin. Onneksi olin hyödyntänyt ruuhkassa istumisen tehokkaaseen ajattelutyöhön ja minulla oli lahja idea päässäni. Se ei hirveästi huimannut persoonallisuudellaan, mutta oli mielestäni käyttökelpoinen, päätin hakea pullon partavettä. Arabimiehet rakastavat partavettä ja tursuttavat sitä iholleen, niin että heikompia heikottaa ja allergisten on turha maahan vaivautua, sillä migreeni kohtaus on taattu.

Tallustin hajuvesimyymälään ja hetken siellä pulloja tutkittuani sain avukseni pirteän nuorenmiehen.  Hän halusi auttaa, mutta ennen kuin hän suostui kuuntelemaan versioni siitä, miten hän minua parhaiten voisi avustaa, hän halusi suihkuttaa minut kauttaaltaan uuteen ihanaan kevät tuoksuun.
Seisoin farkuissa ja verkkatakissani tukka tiukalla ponnarilla keskellä hajuvesiliikkeen lattiaa, kun tuo Tommy Hiflingerin pillifarkkuihin ja silkkimiestenpaitaan, joka oli kauluksesta huolettomasti auki, sonnustautunut mies, keinahteli ilmeisen naisellisesti ympärilläni ja suihkutti keväistä uutuus hajuvettään päälleni, kuin paraskin nurmikonkasteluautomaatti.

Yritin hajuvesi sumupilven lävitse tarkentaa, että tarvitsen lahjan keski-ikäiselle miehelle onko hajuvesi hyvä idea?
Mies pysähtyi, katsoi minua suoraan silmiin kysyvästi ja sanoi tiukasti ”Ei”.
Olin hiukan hämmentynyt, olinhan liikkeessä, joka myi ainoastaan hajuvesiä ja meikkejä. Kysyin hämmästyneenä: ”Ai ei ole, minä kun ajattelin että olisi ollut.” 
Olin jo kääntymässä ulos liikkeestä, kun mies suihkautti ilmaan vielä kerran hajuvettään ja sanoi: ”Mutta ilman lahjapakkausta meillä on yksi aivan ihana.”
Yritin selventää miehelle tarpoessani hänen perässään kohti partavesihyllyä, että en tarvitse lahjapakkausta, vaan lahjan ystävälleni tai siis mieheni ystävälle ja olin juuri jatkamassa tarkempaan selvitykseen siitä, kenelle lahja oli, kun mies katsoi minua taas syvälle silmiin ja toisti hiukan närkästyneesti: ”Ei ole lahjapakkausta.”
Mua rupesi kiristämään tuon myyjän surkea englanti ja kuvittelin mielessäni suihkuttavani kaiken tuon hajuveden hänen silmilleen, mutta sain kuitenkin ajatukseni kasaan ja nielin väkivaltaiset suunnitelmani ja päätin unohtaa hajuvesipullohyökkäysaikeeni.

Mies esitteli minulle hajuveden ja sanoi, että kaikki arabimiehet haluavat tämän hajuveden, mutta pinkkinä. Mies piteli nenäni edessä mustaa pulloa ja suihkautti sitä toisessa kädessään olevaan paperiliuskaan. Puolet partavedestä pärskyi naamalleni, mutta hillitsin itseni ajan puutteen vuoksi, ja estin kumpuavan epätoivoisen raivokohtauksen pääsemisen valloilleen.
Olin tarraamassa paperiliuskaan, mutta kuinka tyhmä taas olinkaan, se ei ollut vielä valmis. Suihkutuksen jälkeen mies hiveli kädellään lappua kaksi kertaa edestakaisin, sitten heilutteli sitä ilmassa taiteellisesti ja lopuksi puhalsi siihen hyvin hennosti ja sitten vasta ojensi pahvin palan minulle.
Hajuvedet on minun oma heikkouteni, mutta en ole tehnyt koskaan niiden tuoksuttelusta näin suurta taidetta.

Haistoin lappua, ja sanoin, että aika hyvä. Mutta se ei kelvannut myyjälle, hän tempaisi lapun kädestäni ja pyysi minua seisomaan metrin päässä, kun hän käveli lappukädessä ohitseni.  Yritin vastustella ja ilmoitin vielä haluavani haistaa jotain muuta. Mutta myyjä ei antanut periksi vaan kävelytesti toteutettiin. Minä seisoin metrinpäässä ja haistelin ilmaa, tai ilmavirtaa kuten myyjä minua kohteliaasti pyysi tekemään, kun myyjä lainehteli koeliuskapahvi kourassaan edes takaisin edessäni. 
Vastustin tuoksua ihan vaan periaatteesta, vaikkakin myyjän mukaan kaikki arabimiehet, sitä ostivatkin. Mutta huomio tosin vain pinkkinä.

Yritin kysyä onko tuo pinkki hajuvesi sitten jotenkin eri tuoksuista. Myyjä katsoi minua pienillä pistävillä silmillään ja sanoi ”Ei, kaikki tulevat kauppaan pinkki, pinkki,mutta se on loppu!”
Jäin taas hämmentyneenä miettimään kysymystäni ja yritin ymmärtää, mitä myyjä tarkoitti tuolla pinkillä. Se ei selvinnyt minulle, mutta jatkoimme tutustumista partavesituoksujen ihmeelliseen maailmaan.

Joka pullon välissä myyjä tyrkkäsi nenäni alle kahvin papuja, jotta voin deletoida edellisen hajun ja sitten taas, minä tönötin metrin päässä, kun myyjä ensin suihkutti, sitten hiveli ja lopuksi puhalteli pahvinpalaan, jonka jälkeen suoritti catwalkinsa ohitseni.
Luojan kiitos viidennen tuoksun jälkeen myyjän lainehtiessa ohitseni haistoin Sihteerin parfyymin, ihan kuin sihteeri olisi juuri kävellyt huoneeseen. Sanoin saman tien, että tämän otan. Myyjä hymyili, heitti pullon partavettä ostokoriin, ja nauroi voittajan naurua. Tämä oli se ensimmäinen! Mitä minä sanoin, tiesin että etsit tätä! Pakko oli antaa pisteet tälle keikarille, hän oli oikeassa. 

Luulin päässeeni suhteellisen helpolla, mutta vähänpä minä taas tiesin. Nyt myyjä vasta innostui ja halusi myydä hajuvedet koko suvulleni. Sanoin että en tarvinnut muuta, vaan olin valmis. Myyjä ei tuntunut käsittävän vaan vaihtoi tyylikkäästi puheenaihetta. Mistä maasta olet? Sanoin, että suomesta ja yritin hivuttautua kassan suuntaan. Jos myyjä tiesi minkä partaveden haluan, niin minä kyllä tiesin mihin tämä taas johtaa ja nyt minulla ei ollut siihen aikaa.
Aikaa tai ei, minulla on heikko luonne, kun olin kuunnellut vartin verran selitystä, siitä kuinka en näytä suomalaiselta ja kuinka myyjä on itse Tunisiasta, mikä on maailman kaunein maa. Sain jatkoesitelmän samaan hintaan osiolla, että minun tulisi Tunisiaan, heti ensi tilassa matkustaa ja esitelmä vain jatkui. Kuulin kuinka myyjän perhe asui yhä siellä ja loppuhuipentumaksi vielä sain referoinnin maan tärkeimmistä kaupungeista, joihin minun tulisi nyt ehdottoman, ehdottomasti mennä! Sitten vihdoin ja viimein puolen tunnin pulputuksen jälkeen hän suostui ohjaamaan minut kassalle, sillä sain hänet vakuuttuneeksi siitä, että en tule nyt mitään muuta hajuvettä ostamaan.

Tunti myöhemmin saapumisestani olin ulkona partaveteni kanssa kaupasta. Tein samassa tiukan aika arvion ja tajusin, että saisin unohtaa viimeisetkin toiveeni edes itse tehdystä kääretortusta, vaan minun olisi tyydyttävä tällä kertaa valmiskakkuun.

Juoksin läpi ruokakaupan ja tarrasin juuri siihen kakkuun, jota kerran suosittelin eräälle amerikkalaiselle rouvalle ilman maistamista sanomalla, että se näyttää hyvältä. Vaikka jo aikanaan kommenttini tuntui täysin idioottimaiselta, näyttää hyvältä, oli ainoa mihin minulla nyt oli aikaa, joten riski oli otettava.

Kun vihdoin olin takaisin kotona ja kipitimme Svanskin kanssa yhdessä pihan toisella puolella asuvan sihteerin kotiin kakkuinemme ja lahjoinemme, sai ostosreissu kruunaavan päätöksen.
Sihteeri avasi lahjansa ja ihmetteli, kuinka olin osannut ostaa juuri hänen käyttämäänsä merkkiä, tai no hän yleensä ostaa samaa merkkiä, mutta pinkkinä. En voinut uskoa korviani! Vaikka olinkin päätynyt lopulta myyjän ensimmäiseen suositukseen sokkotestin kautta ja hän oli vakuuttanut, että tätä kaikki ostavat täällä, mutta pinkkinä. Voiko se olla totta, onko hajuaistini näin pettämätön, että tunnistin sihteerin tuoksun sokkotestissä. Mutta voiton huumani häiritsi se pieni ärsyttävä sivuseikka, että olin osunut vain melkein oikean, mikä oli tuo mystinen pinkkiversio, joka ilmeisemmin miellytti kaikkia paljon enemmän?

Minun oli pakko tiedustella, mikä oli se traaginen ero, pinkin ja tämän mustan pullon välillä? 
Sihteeri katsoi minua vanhaan tuttuun tapaan, juuri niin kun kysyn jotain tyhmää ja naurahti. ”Ei kyse ole Helena pullon väristä, pinkillä tarkoitetaan parfyymia, kun tämä on eu de toilet.
Olin aivan nolona olin ostanut eu de toiletin. Mutta sihteeri vakuutti sen olevan aivan yhtä hyvää, varsinkin kun on iso pullo.  Sitä joutuu suihkuttamaan vain määrällisesti enempi.

Ei päivä vierähdä etten opi jotain uutta, pian taittuu jo paikallinen parfyymislangikin.
Juhlat olivat onnistuneet ja päädyin pelaamaan sihteerin pienen pojan kanssa playstationia. Oli naurussa pitämistä, kun tuo pieni nappisilmä ohjasti kilpa-autoaan läpi öisen kaupunkimaiseman ja kiljui toisille kuljettajille kuusivuotiaan arabipojan aksentilla ”Big crazy man!” ”Helena that one, big big crazy määän!” ja joka kerta, kun tuli hyvät pisteet tuo pieni nappisilmä katsoi minua silmiin ja huusi lujaa high five ja läppäsi ylävitoset.
Silmät kipeinä kaikestä silmiin tuijotuksesta ja kolme omenamehulasia myöhemmin syntymäpäiväjuhlat saatiin kunnialla päätökseen yhdeltä yöllä.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Seksin tappajat jalkaan ja känni päälle!


Tänään tämä pösilö kotirouva joutui hetkeksi heräämään todellisuuteen ja jättämään simpukankuorikokoelman kiillotuksen ja järjestelyn myöhempään ajankohtaan.
Entinen kollega laittoi Facebookkiin adressin allekirjoitus pyyntöineen, joka sai minussa aikaan suuremman tunnekuohun, kuin jos olisin katsonut maratonina kaikki Satuhäät-ohjelman tuotantokaudet.

Niille lukijoille, jotka eivät tunne minua tarpeeksi hyvin, että heti ymmärtäisivät mitä tarkoitan tällä vertauksella, pieni selvennys kenties paikallaan. Ennätykseni on katsoa Satuhäät ohjelmaa 4 minuuttia 20 sekuntia ilman raivokohtausta. Täydellisenä ravintola-alan ammattilaisena ja pitkän työkokemuksen omaavana henkilönä olen myös itse järjestänyt muutamat hääjuhlat. Mutta tässä ohjelmassa, kaiken maailman töhöt räpeltävät juhlia kasaan ilman tietoa, suunnitelmaa tai minkäänlaista käsitystä siitä, miten juhlat järjestetään. 
Olenkin ajatellut ehdottaa Ylelle uutta ohjelmaa Helenan häät, jossa minä valistaisin töhöjä juhlanjärjestäjiä, kuinka täydelliset häät tulee tehdä. Käsikirjoitus on vielä kesken, joten ohjelma ei ehkä kerkeä ensikesän tuotantoon. Mutta tällä halusin siis vaan selventää, adressin minussa aiheuttamaa tunnekuohua.

Tämä samainen tunnekuohu sai minut alta aika yksikön napsauttamaan wordin auki ja tekemään uuden aluevaltauksen tällä huimalla kirjoittajanurallani. Tässä se tulee, Helenan ihka ensimmäinen poliittinen mielipidekirjoitus.

Eräs nimeltä mainitsematon sisäministeritär on siis kaikessa viisaudessaan tullut siihen päätelmään, että ravintoloiden aukioloaikoja tulisi supistaa, yleisen hyvinvoinnin ja järjestyksen ylläpitämisen vuoksi.
Monilla ihmisillä on minun mielestäni typeriä ideoita, eivätkä ne saa maailmaani järisemään. Mutta koska kyseinen leidi kiikkuu vallankahvassa, pelko heräsi ja tunteet kuohahtivat pintaan ja hiukan myös pinnan yli.
Haluan nyt sanoa julkisesti mielipiteeni, viinasta, baareista, ministereistä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, kuten Douglas Adams aikoinaan.

Ministerittären ajatuksen punainen lanka on kaiketi siinä, että sulkemalla ravintolat ja yökerhot aikaisemmin vähennetään niiden aiheuttamia ongelmia järjestyksenpidossa ja ihmisten liika juomista. Koska mitä ilmeisimmin ministeritär ei ole viimeaikoina tehnyt kattavaa yökerho kierrosta ja näin olen perehtynyt suomalaisen juomakulttuurin saloihin. Ehdotankin hänelle kulttuurimatkaa ravintolaan esimerkiksi minun ja entisten kollegoideni kanssa, jotta hänen silmänsä avautuisivat. Minulla on kuitenkin tunne, että kollegoideni kisakunto on sitä luokkaa, että kyseinen ministeritär luovuttaisi, ennen kuin päästäisiin edes ravintolaa edeltäville etkoille. Niinpä päädyn esittämään asiaa näin kirjoituksen voimin.

Toisin kuin muut eurooppalaiset, suomalainen bile hile juo jo ennen ravintolaan saapumista, juomien kovan hintatason vuoksi. Tämän toimintatavan takia ne suomalaiset, jotka haluavat juoda sosiaalisesti ystävien kanssa, saavat moisesta käytöksestä palkkioksi pinoittain häätöuhkauksia ja vihaisia katseita naapurin mummoilta. Sillä saattaa hyvinkin olla, että tällainen pieni tissuttelu ennen ravintolaan lähtöä aiheuttaa sosiaalisissa ihmisissä äänekästä puhetta, naurua ja muuta melua.
Voittajaksi ja naapurien ystäviksi tässä kisassa nousevat ne mörököllit, jotka eivät välitä sosiaalisuudesta vaan ottavat reilut pohjat ennen ravintolaan menoa yksin kalsareissaan ja aiheuttavat naapureiden harmiksi vain yksittäisen tömähdyksen, kun kännipäissään kiskovat bilehousut jalkaan ja tasapainon horjuessa, sekä puntien mennessä ikävästi solmuun kaatuvat lattialle.

Mutta kuitenkin sosiaalinen bile hile joukkoineen ja yksittäinen puntteihinsa sotkeutunut mörökölli päätyvät kaikki samaan ravintolaan. Bilehileet pitävät iloista mekkalaa ravintolassa juovat ja tanssivat. Mörökölli mököttää nurkassa. Kun baari sitten sulkeutuu neljältä, bilehileet kipittävät kotiinsa tai jatkoille. Mörökölli vetää herneet nenään kun tajuaa, että ei koko illassa ole löytänyt ensimmäistäkään juttu seuraa. Hän nostaa kadulla metakan, häiriköi ohi kulkevia ihmisiä ja kusee porttikonkiin. Lopulta poliisilla menee Mörökölliin hermo ja he korjaavat hänet parempaan talteen.
Näin kulkee kaksi erilaista ravintola iltaa.

No mitä sitten, jos ravintola menisi aikaisemmin kiinni? Todennäköisesti Mörökölli nostaisi taaskin metakan, tökkisi ohikulkevia naisia tisseihin ja kusisi kruunaavaksi lopuksi porttikonkiin ja päätyisi yhä edelleen putkaan. Bilehileet taasen eivät varmastikaan lähtisi kotiinsa vaan kikattaen ja laulaen tarpoisivat läpi kaupungin, kaikkia häiriten takaisin aloittelu paikkaan, jossa ilonpidollaan ja parveketupakoinnillaan keräisivät uuden erän naapurien valituksia. 

Että mikä olisi hyöty ravintolan aikaisemmasta sulkemisajasta? Tietenkin kun ravintola sulkeutuisi aikaisemmin, ei tarvittaisi niin paljon henkilökuntaa, joten liuta ravintoalan paatuneita kyyppäreitä vapautuisi muihin tärkeämpiin töihin. Ainiin, mutta mihin ne sitten menisivät, kun tehtaat myydään ulkomaille, ja kaikki isot firmat irtisanovat henkilökuntaansa? Työttömyyskassa on ainoa jossa tilaa riittää. Ja kun ravintoloiden hinnat ovat kalliita verotuksen takia ja aukioloajat supistettu, niin entiset kyypparithan voisivat sitten lisääntyneen vapaa-ajan turvin mennä tehdastyöläisten ja Nokian entisten insinöörien kanssa pussikaljalle puistoon, kun rahat eivät muuhun enää riitä.

Sieltä ei sitten kannata pohjien ja jatkojen välissä pariksi tunniksi ravintolaan vaivautuakaan, mukavahan siellä on puistossa kuppia kumota. Ja ravintolaan meno aiheuttaisi vain sen, että menettäisi paraatipaikan puistonpenkiltä ja joutuisi loppuillan istumaan räntäsateen mutaamalla nyt jo hiukan örveltävän juhlakansan turmelemalla nurmikolla.

Ja puistossa olisi ihanaa. Kukaan ei sanoisi, että viimeinen drinkki oli liikaa tai kantaisi niskapersotteella ulos ihan ilman syytä! Saatikka tarkistaisi, että joukon hännimäisellä on ikää ottaa huikkaa pullosta. Nuortenkaan ei tarvitse enää etsiä viinanhakijaa, kun saisivat epähuomiossa juomatta jääneet drinkin pohjat itselleen, ihan sieltä omasta lähipuistosta.

Ja kyllä tämä suomikuva olisi sitten kiva näyttää Japanilaisille turisteille kesällä, paljon kivempi kuin kattava palveluketju ja töissä käyvät ihmiset, jotka satunnaisesti juovat. Ajetaan alas vaan tehtaiden, armeijan, kuntien ja Nokian lisäksi myös palvelualat.
Kivasti sitten istutaan sulassa sovussa kaikki puistonlaidalla. Katoaa siinä samassa tuloerotkin ja saadaan samalla myös tasa-arvo asiat kerralla kuntoon.  Ollaan kaikki yhtä PA, yhtä masentuneita, ja jos viimeisen tenupullon nappaa lapsi tai nainen, niin samalla lailla turpaan, kuin ketä tahansa miestä tai vierasta sikaa.


Toisaalta tässä lakiehdotuksessa on sittenkin järkeä, sillä poistuu monet ongelmat. Poistuu ruuhka päihdehuollosta, kun kenenkään ei tarvitse mennä katkolle, että pääsisi taas lomalta töihin, koska ei ole mitään töitä. Kun ei ole ravintoloita ei ihmiset jakaannu niihin joilla on varaa ryypätä sosiaalisesti ravintolassa ja niihin kellä on varaa vain ostaa kaljaa kotiin. Kaikilla on varaa istua puistossa eli yksinäisyys katoaa ja syrjäytyminen. Lapset eivät unohdu yksin kotiin, kun vanhemmat lähtevät baariin, puistoon ei ole ikärajaa lapset voi ottaa mukaan ja näin myös sosiaalitädit voivat laittaa laputluukulle ja tulla bileisiin mukaan. 
Ihmisiä ahdistaa ja koko työttömyystuki menee keskikaljaan, ei tarvitse enää tehdä ruokaa, kun maha turpoaa oluesta. Voidaan siis sulkea myös kaupat. Ja miksi yksittäinen päänsä kolhinut juoppo lähtisi puistosta muiden seurasta yksin terveyskeskukseen paikattavaksi, kun lääkäri voisi kanssa tulla puistoon, toisi tullessaan lääkintä spriit ja ottaisi muiden mukana huikkaa ja lätkisi tarvittaessa laastareita ruhjeisiin. Ei meinaan olisi enää työterveydessä ruuhkaa, sairaslomalaput olisivat tarpeettomia.

Tällä lailla yhteishengessä ongelmat ratkaistaan, puistoitetaan suomi ja poistetaan turhat kuntarajat, palkkaerot ja uraputket. Ei istuta enää sivistyneesti ravintolassa vaan ryypätään työttöminä joukolla puistossa.

Itse olen kuitenkin ministerittären linjasta poiketen järkeillyt niin, että ainoa hyvä syy juoda on se, että hallittu juominen tekee meistä sosiaalisempia. Kaikkiin muihin ongelmiin juominen on huono lääke. Harvassa on ne ihmissuhteet, jotka on pelastettu viinalla, tai sairaudet joiden kipuihin viina olisi tuonut oikeaa helpotusta, seuraavana aamuna lääkitystä tarvitsee usein vain lisätä.
Millä ihmeen järjellä siis on hyvä vaihtoehto poistaa niitä sivistyneen juomisen paikkoja? Niitä missä alkoholia periaatteessa käytetään oikein, valvotusti ja sosiaalisuutta lisäämään ja puhtaasti hauskan pitoon. 
Juominen tuskin loppuu ravintoloita sulkemalla. Ihmiset tuskin esimerkistäni huolimatta lyöttäytyvät yhteen ja ilakoivat puistossa. Totuus on se että menetämme työpaikkoja, syrjäytyminen lisääntyy ja samalla myös yksin mörököllinä ryyppääminen. Kohta suomi on täynnä yksin kotona kalsareissa kännääviä mörököllejä. Sitäkö me sitten kutsumme sivistyneeksi juomiseksi? Ryypätään yksin, masennutaan mutta kuollaan ainakin muita häiritsemättä kalsarit jalassa!

torstai 9. helmikuuta 2012

Hyönteismyrkyt tuhoavat hermoston… tavalla tai toisella


Eilen keittiönpöydälleni oli ilmestynyt Dvd-levy. Se herätti saman tien kiinnostukseni, sillä se ei ollut siinä vielä eilen. Levyn päälle oli kirjoitettu sen sisältävän materiaalia eräistä ristiäisistä, maanalaisessa kirkossa, joissa itsekin olin ollut vieraana.
Tungin innoissani DVD:n soittimeen ja rupesin mielenkiinnolla katsomaan videota. Kaikki meni aluksi hyvin ja taidokkaasti kuvattua, sekä editoitua kotivideota oli ilo katsella. Siellä vilistivät iloiset lapset ja hehkeät vanhemmat. Mutta sitten, ruutuun jyristi kovaääninen hippo-elefanttinainen, joka sai ihokarvani sillä sekunnilla pystyyn.
Tungin nenäni niin lähelle ruutua kuin pystyin, ja katsoin epätoivoisesti.
Ei, ei voi olla, vaan kyllä se olin minä.

Siinä samaisessa nanosekunnissa, tungin itseni liilaan verryttelyasuuni ja kiskoin glitterilenkkarit jalkaani. Nyt alkoi, meinaan lenkkeily!
Kipitin asunnon raput alas ja läimäisin oven kiinni niin, että paukahti. Ennen kuin ehdin edes hengähtää, kaahasin jo autolla kohti lenkkeilyrataa. Viimeisessä liikenneympyrässä vedin mutkat suoriksi, ja ei muuta kuin parkkiin urheilupuiston eteen.

Puisto oli omituisen autio, missä olivat grilliä virittelevät paikalliset tai ryhmässä hölkkäävät Filippiinit? 
Puistonportilla kyyhötti yksinäinen varoituskyltti, jossa ilmoitettiin…  Luin kylttiä useaan kertaan, mutta siinä seisovat sanat ” caution park under applying insecticides” eivät mun tiskinurkassa opitulla englannilla avautuneet.
Tämäkin asia kuitenkin oli selvitettävissä. En suinkaan yhtäkkiä ladannut pääni syövereistä käyttööni Oxford-sanakirjaa, vaan tempaisin uuden älypuhelimeni taskustani, joka on jo useammin kuin kerran, toiminut pelastajanani erinäisissä kinkkisissä tilanteissa.
Toki tarvitsee olla Nasan insinööri, mikäli sillä vehkeellä haluaa kilauttaa kaverille, mutta Google toimii pienemmälläkin kapasiteetilla ja sehän on pääasia.
Parin klikkauksen jälkeen oli Oxford-englantikyltin hieroglyfit auennut minulle, kuin sitikan ovi pakkasella. Sillä ei tämä googlenkaan kääntämä kyltti, ollut se selkeimmistä selkein, mutta ainakin kärrylle päästiin, siitä mistä puhutaan. ”varovaisuutta, puiston alla soveltamalla hyönteismyrkyt”

Mutta mitä tuo nyt sitten käytännössä tarkoittaa? Onko kyseessä vain varoitus jollekin hysteerikolle, joka ei tajua, että ilmansaasteet ja elintarvikevärit ovat paljon pahempia myrkkyjä, vai onko kyseessä todellinen uhka? Onko puisto suljettu, vai varoitellaanko tässä nyt vaan itsestään selvyyksistä? Suomessa olisi vaan laitettu esimerkiksi, että sakonuhalla et saa mennä tai puiston käyttö omalla vastuulla kyltit.
Miten tulkitaan tällainen ”varoitus”. Missä nuo myrkyt ovat? Ilmassa vai maassa? minun on tarkoitus juosta, ei syödä nurmikkoa. Olenko siis riskiryhmää?
Kyllä taas tällainen yksinkertaisen typerästi suunniteltu kyltin räppänä saa ihmisen sekaisin ja aiheuttaa vaan turhia lisäkysymyksiä.

Toisaalta puisto oli harvinaisen tyhjä, mutta en siellä koskaan aikaisemmin ole tönöttänytkään kello kahdeksan aamulla. Mutta moinen kauhuelokuva sai minussa aikaan sellaisen energialatauksen, että en ollut edes aamukahviani kerinnyt juomaan loppuun, sillä ällön läskin tunkeutuminen kehooni oli pysäytettävä.

Rataa kiersi yksi paikallinen nainen, ja pari hyönteistorjuntamyrkyllä varusteltua traktoria, (mikäli tulkitsin kyltin sanoman oikein) mutta mitä siitä nyt voi päätellä. Voi olla että kenttä on turvallinen, voi olla että tuo nainen haluaa vaan päästä hengestään. Tai sitten tuolla naisella on joku surkea epä-älypuhelin ja hän ei tajunnut kyltistä senkään vertaa kuin minä.
On aivan älytöntä laittaa tuollainen Oxford-englantikyltti sellaisen kentän portille, jota lähinnä käyttävät kielitaidottomat Filippiinit tai pakistanilais- maahanmuuttajat ja satunnaisesti yksi oxford-engalnnin aikanaan reputtanut, seurapiireihin soluttautunut tarjoilija. Miksi siinä ei lue että ”Killing Bugs”?! Taas tehty tämäkin niin hemmetin hankalaksi!

Siinä kiukutellessani huomasin portin takana tönöttävän kaksi vartijamiestä. Heidänhän on nyt varmaan tiedettävä, voinko lenkkeillä vai en.? Päätin siis kysyä heiltä.
Tepastelin liilassa verkka-asussani miesten luon ja kysyin kohteliaasti voinko lenkkeillä? Miehet menivät paniikinomaiseen tilaan, koska nainen rohkeni puhua heille ja hokivat omalla hassulla aksentillaan vuoronperään ”good morning madam”.
Muotoilin kysymykseni uudelleen, voinko lenkkeillä onko puisto auki? Vastaus: ”Yees this is park.” Niin tiedän, että olen puistossa, mutta onko turvallista lenkkeillä vai kuolenko? ”que?” En tiedä mistä lähtien pakistanilaiset ovat puhuneet espanjaa, mutta kokeilin vielä, toistin hyvin hitaasti, voinko lenkkeillä ja samalla juoksin sormilla käsivarttani pitkin. ”yeees this is runningggg” oli vastaus ja kaksi vartija miestä hymyilivät minulle leveästi ja nyökyttelivät päätään samaan aikaan.

Ilmeisesti tuon voisi tulkita niin, että puisto on auki. Totesin miehille, että en siis kuole jos juoksen ja olin jo ottamassa ensimmäistä hölkkäaskelta, kun toinen miehistä huikkasi perääni ”yes dead.” Olin taas pihalla saan siis juosta, mutta mitä todennäköisimmin kuolen?
Toistin kysymykseni uudelleen muotoiltuna vielä kerran, kuolenko jos juoksen? ”que?” Olenko minä kuollut ruumis jos juoksen? ”Que?” Hermoni alkoivat kiristyä, miten tämä taas on näin vaikeaa? Yritin ottaa apuuni toisia kieliä, olenko morto jos juoksen? Ei mene tajuntaan, otin apuuni pantomiimin jalon kielen, esitin juoksevaa ja sen jälkeen kuristuskohtauksen saanutta, mutta miehet vain tapittivat minua silmät pyöreinä.  

Käskin toista miestä seuraamaan minua kyltille ja osoitin sitä ja taas esitin kysymyksen voinko juosta vai olenko sen jälkeen caput, finitto, hastalavista?? Mies katsoi minua leveästi ja hymyillen sanoi ”yeees”
Hyvä! Vihdoin joku järkevä vastaus, en siis voi juosta, puisto on suljettu.
Mutta tällä kertaa vartijamies ei hyväksynyt päätelmääni, vaan huusi jotain ystävälleen omalla kielellään, ystävä vastasi ja sen jälkeen vartija sanoi minulle ”not close, open.”
Olin jo aivan hermona, mutta nielin kiukkuni ja kysyin uudelleen, miksi puisto on auki jos siellä on hengenvaara? Samassa toinen vartija kipitti hymyillen meidän luo, sormissaan hän piteli pientä koppakuoriaista. Hän heilutti ötökkää silmieni edessä ja sanoi ”this finish” ahaa osoitin hyönteistä ja toistin ”this finish, me not?”
 Molemmat vartijat hörähtivät nauruun ”no, no, you too big, no finish.” Vihdoinkin joku vastaus voin siis juosta? Toinen miehistä hoki miulle ”si,si”.

Kiitin kohteliaasti ja lähdin hölkkäämään, en vieläkään voinut käsittää miksi ihmeessä pakistanilainen vartija puhui jonkin sortin espanjaa, mutta mitäs minulle kuului. Hölkkäsin kenttää pitkin ja joka kerta, kun ohitin vartijakaksikon, he nauroivat minulle ja vilkuttivat innokkaasti ja osoittelivat maassa yhä retkottavaa koppakuoriaisen ruumista.

Nyt se on todistettu liikunta vähentää aggressioita, muutaman kierroksen jälkeen en enää suunnitellut hakkaavani ärsyttävää kylttiä palasiksi, enkä myöskään halunnut vahingoittaa vartijamiehiä.
Kolmannen kierroksen alussa lenkkiradalle saapui myös vanhaystäväni mr. säähavainto pallo, tuo ympyrän muotoinen mies, joka on sonnustautunut hopeafolio-asuun.
Siinä juoksin kikattavien vartijamiesten ja säähavaintopallon kanssa ja pohdin, kuka meistä oikein oli oudoin? Pantomiimia puhuva eurooppalainen, multilingvistiset pakistanilaiset vai kaikki sanattomaksi vetävä, säähavaintopallo-mies.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Siivoojan toinen vapaapäivä!

Tämä tarina alkaa hyvin tuttuun tapaan. Mutta on silti uusi tarina. 
Heräsin aamulla ennen kukonlaulua, vai pitäisikö sanoa ennen ensimmäistä miniriitin rukouskutsua. Puin nopeasti päälleni, keitin aamukahvit ja jäin odottamaan (ja nyt tulee yllätys) siivoojan tuloa. Kuinkas muutenkaan!

Kello tuli kahdeksan, siivooja oli jo puolituntia myöhässä. Koska minulla ja tällä arvon rouvalla on hyvin eri käsitys ajankulusta, en heti huolestunut, vaan keitin toisen kupin kahvia ilman että verenpaineeni yhtään kohahti, olen kuitenkin kulttuuriin sopeutuva yksilö.
Neljä kahvikuppia myöhemmin, kellon lähestyessä kymmetä, rupesi taas kerran hermopaukkumaan, ja cosmopoliitin taidot valuivat kahvin kanssa alas kurkusta. 
Missä se ketale, luutun huiskija viipyy? Olin taas menettämässä järkeni.
Järkeilin itseni kuitenkin viimetingassa takaisin raiteille ja tein sopimuksen, että en anna hänen pilata taas kerran päivääni ja päätin lähteä lenkille. Svanski voi hänet päästää sisään, ja vahtia kloriten lotrausta toimistotyönsä ohella, jos hän nyt sillä välin suvaitsee saapua.

Kävin lenkillä, tulin takaisin, mutta minua odotti vain likainen asunto ja kuumavesiboilerin korjaaja. Päästin putkimiehen töihinsä ja kuin ihmeen kaupalla hän sai kerrankin työnsä kerralla valmiiksi. Kun kuumavesi taas virtasi, päätin puikahtaa suihkuun, sillä siivoojaa ei näkynyt, ei kuulunut.

Iltapäivällä päätin pirauttaa äidille, joka on tulossa loppuviikosta kylään. Kerroin hänelle, että kaikki on muutoin heidän lomaansa ajatellen valmiina, mutta siivoojan retale jätti taas tulematta. Että nähtäväksi jää saanko asunnon siistiksi heitä varten. 
Äitini repesi nauruun: "Etkö muista mikä viikko nyt on?" 
Minä tokaisin hivenen närkästyneesti että: ”Kyllä muistan, nyt on se viikko kun tulette kylään!” 
Äiti käkätti, hänen huvillansa ei tuntunut olevan rajoja. Minä en alkuunkaan tajunnut, mikä ihmeessä nyt oli noin huvittavaa. Lopulta hekotuskohtauksestaan selvinnyt äiti sai soperrettua: "Nyt on Helmikuun toinen viikko!!!"
No tuon kyllä olisin itsekin saanut pääteltyä, mutta mikä siinä faktassa nyt on niin hauskaa, että on helmikuun toinen viikko?
Äidillä varmaan jo lirahti pöksyyn, sillä hervoton hihitys alkoi uudelleen. Hihityksen lomasta kuuluivat sanat: ”Ei se tietenkään tule siivoamaan, kun on siivonnut jo!”
Mulla oli huonon huumorin päivä, enkä yhtään tajunnut miten niin oli siivonnut jo? Kiukuttelin epätietämystäni luurin toisessa päässä hekottavalle äidilleni.
Äiti käski minun lukea omia tekstejäni joskus uudelleen, sillä sehän joulukuussa kävi tekemässä helmikuun toisen viikon siivouksen! Etkö nyt muista?

Samassa tuo jouluaatonaattona käyty rautalangasta väännetty siivoojan työvoimapoliittinen keskustelu kaikui korvissani, ärsyttävänä uusintana. Kuulin omat sanani kaikuen korvissani: ”No voitko sitten tulla ennakkoon tekemään helmikuun toisen viikon siivouksen?”

Ei voi olla totta! Kalahtiko juuri mun oma oveluus, aivan omaan sääriluuhun? Ei voi olla todellista, ei vaan voi!
Mua nauratti ja raivostutti saman aikaisesti. Halusin lyödä pääni läpi tiiliseinän tai hukuttaa sen moppiämpäriin! Tämä oli sen katalan akan viimeinenvirhe! 

Kun päätin puhelun äidin kanssa, ryysin samantien alakertaan ja etsin käsiini Svanskin ja sihteerin. Kimitin sihteerille: "Voiko se siivooja oikeasti tehdä tällaisen tempun?" 
Sihteeriä hiukan huvitti ja Svanskia myös, minua ei.

Sihteeri rauhalliseen tapaansa totesi: "No niinhän te sovitte." 
Mä karjuin, että: "Ei se ollut mikään oikea sopimus, se oli hämäystä! Halusin vain saada joulusiivouksen valmiiksi!" 
Sihteeri: ”Ei se Helena mene niin, jos olet luvannut, että asia hoidetaan tällä tavalla, niin sillä tavalla se sitten menee!"

Tunsin olevani oikeusmurhan uhri. Halusin huutaa ja potkia, mutta vankka kotikasvatukseni esti minua. Heitin siis vain ilmoille hirveän uhkauksen: ”Minä niin erotan sen! Minä siivoon tästä lähin ihan itse!”
Silloin meni Svanskilla cocacola väärään kurkkuun: ”Et varmaan siivoa! Siinä käy just niin kuin sun pyykin pesussa! Yht äkkiä kahteen viikkoon et muistanut missä pesukone sijaitsee!! Mulle on ihan tarpeeksi se että joudun aika ajoin menemään töihin likaisissa boksereissa, mutta talon tulee olla siisti! Ja sitä paitsi koita nyt käsittää, me olemme osa siivousrinkiä, emme voi pettää rinkiläisiä! Siitä kärsii meidän maine! Ei ole heille mukavaa, jos kuulevat että olet ihan itseksesi irtisanonut siivoojan! ”

Minä hakkasin päätäni pöytään ja tuo mieskaksikko vaan nauroi minulle! 
Sihteeri hekotti, että: "Se on varmaan heti merkinnyt sen kalenteriin jo joulukuussa, hyvin ansaittu vapaa!" Ja päälle uusi hörönauru. Minua ei miesten hekotus kiinnostanut, karjuin että: ”Se ei mikään hyvin ansaittu vapaa ole! Se on kiristetty vapaa!”

Asia oli kuitenkin loppuun käsitelty! Siivooja ei tule, koska ihan itse olen hänelle vapaan antanut!  Taas se katala akka voitti minut, mutta tämä sota ei ole vielä ohi! Ei todellakaan, vielä minä näytän sille, kenen kanssa keplottelee. Tällä kertaa siivoan itse, sillä toista kertaa en samaan retkuun mene! Kyllä jämpti on näin!


perjantai 3. helmikuuta 2012

Väärää vessapaperia


Ostimme muutamapäivä sitten ison kasan lentolippuja, Svanskin suvun ensi kesän lomaa varten. Kolme päivää myöhemmin liput muuttuivat arvottomiksi printtipapereiksi, kun kyseinen lentoyhtiö ilmoitti konkurssin vaarasta ja lentoliikenteen loppumisesta. Niin vain hetkessä oli iso könttä rahaa muuttunut arvottomaksi paskapaperiksi.
Aamulla heräsin pohtimaan elämää ja siinä lilluvan paskapaperien määrää. 
Haikein mielin istuskelin siinä sängynlaidalla ajatuksissani, kun sitten havahduin vessasta kuuluvaan pulputukseen.

Tällä kertaa ei kyseessä ollut petollisen viemäriputkiston perinteinen pulputus, vaan nyt pulputtajana oli Svanski. Taukoamaton monologi kaikui vessasta läpihuoneiston ja äänensävystä päätellen, nyt oli joku tavattoman huonosti. Kipitin kiireesti vessaan tarkistamaan tilannetta ja optimistisesti ajattelin, ehkä kykeneväni jotenkin auttamaan mies parkaa. Ymmärsin kuitenkin että moisessa lippukatastrofissa minulla ja kauniilla sanoilla ei ollut paljon lohdutus arvoa.

Pääsin vessaan ja vastassani oli epätoivon valtaama mies, vessapaperirulla kädessään paniikin omainen ilme kasvoillaan. Svanski puhkui epätoivoaan: ”olen ostanut väärää vessapaperia!”
Ennen kuin ehdin hämmästykseltäni kommentoimaan asiaa, oli vessapaperi rulla levitetty pesukoneen päälle ja epätoivoinen Svanski kaivoi jo toista rullaa paketista. ”Nää on kaikki tätä samaa kato vaikka!”
Näsäviisaasti ilmoitin, että niin niillä on kai siellä tehtaalla tapana laittaa samanlaisia rullia yhteen pakettiin. Heitin vielä varovaisesti vitsin, että nythän meillä on sitten huonoa paskapaperia oikein monella tonnilla ja kilokaupalla.

Svanski ei reagoinut vitseihini vaan repi paperirullia sinne tänne kuin riivattu ja käski minunkin oikein tarkemmin tutkia. Että kyllä, kyseessä on jokin halpa ja heiveröinen yksikerroksinen tarjousvessapaperi. Käskin Svanskia rauhoittumaan ja kehotin häntä käyttämään määrällisesti enemmän paperia saavuttaakseen kolmekerroksisen vessapaperin mukavuusasteen.
Kävelin ulos vessasta jonne Svanski jäi pulputtamaan ja pohtimaan niitä seikkoja, jotka olivat ajaneet hänet kaupassa moiseen virhevalintaan. Hän huusi perääni että tämä on katastrofi!
En voinut uskoa korviani, mies oli juuri menettänyt koko suvun lomalennot ja se ei tuntunut hetkauttavan häntä millään lailla, mutta muutaman euron virhe vessapaperikaupoilla sai hänet täysin raiteiltaan. Sihisin raivosta ja huusin mielipiteeni julkeasti läpi vessanoven.

Siinä vielä raivotessani esitelmääni paskapapereista ja siitä kuinka arvokaskin paperi voi hetkessä muuttua yhtä arvottomaksi, kuin yksikerroksinen tarjousvessapaperi, tässä elämän mutkikkaassa kiertokulussa! Vessan ovi aukeni ja Svanski ryysi pihalle vessapaperirulla kourassaan. Hän heristi rullaa silmieni edessä ja nyhti siitä raivon vallassa irti yksikerroksia arkkeja. Samalla kun arkit leijailivat pitkin huonetta, kuin räntätuiskun riivaamat lumihiutaleet kevät talven tuiskuissa, hän luennoi minulle: ”Et tietenkään näe tätä katastrofia ja sitä miksi tämä on suurempi ongelma kuin nuo tyhmät lentoliput!”  Minun oli pakko antaa pisteet Svanskille, hän oli oikeassa, en hahmottanut tätä kokonaisuutta millään lailla. Mutta ei se mitään Svanski selvästikin oli aikeissa valaista minua tässä asiassa. Ja niin hän teki: ”Helena lentoyhtiö mokasi meidän liput, me tehtiin kaikki oikein! Mutta se ei ole meidän voimassa, että lentöyhtiö ei osaa pitää talouttaan kurissa. Mutta se seikka, että minä menen kauppaan ja teen virheen vessapaperivalinnassa, viikkoa ennen kuin sinun äitisi tulee kylään, se on minun virhe!”

Mun pää oli aivan pyörällä enkä pystynyt käsittämään, millä ihmeen pelastuslautalla tuo mies hilasi noita aasinsiltojaan meidän keskusteluihin. Hermoni alkoi naksua ja viimein se myös naksahti. Karjuin, että mitä hemmetin tekemistä minun äidillä on nyt kyseisen vessapaperin kanssa. Svanski sekosi, hän karjui takaisin, että en tietenkään ymmärrä koska olen itsekäs ihminen, mutta hänellä ei ole ollut tapana siinä vaiheessa, kun hän vielä pyrkii perheenjäseneksi tarjoilla Anopilleen yksikerroksista vessapaperia.

Minä en halunnut hävitä tätä taistelua! Tällä kertaa en voinut olla väärässä! Sillä ei voi olla universaalia kaikkeen vaikuttavaa, vaikutusta millä paperilla takapuolesi pyyhit. Karjun Svanskille, että kuinka monelle anopille hän sitten on vessapaperia ostanut kun näinkin kokenut tuntuu asiassaan olevan. Svanski karjui, että jos minusta on hauskaa se, että oma äitini pitää häntä nihilistinä niin selvä sitten, mutta hänelle maine on kaikki kaikessa!
Raivo tursusi siltäni ja karjuin kuin hullu: ”Mä epäilen että mun äitini tulee tänne vessapapereita arvioimaan ja sitä paitsi voidaanhan me väittää että tästä maasta ei parempaa paperia saa!”
Svanski: ”Sinun valheesi saa meidät aina kalliiseen oravanpyörään! Se tarkoittaa sitä, että emme voi viedä äitiäsi koko loman aikana, kuin kalliisiin viidentähden ravintoloihin.”
En enää käsitänyt karjuin äänikäheänä koko lentolippuepisodin aiheuttamaa tuskaani pihalle. Samalla myös hirveä pelko siitä, että tällä kertaa voin hävitä tämän taistelun, hiipi selkäpiihini. ”Miten niin!”
Svanski: ”No siksi, että jos hän haluaa mennä ravintolassa vessaan, hän varmasti huomaa että siellä on parempaa vessapaperia. Helppohan se on viidentähden hotellissa selittää, että he tuovat maahan itse omat vessapaperit, mutta miten selvität ruhjuisessa kulma-kebabpilassa, että yrittäjä jolla ei ole edes rahaa siivota vessojaan kunnolla, rahtaa maahan omaa vessapaperia!!! Ei kuule tule sinunkaan äitisi tuommoista uskomaan!!!”

Yritin rauhoittaa tilannetta keinolla millä hyvänsä, sillä Svanski tuntui olevan täysin pois tolaltaan.
”Voidaanhan me vaan mennä ostamaan uutta vessapaperia ja antaa sitä vieraille, jos asia nyt on kerran noin tärkeä!”
Mutta Svanski ei tällä kertaa suostunut antamaan minulle edes sovittelijan roolia tässä henkeä salpaavassa dilemmassa.
”Tietenkin menemme!” Samalla Svanski jo riuhtoikin kenkiä jalkaansa.
”Mikä kiire sinulla nyt on, äitihän tulee vasta viikon päästä?”
”Kuule mene sinä nyt vaan piilottamaan nuo väärät vessapaperit johonkin ja älä puutu tähän! ”

Alistuin kohtalooni olin hävinnyt taistelun…
”selvä, miten ne lentoliput sitten?”
Svanski ei voinut uskoa korviaan. ”No mikä niissä nyt on vialla? Kun firma on konkurssissa, ei auta kuin ostaa uudet toiselta firmalta. Voitko mitenkään keskittyä nyt näihin tärkeisiin asioihin?! Sinä vaahtoat jostain turhista lentolipuista ja samaan aikaan uhraat minun, omasi ja äitisi maineen!”
”Voi pyhä yksinkertaisuus! Miten saat äitinikin maineen jo mukaan tähän älyttömyyteen?”
Mutta Svanskilla oli teoria kaikkeen ja hän sitoi niitä yhteen halvalla vessapaperilla, kuin egyptiläiset muumioita aikoinaan.
”Mitä kuvittelet hänen tänne kutsutun ystävänsä ajattelevan hänen kasvatustaidoistaan, sillä hetkellä kun hän joutuu turvautumaan tähän!
Taas Svasnki heiluti repaileista vessapaperirullaa kourassaan.

En tietenkään halunnut tuhota niin monen ihmisen elämää yhden paskapaperin takia, joten luovutin ja otin marttyyrin aseman. Ja kuin ihmeen kaupalla, Svanski antoi minun pitää edes sen, tässä hirveän traagisessa vessapaperirullasodassa. Sanoin rauhallisella äänellä, mene nyt hakemaan sitä parempaa paperia, minä otan nämä huonot minun vessaan ja käytän niitä siellä!
Svanski rauhottui, ”selvä, mutta sinun täytyy ymmärtää että, ne ovat juuri tällaiset pienet asiat jotka ratkaisevat” 
Toki minä ymmärsin, vaikka en ihan vielä asiaa käsittänytkään. Svanski paineli kauppaan ja huikkasin hänen perään ” Olen oppinut hotellissa töissä ollessani miten vessapaperin pää tulee taitella viidentähdentyyliin, voidaan taitella niiden uusien rullien pää hienosti!” Svanski hymyili takaisin ”niin voidaankin!” Ja sopu oli taas kerran saavutettu.

Nyt meillä on kuusikerroksista kuviovessapaperia jossa kukkaniityn tuoksu ehoste, ei mene Svanskin, eikä äidin maine, kun sillä pyhkii. Lentolippuja ei ole, mutta sehän ei millään lailla raasta meidän mainetta. Ja siksi on aivan mitätön sivuseikka.