Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2012.

Mummy World! Kaikkea kahvipannusta, kastelukannuun.

Kuva
Äiti oli minulla kylässä. Se lennähti tänne go-pilottinaan ystävättärensä, jonka mielestä äidin kanssa matkustaminen on hauskaa koska, ”silloin tehdään aina jotain hullua.” Ystävättären mielestä hullua, minusta toisinaan hermoja raastavaa ja Svanskin mielestä, tietää mistä olen luonteeni perinyt. Tarkensi vielä, että jotain tällaista hän saattoikin odottaa. No odotti sitä tai ei, niin matka oli takuuvarmaa Mammy-world materiaalia. Viikko oli niin kiireinen, että facebookit ja blogit täytyi unohtaa ja toinen viikko vierähti matkan kohokohtia pohdiskellessa. Tässä ensimmäinen otos siitä, minkä olen saanut paperille jäsennettyä. Jatkoa luvassa jos kaiken sen ”hulluuden” saan vielä sanoin kuvailtua.
Ensimmäiset kaksi päivää kuuntelin äidin ja ystävättären minulle ilmaiseksi sponsoroimaa kyselytuntia. Mikä rakennus tuo on? Onko tuo raakkipuu vai petunia? Miten ne kasvaa hiekassa? Missä täällä on hautausmaa?  Äiti en minä tiedä!  No soita jollekin ja kysy? Kysy samalla onko eri hautausmaa…

Palkittu Nero!!

Kuva

Sihteerin syntymäpäivä

Eilen Svanski tuli väsyneenä töistä ja rojahti sohvalle makaamaan. Juuri ennen kuin hän vaipui päiväunien ihmeelliseen maailmaan, hän sopersi minulle: Sihteerillä on tänään syntymäpäivä, voitko hakea äkkiä lahjan ja kakun.
Jäin tuijottamaan sohvalla uneen vajoavaa miestä pistävällä katseella ja kiljuin perään: ”Tänään?!”  Kailotin, että ”En periaatteesta halua viedä ihmisille muita, kuin omatekemiä kakkujani ja minkä ihmeen lahjan tähän hätään keksin?!” Keksi siinä nyt, tästä vaan lahja, itseäsi kymmenen vuotta vanhemmalle arabimiehelle, jonka henkilökohtaisista puuhista tiedän tasan tarkkaan vain sen, että hän tykkää kalastaa ja ostella paistit elävinä! Jatkoin samaan hengenvetoon mekastustani: ”Paljon minulla on edes aikaa?” Svanski käänsi kylkeä ja ilmoitti, että kaksi tuntia.
Laskin päässäni nopeasti yhteen, kaksi tuntia tarkoitti sitä, että minulla ei ollut edes aikaa aloittaa pientä tappelua asiasta. Minkäänlaiselle mielenosoituksellekaan ei ollut mahdollisuutta. Tai no ehkä…

Seksin tappajat jalkaan ja känni päälle!

Tänään tämä pösilö kotirouva joutui hetkeksi heräämään todellisuuteen ja jättämään simpukankuorikokoelman kiillotuksen ja järjestelyn myöhempään ajankohtaan. Entinen kollega laittoi Facebookkiin adressin allekirjoitus pyyntöineen, joka sai minussa aikaan suuremman tunnekuohun, kuin jos olisin katsonut maratonina kaikki Satuhäät-ohjelman tuotantokaudet.
Niille lukijoille, jotka eivät tunne minua tarpeeksi hyvin, että heti ymmärtäisivät mitä tarkoitan tällä vertauksella, pieni selvennys kenties paikallaan. Ennätykseni on katsoa Satuhäät ohjelmaa 4 minuuttia 20 sekuntia ilman raivokohtausta. Täydellisenä ravintola-alan ammattilaisena ja pitkän työkokemuksen omaavana henkilönä olen myös itse järjestänyt muutamat hääjuhlat. Mutta tässä ohjelmassa, kaiken maailman töhöt räpeltävät juhlia kasaan ilman tietoa, suunnitelmaa tai minkäänlaista käsitystä siitä, miten juhlat järjestetään.  Olenkin ajatellut ehdottaa Ylelle uutta ohjelmaa Helenan häät, jossa minä valistaisin töhöjä juhlanjärjestä…

Hyönteismyrkyt tuhoavat hermoston… tavalla tai toisella

Eilen keittiönpöydälleni oli ilmestynyt Dvd-levy. Se herätti saman tien kiinnostukseni, sillä se ei ollut siinä vielä eilen. Levyn päälle oli kirjoitettu sen sisältävän materiaalia eräistä ristiäisistä, maanalaisessa kirkossa, joissa itsekin olin ollut vieraana. Tungin innoissani DVD:n soittimeen ja rupesin mielenkiinnolla katsomaan videota. Kaikki meni aluksi hyvin ja taidokkaasti kuvattua, sekä editoitua kotivideota oli ilo katsella. Siellä vilistivät iloiset lapset ja hehkeät vanhemmat. Mutta sitten, ruutuun jyristi kovaääninen hippo-elefanttinainen, joka sai ihokarvani sillä sekunnilla pystyyn. Tungin nenäni niin lähelle ruutua kuin pystyin, ja katsoin epätoivoisesti. Ei, ei voi olla, vaan kyllä se olin minä.
Siinä samaisessa nanosekunnissa, tungin itseni liilaan verryttelyasuuni ja kiskoin glitterilenkkarit jalkaani. Nyt alkoi, meinaan lenkkeily! Kipitin asunnon raput alas ja läimäisin oven kiinni niin, että paukahti. Ennen kuin ehdin edes hengähtää, kaahasin jo autolla koht…

Siivoojan toinen vapaapäivä!

Tämä tarina alkaa hyvin tuttuun tapaan. Mutta on silti uusi tarina.  Heräsin aamulla ennen kukonlaulua, vai pitäisikö sanoa ennen ensimmäistä miniriitin rukouskutsua. Puin nopeasti päälleni, keitin aamukahvit ja jäin odottamaan (ja nyt tulee yllätys) siivoojan tuloa. Kuinkas muutenkaan!
Kello tuli kahdeksan, siivooja oli jo puolituntia myöhässä. Koska minulla ja tällä arvon rouvalla on hyvin eri käsitys ajankulusta, en heti huolestunut, vaan keitin toisen kupin kahvia ilman että verenpaineeni yhtään kohahti, olen kuitenkin kulttuuriin sopeutuva yksilö. Neljä kahvikuppia myöhemmin, kellon lähestyessä kymmetä, rupesi taas kerran hermopaukkumaan, ja cosmopoliitin taidot valuivat kahvin kanssa alas kurkusta.  Missä se ketale, luutun huiskija viipyy? Olin taas menettämässä järkeni. Järkeilin itseni kuitenkin viimetingassa takaisin raiteille ja tein sopimuksen, että en anna hänen pilata taas kerran päivääni ja päätin lähteä lenkille. Svanski voi hänet päästää sisään, ja vahtia kloriten lot…

Väärää vessapaperia

Ostimme muutamapäivä sitten ison kasan lentolippuja, Svanskin suvun ensi kesän lomaa varten. Kolme päivää myöhemmin liput muuttuivat arvottomiksi printtipapereiksi, kun kyseinen lentoyhtiö ilmoitti konkurssin vaarasta ja lentoliikenteen loppumisesta. Niin vain hetkessä oli iso könttä rahaa muuttunut arvottomaksi paskapaperiksi. Aamulla heräsin pohtimaan elämää ja siinä lilluvan paskapaperien määrää.  Haikein mielin istuskelin siinä sängynlaidalla ajatuksissani, kun sitten havahduin vessasta kuuluvaan pulputukseen.
Tällä kertaa ei kyseessä ollut petollisen viemäriputkiston perinteinen pulputus, vaan nyt pulputtajana oli Svanski. Taukoamaton monologi kaikui vessasta läpihuoneiston ja äänensävystä päätellen, nyt oli joku tavattoman huonosti. Kipitin kiireesti vessaan tarkistamaan tilannetta ja optimistisesti ajattelin, ehkä kykeneväni jotenkin auttamaan mies parkaa. Ymmärsin kuitenkin että moisessa lippukatastrofissa minulla ja kauniilla sanoilla ei ollut paljon lohdutus arvoa.
Pääsin …