tiistai 24. syyskuuta 2013

Rakas jumppapäiväkirja

Tein tänään aamulla kymmenen minuutin treenauksen ihmisvetkulilla. Piti tehdä kaksikymmentä minuuttia ja tavallaan teinkin, mutta kymmenen minuutin kohdalla tipuin satulasta lattialle.
Makasin henkihieverissä hikisenä lattialla toiset kymmenen minuuttia, kunnes keräsin voimani ja pääsin pystyyn. Yhä katkonaisesti hengittäen.

Seuraavaksi jouduin harjoittelemaan käärmenaistanssia kylpyhuoneessa viisi minuuttia, koska urheiluasuni ei suostunut irtautumaan kehostani. Kyseisten liimaantuneiden rättejen irrottaminen, vaati pitkien selkä- ja vatsalihasten vaativaa kiemurtelua.

Nyt mun päätä kiristää ja kyseessä ei ole liian vähäinen nesteytys vaan aurinkoläppä, joka ajaa hikinauhan virkaa. Nimitimme kyseisen lipan, eilen sisareni kanssa lallinauhaksi. Se on pitkä tarina, jos saan julkaisu oikeuden, voin ehkä myöhemmin kopioida, sanankehitys aivoituksemme blogiini.

Jokatapauksessa lippa-lallinauha kiristää, mutta tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi, kun istun vihreä aurinkolippa päässä ja juon aamukahvia, syviä lihaksia ja lihamassoja kiduttaneen treenin jälkeen.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Ihmisvetkuli

Viimeviikolla eksyttiin Svanskin kanssa Dohan uusimpaan kauppakeskukseen ja siellä uuden karheaan sporttiliikkeeseen.
Liike hohti uutuuttaan ja se oli täynnä kaikenlaisia vatkaimia ja pyöriä, joilla voi itseään kuntouttaa. Parkkeerasimme itsemme kuntopyörien ja juoksumattojen sekaan ja testailimme niitä innolla. Siinä polkiessamme haaveilimme, että ehkä meilläkin on joskus varaa tällaiseen.

Niin innokkaasti poljimme, että pian oli myyjä paikalla. Svanski, joka rakastaa kaupankäyntiä, rupesi leikkisästi tinkaamaan multifitnes-superyhdistelmä-kotikuntosalilaitteen hintaa.
Meinasimme molemmat ajaa kuntopyörillämme ojaan lähtöhinnan kuullessamme, sillä se oli todella edullinen. Taisi olla myyjäkin uudenkarhea ja hintataulukot hiukan sekaisin. 
Svanskin pokerinaama kuitenkin kesti hämmennyksen ja pikku tinkauksella, halpa lähtöhinta oli pudonnut vielä kahdellasadalla rialilla ja ilmainen kotiinkuljetus ja kokoaminen oli liitetty käypään pakettiin.

Ennen kuin ehdimme sanoa spinning, olimme kuusisataa rialia köyhempiä, mutta iloisia ihmisvetkulin omistajia. Kuten me tuota, sinne tänne sinua viskovaa laitetta, leikkisästi nimitämme. Laiteella nimittäin voi kiivetä, polkea, pyöriä, nostella ja hiihtää. Parempaa kotikuntosalia saa kyllä samaan hintaan etsiä.

No sitten tuli sunnuntai jolloin laitteen piti saapua heti aamutuimaan.
Neljältä Svanski soitteli liikkeeseen, että missä on vetkuli. He sanoivat sen tulevan tuota pikaa.
Soitimme takaisin kahdeksalta, laite oli jo kulman takana.
Maanantaiaamuna, laite oli matkalla ja maanantai iltapäivästä laite oli oven takana, mutta asuntomme ei ollut tuon kyseisen oven toisella puolella.

Pienen korttelirallin ja arabimaassa niinkin erikoisen auton, kuin valkoisen lava- Toyotan metsästyksen jälkeen, saimme johdateltua, niin ihmisvetkulin, kuin asennusmiehet oikeaan osoitteeseen.  

Arabialaisessa ajanlaskussa niinkin nopeaan, kuin maanantai-iltana, oli polkupyörä koottuna.
Olen polkenut koko illan niin, että hiki lentää. Huomenna voi olla hiukan tuskaista tuo kävely. En todellakaan tunne käsitystä pehmeälasku.
Kerta kaikkiaan, nyt urakalla bikinikuntoon. Ystäväni saapuvat tänne lomalle ylihuomenna ja siihen mennessä haluan pyykkilautavatsan ja painokäyrän jyrkkään laskuun.

On hyvin harmillista, että upea digitaalinäyttövaakani on epäkunnossa, enkä voi ottaa ylös lähtöpainoani. 
Se tyhmä vaaka, kun otti hiukan keväällä itseensä, kun rupesi näyttämään niin minulle, kuin Svanskillekkin aivan omituisia lukuja ja tämän vuoksi, yritimme korjata sitä kevein iskuin.
No, se ei ole sen iskukäsittelyn jälkeen enää sanonut yhtään mitään ja ehkä parempi niin, kun ei kerran voi näyttää oikeita lukuja.

Sitä paitsi on minulle aivan se ja sama, mitä solvauksia huutaa vaaka, jos peilistä katsoo fitness guru ja päälleni mahtuu iltapuku.

maanantai 16. syyskuuta 2013

High Maintenance

“Requiring a lot of attention. When describing a person, high-maintenance usually means that the individual is emotionally needy or prone to over-dramatizing a situation to gain attention” - Urban dictionary-


Svanski rynnisti kahvitunnille kotiin, kesken työpäivän ja keskeytti mun kodinhoidolliset pikku operaatiot.
“Helena!!” “Miksi vesiautomaatin vieressä on kasa, erinäisiä muoviosia?!?”
”No koska ne ovat sellaisia, tehtaan laittamia turhia osia.”
”Anteeksi siis mitä ne ovat? Minkä tehtaan ja mistähän laitteesta nämä nyt ovat?”

Tavaan tekstiä vesiautomaatin kyljestä: ”Aftron, made in Korea.”
”Korealaisen Aftrontehtaan osia, tästä kyseisestä vesiautomaatista.”
Julistin tärkeänä.

Svanskilla keitti saman tien yli, ja alkoi armoton huuto ja lisäkysymysten tulva.
”Miten nämä nyt tähän ilmestyivät?”
”Siivosin vesiautomaatin sisältä ja ulkoa. Ja huomasin, että ovat täysin ylimääräisiä, nuo osat!”
Miten niin huomasit?
”Ne eivät sovi mihinkään! Useinhan tehtaissa laitetaan tuollaisia ylimääräisiä osia. Esimerkiksi ravintoloiden pesukoneissa, on noita tosi paljon, toimii ihan hyvin ilmankin niitä.”
”Et ole tosissasi! Ja miten sait nuo edes irti?!”

Svanski rupesi raivolla tutkimaan, puhdasta ja juuri kiillotettua vesiautomaattia.
Hän ravisteli laitetta ja karjui:

”Tää kansihan on ihan irti!! Miksi olet irrottanut sen?!”
”Pakko oli irrottaa, ei sitä muuten saa pestyä!”
”Monta kertaa olen sanonut, että siivous ei vaadi ruuvimeisseliä!! Miksi Helena aina, kun siivoat tarvitset vasaran tai ruuvimeisselin?!?!”
”Olen kuule high maintenance, korkeamman laadun siivooja!”
”Mene kuule etsimään sanakirja ja kato, mitä se high maintenance tarkoittaa!? Eihän tämä kansi ole kuin yhdellä ruuvilla kiinni!?! Missä se toinen on???”

Ojensin ärsyyntyneenä toisen hiukan irrotuksessa kantanneen ruuvin Svanskille.
”No kun se toinen oli ihan turha, usein laittavat tehtailla ylimääräisiä ruuveja, joita ei oikeasti edes tarvitse….”
”Anna tänne se ruuvi!! Kaikki, mikä irrotetaan laitetaan takasin! Miksi täältä tulee ihan sameaa vettä?!?!”
Svanskin kysely ja puuttuminen kaikkiin pikkuseikkoihin rupesi jo hivenen kiristämään ja karjuin: ”No siksi, että laitoin sinne ruokasoodaa!”

Svanski tuijotti minua hiljaa hetken, mikä ei koskaan ole hyvä merkki, jonka jälkeen alkoi yksinäinen kiroilu itäeurooppalaisittain! Helena oikeasti ruokasoodaa!?!
”Ravintoloissa usein kuule putsataan asioita juurikin ruok….”
En saanut lausetta loppuun, kun Svanski karjui: ”Tämä ei ole ravintola!! ja nämä ruuvimeisselit lähtee nyt takavarikkoon!!”


Muuten aivan se ja sama, mutta olin juuri aloittamassa nukkasihdin putsauksen pesukoneesta ja siihenkin tarvitsee ruuvimeisseliä. Siirtyy varmaankin nyt viikolla, se nukkasihdin irrotus.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Pimeää todellisuutta

Eilen illalla, Svanski istui koneella. Minä makasin uudessa aamutakissani, joka on valkoinen, pehmeä ja pörreä, sohvalla, ja olin juuri aloittanut perehtymisen kesän aikana katsomatta jääneisiin englantilaisiin maalaisidyllimurhiin.
Kaikki oli idyllistä, olimme takaisin omassa kodissamme, kahdestaan, kaikki oli täydellisen rattoisaa, kunnes... Pam!

Hirveä jysähdys kaikui pimeissä huoneissa. Sähköt olivat menneet poikki.
Svanskin huuto kaikui kerralla hiljentyneessä talossa: ”Helenaaa mitä tapahtui!!”
Katsoin pelokkaasti kaukosäädintä ja sormeani, joka oli juuri lisännyt volyymiä. Ei, ei pieni lisäys äänentoistoon voi jysäyttää koko taloa pimeäksi! Syy ei siis ollut minussa.

Silmänräpäyksessä tekninen arki-ilta oli muuttunut henkeväksi keskusteluksi kynttilän valossa. Pelastimme yhdessä, siinä kotisohvalla, maailmaa.
Kun huomasin parantavani maailmaa jo niin tehokkaasti, että yritin korjata Svanskin edellisen ihmissuhteen, jonka kariutuminen minun kannaltani oli lottovoitto. Päätin että maailma sai siltä illalta jäädä juuri niin pahaksi, kuin se olikin, ja painuin nukkumaan.

Tänä aamuna tulivat valot ja maailmantuska takaisin. Tätä ei yhtään helpottanut netissä käydyt keskustelut, maailman kärsivistä lapsista. Raiskattuja, murhattuja, sorrettuja lapsia vilisi tänä aamuna, joka keskustelussa.

Halusin paeta aiheita ja lensinkin ajatuksissani kesään. Siihen sadepäivään, kun yritin saada serkkuni 1800-luvun mallista puu-uunia syttymään. Samalla pidellen serkun yksivuotiasta, henkseleistä, jotta hän ei pesisi enempää pyykkipoikia likavesiämpärissä. Toisella kädellä toppuutellessani samaisen serkun kolmevuotiasta, suuremmilta avustusprojekteilta, kyseisessä sytytystyössä.
Uuni savusi, mutta ei syttynyt ja perunoidenkeitto tuntui kaukaiselta unelmalta. Ja juuri kun luulin, että ei enää huonommin voinut sujua, niin kolmevuotias täräytti: ”miksi Helna-täti edes yrität, kun ei se onnistu!?”

Ärsyttävää, kun pikkuihmiset on niin usein oikeassa. Miksi yrittää jotain mahdotonta, kun ei siinä onnistu? Miksi ei sen sijaan tee jotain vähemmän mahdotonta ja onnistu?
Tein kylmän makaronisalaatin tuona sateisena kesäpäivänä.

Tänään laitan yllätyskortin sukulaislapselle, suunnittelen naapurintytön synttärikakun, muistelen kuinka lauloimme täyttä kurkkua kesällä autoillessa hauskoja lauluja serkun kolmevuotiaan kanssa.

En voi pelastaa kaikkia maailman lapsia, tai tehdä heille maailmaa paremmaksi.
Mutta miksi en yrittäisi tuoda niille lapsille, jotka ovat, tai sivuavat minun elämääni, mukavia hetkiä. Luoda sellaisia muistoja, jotka kantavat heitä, kun on vaikeaa.

Ihmiselämä on mutkikas ja ennalta arvaamaton. Ei voi tietää, mitä tapahtuu, mutta ehkä joskus vuosien päästä, kun sukulaislapsella on huonopäivä ja koko elämä tuntuu sortuvan, yhtäkkiä hänen päässään alkaa soida minun opettama hassu laulu tai tarina, jostain kaukaa lapsuudesta, joka selittämättömällä tavalla piristää ja antaa lohtua. Ehkä hän piristyy ja piristää myös jotain toista?!

En tiedä käykö näin, mutta ainakin minun elämän synkissä mutkissa, on kätensä ojentanut pieni puolirikollinen pesukarhu, joka on vienyt pimeästä mutkasta takaisin päätielle.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kuoharilla ja ilman...



Lentokoneen ykkösluokassa, ei saa Svanskin mukaan tehdä seuraavia asioita:

Kun pihlajanmarjat ilmestyy on aika lentää etelään.
1.Pitää lahjusmeikkipussia esillä, kuin tuote-esittelijä, toisille matkustajille, kun he pakkaantuvat lentokoneen turistiluokkaan.

2.Kilistellä shampanjalasia niin kuuluvasti, että yhä taakse jonottavat turistiluokkalaiset sen varmasti kuulevat.
3.Vääntää tuolin ja oman pikku tv:n asentoa optimaalisemmaksi huomiota herättäen. Kun mitä ilmeisemmin, joku nyt kimmertää, sitä matkalukkuaan hattuhyllylle, siellä turistiluokassa, ennätys hitaasti!


Näiden kaikkien sääntöjen rikkomisesta saa rangaistukseksi, joko mulkaisun tai läppäisyn tax free- kuvastosta päähän. Ja vaikka kerkeäisitkin nappaamaan kyseisen kuvaston ennen sen osumista, et silti saa ostaa Bossin uutuus hajuvettä.
Muuttolinnut lähtevät talveksi lämpimämpiin maihin.
Toisin sanoen suomilomani on ohitse ja olen palannut kesälaitumilta Svanskin valvovansilmän alle arabiaan.
Joten julistan diplomaattisen syyskauden avatuksi blogissani.






En vieläkään voi ymmärtää, mitä pahaa siinä on, jos haluaa ottaa kaiken irti luksus-lentomatkailusta, sen kerran vuodessa, kun se on mahdollista?!?
Svanskin mielestä voisin keskittyä omaan matkaani enemmän, kuin sen esittelyyn muille.
Mutta eihän ykkösluokassa ole mitään järkeä, jos ei olisi turistiluokkalaisia, joille kerskailla!

Tämän kesän viimeiset kuvat suomesta.
Kymmenien vuosien jonotus, viimeisenä, halpalentoyhtiön tarjouspaikalle, hioo sen timantin, jota kutsutaan priority check in:iksi ja ohituskaistaksi turvatarkastuksessa.
Kaksi kuukautta elettynä muiden nurkissa tavarat matkalaukussa, saa minut käyttämään kauneuspöydän ja vaatekaapin organisointiin koko aamupäivän ja nauttimaan siitä!
Ja ei tarvittu, kuin viikko, itäeurooppalaisessa kerrostaloasunnossa anopin kanssa, kun oma asunto tuntuu taas, niin ihanan isolta ja tilavalta.
Lummelampi.
Minut on vallannut vapauden tunne, joka aiheuttaa minussa tarpeen pomppia laukkahyppyjä olohuoneessa.

Kun vähän kärsii, pienet asiat alkavat tuntua upeilta ja luksusasiat taivaallisilta!
Tänä syksynä aion metsästää elämän pieniä luksuksia vieläkin hurjemmin, kuin aiemmin.
Aion nauttia kontrasteista ja kulttuurikolahduksista sydämeni kyllyydestä!


Kesän viimeiset kukat.
Tämän kirjoitin ennen, kuin istuin lentokentällä, rillit kuumasta arabian yöstä huurustuneena, tuhannen lomaltaan palaavan intialaistyömiehen keskellä, odottaen…
…Odottaen autonkuljettajaa, joka oli jo toista tuntia myöhässä.

Istuin hiljaa matkalaukkuni päällä ja kuuntelin Svanskista pulppuavaa raivoa.
Niin… että kannattaa vaan nauttia siitä kuohuviinilasillisestaan, kuin se olisi viimeisesi, silloin kun sitä on.
Hyvin äkkiä, sitä, sitten on taas…. niin arjessa…niin ilman kuoharia...