sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äiti

Tiistainen syysilta hämärtyy jo. Seison balettikoulunportilla ja odotan. Muut lapset on haettu. Viimeinenkin kaveri, 20minuuttia sitten.
Minä odotan yhä. En ole järin huolissani, ärtynyt kyllä, koska syysilta synkkenee ja minulla on jo nälkä.
Sitten sininen renaultti karauttaa kulmantakaa. Äiti!
Avaan oven ja anteeksipyynnön sijaan saan kuulla, kuinka hirveäpäivä äidillä oli! Tuskin ehti vessaan! Syödäkkin piti juosten ja pomo! No se nyt on täysin paska!

Kouluretkellä minun eväspulloni oli ainoa, joka vuosi.
Avauduin tästä kotona.
Ai vuosi vai? Eikö se ollut sen pullon korkki? Et voi saada uutta eväspulloa, ota sieltä tiskikaapista toinen pullo tai etsi siihen nyt parempi korkki!
Ai mistä?
No siellä tiskikaapissa niitä on!
Avaan tiskikaapin ja päälleni ryöpsähtää 10 vuoden kattava viilipurkkien valikoima. Karjun: Eikö näitä voi hävittää?!?!?!
Niihin pakastetaan!! Saa sen kaapin siivotakkin, jos haluaa ja vie roskat kanssa!

Kun lähdin ulos leikkimään, hän ei tullut ovelle tarkistamaan mitä minulla oli päällä. Hän vain karjui sohvalta "PIPO!!"

Kaverieni mielestä me olimme erilainen perhe. Meillä ei ollut sohvapöytää ja rusinapähkinäsekoitus oli tarjolla muulloinkin kuin jouluna, simaa kesällä, munkkeja silloin tällöin ja ilmapalloja kun kaappia penkoessa sattui löytymään mennävuotinen ilmapallopussi. Sauna lämmitettiin, joka ilta, ei vain lauantaisin, kuten naapurissa ja käynyt marjakiisseli oli vain ajan oikku ja vielä ihan syötävää.


Sanoin niin usein, minusta tulee erilainen äiti!!

Paiskasin, banaani suusta roikkuvan Gilbertin lastenhoitajalle. Hän on syönyt ton banaanin, mutta vaippa on vaihdettu vain puoliksi ja puhtaat vaatteet on pesukooneessa!

GILIAAAANA!!! Nyt se puhelin tänne ja kengät! Shoes! cipöös!
Tarhaan! Me ollaan jo myöhässä! Onko kukaan nähnyt mun jumppakassia!!!!

Juoksutin Giliaanaa tarhaan ehtiäkseni itse jumpalle. Hirveä päivä! Iltapäivästä uimakoulu ja illalla lähetystönjuhlat. Ei tässä ehdi edes syömään!
Samassa huomasin, että Giliaanan repusta valui jotain?!? Mikä hemmetti tätä mehupulloa riivaa!?! Eikö se voi pysyä kiinni?




Ei tarvitse olla täydellistä.
Vuotava mehupullo ehkä ja ikuinen kiire. Mutta sitten...
En voi muuttaa niin kauas, etteikö minulle voisi tulla kylään.
Lentoni kotiin ei tule koskaan niin pahaan aikaan, etteikö minua pääsisi vastaan.
Kotona odottaa aina maksamakkara ja punajuurisalaatti, eiku... hei unohdinko ostaa?! No ota teetä!
Missä on suodatin pussit!!!
Siinä ne on ikkunalaudalla!
Ei Ole!
on, on!
Ei ole!! Miksi ne on tungettu kissapatsaan sisään!!!
Eikö ole kivaidea?? Sain sen ihan itse!
En epäile!








sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Flunssakierteen Grande Finale!

Se oli viikko sitten yöllä, kello kolme.
Kuulin, kun Giliaana alkoi oksentamaan. Syöksyin, mutta en kyennyt pelastamaan muumilakanasettiä, aluslakanankin kohtalo oli siinä ja siinä.
Minkä olisin voinut pelastaa, oli Gilbertin yöuni, mutta tänäyönä, en ollut supersankari.

Edellisenä päivänä alkanut silmätulehdus, oli levinnyt yönaikana kumpaankin silmääni ja näin ollen radikaalisti hämärsi yöllistä visiotani.
Tuijotin liian kauan lakanassa tönöttävää, oksennusta valuvaa, muumia,  enkä tajunnut, että kaiken aikaa Giliaana kiljui keskellä lastenhuonetta.

Oikeasti olin vain sekuntteja jäljessä, mutta se oli tarpeeksi! Gilbert oli ylhäällä.
Hän huusi kuin hinaaja Giliaanan mukana, vaikka sillä ei ollut aavistustakaan, mistä tässä nyt huudettiin.
Virheiden vyyhti oli kiertymässä kovaavauhtia kasaan!
Ja ennen kuin tajusinkaan, oli hereillä myös Svanski ja Googletohtori.

Minä siivosin oksennusta, lohdutin Giliaana ja nukutin Gilberttiä, sillä aikaa kun Svanski luetteli minulle, sarssin, merssin, ebolan ja malarian oireita. Haukkui päiväkotijärjestelmän, siirsi Giliaanan kotiopetukseen, arvosteli minua äitinä ja analysoi kaiken tämän vaikutuksen päivänpolitiikkaan ja pörssikursseihin.

Sitten, myönnän! sorruin! Minun ei olisi pitänyt tehdä sitä, mutta tein... pyysin apua?!?!?!
Svanski vaihtoi Googlen Gilberttiin. Samalla hetkellä yössä raikui tuskainen miehen huuto!

Seuraavana aamuna seisoi koviakokenut kolmikko lastenlääkärin huoneessa.
Oksentava, tulikuuma Giliaana. Minä, näyttäen yhteen turvonneiden silmieni kanssa enemmän turpaan saaneelta Quasimodolta, kuin kivalta kotirouvalta. Ja lopuksi ontuva Svanski.
Hän ei ehtinyt tuudittaa Gilberttiä edellisenä yönä uneen, kuin puoliminuuttia, kun oli jo iskenyt jalkansa sohvaan ja murtanut varpaansa.
Mahduimme juuri ja juuri tohtorin huoneeseen, sillä Svanskin marttyyrieko oli mahtavissa kokoluokissa.

Tuttu lääkäri katsoi meitä ja repesi nauruun! Mitä teille on tapahtunut?!
Flunssakierre!?
Todella, Helmikuussa alkanut flunssakierre oli varmaan viimein saavuttanut huippunsa!

Tämä vain pohjustuksena, että ymmärtäisitte miksi tein äsken seuraavan puheluiden sarjan. Soitin vihaisena lastenhoitajalleni.

-missä olet?!?
-kotona.
-miksi? Miksi et ole täällä?!?
-tänään on sunnuntai.
-NIIN!!! Niin on!!! Exactly!
- Kello on kymmenen yli seitsemän?!
- NIIN kymmenen YLI!!
- Madam! Yleensä olen tullut tiistaisin kello 8.30?!?
- whaaat..... ahaaaa... niin olikin... moikka.

Soitin takasin hoitajalle, kun olin ensin hiukan hengittänyt häpeääni pois.

-voitko tulla tänään illalla, ihan vain  pariksi tunniksi? Oon aika väsyny.. .
- Niinhän me ollaan sovittu! Madam sinähän menet sinne juhliin!
- Mihin juhliin?!?
- Vappujuhliin.
- Niiiin....aivan.....
- Madam? Onko kaikki kunnossa?!?
- Kerkeätkö jo kolmeksi?
- Ehdin.
- No ehkä sitten selviän.

Soitin vielä takaisin.

-Kiitos.
-Ei kestä Madam.

Onneksi vapusta juhannukseen on aika lyhyt matka!