tiistai 7. helmikuuta 2017

´Allo ´ Allo!!

Sain taas huutoa, en ollut vastannut puhelimeen.
En pysty.
Miten niin en pysty?
En, en vaan pysty.

Puhelin soi ja näen kuka soittaa. Mitä se taas haluaa? Joku kysymys sillä on. Mitä siihenkin sitten vastaan? Kauhean vaikea sanoa ei, jos se vaikka kysyy jotain sellaista, jota en halua tehdä. 
Ei minulla ole mitään hyviä syitä, miksi en halua! En vaan halua. 
Ja mitä tuohon helkutan kapineeseen ylipäätänsä edes vastataan?!?!

Niin, siinä se ehkä on, ongelmanydin. Mitä puhelimeen vastataan?

Ennenmuinoin lankapuhelimeen vastattiin "Haloo Helena Heikkilä puhelimessa." Sitten odotettiin vastapuhujan kohtelias ja asiallinen vastaus ja asian tai käsillä olevan ongelmatiikan esittely.
Nyt jos vastaat nimelläsi, alkaa epäkohtelias vastapuoli kiljumaan, että kyllä hän minun nimeni tietää ja miksi en ole tallettanut hänen numeroaan puhelimeeni.
Miksi esittelen itseni,kun kerran tiedän kuka soittaa?!
Miksi?
Siksi, koska se on kohtelias ja mukava tapa aloittaa keskustelu, siitä yksinkertaisesta lähtökohdasta, että kumpikin osapuoli tietää, kelle puhuu.
Sitäpaitsi, pidän nimestäni ja lausun sen kivasti. Jos nyt oikein syitä haetaan.

On typerä harhaluulo, että vain lukemalla puhelimennäytöstä soittajannimen, tietää kuka soittaa.
Kyllä minä hämärällä 90-luvulla tiesin usein, kuka soitti, ennen kuin vastasin puhelimeen.
Puhelimenpirinän ajankohtaa verrattiin kelloon, kalenteriin ja omaan sijaintiin.
Jos kotipuhelin soi iltapäivällä, isä huusi "Helenaaaaa!! Vastaa!! se on se Pakru taas."

Illalla kello kuusi, soitti ensin äitin talousopettajakollega, joka halusi haukkua, joko oppilaan, rehtorin tai uuden kiertoilmauunijärjestelmän.
Mikäli oli keskiviikko, seuraavaksi soitti minun käsityönopettajani, joka halusi haukkua minut, äitini ja sen instanssin, joka kielsi ruumiillisen kurituksen.

Jos puhelin soi kahdeksalta, kannatti luuri jättää jo valmiiksi hieman kauemmaksi korvasta, se oli Tampereentäti joka huusi puoleenvälliin asti puhelut, että hinta olisi halvempi. Hän pohti, että olisiko vielä sopivaa soitella, mutta eihän kello ollut vielä yhdeksää.

Niin, iltayhdeksästä aamuyhdeksään ei soiteltu kenellekkään, jollei ollut hätätila. Että siitä aasinsiltana, mikäli puhelin soi yhdeksän jälkeen, se oli hätätila. Tai minun poikaystävä, joka halusi sanoa hyvää yötä. Tästä äiti ei tykännyt yhtään! Hän varmasti halusi soittaa veljelleen, että lähettää minut sinne koko kesäksi, mutta ei voinut, koska kello oli jo yli yhdeksän.

Jos puhelin soi sunnuntaiaamuna kello yhdeksän, oli toimintasuunnitelma tarkasti hiottu. Minä juoksin aamuvirkkuna puhelimeen, samalla imurin siivouskomerosta napaten.
Kirkkaalla äänellä vastasin, että ollaan oltu jo kauan hereillä! Sitten raivokkaasti jo imuroiden herätin äitini ja siskoni, jotka rupesivat toimimaan paniikinomaisesti.
Tätit olivat tulossa kylään!
Peliaikaa oli puolitoistatuntia, talvikelissä.
Kello 10.30 tervetulokahvit porisivat ja tätit saapuivat leppoisaan sunnuntaipäivän viettoon. Imuri imaisi vielä viimeiset pölyt kaapissa, kun kaapinovi sullottiin kiinni ja pyykkikoppa tungettiin tarjoiluastia kaappiin.
Mutta päällisinpuolin, siistiltä näytti.
Sitten soi puhelin! No kuka nyt soittaa?!?!?

Mutta mitä vastaan puhelimeen nyt? Siinä se taas soida rimputtaa iänikuista tiluliluleitaan. Vastaan: "Alllo Allo" niin seksikkäällä äänellä kuin osaan. Svanski ärähtää puhelimen toisessa päässä. Mitä sinä tuolla lailla vastaat!? Me asutaan arabimaassa, joku roti sentään! 

No en kai minä kaikille noin vastaa! Kiukuttelen takaisin. Mutta luin tästä ruudulta, että kuka soittaa!!!!

perjantai 20. tammikuuta 2017

Kiinalainen

Uni oli niin syvä, mutta sen läpi kuulin kissan mau`unnan. Raotin silmiäni ja näin Svanskin vilahtavan parvekkeelle.
Mietin unissani, että noin se nyt pakenee, parvekkeen kautta ja karkaa jonkun kissanaisen matkaan...
Pomppasin hereille!
Kamala uni!
Siristin silmiäni ja kuuntelin. Kyllä Svanski oli parvekkeella.
-"Vaimo ja lapset nukkuu, ei se onnistu! Tämä parveke on suoraan makuuhuoneeseen. Vaimo herää."

Mitä helvattia?! Karkaako se nyt oikeasti jonkun kissanaisen matkaan? Mitä tapahtuu?
Raotin varovaisesti parvekkeen ovea. Kissa kiljui ja Svanski säpsähti, kun huomasi minut.
Mitä tapahtuu?
-"Tuo naapuri haluaa tulla meidän makuuhuoneeseen." Sähähti Svanski
-"Mikä naapuri?" Olin aivan pihalla ja puoliksi vielä unessa.
-"No tuo uusi kiinalainen, mutta minä sanoin, että ei onnistu, koska lapset ja vaimo nukkuu!"
Katsoin parvekkeelta alas. pihäkäytävän aidan päällä seisoi nuori kiinalainen mies, pidellen kädessään pientä kilikelloa.
Vilkaisin herätyskelloa se oli yksi. Vilkaisin Svanskia. Oliko hänestä ainoa este kiinalaismiehen tulolle keskellä yötä makuuhuoneeseemme se, että lapset nukkuu!?!?

Sitten näin kissan. Se kurkisti katonreunalta alas, maukaisi surkeasti ja vetäytyi sitten takaisin katolle.
-"Se on ton miehen kissa." kuiskasi Svanski.

Kiinalainen kilisytti kelloaan ja kissa maukaisi, sitten he tuijottivat toisiaan surkeasti, toinen katolta, toinen aidanpäältä. Sydämmeni särkyi...

-Päästä kiinalainen sisään pihahdin ja kiskaisin aamutakin päälle.
En ole koskaan nähnyt niin iloista kiinalaista, kuin tämä nuorimies, joka kirmasi keskelläyötä ylös asuntomme rappuja, kohti makuuhuonetta.

Kiinalainen soitti kelloa ja kissa kurottautui, mutta ei uskaltanut hypätä.
Tuntiamyöhemmin oli operaatiossa käytetty, tuolia, moppia, uima-altaan putsaushaavia, liian lyhyitä tikapuita, mutta vielä kellokahden aikaan, oli kissa katolla ja kiinalainen kilisytti kelloaan meidän parvekkeella.

Svanskin vaatimuksista johtuen operaatio keskeytettiin. Päätimme jatkaa aamulla. Voisimme nyt kaikki, minä, Svanski, Kiinalainen ja naapurin rouva, joka oli seurannut tapahtumia kaiken aikaa ikkunastaan ja huudellut kannustus voivotuksia, mennä nukkumaan.

Kissa ulvoi katolla, se oli pieni ja peloissaan. En saanut unta. Minusta tuntui että kiinalainen oli jotenkin läsnä. Katsoin ulos ikkunasta, kiinalainen istui surkeana aidalla, piteli kelloaan ei kilisyttänyt.

Torkahdin, heräsin kun kissa kiljui taas. Kuului outoa kolinaa.
Svanski ampasi pystyyn.
-"Mitä se kiinalainen nyt tekee?!?"
Svanski tarkasti parvekkeen, vilkaisi reunan yli. Siellä oli kiinalainen tikapuilla.
-"Ne on liian lyhyet, se todettiin jo!!!!" Karjui Svanski.

Menin naapurisovun nimissä parvekkeelle. Kehotin kiinalaista luovuttamaan tältä yöltä.
Ei kissa tällä kelillä yhdessä yössä katolle kuukahda, lempeä tammikuun yö. Aamulla keksimme jotain.

-"Saanko palata aamulla?" Kysyi hätääntynyt kiinalainen.
Lupasin päästää hänet aamulla takaisin jos hän nyt vain menisi kotiin, eikä kiipeilisi enää mihinkään.

Aamulla heräsin siihen että kissat kiljuivat?!
Katsoin parvekkeelle, siellä istui kissa. Hienoa ei kissa ainakaan ollut nääntynyt katolle, se jopa näytti paljon lihavammalta näin silmätysten.
Avasin oven napatakseni kissan. Kumarruin ja samalla kuulin yläpuoleltani jotain. Se oli kiinalainen. Hän roikkui vyötäröstään asti  pääalaspäin katolta, käsissään kissa, joka kurkotti kohti maata.
Mitä hemmettiä!?!?

-"Löysin pitkät tikkaat! Pääsin takakautta katolle. Hihkui sinnikäs kiinalainen.
Nappasin ilmassa roikkuvan kissan kiinni ja vapautin lihavan kissan.
Minulle selvitettiin, että lihava kissa oli pienen kissan mentoori ja hänet oli nostettu terasinkatonkautta parvekkeelle, komentamaan toista kissaa alas.
Kissoja ja kiinalaisia vilisi silmissäni jokapaikassa.

Svanski ojensi minulle kupin kiinalaistateetä, jonka olimme saaneet vaivanpalkaksi. Katselimme ikkunasta, kun kiinalainen vei kissansa turvallisesti maatapitkin kotiin.

Sanoin: Tuo on kuule varppina joku ninja tai agentti!
Ei ole. Sanoi Svanski lopen kyllästyneesti, ei ole ninja, jos olisi ninja ei tarvitsisi tikapuita.