torstai 27. marraskuuta 2014

Universaaliton joulustressi.

Menin lähikauppaan, jonka myyntivaltti on se, että saat kaiken tärkeän, aivan kotinurkaltasi. Kiersin ympäri hyllyvälejä ja etsin, vaan en lötänyt....
"Anteeksi, missä on tomusokeri?" Pysäytin hyllyjä, hitaasti, mutta varmasti täyttävän myyntipojan.
"Mikä?!?"
Niinpätietysti, taas tässä ikivanhassa dilemmassa, hän ei ole koskaan kuullutkaan koko tomusokerista. Ja vaikka kuinka intän, hän myy minulle ei oota. Puhtaasti siksi, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa, tämä glitteriflipflopeissa hänen edessään tönöttävä kotirouva ja hänen sokerivaateensa.

En tiedä miksi, mutta aina kuitenkin yritän. Varmasti sairas huumorintajuni tekee minulle kepposia.
"Tomusokeri!" Toistin selkeästi. Se mistä tehdään kuorrutetta piparien päälle" Virhe! Tiesin sen kun päästin suustani sanan pipari.
Samassa pojan ilme kirkastui ja hän osoitti hyllyn päässä olevaa piparivalikoimaa. Suustani pääsi kuin itkuvirtenä, vain yksi sana epätoivoinen, eiiiiiii.

"Sokeria!"
"Tässä on sokeria." Poika osoitti kädellään hyllyä, jossa on pussikaupalla saman firman samoissa kahdenkilonsäkeissä olevaa hienoasokeria.

"Ei, kun tomusokeria!" kiljuu tämä flipflopjalkainen kotirouva, tietämättä kyllä miksi. Turhaahan tämä on, päämäärätöntä tappelua rikkinäistä tuulimyllyä vastaan. Jos nyt tähän tarinaan voi sotkea, hollantilaisen vertauksen ja miksi ei voisi, koska hollantilainen naapurinrouva juuri ohitti minut kärryillään, selkeästi kuunnellen draamani syvimpää tarkoitusta.

"Teillä piti olla täällä kaikkea tarpeellista, mutta ei ole tomusokeria, tähän aikaan vuodesta!"
Poika tuijotti minua hymyillen ja heilutti päätänsä puolelta toiselle ja osoitti yhä kahdenkilonsokerisäkkejä.

Niin, eihän hän tiedä, että nyt on, se aika vuodesta, jolloin hullut flipflopjalkaiset rouvat saavat lyhythetkisiä romahduksia kaupankäytävillä, jonkun sokerin jauhatusasteen vuoksi.
Ei hän tunne käsitettä joulupipari, saatikka niiden koristelu, ei ne kuulu hänen elämäänsä.
Hän saattaisi ymmärtää tuskani, jos etsisin Gram Masalaa hikihatussa, juuri ennen jotain hänen pyhäänsä... tuskin ehkä sillloinkaan. Stressi ei ainakaan tyőskentelystä päätellen ole lainkaan hänen juttunsa.

Tajuan itseni ja tomusokerittomanhätäni olevan universaalisti mitätön seikka. Poistun flipflopit läplätten ja ajan rauhallisesti toiseen kauppaan, ostan tomusokerin ja pelästyn...
Neljäs joulu arabiassa ja olenko vihdoin omaksunut ins Allah ajattelun?! 

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kalliiksi tulee, vain elämä…

Lauantaiaamu, kello hiipii kohti kuutta. Giliaana nuoleskelee huuliaan puoliunessa, hän on juuri syőnyt ja nukahtanut uudelleen.
Minä olen kuitenkin jo täysin hereillä. Hiivin olohuoneeseen ja päräytän pyőrimään edellisenillan „vain elämää”-jakson. 
Kaikki nuoruuteni ideoolit: Samuli, Vesku ja Toni. Paulankin potpureita on muutama tullut läpi tanssittua, sumuisissa yőkerhoissa. Joskus, vuosi tai muutamakin sitten.

Olen juuri päässyt tunnelmaan, kun Giliaana kiljaisee ja vaatii päästä mukaan tv:n katseluun. 
Giliaana nuoresta iästään huolimatta, ei suostu hiljaiseen sivurooliin, tässä musiikkituokiossa. Vaan vetää omia soolojaan korkeelta ja kovaa, niin Samulin, Tonin, kuin kummankin Paulan páálle.
Tyttő kiljuu ja pőrisee. Menevimmissä kohdissa potkii vauhtia jaloillaan, niin että sitteri heiluu.

Sehän on sanomattakin selvää, että Svanski ei tälläisessä metakassa nuku, vaan kőmpii myős lauantaiaamun vain elämää episoodiin.

-Kenen talo toi on?

-Ei kenenkään, se on hotelli.

-Tienaako artistit niin huonosti Suomessa, että ei ole varaa kavereita kotiinsa kutsua?! On se kauheaa, kirjoittelet hittibiisejä, asut kadulla!

-No ei se nyt ihan noin mene. Tuollakin on oma levy-yhtiő ja tuo asuu Maltalla!

-Minne maksaa verot? Onko oma talo siellä Maltalla? Onko Suomella ja Maltalla kaksoisverotussopimus? Eikő tuo ollut siinä Mission in possible leffassa? Minkälainen sopimus siinäkin oli? Helposti saanut kuule useemman tonnin, vaikka oli sivurooli?! Eikä kutsunut noita kavereitaan sinne Maltalle…sikamaista!

- Nyt turpakiinni! Samuli on nuoruuteni ideooli, enkä siedä hänen solvaustaan kesken koskettavan dueton!

Karjaisuni johdosta on hetken hiljaista, pois lukien siis Giliaanan laulu, joka yhä edelleen raikaa sitteristä. Vauhdikkaita kiljahduksia ja pőrinää, joka saa kuolan valumaan suloisesti kaksoisleuan syővereihin.

-Paljonkohan noiden hotellilasku on? Koko viikko ja seitsemán henkeá?!

- Svanski oikeesti! Nyt haluan kuunnella tämän laulun!

-No ei ole kaksinen versio, onko tuon naisen biisi?!

-ON!!! Ole hiljaa!

Svanski hipsuttelee toimistoonsa ja kuvittelen saaneeni omanaikani takasin. Olen juuri keskittymässä Paula Koivuniemen räppäykseen kun Svanski palaa..

-Siis mieti, ei niitä ole seitsemää! On tuo bändi ja kuvaustiimi myős! Se on helposti tollasessa pikku hotellissa kuule, full house!

Katson epäuskovasti Svanskia, joka hakkaa laskintaan ja ampuu minua lisäkysymyksillä.

-Onko avoin baari? Kuuluuko ruuat, eli laskenko täysylläpidolla?? Niillä on tuo kokoushuone alvariinsa käytőssä, siitä extraa ja kävikő ne muuten viime jaksossa saunassa?! Tuskin kuuluu peruspakettiin?!

-Mihin perkuleen pakettiin! Kiljun epätoivoisesti, koko ohjelma on mennyt minulta jo ihan hukkaan.

-Kyllä tämä varmaan jonain pakettina on myyty. Tuskin kannaattaa ottaa huonehuoneelta… 
Laskuri sauhuaa… Tässähän ei kyllä nyt tienaa kukaan muu, kuin tuo hotelli!
Ettei vaan olisi joku kuvausryhmänjäsenen kaveri, tuo hotelin johtaja… ai ai, niin sisäpiirikauppaa nyt!

-Turpakiinni! Mun ohjelmat aina terrorisoidaan ja tässä on vielä Vesa-Matti Loiri!

-Että on Loirikin tällaiseen sopukauppaan alentunut! Onkohan sillä suhde tuon tumman naisen kanssa?

-Svanski! Et edes tiedä, kuka on Loiri!!!

-Tiedänpäs, se on se pimpelipom dragqueen ja sillä on kyllä suhde ton tumman kanssa!

-Ei ole! Nyt hiljaa, ihan oikeasti!!!

Taas hetken hiljaisuus, jonka kuitenkin rikkoo kaiken aikaa nakuttava laskukone…

-Olis kannattanut ton Samulin vaan ottaa toi ryhmä sinne Maltalle! Hävis pitkän pennin, ei niillä Hollywood-leffan sivuosilla, nyt niin hyvin tienaa….

Luovutan! En sano enään mitään! Tuijotan apaattisesti Svanskin saamaa loppusaldoa laskimenruudulta ja kuuntelen korkealta ja kovaa raikuvaa Giliaanan sooloa, kun vain elämää- sarjan viimeisen jakson lopputekstit välkkyvät tv:n ruudulta.