lauantai 23. maaliskuuta 2013

Suomen Joutsen merihädässä

Minun piti mennä Golffittaren auton ristiäisiin, mutta tilanteet muuttuivat, ja istuinkin turistiveneessä, tunnin iltaristeilyllä.
Ensimmäinen Rouva oli innostunut kuvaamaan, niin itseään, kuin minuakin Dohan silhuetin edessä. Hän esitti innokkaasti omituisella arabiankielen taidollaan toivomuksia menevämmästä musiikkista laivan kapteenille. Tähän upeaan Manhattan tunnelmaan tarvitaan vähän tico, ticoa, julisti Rouva.

Rouva tihkui risteilyintoa, hymyilin ja naureskelin mukana, vaikka sisälläni velloi hurja väsymys, koko viikon kestäneestä edustamisesta. Huomasin salaa pohtivani, olisikohan Golffittaren uusi auto, tyttö vai poika.
Ajatukseni katkesivat hurjaan käännös-jarrutukseen. Edessämme pimeällä Dohanlahdella lillui jokin.

Laiva lipui aalloilla pimeänä ja aavemaisena, kuin Lentävä Hollantilainen.
Aavemaista tunnelmaa, ei ainakaan vähentänyt laivan kelmeässä keltaisen vihreässä hätävalossa tönöttävä, valkoinen aavemainen hahmo ja hänen takanaan neljä mustaa liikkumatonta hahmoa.
Kun tulimme lähemmäksi tunnistin, että kyseessä on samanlainen puinenhuvipursi, kuin jolla itse olimme. Sen moottori ei käynyt ja juhlavalaistus oli sammunut.  
Siinä me olimme, keskellä Dohan lahtea, aavemaisessa merihädässä.

 














Kuljettajamme ohjasi laivat vierekkäin niin, että tuo paikallaan patsasmaisen jäykästi seisova arabimies, hänen iäkäs äitinsä ja kolme vaimoaan pääsivät kipuamaan meidän paattiimme.

Ensin purteemme astui valkokaapuinen arabimies, hän kumarsi kohti joukkiotamme ja vilpittömällä helpotuksella kiitti pelastajiaan, meitä viittä yöristeilyturistia, kuin olisimme olleet Suomen Joutsenella merihädässä konsanaan.
Kun arabimies löi jo lompakostaan rahaa, kai helpotuksestaan sekaisena, onnettoman purtensa kapteenille, vapisten viimeisenä, nuorin, ehkä kahdeksantoistavuotias vaimo, kapusi pelastukseensa.

Tyttö oli pelon ruumiillistuma. Kun hänen jalkansa koskettivat toimivan laivan kantta, hän ei hakeutunutkaan perheensä suojiin, vaan säntäsi kuin hukkuva minun ja Ensimmäisen Rouvan luo. Tyttö oli hysteerinen. Saimme kattavan selityksen siitä, kuinka hänelle oli vakuutettu että risteily on hauskaa hupia ja kuinka hänen ilmeisen uusi perheensä oli tehnyt sellaisia lähes joka viikonloppu. Hän ei ollut tottunut veteen koskaan ja oli ensimmäistä kertaa elämässään veneessä.

He olivat lipuneet kaksi tuntia pimeässä Dohan rantalahdella odottaen pelastusta, sillä pimeässä he eivät olleet saaneet yhtään venettä niin lähelle, että avunpyyntö olisi kuultu.
He olivat lilluneet kunnes me, melkein sankarillisesti lähes törmäsimme ajelehtivaan aavelaivaan.
Tyttö tarrasi käteeni ja vannoi, ei enää koskaan! Ei enää koskaan, nousisi veneeseen, kun nyt näkisi rannan.

Minä ja Ensimmäinen Rouva katsoimme ja kuuntelimme shokissa olevaa tyttöä epäuskoisina. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun täysin hunnutettu nainen on lähestynyt minua tällä lailla. Tyttö väänsi itkua ja ryöppysi sanoja suustaan, minun kävi häntä sääliksi ja yritin lohduttaa. Tokaisin, enää ei ole mitään hätää, olemme niin lähellä rantaa, että voimme käytännössä uida sinne. Mittailin silmilläni kilometrin päässä välkkyviä rantakadun valoja. Tyttö hiljeni ja tuijotti minua epäuskoisena: ”En minä osaa uida, eikä noista kukaan muukaan!” Hän osoitti perhettään, jonka oli hyljännyt laivan toiselle laidalle.

Kerkesin avata suuni ja aloittaa lauseen: ”No minähän osaan uida ja pelastaa hukkuvia, olen koko ikäni nimittäin uinut…” Kun tunsin Svanskin katseen niskassani muutaman penkin päästä ja katsahdin häneen.
Svanski ilmeillään komensi minua olemaan hiljaa, mutta kohautin olkapäitäni, tyttö oli hädässä, hän tarvitsi ultimate lohdutuksen.
Vedin syvään henkeä ja Svanskin irvistelyistä huolimatta aloitin: ”Meillä ei tässä ole mitään hätää, katsos, Isänihän oli merikapteeni…

Viidessä minuutissa olin saanut tytön rauhalliseksi, muutamalla merihenkisellälegendalla ja ensimmäisen rouvan hymyilemään ja ehkä hivenen epäilemään tarinoitteni aitoutta.







Loppumatkan keskustelimme maallisimmista asioista, kuten upeista pilvenpiirtäjistä ja Dohan arkkitehtuurista. 
Tyttö perheineen tiputettiin rantaan, lähtiessään he rukoilivat meille Allahin lempeyttä.

Svanski sihisi raivosta penkiltään. ”Että ei yhtä pientä risteilyä voida ottaa ilman, että isä merikapteeni on matkassa! 
Ensimmäinen rouva puolusti minua. Vaimosi sai saduillaan tytön rauhalliseksi, älä ole noin nyreä.
Svanski oli nyreä ja jupisi, että jos hän kiikuttaisi kuollutta isäänsä joka keskusteluun, niin mitä siitäkin tulisi?
Naurahdin Svanskille, kyllä sinunkin isäsi on matkassa, emme vain ole puheväleissä.
Ensimmäinen Rouva naurahti, eikö Svanskin isä ollut juttumiehiä? Oli miten oli ja Isien läsnäolosta huolimatta, tämä oli jännittävin veneretki koskaan, julisti Rouva!  Ja tanssi tico ticoaan rantaan, niin kuin vain kuusikymppinen, seikkailusta vapautunut nainen voi tanssia. 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Haaste

”Minut on haastettu! Nyt tietysti, joku kuvittelee, että Svanskilla on vihdoin ja viimein mennyt herne nenään, kun toimii niin usein blogissani muusana, mutta ei, en saanut kunnianloukkaushaastetta oikeuteen vaan blogihaasteen, tai itse asiassa kaksi blogihaastetta. Tässä on ideana sellainen, että minun pitää vastata heidän esittämiin 11 kysymykseen, sitten kertoa 11 asiaa itsestäni ja lopuksi esittää 11 kysymystä jollekin 11:toista muulle bloggaajalle. Vastaan nyt ensin kaksi kertaa näihin 11 kysymykseen ja katsotaan sitten haluaako kukaan enää lisää informaatiota minusta. Tästä saattaa tulla 11 blogikirjoituksen sarja, kun pääsen vastailemaan.

Ensin minut haastoi Terveisiä hiekkalaatikolta. Koska en varmana löydä 11 haastettavaa blogia, ajattelin että voin hiukka mainostaa tässä haastajiani, ikään kuin korvatakseni haastettavat. 
Hiekkalaatikolta terveisiä lähettelee ihana kolmenkympinsä unohtanut rouva, jonka arkicocktail muodostuu seuraavista tarveaineista 3*teinilapsi, 1*aviomies ja ¼*kertaa naapurin akka(joskus se olen minä tai sitten joku muu suomi leidi, joskus me kaikki) Koko seos hämmennetään ripauksella golf-hulluutta ja terveisiä hiekkalaatikolta on valmis. Hän Driverilla laukoo arkea eteenpäin ja puttaa pisteet aina kotiin, pienellä virneellä vai oliko se hurjalla huumorilla. No, sieltä kuitenkin kysyttiin tällaista:

1. Mikä toivoisit olevasi "isona" eli haaveammattisi? Super gourmet girl! Tietysti. Olisin vaan sellainen, joka tekisi ruokia ja neuvoisi toisille miten kannattaisi järjestää ruoka-asiat. Tekisin cocktailpaloja juhliin ja olisin ruokamaailman gourmee nero. 


2. Mikä tekee sinut onnelliseksi? Svanski ja sen hullut ideat ja ajatukset elämästä yleensä. Kun tehdään Svanskin kanssa jotain meistä todella hauskaa ja kaikki muut katsovat, että mitä idiootteja! 
Ystävät, nuo idiootit, jotka ympäröivät minua. Ja se tieto, että saan olla heidän elämäänsä ympäröivä idiootti, se tekee onnelliseksi. Ja tietysti onnelliseksi tekee myös se, että tiedän että on olemassa, suku ja perhe josta kimpoilee minunlaisiani tyyppejä, en ole lajissani ainoa. 

3. Mitä et tekisi mistään hinnasta? Voi sellaisia asioita on tänä päivänä paljon! Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen kerännyt foobioita. En varmasti hyppäisi mistään hinnasta esimerkiksi benji-hyppyä tai laskuvarjohyppyä. En myöskään ottaisi tatuointia, en siksi että kammoaisin tatuoinnin ottoa, vaan siksi että minusta on tyhmää piirrellä ihoon ja ehkä jo kymmenen vuoden päästä olen harvinaisuus ja uniikki, kun minulla ei ole tatuointia, kun kaikilla muilla on, ja ne on taviksia.

4. Oletko yllytyshullu? Jos olet, kerropa esimerkki mitä teit viimeksi kavereittesi yllytyksestä? Tietyllä tavalla olen, se vaatii hyvän yllyttäjän. Tai oikeastaan minua ei pahemmin tarvitse yllyttää mihinkään, innostun yleensä monista asioista ja ideoista ihan ilman yllytystä ja sitten yllytän muut mukaan. Eräskin rouva ajoi minut golfkentän laitaan ja se riitti, että sai minut yllytettyä golf-hulluuteen. Sitten sama rouva yllytti minut kinuamaan nimmaria Mikko Iloselta, lähdin toki mukaan. En vain pystynyt puhumaan Mikolle, kikattelin sivussa, kun kyseinen rouva, hoiti juttu puolen.

5. Mika on ollut onnellisin hetki elamassasi (ja please, jotain muuta kuin lasten saanti tms.)? En ole saanut lapsia ja hääpäiväkin oli… no sanotaanko enemmän mielenkiintoisin ja hauskin päivä, ei kuitenkaan se onnellisin hetki. Tai no siinä kohtaa, kun sulhanen oli kadonnut jo kahdesti, ennen vihkimistä. Ja sitten se ryysi kirkon eteiseen, juuri kun kirkon talkkari oli pakottamassa minua kävelemään yksin alttarille. Ilman tietoa siitä, missä tuleva mieheni viipottaa? Jossain kirkkomaalla, yksin, ilman kielitaitoa. Silloin tunsin… ei, sekään ei ollut onnellisuutta, se oli helpotusta ja kimpoavan raivon leppymistä. 
Tiedän kyllä, mikä on onnellisin hetki elämässäni, se on se kun tajusin kuinka onnellinen olen. Se oli hurjassa nuoruudessani Skotlannissa, kun juoksin ystäväni kanssa sporttilenkkiä, hiekkarannalla. Skotlanninmeren hurjat syysaallot pieksivät rantaa ja siellä ei ollut kuin minä ja ystäväni. Yhtäkkiä se iski minuun ja sanoin ”Niina mä elän just nyt unelmaani!” 
Se tunne oli niin vahva hyvän olon tunne, että olen siitä asti yrittänyt pitää sen elämäni punaisena lankana. Elä niin, että voit sanoa aina, elän unelmaani. Ja kaikista kivikoista huolimatta voin sanoa, nyt elän unelmaani.

6. Mika on intohimosi? Ruoka, ruuanlaitto ja hyvät jutut.

7. Onko jotain mita haluaisit muuttaa elamassasi? Jos on, kertoisitko mika se olisi...? :) Minulla on kasvanut ymmärrys elämäni myötä siihen faktaan, että minun elämäni muuttuu aina, halusin tai en. Siinä ei ole pysyviä asioita. En halua muuttaa elämääni mutta tiedostan, että se muuttuu. Voin vain toivoa, että matka on parempaan päin, vaikka ei tässäkään nyt mitään valittamista ole.

8. Unelmoitko mistään? Uskaltaisitko jakaa sen myos meidän lukijoiden kanssa? :) Joo unelmoin. Unelmoin omasta bed and breakfasista, jossa olisi töissä vain hyviä tyyppejä. Ja mulla olisi aikaa kertoa ihan pimeitä legendoja asiakkaille esimerkiksi siitä paikasta, jossa se bed and breakfast olisi. Tai keksiä hurjia kummitus juttuja asiakkaille, ja ne eivät pystyisi nukkumaan, kun ravaisin pitkin taloa, kun itse pelkäisin niitä itse keksimiäni kummituksiani. 

9. Onko sinulla jotain erikoistaitoja? Erikoistaidoiksi lasken ihan mm. neulomisen yms. Ilmeisesti sitten on, koska osaan neuloa villasukan. En vain koskaan jaksa tehdä sitä toista. Mulla on monta eriväristä villasukkaa. 
Osaan myös puhua taukoamatta aiheesta, kuin aiheesta. Ihan teemasta riippuen vaikeammat aiheet kuten ydin fysiikka 10 minuuttia. Helpommat aiheet, kuten naapurin elämä, ja sen parannusehdotukset, 12 tuntia ihan helposti!

10. Miten viettäisit itseksesi Omaa-Aikaa-Itselleni iltana? Katselisin tv:stä jotain Midsommerin murhia tai Hercule Poirottia, jotain sellaista, jonka katseleminen Svanskin seurassa aiheuttaa kritiikkiä ja irvailua. Myös Neiti Marple on vahva vaihtoehto.

11. Miten toivoisit itseäsi hemmoteltavan? Pakko tunnustaa rakastan luxusta. Minun hemmotteluuni tarvitaan matkustusta lentokoneen ykkösluokassa. En minä sitä lentoa tarvitse, mutta se kohta kun muut kävelee sinun ohi sinne turisti luokkaan, oooh se on harvoin tarjolla olevaa hemmottelua. Nautin suunnattomasti jos saan mennä luxus-kylpylään ja tepsutella siellä kylpytakissa ja juoda niitä kurkku ja sitruunamehuja, joita on laitettu tarjolle pukuhuoneisiin. Mitään hoitoja ja hierontoja en tarvitse, vaan se postailu siellä on parasta. Todellista hemmottelua on juoda uima-altaassa swimingpool-coctailia ja mennä hienoon hotelliin sivuovesta ja tulla ulos pääovesta ja kaikki luulevat, että asut siellä hotelissa, vaikka oikeasti majoitut lähimmässä hostellissa.

Ja kun nyt oikein tässä kuulustelussa vauhtiin päästiin niin heti perään saman haasteen lähetti minulle tuhannen ja yhdenyön tarinoiden takana oleva, kyllä taas kolmekymppinen rouva. Minusta on ihanaa olla kolmekymppinen tai jotain sinne päin toisten kolmekymppisten tai jotain sitä luokkaa olevien joukossa. Elämää katsellaan ihanasti leppeestä kuvakulmasta ja osataan nauraa itselleen. Tuhat ja yksi yötä tarinoineen kuuluu tähän kategoriaan. Taas ollaan arabimaassa ja perhekin on mukana ja pohditaan elämää ja joskus otetaan se nauraen vastaan, joskus kiskotaan herneet nenään ja otetaan kunnon ”raivarit”, juuri samalla lailla kuin täällä meilläkin.

1. Onko nykyisessä asuinmaassasi jotain joka saa sut todella näkemään punaista, mikä ei vaan toimi? Carrefurin lihatiskin ”lihanleikkaaja”, tai siksi hän itseään kutsuu, minä kutsun häntä idiootiksi. Rupesi väittämään minulle, että kana on vihannes, eikä ole pystynyt kahteen vuoteen selvittämään minulle sitä faktaa, mistä kohtaa lehmää on niin sanottu ”stroganof-suikale” leikattu. Väitti että Stroganofista!?!?! 
Se jäi tumput suorana seisomaan tiskin taakse, kun avauduin sille stroganofin historiasta ja siitä faktasta, että se on venäläinen klassikko ruokalaji, joka on nimetty kuuluisan diplomaatin Pavel Stroganoffin mukaan, eikä missään nimessä lehmän ruumin osa!! Huomasin nopeasti että ”lihamestari” ei ollut perehtynyt venäläisiin ruoka klassikoihin tai sen enempää diplomatiaan, joten poistuin paikalta, pitämättä suurempaa kulinaarista esitelmää.

2. Vai onko joku asia niin hyvin että se pitäisi olla myös Suomessa? Palvelutankkaus! Olen omistanut aiheelle joskus kokonaisen blogikirjoituksen, joten en avaudu aiheesta enempää. Voin toki linkittää kyseisen teoksen tähän…Tankki täyteen!

3. Paras ruoka maassasi? Täällä Qatarissa rakastan basaarin katukeittiötä, jossa pikkurahalla saa aivan ihania lihavartaita ja humusta ja tabouleh-salaattia. Ne sitten syödän siellä basaarin nurkassa, kuunnellen basaarin vilinää ja katsellen kulkukissan murhaavia katseita, kunnes jaat palan varrastasi sen kanssa.

4. Entä mitä ET suuhusi laittaisi? Lampaan silmää, en voi syödä jotain joka tuijottaa minua. Varsinkin jos se jatkaa tuijotusta minun sisällä. Näkee vielä mun sielun ja kaikki synkät salaisuuteni ja luonteeni heikkoudet. Tähän on varmaan joku uskontokin, joka kieltää silmän syömisen, en ole varma onko oikeasti? Mutta oon päättänyt vedota siihen, jos tilanne tulee eteen. Tässä maassa ymmärretään uskonnolliset syyt aina.

5. Oma vinkkisi expatiksi lähtijälle? Voin antaa neuvon sellaiselle, joka suuntaa expatiksi arabiaan, se on tässä: Unohda eurooppa, sen lait, säännöt ja aikataulut. Hyväksy omituiset rutiinit, aika käsitykset ja sääntöjen soveltaminen. Mene virran mukana äläkkä yritä uida vasta virtaan vain siksi, että kotimaassa olet oppinut tekemään niin ja näin. Vain niin voit pysyä pinnalla, etkä huku. Jos päätät lähteä expatiksi eurooppaan, se ei tarvitse ohjeita, kyllä siellä aina pärjää.

6. Paluu Suomeen, onko se mahdollista tulevaisuudessa vai jäätkö sille tielle? Kaikki on mahdollista, minun ja Svanskin harharetkillä. Se on tässä elämänmuodossa parasta, että mikään ei ole pois suljettu, mikään ei ole varmaa. Muotoilisin tämän samalla tavalla kuin lausuntoni Ikean aukeamisesta, uskon asioihin vasta sitten, kun istun Ikean kanttiinissa ja syön lihapullia. Joten uskon paluuseen suomeen, kun seison Helsinki-Vantaalla matkalaukun kanssa räntäsateessa.

7. Oletko mielestäsi muuttunut ja mihin suuntaan ulkomailla asuessa? Lähdin ensimmäisen kerran elämään ulkomaille vähän päälle parikymppisenä, sen jälkeen olen tehnyt pari suomi come backiä laihoin tuloksin. Aikaa on kulunut kymmenen vuotta. Toki ja luojan kiitos, olen muuttunut, siitä kun ensimmäisen kerran astuin koneeseen Helsinki-vantaalla, mukanani vain 19 kilon samsonite-matkalaukku. Olen muuttunut ja uskon että parempaan suuntaan, elämänkokemus ja matkustelu vain hiovat timantteja.

8. Jos nyt olisi pakko muuttaa jonnekin eikä Suomea lasketa niin minne? Minun päätökseni siitä, että muutan, ovat rajoittuneet yleensä siihen, että päätän lähteä. Kohteet on valinnut, joko sattuma, tai Svanskin ura. Jos minulle annettaisiin maailmankartta ja sanottaisiin, mene mihin lystäät, pyörisin varmaan kuin lottopallo vatkaimessa jonkin aikaa, kunnes sattumalta päätyisin johonkin. Päätökset, varsinkaan hyvät sellaiset, eivät ole minun vahvin osaamisalueeni. Siksi jätän ne muille, kuten sattumalle ja Svanskille.

9. Edelliseen liittyen, miksi? Varmaan, joku lapsuuden trauma tai mielen vajavuus, inhoan päätöksiä, luotan kohtaloon.

10. Ruisleipä vaiko paikallinen leipä? Ruisleipä, siinä olen suomalainen. Olen jopa opettanut Svanskin ruisleivän himoon. Kuulun todella niihin ulkomaan eläviin, joille tuliaisiksi tulee tuoda matkalaukullinen ruisleipää, salmiakkia ja suomalaista sinappia. Ja kun pääsen suomeen painelen ensimmäiseksi saunaan. Tiedän! Niin klisee, niin klisee, mutta täytyy joskus vaan olla niin tavis!

11. Onko maassasi joku sanonta jota olet itsekin alkanut käyttää? ”In Sallah” suomennos, jos Jumala suo. Tässä maassa monia asia riippuu siitä jos Jumala suo. Lääkäri ei ole vastuussa parantumisestasi, selviät jos jumala suo. Tilaamasi tavaran toimitus tulee huomenna, jos Jumala suo. Putkimies tulee huomenna, jos Jumala suo. Putkimies taitaa olla syntinen, koska harvemmin Jumala suo hänen tulevan. Mutta niin se vain on, olen adoptoinut sanonnan, sekä ajattelutavan, asiat taphtuu in sallah, in sallah.

Siinä tiukka neljän sivun tietopaketti, minusta. Luulen että mun elämän filosofiat riittää yhdelle kerralle.  Jätän uusien haasteiden teon seuraavaan kertaan!

Mulla on uusi toimistotuoli, jossa on mukava istua, mutta silti, mieli huutaa pihalle, on täydellinen uima-allas ilma ja fiilis. Expatin elämän pieniä ilonaiheita!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Bruno


”Bruno Rygseck, kuoli 1960-luvulla Helsingin Eirassa kylpyammeeseensa, pimeässä, sillä hänen tätinsä väänsi valonappulaa ulkoa päin, nyttemmin tiedämme, että täti ei ollut täysin syytön Brunon kuolemaan. Tämä toki on eri Bruno, kuin se joka tulee meille tänään yökylään, vaikka epäilen hänenkin olevan aatelisverta, koska kuljettaa mukanaan punaista "divaaniaan" ja Rygseckin lailla hurmaa naisten sydämet.” 
(H.Heikkilä Facebook päivitys 14.3.2013)

Tiedättekö, kun joistain ihmisistä sanotaan: ”No sille en kyllä antaisi edes koiraani hoitoon.”En lukeudu näihin ihmisiin! Minulle on annettu koira hoitoon.

Kuvittelin hoitoviikonlopun sujuvan minun hoitaessa koiraa ja Svanskin keskittyessä töihinsä. Kävelyä, ruokintaa ja rapsutusta ja sitten jo ystäväni hakisikin koiran kotiinsa. Tietenkin koiran pienessä päässä olisi hyvä muisto huolehtivasta täti Helenasta, sen koiranelämän loppuun asti. Minun elämääni ei koiraviikonlopulla olisi sen suurempaa merkitystä, ja Svanskin elämään vielä vähemmän.

Svanski oli ilmoittanut, koira saa tulla, jos se ei häiritse häntä. Sillä kuten tiedämme, hän ei ole millään lailla koiraihminen.
Ystäväni toi koiran ja olin juuri kipaisut alakertaan sitä vastaan, kun Svanski paineli perässä tervehtimään, sitä jotain, mistä hän ei niin suuremmin välittänyt.

Kun pääsin takaisin sisälle koiran kanssa, Svanski jo inventoi sen tarvikekassia. Tämän jälkeen ystäväni pisteet alkoivat pompsahdella hurjaa vauhtia ylöspäin.

”Katso Helena hän on laittanut ruuat annospusseihin!” Svanski vertaili pusseja ja tuli siihen tulokseen, että koiran ruoka-annoksen määrittämiseen on saatettu käyttää mittaa, niin tasaisia olivat annos pussit, siitä PISTE.
Mukaan oli pakattu myös koiran oma tyyny, PISTE. Svanskin ei tarvinnut luopua omastaan.
Käyntikortti eläinlääkärille todellakin PISTE ja ystäväni käyntikortti, joka oli painatettu. Painoinsinööri mieheni antoi käyntikortista yhden pisteen, painatuksesta toisen. 
Sitten hän löysi paperiarkin,  johon oli merkitty koiran ulkoilu ajat ja ruokinta. Hän heilutti arkkia nenäni edessä ja hoki: ”Katso Helena, tätä minä tarkoitan, tämä on järjestelmällisyyttä, juuri näin! Juuri näin! Kymmenen pistettä!” 
Ja samalla hän kiinnitti listan jääkaapin oveen ja tarkisti kellosta, missä kohtaa päivää olimme menossa. ”Kolme tuntia kävelyyn!” Hän julisti ja palasi takaisin tarvikekassille ja nosti sieltä esiin pyyhkeen. ”Ai niin kylpy! Mihinkäs aikaan se on?” Svanski tutki innoissaan aikataulua. 
Yritin selittää, että ei koiria pestä päivittäin ja pyyhe on tarkoitettu hätä tapauksiin. 

Ajauduimme erimielisyyteen, lopuksi sinnikkäästä väännöstäni johtuen pirautimme anopille, joka vahvisti minun olevan oikeassa, viikonloppuhoitoon tullutta koiraa ei tarvitse kylvettää. Svanski mutisi hiukan epäuskoisena, että no ehkä se sitten on parempi niin, koska hän ei osaisi kuitenkaan föönata koiraa ja märkä koira saattaisi vilustua ilmastointilaitteen alla ja siitä taas sitten jouduttaisiin eläinlääkärikierteeseen ja se on kallista lystiä se. Brunolle myönnettiin kylpyvapaus.

Toimistolla oli vieraita ja Bruno vietti aikaa asunnossamme, piilossa kaikilta oudoilta ihmisiltä, tulimme Svanskin kanssa hätäpalaverissamme tulokseen, että näin on parasta. Päätimme vuoron perään käydä illan aikana viihdyttämässä koiraa ennen sen iltakävelyä kello 22:00 tasan. Svanski oli tarkka aikataulusta, kuulemma koiran rutiinia ei olisi hyvä muuttaa, se saattaisi hermostua ja mitä sitten tehdään?!
Minulla ei ollut mitään käsitystä, kuinka hoitaa rutiininsa menettänyttä koiraa, joten alistuin Svankin, suuren koiranhoidonasiantuntijan määräyksiin.

Seuraavana aamuna heräsin kello yhdeksän, sekä Svanski, että koira olivat poissa. Ensin menin epäuskoiseen paniikkiin, kunnes kuulin vessan tuuletinaukosta Svanskin äänen, se tuli pihalta. ”Katso tämä koira on suomalainen, sille pitää sanoa suomeksi, että istu.” Kuului Svanski opettavan jotakin. Säntäsin ikkunaan siellä oli Sihteeri lapsineen, kaikki vuoron perään opettelemassa suomeksi käskyjä istu ja tassu. Bruno katseli yleisöään lempeästi ja nautti nuorimmaisen lapsen jatkuvasta rapsutuksesta. Aina välillä se vaivautui istumaan, jos huvitti ja aivan kuin se olisi tajunnut, että kun heilauttaa tassua saa lisärapsutusta ja suosionosoituksia. Niinpä se aina välillä huitaisi tassulla ilmaan. Muuten se katseli hölmistyneenä tuota omituista joukkoa, ketään kuitenkaan tuomitsematta.

Bruno oli herättänyt Svanskin jo kuudelta, nousemalla sängynreunalle ja tuijottamalla taukoamatta Svanskia. Svanskin mielestä tämä osoitti sen, että koira oli superälykäs.
A) Se herättää kun pitää päästä vessaan, eikä tee lattialle.
B) Se herätti Svanskin, koska hän herää, eikä edes yrittänyt repiä minua ylös sängystä aamukuudelta. Se on Svanskin mukaan vastoin fysiikan lakeja. 
En voinut kiistä Svanskin teorioita, kerrassaan fiksu koira.
Kahdessa päivässä ”inhoan koiria Svanski” oli rakastunut koiraan, joka tepsutteli hänen perässään, eikä aiheuttanut mitään häiriötä. Se ei tehnyt pahojaan, eikä haukkunut. Se vain istuskeli Svanskin jaloissa rapsutettavana.

Miten pieni koira, voi olla niin iso diplomaatti? Sinä viikonloppuna, istuimme ensimmäisen kerran, koko toimiston väki ala-aulassa ja kaikki erimielisyydet oli unohdettu. Kaikki rapsuttelivat koiraa ja juttelivat niitä näitä, jopa niin innokkaasti, että asiakkaat joutuivat odottamaan jonossa toimiston ulkopuolella, kun ei ihan heti ehditty palvelemaan.
Minä ja Svanski toimimme saumattomasti koko viikonlopun yhteisymmärryksessä, ja vuorottelimme koiran hoidollisissa tehtävissä.
Brunon kanssa kävelyllä keskustelin ensimmäisen kerran kahteen vuoteen naapurini kanssa!

Kun Bruno sitten lähti takaisin kotiin, oli koko toimiston väki ja varsinkin Svanski ja sihteerin nuorimmainen hyvin surkeina. Kun ystäväni haki koiransa kotiin, kiitteli hän kun otimme koiran hoitoon. Otin kiitoksen vastaan, vaikka en ollut aivan varma, kuka loppupelissä hoiti ja ketä?!   


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Lautapeli sijoitus


Svanki räpelsi tietokonettaan hullunkiilto silmissä, ja huusi: ”Helenaaa, tilaan tälläisen lautapelin!!” 
Heräsin salamana pystyyn sohvalta, Svanski tilaa netistä jotain?!? Se on seonnut! Nuo olivat ajatukseni, jotka jylläsivät päässäni juostessani tietokoneelle.
”Tilaat mitä?!”
”Tälläisen pelin vaan, se maksaa vain 130 dollaria” Ilmoitti Svanski rauhallisesti.
En saanut henkeä, saatikka sitten dollarin kurssia päähäni! Hätääntyneenä kimitin:
”Et ikinä tilaa mitään netistä!"
Ja samassa nappasin, ikään kuin turvaan, Svanskin luottokortin pöydänreunalta. Svanski ei usko netistä ostamiseen. Hän ei myöskään ylipäätänsä osta juuri mitään, ei ainakaan mitään tarpeetonta, eikä missään nimessä lautapelejä!!

”Katso Helena! Tämä peli opettaa sinut sijoittamaan, tässä on eri tasoja huonoille sijoittajille, aloittelijoille, edistyneemmille, ja sitten multirikkaille sijoitusmenestyjille. Ymmärsitkö Helena multirikkaille?! Katso, nyt kun aloitat tältä amatööritasolta… tai ehkä kumminkin lasten tasolta…” Svanski korjasi, katsoen minua epäilevästi ja tarkistaakseen kuuntelinko minä yhä.
Ja kyllähän minä kuuntelin, en vain halunnut kuulla. Huokaisin vain:
”Mistä sinä tämänkin idean taas keksit?”
Svanski tempaisi tietokoneen takaa esille kirjansa. Niin juuri, tuon hirveän sijoitusoppaan, jonka kuukausi sitten löysin puistokirpputorilta ja jonka hulluuteni syövereissä ostin Svanskin iloksi. Ja iloa siitä tosiaan on ollut, painotus sanalla Svanskille, minulle tuo kammottava kirja on tuonut pelkkää tuskaa.

Kuukaudessa kirjaa on luettu sellaisella antaumuksella, että sen lehdet ovat entisestään käpristyneet, jonka lisäksi Svanski on taitellut niitä löytääkseen nopeasti suosikki kohtansa, siteeratakseen niitä uudelleen ja uudelleen. Tai hauskimmat kohtansa, jotka voi lukea, luojan kiitos hiljaa, ja sitten vain hihitellä itsekseen.

Kielsin Svanskia kiduttamasta minua sijoitustietoiskuilla ja pakenin takaisin olohuoneeseen. Olin juuri pääsyt hyvään vauhtiin Midsommerin murhamysteeriöön, kun Svanski raahautui olohuoneeseen kantaen mukanaan tietokonetta, jonka kuvaruudulla pauhasi, joku  kiinalainen mies, sijoittamisen kulmakivistä.

Halusin räjäyttää pääni, mutta, tiesin sen olevan turhaa, Svanski tekisi sen taas puolestani. 
”Painu suohon, sen koneen kanssa! Katson murhamysteeriötä, ja minua ei kiinnosta mikään, kiinalainen sijoitusguru.”
Svanski ei luovutanut, vaan parkkeerasi viereeni tietokoneineen ja kirjoineen ja tokaisi närkästyneesti:
”Ei tämä ole kiinalainen, vaan hawajilainen” Kääntäen kuvaruutua minuun päin.
”Eikö riitä että ymmärrän että uutta autoa varten pitää säästää?” Anelin armahdusta.
”Ei riitä, emmekä me osta uutta autoa.”
Raivo sihisi suonissani, miten niin ei osteta uutta autoa, sinähän lupasit, karjuin!
”No, jos olisit lukenut tämän kirjan, niin ymmärtäisi, mutta et lukenut.”
”En lukenut, en!” Karjuin ja länttäsin Midsomerin murhat paussille.
”Täytyyhän sinun nyt tajuta, että on olemassa kolmenlaista pääomaa on stabiilia ja liikkuvaa ja….
Svankin mantra vain jatkui ja jatkui, hänen lajitellessaan pääomiaan omiin pikku kategorioihinsa ja havainnollistaessaan rahanliikesuuntia käsillään.

”Sinun täytyy oppia sijoittamista, mitä sinä opit muka, jos katsot kaiket päivät murhamysteerejä?”
”Mietipä sitä seuraavankerran, kun tunget monitoorikaupalla hawajilaista sijoitusneuvontaa mun naaman eteen.. ” Sanoin närkästyneenä ja starttasin Midsomerin murhat jälleen. Svanski jäi näpertämään tietokoneella viereeni, kunnes luovutti ja jäi tuijottamaan tv:tä.

”Onko toi murhaaja?”
”No ei!”
”Mistä tiedät?”
”Koska se on se poliisi.”
”Kyllä poliisitkin kuule murhaa..”
”No ei tässä, koska se on päähenkilö!”
”Kato nyt Helena, elät epätodellisuudessa, jos lukisit tämän kirjan tajuaisit, että ei ihmisiin saa luottaa liian sinisilmäisesti, että sijoitukset ovat ne, jotka ratkaisevat ja tietysti sopimukset, leimatut sopimukset!”

Ennen kuin Svanki ehti jatkamaan, tempaisin kirjan häneltä ja heitin makuuhuoneeseen..
Svanki tuijotti minua vihaisesti ja tokaisi: ”Tosi lapsellista!”
”Ei vaan anarkiaa, kato tajuaisit jos katsoisit enemmän murha mysteeriöitä!!”

Svanski veti kädet puuskaan ja sulautui sohvaan: ”No kuka tässä nyt sitten on se murhaaja?” hän ärähti loukkaantuneena.
”No kato toi nainen on pettänyt tuota sotilasmiestään, tuon toisen sotilaan kanssa ja siitä sen toisen sotilaan isä, on nyt suivaantunut ja se lavasti tämän homman niin, että……”

Sopu palasi taloon vaikkakin Svanski ehti tilata sijoituslautapelinsä. Kuulemma vietämme sen kanssa vielä monia hupaisia hetkia!