keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Karjalainen vanukas

Illallisvieraat olivat juuri poistuneet ovesta, kun hääräilin keittiössä tiskien kanssa. Svanski tuli tönöttämään keittiönovelle ja vaati vastausta kysymykseen, mistä lähtien sinun sukusi on ollut perinteikäs armeija suku? Miten niin, mistä lähtien? Kaikki enoni ovat käyneet armeijan ja molemmat vaarini olivat kuule sodassa! Tiuskaisin, Svanskin ilkeällä äänensävyllä esitettyyn kysymykseen. Ja sitä paitsi isäni oli merikapteeni. Svanski ei ollut järin tyytyväinen selitykseeni, hänen mielestä en voinut perustella kaikkea sitä älyttömyyttä, mitä suustani päästin, joka ikinen kerta sillä faktalla, että isäni oli merimies. Tiuskaisin takaisin, se selitys on kuule toiminut ennenkin, älä arvostele siinä.
Svanski ei tuntenut isääni, joten mielestäni hän ei voinut myöskään kritisoida vankkaa perusteluani.
Toisaalta ymmärsin Svanskin jurputuksen, olihan siinä taas käynyt niin, että legendat olivat hiukan päässeet raameistaan illallisen aikana. Mutta syytön minä siihen olin, se kaikki vain johtui siitä pilalle menneestä pannacotasta.

Meillä oli tänään historiallisen tärkeä illallinen, vieraana hyvin tärkeä itäeurooppalainen komitea. Olin päättänyt valmistaa heille suomalaisen menunkokonaisuuden välittämättä siitä, että tarveaineita kyseiseen kulinaristiseen nautintoon on täältä hyvin vaikea hankkia. Olin perustanut koko menun savuporokoskenlaskijan varaan ja äärettömän hyvään puhelahjaani.

Jälkiruokana piti olla pannacottaa alias karjalainen vanukas, mutta se epäonnistui liivatteen ollessa loppu joka ikisestä supermarketista, jossa kävin.
Tämän jälkeen muutin ruokalajin perinteiseksi karjalaiseksi uuni vanukkaaksi ja yritin hyydyttää sitä uunin ja kananmunan voimalla, tässä todellisesti epäonnistuen.
Aikarajoituksesta johtuen jouduin vaihtamaan karjalaisen vanukkaani hyvin perinteekkäiseen suomalaiseen kahvi jälkiruokaan, jonka ehkä koko muu maailma tuntee nimellä tiramisu.

Pannacotan olin ajatellut naamioida suomalaiseksi laittamalla sen viereen koristeeksi punaviinimarjoja, mutta epäilin vahvasti, että jopa itäeurooppalainen virkamies ei tule uskomaan tiramisun olevan suomalainen perinneruoka, vaikka kuinka tunkisin siihen viinimarja maastoutuksen.
Näiden pienten ongelmakohtien valitessa, olin illallisen alussa hivenen hermostunut. Millä ihmeellä selittäisin Tiramisun, sekä kreikkalaisen lammaskäärön, suomalaisiksi perinne ruuiksi. Olin jo kovaan ääneen mainostanut illan menun olevan suomalaisperinteitä noudattava.

Yhtään ei sitten tilannetta auttanut vieraiden saapuminen. Istuimme pöytään minä ja Svanski, sekä hänen pomonsa toiselle puolelle ja komitea toiselle puolelle, illallinen sai alkaa.
Kukaan ei sanonut sanaakaan, komitea tuijotti meitä tai minusta tuntui kyllä, että minua! Tunnelma oli vaivalloinen. En tiennyt mitä olisin tehnyt, odotin että kotijoukkoni olisivat aloittaneet keskustelun, mutta he pysyivät vaiti.
Päätin tehdäkseni nyt jotain, ottaa siemauksen punaviiniä. Kun punaviinin pisarat soljuivat kurkustani alas, tunsin kuinka viini ryöppysi vereeni.
Täällä alkoholittomuudessa asuessani sietokykyni punaviini voimalle on heikentynyt ja vain yksi hörppäys sai kielenkantani löystymään. Siitä se sitten alkoi, ennen kuulumaton tarina.

Tarina koukkaisi mukaansa sotalapsena ruotsissa vasta merikapteenin urasta haaveilevan isäni, joka mutusteli lohileipiä ruotsalaisen idyllisen maaseudun rauhassa. (lohiskågen) Siitäpä pääsimmekin oivalla aasinsillalla sotilas sukuuni, joka samaan aikaan taisteli rintamalla, kun perheemme naiset kasvattivat lanttua ja perunaa talvisodan jäätävissä pakkasissa.(lanttu-perunakakku) Ja kylmähän se on lapissakin, jossa porot vaeltavat karussa erämaassa, syöden puolukoita ja muita marjoja, siksi kaikki suomalaiset jälkiruuat ovatkin hyvin marjaisia.(porokeitto) Kamalan kitkeriä ulkomaalaisen makuun.
Tämän vuoksi (merikapteeni) isäni ihastuikin vallan hurjasti lapsena, juurikin siellä ruotsissa, kahviin ja suklaaseen, kun oli järsinyt puolet elämästään pelkkiä marjoja.
Tästä yhdistelmästä ja isäni kanssa seilatusta italianmatkasta, äitini saikin idean valmistaa tiramisua jälkiruuaksi aina silloin, kuin marjat kävivät liian kirpeiksi tai jäätyivät kokonaan.

Minä puhuin ja pulputin ja komitea tuijotti. Mutta sitten jossain siinä talvisodan liepeillä hekin innostuivat ja kyselivät lisäkysymyksiä suomesta, sekä suomalaisesta ruuasta ja minä vastailin totuuden mukaisesti kaikkeen mihin pystyin ja hiukan muunneltua totuutta niihin kysymyksiin mistä en ollut aivan varma.
Olen oppinut "diplomaattisen" elämäni aikana sen, että parempi pysyä pois vaikeista aiheista, kuten politiikka, varsinkin sen ikävän Gaddaffi, Gandalf sekoituksen jälkeen ja johdattaa keskustelu itselleen turvalliseen maastoon kuten ruokaan tai historiaan.

Komitea oli oikein iloinen ja rentoutunut lähtiessään ja kutsuivat minut huomenna mukaansa museokierrokselle, halusivat kuulemma keskustella lisää.
Niin että väittäköön Svanski mitä haluaa, mutta isäni oli merikapteeni ja minä se vaan seilaan, tällä lailla vaan komiteoiden suosioon. Olen saattanut tehdä sen joskus aikaisemminkin, koska komitean ensimmäinen kysymys tänne saapuessaan oli: Missä on se suomalainen vaimo?

Karjalainen kahvivanukas :D

maanantai 11. helmikuuta 2013

Sijoitusvinkkejä ja silkkaa lahjontaa


Svanski on saanut käsiinsä jonkun sijoituskirjan, kuinka tulla rikkaaksi, kun raha työskentelee sinulle. Tai turha tässä on kai toisia syytellä, ihan itse löysin kirjan puistokirpputorilta ja ostin sen Svanskille. Ajattelin kerrankin onnistuvani lahjavalinnassa, nyt kaiholla muistelen niitä lahjoja joissa epäonnistuin. Niistä tuli vähemmän kidutusta minulle.

Mieheni kulkee pitkin asuntoa lukien kirjaa ja tulee aina välillä siteeraamaan minulle jotain kohtaa, jonka jälkeen tulee puolentunnin esitelmä, joko siitä, että hän on ollut kaiken aikaa oikeassa ja minä en, tai siitä, kuinka jatkossa laitamme rahat töihin.
Pääni on puuduksissa ja näitä tietoiskuja vaan satelee ja jos ei satele tietoiskuja kuuluu sohvalta ylimielinen nauru. Svanski hekottelee ja nyökyttelee kirjalle, huitoo etusormellaan ilmaan tahtia lukiessaan. Kenties kirjailija murjaisi jonkun hurjan vitsin sijoittamisesta?!
Miten kukaan voi pitää jotain pörssikurssikirjaa huvittavana? Minä nauroin viimeksi ääneen, lukiessani Linnunradan käsikirjaa liftareille, mutta se onkin komedia, silkkaa satiiria. Mutta Svanski ei moisista kirjoista perusta.

Svanski karjuu toisesta huoneesta, kuin mestaukseen menossa oleva sika: ”Helena! Tässä se on! Tässä näin, näillä kahdella sivulla!”
Svanski roikuttaa opustaan silmieni edessä ja heiluttaa edestakaisin kahta sivua. Makaan selälläni sängyssä ja huokaan syvään.
”Älä huokaile siinä! Näillä sivuilla sanotaan, että minä olen lahjakkuus, minä olen nero!
”Mainitsivatko sinut ihan nimellä, vai käyttivätkö peitenimeä?” Kysyin vain kysyäkseni jotain, esittääkseni innostunutta, mutta sarkastinen äänensävyni paljasti minut.
”Älä viisastele siinä!” Svanski kömpi viereeni sängylle kirjoineen, pukuineen ja kravatteineen.
”Eikö sulla ole työpäivä?”
”On, on, mutta tässä on juuri sanottu, että olen ollut kaiken aikaa oikeassa! Kun Helena luet tätä kirjaa, niin muista keskittyä sivuun 72 ja 73!”
”Mikä ikinä tässä maailmassa saa sinut kuvittelemaan, että minä luen tuon kirjan?”
”Tietysti luet, tässä kirjassa juuri sanotaan, että sellaiset parit jotka molemmat ovat kiinnostuneet rahantyöskentelystä, juuri he saavat rahat helpommin töihin. Sinulla ei ole kuule nyt vaihtoehtoa.”

Svanski tunki kirjaa kasvoilleni ja tiesin, että yhdessä asiassa hän oli oikeassa, minun vaihtoehdot olivat taas hyvin vähissä.”
”Kiljuin: Kuinka luulet saavasi rahat töihin, kun et saa itseäsikään töihin, ala painua siitä jo, minulla on aamu meditaatio kesken!!
Svanski tuskin edes katsoi minua, tuijotti vain haltioituneena kirjansa hyvin luettuja sivuja: ”Et sinä meditoi, sinä torkutat ja unen ja valveen välinen tila on juuri paras ottaa vastaan uutta infoa! Ja tässä kirjassa juurikin sanotaan, että on turha kuvitella että työnteolla rikastuu, se on vaan hiirenloukku! Odota etsin sen kohdan sinulle….

Ystävänpäivä tulossa, Svanski taitaakin saada taas lahjaksi ihanan illallisen ja sohvalla haaveiluaikaa minun kanssa. Voidaan keskustella vaikka mun unelmista buahahahahahah evil laugh, sitä hän inhoaa!
Liian onnellinen mies käy vaan niin mun hermoon!!!

tiistai 5. helmikuuta 2013

Torniravintolan englantilainen teehetki


Perustimme tänään suomineitojen kanssa kulinaari clubin. Se oli alun perin Golfitaren idea, mutta ryysin heti mukaan ideaan tunnettuna Super gourmet girlinä ja pääsin kuin pääsinkin perustajajäsenten arvokkaaseen trioon.
Toimintaperiaatteemme on yksinkertainen, arvostelemme ravintoloita kerran kuussa, milloin missäkin ja mukaan otamme kaikki innostuneet kanssa kulinaristit.

Klubin avajaisarvostelut tapahtuivat Torch hotellissa, afternoon tea:n merkeissä.
Kyseessä on korkea tornirakennus, jonka huipulla oleva ravintola pyörii ympyrää, joten maisemia voi ihailla suuntaan jos toiseenkin. Iltapäivä teen huipennus on Dohan taakse mereen laskeva, ilta-aurinko.

Tässä tulevat arvosteluni, ensin ruoka.
Kakut ja skonssit olivat hyviä ja niitä oli tarpeeksi, minulla jäi jopa yksi kakun pala puoliksi syömättä. Tosin ei siksi, että olisin ollut liian täynnä, vaan kakussa oli päällysteenä jotain tahmeaa, joka takertui ärsyttävästi hampaisiini. Hampaita kiillottaessani en voinut yksinkertaisesti puhua ilman, että kanssani teetä nauttineet muut ladyt, olisivat nähneet hymyni varusteltuna ruskealla kinuskikuorrutteella, joten jouduin olemaan hiljaa. En pidä siitä, että joudun olemaan hiljaa, joten jätin kakkuni kesken.


Sämpylät olivat ihania ja niissä oli täytteenä lohta, salamia ja maukasta juustoa. Ravintolalle pitkä miinus kuitenkin siitä, että Golfittaren äidin sämpylässä ei ollut juustoa lainakaan. Kun hän huomautti asiasta muulle seurueelle, nappasin äkkiä oman juustosämpyläni ja tungin sen lähes kokonaisena suuhuni. En tiedä huomasiko Golfittaren äiti tätä, ahnauden kardinaali mokaa, mutta minä huomasin. En pystynyt selittämään itselleni miksi toimin niin, tuskinpa olisin joutunut luopumaan omasta sämpylästäni. Olisiko kenties ollut jopa kohteliasta tarjoutua luopumaan omasta juustosta? Mutta joku alkukantainenvaisto, tunki juustosämpylää suuhuni, kuuntelematta omantunnon kolkutusta. Tuleeko tästä siis miinus ravintolalle? Kyllä jos laitetaan juustoa, niin sitten kaikille. Nyt yksi jäi ilman ja toinen joutui noloon tilanteeseen vain siksi, että vaistot ottivat vallan.

Muuten kaikki oli ihanaa ja olimme haltioissamme ravintolan panoraama maisemasta. Onneksi olimme varautuneet upeisiin maisemiin kameroilla ja hyppäsimmekin pöydästä välillä kuvailemaan Dohan silhuettia ja muurahaisten lailla livistävää liikennettä. Me kolme ladyä kuvailimme innolla ja unohdimme Golfittaren äidin yksin teekuppien ääreen. Hämmentävä tilanne tuli siinä, kun halusimme palata takaisin pöytään, mutta tarjottavat, kuin myös golfittaren äiti oli kadonnut. Onneksi suurempi paniikki ei ehtinyt syntyä, kun ymmärsimme seisovamme ravintolan paikallaan pysyvällä osalla ja pöytä äiteineen oli lipunut jo hyvän matkaa eteenpäin. Siellä horisontissa lipui pöytä ja Golfittaren äiti. Hän vilkutteli meille iloisesti. Tilanteessa meidän etuna oli se seikka, että ravintola ei ollut täynnä, ja siksi emme vahingossa tunkeutuneet vieraisiin pöytiin.

Pyörivät ravintolat ovat kaikin puolin hämmentäviä. On hyvin vaikeaa muistaa mistä tuli ja minne pitäisi mennä, kun haluaa poistua. Ohikulkijan olisi varmaan ollut hyvin vaikea uskoa, että pelkän yrttiteen voimalla mentiin, kun tämä lady nelikko yritti paikantaa ravintolan ovea. Pyörimme kuin lottopallot vatkaimessa pitkin ravintolaa. Pelastuksemme koitui hämmästynyt siivooja, joka ohjasi kikattelevan akkalauman sutjakasti ovelle.
Hissillä alas ja äkkiä pihalle. Pihalla heitettiin upeat voltit vielä illan päätteeksi, jonka jälkeen kikatukselle ei meinannut tulla lainkaan loppua. Kun teetä nauttinut seurueemme oli vihdoin autoillansa, oli mieli ravintolavierailun jälkeen iloinen ja tyytyväinen. Voin siis lämpimästi suositella Torchin afternoon teetä, 135 QR hintaan sai herkkuja, upeita maisemia ja suuntavaistoa haastavan ravintolamiljöön. Tornissa torvailu vaihtuu ensi kuussa sushi-baariin.

TOTAL POINTS:
Miljöö: 10
Ruoka: 9 (teetä olisin halunnut enemmän ja se juusto)
Tarjoilu: 10 (en huomannut tarjoilijaa, joten oli varmaan tosi hyvä, nimimerkillä huomaan kyllä jos ei ole.)
Kaiken kaikkiaan sanoisin 10-