Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Kadonnut joulu ja positiivinen pessimisti

Positiivisesti pettynyt, sanoi Svanski viimekesänä yliodotusten onnistuneen, myöhästyneenhäämatkamme jälkeen. En ymmärtänyt Svanskia silloin ja nauroin tuota hänen pessimistisen ajattelun huippua.
Tänään on jouluaaton aatto. Heräsin aikaisin, en saanut nukuttua, jouluflunssa on vienyt minusta viimeisetkin mehut.
Jahtasin viime viikon lanttua ja eilen juuri ennen sairaalla reissua löysin niitä. Tuossa ne nyt tönöttivät muovipussissa pöydällä. Laatikosta ei tietoakaan. Koko joulusta, ei tänä vuonna tietoakaan…
Istuin aamunhiljaisuudessa ja koitin tsempata itseäni. Avasin jouluradion ja päätin hilpeyttää tunnelmaa pienellä joulupotpurilla. Laihoin tuloksin, niiskutin, silmät punaisena, epätoivoiselta tuntuvalle jouluyhtälölleni ja Nylon Beat, heitti suolaa haavoihin ja lauloi radiossa: ”Mustan joulun mulle teit, kun et tullutkaan…”
Kuusi vuotta sitten jouluni ei muuttunutkaan mustaksi, vaikka varuilta salaa laulua silloinkin kuuntelin. Varauduin pahimpaan mutta uskoin silti… Siellä hä…

Ensimmäisenä adventtina sytytän kaksi kynttilää

Kolme teiniä istui puistonpenkillä, oli vuosi 1996. Minä olin yksi heistä.
Puhkuin intoa ja onnea, olin juuri saanut uuden matkalaukun, sellaisen missä oli pyörät!  Olin myös kuullut, että pääsisin kesällä siskoni luo Amerikkaan, olin haljeta.
Keikuin penkillä ja yritin saada ystäväni tajuamaan, kuinka suuri juttu se on, kun omistaa matkalaukun.  ”Voin mennä mihin vain, se on sama kuin vapaus!! Mä valloitan tän maailman! Matkustan kaikkialle, kukaan ei voi mua estää!” Uhosin siinä pikkukaupungin puistonpenkillä ankeana kevättalvenpäivänä.
Ystäväni Näksy oli jo täysin kyllästynyt vouhotukseeni, ja vihaisesti ilmoitti minulle, että maailman valloittamiseen tarvitaan jotakin muutakin, kuin matkalaukku, voisin esimerkiksi keskittyä enemmän ensiviikon sanakokeeseen.  Rydiä ei kiinnostanut, hän pohti juuri uraa hautausurakoitsijana, koska se oli ammatti, jonka turvin voisi takuuvarmasti jäädä pikkukaupunkiin, töitä olisi. Hän ei halunnut lähteä. Hänen unelmansa olisi saada jäädä.
Mutta R…

Kaappiviikot

Äitini KP, pälpätti kuulumisiaan skypen välityksellä, oli meneillään pari kertaa viikossa toistuva juttelutuokiomme.
"Ai että meninkin liittymään heikkona hetkenä siihen Ikea clubiin!" "No miksi siihen liityit?" Kummastelen toisessa päässä "No kun he lupasivat kahvia 50 sentillä, olisihan se pitänyt arvata, että huijausta se on!" "No etkö saanut kahvia?" "Sain!" karjui KP. Tietokoneen kaiuttimista kuului hillitöntä paperien rapinaa. Ilmeisesti postin tuoma Ikea-kuvasto lisäliitteineen, jota KP tuskaisena heitteli ilmaan ja karjui: ”Tulee stressi! Viimeviikolla lähettivät patjamainoksia ja nyt on kaappiviikot! Mihin minä kaappeja tarvitsen? Halusin vain sen kahvin!!”
KP jurputti maailman vääryyttä linjan toisessa päässä. Yritin selittää väliin, että ne ovat vain mainoksia, eivät ostokäskyjä. Mutta olin liian hidas, aihe oli jo vaihtunut.
Hyväntekeväisyys kävelyllä, kävelylle viety mummo oli ruvennut avautumaan ja joulumyyjäisten kahvio…

Pahimmassa tapauksessa naarmu

Rauhallinen iltapäivä ristipistotyön parissa, vaihtui kaaokseen, kun Svanski säntäsi toimistostaan keittiöön. Hän jyräsi tiensä läpi raskaiden valoverhojen ja tempaisi ikkunan auki. Samalla sihisi minulle: ”Mihin parkkeerasit auton kun tulit?” ”Maastoauton taakse.” Vastasin rauhallisesti ja jatkoin pistelyä. ”Ahaa Se ei ole siinä!” Totesi Svanski syyttävästi ja ampaisi ovesta pihalle.
Avoimesta ikkunasta saatoin kuulla, kuinka hän raivopäisesti siirteli pihalla olevia autoja, uuteen järjestykseen. Hetken päästä autojen äänet hiljenivät ja Svanski palasi sisälle, oli ylimääräisen palaverin paikka!
”Helena, joku on siirtänyt autoamme ja nyt siinä on naarmu!” Tiesin että Svanskin naarmujen havaitsemiseen, koko muu maailma tarvitsee mikroskoopin, en siis hermostunut ja pelännyt ihan vielä, auton täydellistä turmiota. ”Autoa on saatettu siirtää ja naarmuttaa myös aiemmin, sillä konepellissä on jotain omituista, joka pahimmassa tapauksessa, saattaa olla naarmu!” ”Nyt toimenpiteenä auton si…

Hautakurpitsa

Ikean paperikassi tönötti viattoman näköisenä keittiön pöydällä.  Itse piilottelin makuuhuoneessa, kun ulko-ovi kolahti, huokaisin syvään, sillä tiesin, nyt se alkaa. Hintaa oli turha valehdella, tekstiviesti pankkikorttimaksusta oli jo aikaa sitten piipannut Svanskin puhelimessa. Nyt hyville selityksille olisi tilausta. 
Kuulin rapinaa ja sitten sarjan itäeurooppalaista manausta, jonka jälkeen tuttuakin tutumpi tuskainen huuto: ”Helenaaaaa!!! ymmärtääkseni meillä on viikon päästä pyhäinpäivän juhlat?!?!” Svanskin kysymyksessä oli mielestäni turhan raastavaa ironiaa. Löntystin keittiöön, yritin pelata aikaa, hoin mielessäni mantraa: havu, hautakumpu, kuollut, kynttilä….
– Helena! Nämä on joulukoristeita eikö olekin!!!
– Eiii ole.. Koetin ehdottaa varovaisesti. Mutta Svanski oli tiukan päättäväinen ja tuntui tietävän tarkkaan, mikä on joulukoriste ja mikä ei. – On nämä! Havuseppeleitä, kynttilöitä ja valosarjoja! Nämä on joulukoristeita! – Anteeksi vaan, mutta nämä ovat pyhäinpäivä…

Veret imevä vamppyyri ja sen anoppi

Viimeviikkoina ystäväpiirissäni on ollut paljon puhetta anopeista. Olen kuunnellut kaikenlaisia kauhutarinoita erilaisista anopeista, ja ehkä siitä syystä, että olen hyvin kaukana omastani, luulin että oma anoppini ei olekaan ihan niin kauhea.  En voi korostaa sitä, kuinka väärässä olin.
Eilen illalla sain viestin anopiltani, siinä kysyttiin onko sinulla pinterest-sivu? Vastasin, kyllä on. Anoppi: Nii-in tiedän! Olen löytänyt sen, tiedän mitä siellä on! Kävin mielessäni läpi pinterest Portfoliotani, joka pääasiassa koostuu ruokaresepteistä ja keittiövinkeistä.  En voinut ymmärtää anoppini viestin, hiukan ilkeän vihjailevaa sävyä.
Seuraava viesti: Olen näyttänyt sivusi myös miehelleni, ettäs tiedät! Karjuin Svanskille koneeltani: Sun äitisi ajaa mua taas hulluteen! Voitko selvittää, mistä on kyse? Svanski käski minun unohtaa äitinsä ”uhkailut” ja antaa asian olla.
Seuraavana aamuna, menin koneelleni ja siellä oli viesti: Olen lisännyt kuvia sinun, niin kutsutulle pinterest-sivullesi…

Kuutamolla

Kuva
Näin tajunnanräjäyttävän dokumentin, aiheesta kuu. Siinä väitettiin, että kuu onkin avaruusalus ja sen vuoksi Nasa ei koskaan palannut kuuhun. Sillä avaruusoliot olivat sen tietysti kieltäneet.  Hyvin ymmärrettävää, jos olisin avaruusolio ja omistaisin kuunmallisen kulkuneuvon, en välttämättä haluaisi sinne ramppaamaan turhantärkeitä amerikkalaisia tai vaihtoehtoisesti outoja venäläisiä, omituisilla sukkuloillaan, joissa jokin pieni dynamiikka- hydrauliikka- jousen-vieterinpää, on muuten valmistettu suomessa.
Itse olen ollut kaiken aikaa sen salaliittoteorian kannalla, että Nasa ei palannut kuuhun siksi, että ne eivät siellä koskaan ole ollutkaan. Petosta ja silmänlumetta, koko kuvio. Joten ymmärrettävää, että tämä uusi teoria sai minut pohtimaan kantaani tiukasti uudelleen.
Eilen illalla ajoimme tärkeään tilaisuuteen, ja matkalla taivaalla möllöti hieno keltaisenoranssi kuu. Koitin virittää keskustelua kuun syvemmästä olomuodosta Svanskini kanssa. Toivoin viriilin keskustelun tuovan…

Tuikkukippoyliannostus

Ensimmäinen rouva on saapunut. Hän on viikon inventoinut taloaan ja eilen illalla se oli vihdoin valmis, nimittäin ostoslista. Mutta ei hän sitä kertonut kenellekään, laittoi vain minulle viestin saapua hänen huvilalleen kello puoli kymmenen aamulla.
Rouva pyysi minut sisälle ja ohjasi istumaan ja odottamaan. Hän poltti kolme diiva-tupakkaa ketjuun, hyvin stressaantuneen näköisenä. Viimeisen tupakan jälkeen hän huudahti: ”No niin nyt mennään Ikeaan”
No niinhän me sitten menimme. Parkkihallin ovella rouva julisti: ”Oven eteen! Listani on pitkä!” Ja samalla hän kiskaisi laukustaan elämää pidemmän ostoslistansa.
Ikea tuntemukseni osoittautui edukseni ja keräsin pisteitä löytämällä rouvalle esineen toisensa jälkeen, kaupan uumenista. Osa tavaroista oli listalla, osa ei, kuten esimerkiksi servietit ja tuikkukipot. ”Ihania pikku tuikkukippoja!”Kiljaisi rouva ja lastasi saman tien parin tuikkukippoja kärryymme. ”Luuletko, että olisi hienon näköistä, jos niitä tuikkuja olisi oikein mont…

Rakas jumppapäiväkirja

Tein tänään aamulla kymmenen minuutin treenauksen ihmisvetkulilla. Piti tehdä kaksikymmentä minuuttia ja tavallaan teinkin, mutta kymmenen minuutin kohdalla tipuin satulasta lattialle. Makasin henkihieverissä hikisenä lattialla toiset kymmenen minuuttia, kunnes keräsin voimani ja pääsin pystyyn. Yhä katkonaisesti hengittäen.
Seuraavaksi jouduin harjoittelemaan käärmenaistanssia kylpyhuoneessa viisi minuuttia, koska urheiluasuni ei suostunut irtautumaan kehostani. Kyseisten liimaantuneiden rättejen irrottaminen, vaati pitkien selkä- ja vatsalihasten vaativaa kiemurtelua.
Nyt mun päätä kiristää ja kyseessä ei ole liian vähäinen nesteytys vaan aurinkoläppä, joka ajaa hikinauhan virkaa. Nimitimme kyseisen lipan, eilen sisareni kanssa lallinauhaksi. Se on pitkä tarina, jos saan julkaisu oikeuden, voin ehkä myöhemmin kopioida, sanankehitys aivoituksemme blogiini.

Jokatapauksessa lippa-lallinauha kiristää, mutta tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi, kun istun vihreä aurinkolippa päässä ja ju…

Ihmisvetkuli

Viimeviikolla eksyttiin Svanskin kanssa Dohan uusimpaan kauppakeskukseen ja siellä uuden karheaan sporttiliikkeeseen. Liike hohti uutuuttaan ja se oli täynnä kaikenlaisia vatkaimia ja pyöriä, joilla voi itseään kuntouttaa. Parkkeerasimme itsemme kuntopyörien ja juoksumattojen sekaan ja testailimme niitä innolla. Siinä polkiessamme haaveilimme, että ehkä meilläkin on joskus varaa tällaiseen.
Niin innokkaasti poljimme, että pian oli myyjä paikalla. Svanski, joka rakastaa kaupankäyntiä, rupesi leikkisästi tinkaamaan multifitnes-superyhdistelmä-kotikuntosalilaitteen hintaa. Meinasimme molemmat ajaa kuntopyörillämme ojaan lähtöhinnan kuullessamme, sillä se oli todella edullinen. Taisi olla myyjäkin uudenkarhea ja hintataulukot hiukan sekaisin.  Svanskin pokerinaama kuitenkin kesti hämmennyksen ja pikku tinkauksella, halpa lähtöhinta oli pudonnut vielä kahdellasadalla rialilla ja ilmainen kotiinkuljetus ja kokoaminen oli liitetty käypään pakettiin.
Ennen kuin ehdimme sanoa spinning, oli…

High Maintenance

“Requiring a lot of attention. When describing a person, high-maintenance usually means that the individual is emotionally needy or prone to over-dramatizing a situation to gain attention” - Urban dictionary-

Svanski rynnisti kahvitunnille kotiin, kesken työpäivän ja keskeytti mun kodinhoidolliset pikku operaatiot. “Helena!!” “Miksi vesiautomaatin vieressä on kasa, erinäisiä muoviosia?!?” ”No koska ne ovat sellaisia, tehtaan laittamia turhia osia.” ”Anteeksi siis mitä ne ovat? Minkä tehtaan ja mistähän laitteesta nämä nyt ovat?”
Tavaan tekstiä vesiautomaatin kyljestä: ”Aftron, made in Korea.” ”Korealaisen Aftrontehtaan osia, tästä kyseisestä vesiautomaatista.” Julistin tärkeänä.
Svanskilla keitti saman tien yli, ja alkoi armoton huuto ja lisäkysymysten tulva. ”Miten nämä nyt tähän ilmestyivät?” ”Siivosin vesiautomaatin sisältä ja ulkoa. Ja huomasin, että ovat täysin ylimääräisiä, nuo osat!” Miten niin huomasit? ”Ne eivät sovi mihinkään! Useinhan tehtaissa laitetaan tuollaisia ylimääräisiä osia…

Pimeää todellisuutta

Kuva
Eilen illalla, Svanski istui koneella. Minä makasin uudessa aamutakissani, joka on valkoinen, pehmeä ja pörreä, sohvalla, ja olin juuri aloittanut perehtymisen kesän aikana katsomatta jääneisiin englantilaisiin maalaisidyllimurhiin. Kaikki oli idyllistä, olimme takaisin omassa kodissamme, kahdestaan, kaikki oli täydellisen rattoisaa, kunnes... Pam!
Hirveä jysähdys kaikui pimeissä huoneissa. Sähköt olivat menneet poikki. Svanskin huuto kaikui kerralla hiljentyneessä talossa: ”Helenaaa mitä tapahtui!!” Katsoin pelokkaasti kaukosäädintä ja sormeani, joka oli juuri lisännyt volyymiä. Ei, ei pieni lisäys äänentoistoon voi jysäyttää koko taloa pimeäksi! Syy ei siis ollut minussa.
Silmänräpäyksessä tekninen arki-ilta oli muuttunut henkeväksi keskusteluksi kynttilän valossa. Pelastimme yhdessä, siinä kotisohvalla, maailmaa. Kun huomasin parantavani maailmaa jo niin tehokkaasti, että yritin korjata Svanskin edellisen ihmissuhteen, jonka kariutuminen minun kannaltani oli lottovoitto. Päätin …

Kuoharilla ja ilman...

Kuva
Lentokoneen ykkösluokassa, ei saa Svanskin mukaan tehdä seuraavia asioita:
1.Pitää lahjusmeikkipussia esillä, kuin tuote-esittelijä, toisille matkustajille, kun he pakkaantuvat lentokoneen turistiluokkaan.
2.Kilistellä shampanjalasia niin kuuluvasti, että yhä taakse jonottavat turistiluokkalaiset sen varmasti kuulevat. 3.Vääntää tuolin ja oman pikku tv:n asentoa optimaalisemmaksi huomiota herättäen. Kun mitä ilmeisemmin, joku nyt kimmertää, sitä matkalukkuaan hattuhyllylle, siellä turistiluokassa, ennätys hitaasti!

Näiden kaikkien sääntöjen rikkomisesta saa rangaistukseksi, joko mulkaisun tai läppäisyn tax free- kuvastosta päähän. Ja vaikka kerkeäisitkin nappaamaan kyseisen kuvaston ennen sen osumista, et silti saa ostaa Bossin uutuus hajuvettä. Toisin sanoen suomilomani on ohitse ja olen palannut kesälaitumilta Svanskin valvovansilmän alle arabiaan. Joten julistan diplomaattisen syyskauden avatuksi blogissani.





En vieläkään voi ymmärtää, mitä pahaa siinä on, jos haluaa ottaa kaiken irti luks…

Halpa nainen lompakossa

Loma on nyt lähempänä, kuin koskaan. Tiedän sen, koska tietokonepöydälleni on ilmestynyt lentolippuni, siististi printattuna ja muovitaskuun säilöttynä. Lentolippujen vieressä on kirjekuori, jossa alustava lomarahakassani. Uusia, sileitä seteleitä.
Olin juuri selailemassa määrärahaani, kun Svanski pyyhälsi paikalle: ”Älä, älä, vielä ota niitä, toimistoon tuli juuri uusi painos!” Ennen kuin ehdin tajuamaan, että en taaskaan tajunnut, mitä Svanski huseeraa, hän oli poissa. Mutta palasi lähes yhtä nopeasti takaisin: ”Tässä näin, laitan lomarahakassaasi tämän uuden painoksen, niin on sitten viimeisen päälle, eikä tarvitse hävetä.” ”Minkä ihmeen painoksen?” Ärähdin ja nappasin kirjekuoren takaisin Svanskilta. ”No uusi viisi euronen! Eivät luule siellä suomessa, että meillä täällä, ei raha liiku.”
Olisin voinut saada kohtauksen ja kiljua, mutta tämä keskustelu on käyty jo niin monta kertaa ennenkin, joten vaikenin. Svanski sen sijaan ei vaiennut. ”Olen jakanut lomarahasi erikokoisiin r…

Yhtenä iltana...

Kuva
Ovella Tää on väärä ovi! Miten niin? Tää on sivusisäänkäynti! Mulle on aivan se ja sama! Tässä on valet-parking se riittää! Se pääsisäänkäynti olis tuolla kulman takana! Jos ei kelpaa rouvalle mennään kotiin! ok ok älä huuda!
Aulassa pshht oota mua! En voi kävellä noin lujaa, mulla on korot! Tuolla on hissit koita nyt kipittää! Mitä hemmettiä! Eihän näillä pääse, kuin kerroksen ylöspäin! Anteeksi missä on pitemmänkaavan hissit? Haluamme 55:teen kerrokseen? Svanski! Oikeesti pitemmän kaavanhissit?!?! Mitä tollasia tyhmiä kyselet?
Hississä ylös Aaaaaa mun korviin satuuuuu!!! Tää menee lujaa! Ei ole Koneen hissi! Soita niille missä ne on! En soita ne sano 55 kerrosta ja yhdet raput, ei siihin tarvi soitella!
Hississä alas Mr. Alder pidä sitä hissinovee?!?!
Mihin mennään? En tiedä Painakaa nyt jotain! Paina Golfitar sinä! Svanski ei tajuu! No mihin me mennään?!!??! Alas!  Paina yksi! Eiku  L, paina L, niin ku Lobby No nyt mentiin ykköseen.
Aulassa Ei täällä mitään ole! Anteeksi …

Hermoromahduksen neliöjuuri.

Kuva
Tuijotan viimekesänä ostettua neonvihreää supermatkalaukkuani ja sitten tuliaispinoa. Mahdoton yhtälö! No mietin sitä huomenna, minun lähtöni on vasta kahden viikon päästä. Vaikka tieto puuttuvista tuliaisista, hiukan ahdistaakin mieltä.
Golfitar lähtee jo lauantaina ja siinä samassa viikonloppurysäyksessä, kaikki muutkin suomi-ladyt. Minä jään vielä! Mitä hemmettiä teen kaksi viikkoa yksin?  Golfitar ei onneksi mitenkään odota suomilomaa! On pakannut jo viikko sitten ja istuu nyt autotallissaan matkalaukun päällä ja odottaa. Ei voi häntäkään lomankaipuusta syytellä, onhan hän vuoden kuunnellut minun juttujani.
Viime viikkojen tunnelmat, ovat olleet painostavia. Kaikki odottavat lomaansa ja kireys on jo käsin kosketeltavaa. Taas yksi arabiassa vietetty vuosi, on tehnyt tehtävänsä. Kuin väsyneet pikkulapset, rupeamme törmäilemään sinne tänne, itkemme ja kiukuttelemme mitättömistäkin asioista.
Minulle viimeinen tikki olivat maalarit, joiden piti laittaa uutta sävyä asuntoni seiniin. …

Vuoden hirvein päivä

Kuva
Se oli aina ennen juhannusta, silloin kun kesä oli kauneimmillaan, aivan alussa, kaikki vaaleanvihreää ja uuttaa.  Linnut lauloivat ja tienvieret oli täynnä villejä juhannuskukkia. Aina silloin, se päivä tuli.
Heräsin pihakoivunlehtien havinaan ja avonaisesta ikkunasta tulvivaan raikkaaseen kesäaamun ilmaan. Mutta sisälläni myrskysi, tänään on se päivä, se hirveä päivä, se joka vain oli kärsittävä.  Vaikka kuinka yritin käyttäytyä, niin vähintään kotiaresti oli saldona päivän päätteeksi.
Mutta pikku-Helena nousi sängystään ja temmelsi vaatekaapille, hetken pengottuaan se löytyi! Universumin rumin mekko, makkaralla roikkuvat eriparisukat. Kokovartalopeilistä katsottuna, hiusten kampaaminen oli aivan yliarvostettua, valmiina juhlaan.
Äiti oli kattanut keittiön pöydälle jäätelöä ja kauden marjoja ja kannussa oli viinimarjamehua. Se sai minussa aikaan raivokohtauksen. Kyllä sitä nyt taas eletään pitsiunelmaa, jäätelöä ja marjoja yök yök. Toista ovat minun juhlamenuni karkkia, karkkia, k…

Kylpyhuonelaulantaa ja muita yhteisiä tekijöitä

Eräs tuttavani monen avioliittovuoden jälkeen sanoi, että tärkeintä hyvässä avioliitossa on se, että pariskunnilla on jotakin yhteistä. Selitin tätä Svanskille pari iltaa sitten ja mies ajautui paniikkiin. Hän tuli siihen tulokseen, että koska minua ei pörssikurssit paljon kiinnostaneet ja hän ei ymmärtänyt juurikaan marsipaanitaiteesta, meillä ei ollut mitään yhteistä.
Paniikinomainen mies kaivoi taskulaskimen esille ja rupesi vääntämään yhtälöä siitä, kuinka hukkaan heitettyä rahaa meidän hääkulut olivat olleet, jos suhteemme nyt romahtaisi. Ja näin olimme luoneet kriisinpilvet yhteiselämämme taivaalle, vajaassa minuutissa.
Kun Svanskin hukkarahalaskelmat olivat edenneet Malevin konkurssiin ja niihin oli lisätty kaikki onnistuneet, mutta eron tullen, turhat kesälomamatkat. Oli miesparan syke taivaissa ja hengitystiet tukossa. Yritin selittää, että eihän eletty elämä ole koskaan turhaa ja mukavia muistoja on albumitolkulla kyseisiltä retkiltä, mutta se ei Svanskia lohduttanut.
E…

Kuumaa kyytiä

Olen aloittanut kakkukoulun. En muista koska olisin ollut koulusta viimeksi näin innostunut. Ennen ensimmäistä tuntia, olin pakannut kaiken tarvittavan valmiiksi jo edellisenä iltana, mutta heräsin silti ennen viittä, kuin vieteriukko laatikostaan. Tarkistin varusteeni vielä kerran, vielä toisen kerran ja kolmannella kerralla, vain hieman järjestelin tarvikkeitani, jotka olin pakannut purkkeihin ja purnukoihin.
Talon edessä puluparvi pölähti lentoon, kun kiepsautin idioottimobiilimme vauhtiin aurinkoisen kauniissa Dohan aamussa. En kuitenkaan päässyt kovinkaan pitkälle, kun tajusin, että autoni ilmastointilaite ei syössytkään, sitä tavanomaista jäähtynyttä ilmaa.
Ensimmäisissä valoissa rämpytin laitetta suuntaan ja toiseen painellen kaikkia mahdollisia nappeja, mutta ei, kylmä ilma oli kaikonnut jonnekin auton syövereihin.
Seuraavissa valoissa oloni alkoi olla jo tuskallinen. Dohan aamu ei tuntunut enää yhtään kauniilta ja koetin estää auringon paisteen tulvimisen autoon, kääntelem…

Puolen tähden lomaunelmia.

Me ollaan Svanskin kanssa taas, joka vuotuisessa lomakriisitilanteessa. Kun lämpömittari rupeaa kohoamaan kohti viittäkymmentä, meidän lomasuunnitelmat ovat jo kiehumispisteessä.
Joka vuosi loman suunnittelu alkaa Svanskin näytöksellä, kesäleskien marttyyri. ”Mitä lähdet ja jätät minut tänne yksin!” ”Etkö halua lentää yhdessä?” ”njä njä njää minä haluan suomeen, minä lomailen yksin, minä olen Helena!” Tuijotin Svanskin kuoleva joutsen tuskissaan itkuvirttä hetken ja päätin vaihtaa vain törkeästi keskustelun kulkua. Entäs se meidän yhteinen lomaosuus, sitten?
Olemme koko vuoden siirtäneet rahaa talteen sektorilta, luxus ja vapaa-aika, sektorille lomamatka. Svanski olikin suunnitellut meille ihanan romanttisen viikon Pariisiin, korvaamaan hiukan unohtunutta häämatkaamme.. Svanski kuvaili, kuinka menisimme Eiffel-torniin, söisimme juustoa ja viiniä ja kulkisimme Seinen rantaa käsi kädessä. Minua ällötti Svanskin romanttinen Pariisin loma! Eikö se riitä, että kuljemme käsi kädessä Ton…

Häämessut ja lennokas ilta

Kuva
”Häämessut! kiinnostaako?!” ”Joo mennään sinne irvailemaan niille stressi morsiamille, että meidän häät on jo pidetty!!” ”Joo hajotkaa järjestelyihinne hihihihi!”
No niinhän me mentiin, Golfitar ja minä. Tietysti pakotettiin Golfittaren vanhin poika, Prinssi uljas, mukaan. Hän kun on niin koristeellinen puvussaan!  Ja tärkeintähän tällaisilla messuilla on se, että näyttää mahdollisimman hyvältä ja mitä enemmän vaikuttaa Vip-vieraalta sen parempi.
Siksipä, kun Golfitar sai kutsun messuilla olevaan muotinäytökseen, bongasimme kutsusta heti tekstin: ” Varaa paikkasi ennakkoon ja vältä jonotus.” Minä soitin ja Golfittaren käskystä varasinkin parhaat paikat eturivistä. Kyllä meitä vähän huvitti, kun saavuimme näytökseen ja lavan edessä oli varattuna kolme paikkaa ja siis todella parhaat paikat olivatkin!  Olimme tosin ainoat, jotka olivat vaivautuneet varauksen tekemään.  Prinssi uljaan johdolla ja osin hänen painostuksestaan, painelimme kuin kuninkaalliset konsanaan eturiviin, maksoi, …