Pahimmassa tapauksessa naarmu

Rauhallinen iltapäivä ristipistotyön parissa, vaihtui kaaokseen, kun Svanski säntäsi toimistostaan keittiöön. Hän jyräsi tiensä läpi raskaiden valoverhojen ja tempaisi ikkunan auki. Samalla sihisi minulle: ”Mihin parkkeerasit auton kun tulit?”

”Maastoauton taakse.” Vastasin rauhallisesti ja jatkoin pistelyä.

”Ahaa Se ei ole siinä!” Totesi Svanski syyttävästi ja ampaisi ovesta pihalle.

Avoimesta ikkunasta saatoin kuulla, kuinka hän raivopäisesti siirteli pihalla olevia autoja, uuteen järjestykseen. Hetken päästä autojen äänet hiljenivät ja Svanski palasi sisälle, oli ylimääräisen palaverin paikka!

”Helena, joku on siirtänyt autoamme ja nyt siinä on naarmu!” Tiesin että Svanskin naarmujen havaitsemiseen, koko muu maailma tarvitsee mikroskoopin, en siis hermostunut ja pelännyt ihan vielä, auton täydellistä turmiota.

”Autoa on saatettu siirtää ja naarmuttaa myös aiemmin, sillä konepellissä on jotain omituista, joka pahimmassa tapauksessa, saattaa olla naarmu!”

”Nyt toimenpiteenä auton siirtelyä vastaan, lukitsemme sen…” Jatkoi Svanski suunnitelmaansa.

Lukitseminen vain aiheutti yhden ongelman, missä pidämme avainta?

Ensin Svanski etsi vara-avaimen, jotta me molemmat saisimme omat avaimemme autoon ja säästyisimme hänen mukaansa, turhilta häiriöiltä.

Sitten hän sijoitti oman avaimensa lipaston päälle, mutta se ei ollut hyvä.

Sitten laatikkoon. Ei, aivan kun avain olisi tuskaisesti huutanut sieltä Svanskille ja vaatinut päästä takaisin raittiiseen ilmaan.

Svanski pyöri pitkin taloa avaimensa kanssa loputtoman ajan. Samalla hän tuskaili myös minun avaimeni kohtaloa. ”Helena! Tässä on nyt tämä avaimesi, ota se!”

”Laita se siihen lipaston päälle, otan sen siitä!” Karjuin takaisin.

”Ei, sitten sinä unohdat sen!” Karjui Svanski kauhuissaan.

”No sitten tulen sisälle takaisin hakemaan sen!” Karjuin takaisin

”Nyt Helena, ota tämä asia tosissasi!!”

”Minä olen tosissani! Laita se siihen lipaston päälle, hyvän sään aikana!!” Äänessäni taisi olla vakuuttavaa painotusta, koska Svanski vaikeni. Mutta vain hetkeksi.

Pienen tovin kuluttua Svanskin pää ilmestyi olohuoneen ovenraosta, hän riiputti toisessa kädessään käsilaukkuani. ”Laitoin sen tänne. Mihin laitan tämän laukun, että et unohda sitä?” Kuului varovainen kysymys.

”Svanski, nyt menee hermo!!!! Anna sen helkutin kassin ja avaimen olla!!” Karjuin hermojeni viimeisillä riekaleilla.

Mutta tuskaani ei kuullut kukaan.

”Laitan tämän naulakkoon ja menen tilaamaan autohuollon. ” Kuului Svanskin rauhallinen ääni jostain keittiöstä.

Jäin yksin karjumaan sohvalle tuskaani, ei kukaan huolla autoa, jos siinä on melkein naarmu!