torstai 11. lokakuuta 2012

Epäonnistunut hätäponnari huijaus...


Se oli torstaiaamu, kun seisoin keskellä ruokailuhuoneen lattiaa. Jalassani oli siskonvanhat verkkarit, joiden kangas oli jo aikaa sitten hapertunut niin, että mikäli äitiäni on uskominen, niistä ei olisi enää saanut edes matonkudetta. Tukka oli tiukalla poninhännällä ja niistä muutamasta irtonaisesta hiushapsusta, jotka roikkuivat ohimollani, saattoi päätellä, että olin juuri ollut tekemisissä tomusokerin kanssa.

Ja niin olinkin! Olin kuluttanut useamman tunnin muotoillessani uutta marsipaani kokoelmaani ”syksyiset kurpitsat”.
Olin muutamassa tunnissa saanut aikaan monta kaunista marsipaani kurpitsaa ja syönyt sitäkin enemmän epäonnistuneita yksilöitä. Suussani maistui kitkerä manteli ja kaikesta pölysokerista ihoni tuntui nihkeältä. Mutta en voinut mennä suihkuun, en nyt, sillä Svanskin sanat kaikuivat yhä korvissani: ”Olen varannut sinulle nyt sen ajan! Helena kuuletko?!”

Kyllä minä kuulin, mutta en voinut reagoida, tuijotin Svanskia lamaantuneena, enkä halunnut uskoa tätä todeksi. Tähänkö oli tultu, olenko siinä asemassa, että en saa enää itse päättää elämästäni, olenko joutunut holhoukseen?!

Olin juuri alkamassa raivokkaan verbaalisen hyökkäyksen kohti edessäni päättäväisesti tonottavaa Svanskia, kun hän luki kasvoiltani hyökkäyksen merkit ja tilanteen ennakoiden hyökkäsi takaisin ennen minua.
”Kaksi kertaa! Ymmärrätkö?! Kaksi kertaa, olen antanut sinulle rahaa, että tuolle hapsukuontalolle, jota sinä kutsut suomalaiseksi ohueksi hiuslaaduksi, tapahtuisi jotain! Kaksi kertaa olet tuplannut kakkuvuokakokoelmaasi, mutta tukka roikkuu yhä! Yksinkertaisesti sinä menet nyt sinne parturiin!”

Yritin pelastaa itseni tilanteesta, mutta keinot ovat vähissä silloin, kun Svanski on laittanut toiminta vaihteen päälle. ”Juurihan minä viime viikolla olin parturissa! Ei kai siellä nyt joka viikko tarvitse käydä?”
”Jos kutsut sitä viimeviikkoista huijausyritystä, jolloin tursutit tuon tarjous hiusvärin päähäsi, parturikäynniksi, niin valitettavasti ei tule menemään enää läpi!”
”Ja lisätietona ilmoitan, että olen sopinut parturin kanssa maksujärjestelyistä, että turha suunnitella mitään uusia kakkuvuoka ostoksia ja itse leikattua otsatukkaa!” Luki Svanski lakia minulle, kuin parempikin juristi.

Svanskin patriarkaalinen asenne kävi minun hermoon, ja karjuin että: ”En sijoittanut parturirahoja aikaisemminkaan mihinkään kakkuvuokiin, vaan marsipaani työkaluihin!” Tiesin että puolustukseni oli heikolla pohjalla ja tällä kertaa pelastusta ei olisi.

En kuulu siihen ihmisryhmään, joka rentoutuisi tai piristyisi kampaamossa. Svanski on oikeassa, teen lähes kaikki temput estääkseni joutumasta tuon kamalan kidutuksen kohteeksi. Jos minua masentaa, menen hammaslääkäriin. Tukkaputkella ja hymyssä suin, se on minun mottoni.

Minun motoni ja Svanskin trendi viikot eivät vaan mahdu samaan talouteen.  Tiesin että viikkoja kestänyt parturi pakoilu oli tullut tiensä päähän ja olin juuri antautumassa, kun tajusin Svanskin hyödyntäneen kauhun kankeuttani ja turvautunut tupla hyökkäys taktiikkaan. Hän ryysi täyttä häkää vaatekaapilleni julistaen, että samalla kertaa myös hankkiutuisimme eroon vaatteista joissa oli reikä tai tahra!
Karjuin epätoivoissani yrittäen estää Svanskin vainot vaatekaapissani ” Ei minulla ole yhtään vaatetta, jossa ei ole reikää tai ikuisuustahraa!!”
”Niinpä!” Nauroi svanski ivallisesti, seuraavaksi mennään vaatekauppaan!
Ei, ei, ei, tämä tiesi sotaa!! Jos jotain inhosin enemmän kuin parturia, niin se olisi vaatekauppa!!! 

perjantai 5. lokakuuta 2012

Toisen käden kauppaa ja hyvä veli armahduksia


Meillä on tuttavaperhe, jonka luona vierailu aiheuttaa minussa aina hirveitä kateellisuus kohtauksia.
Jouluna kateutta aiheutti täydellinen, hyvällä maulla toteutettu, runsas, mutta tyylikäs joulukoristelu. Keväällä kiskoin herneen nenään nähdessäni rouvan täydellisen kattopuutarhan, jonka matkimiselle Svanski näytti nollabudjettia.
Ja nyt syyskuun illallisilla talo oli tunnelmaa tulvillaan. Kaikkialla ihania arabialaisia mattoja, pieniä suloisia lamppuja ja kynttilöitä upeissa kynttilänjaloissa.
Kun sain vielä tietää, että lähes kaikki oli ostettu läheiseltä kirpputorilta muutaman rialin pilkkahintaan, silmäni suurenivat sisustushulluuden voimasta.

Perjantain varhaisaamussa ovat Dohan tiet autioita.
Svanski ajoi ja minä navigoin kohti kirpputoria. ”Näistä valoista vasemmalle ja sitten liikenneympyrästä oikealle, sitten seuraavasta taas vasemmalle, jonka jälkeen u- käännös ja sitten se on siinä heti oikealla” Olin juuri päässyt lauseen loppuun ja valot olivat vaihtumassa vihreiksi, kun tapahtui kauhea jymähdys. Karjaisin säikähdyksissäni: ”Bensatankki varmaan räjähti!”

Svanski hieroi niskaansa, se oli hiukan venähtänyt jysäyksen voimasta.
Hän katsoi peruutuspeiliin ja kirosi niin, että jähmetyin kauhusta penkkiini.
Yritin avata turvavyötäni, mutta se oli jumissa, halusin ulos autosta, koska olin yhä täysin vannoutunut siitä, että bensatankki oli räjähtänyt.
Svaski oli jo ulkona ja kuulin kuinka veret seisauttava kirous itäeurooppalaisella aksentilla jatkui. Auton ovet paukahtelivat, jonka jälkeen alkoi kailotus myös arabiaksi. Keskeytin turvavyön kiskomisen hetkeksi ja katsoin ulos takaikkunasta. Näin vain sport-mallisen chervoletin keulan. Tajusin tilanteen heti ja halusin hakata päätäni penkkiin. Meitä oli taas käytetty jarruna! Toisin sanoen se oli Chervoletti, joka jysähti meidän perään, eikä sittenkään bensatankin räjähdys.

Olin juuri saamassa turvavyön auki, kun kuulin Svanskin ulvovan: ”Tässä on naarmu!!”
Halusin vajota maan alle!
Arabimies yritti sönköttää väliin, että naarmu oli hyvin pieni ja lähes huomaamaton. Hänen mukaansa saimme kiittää korkeinta, että mitään pahempaa ei sattunut.

Jossain toisessa hetkessä tämä risteys oli täynnä ruuhkaa ja melua, mutta nyt perjantaiaamun hiljaisuudessa, risteyksessä kaikui vain Svanskin raivokas huuto: ”Tämä on jo kolmas kerta vuoden sisään, kun joku ääliö runnoo mun autoa!!”  
Arabimies katsoi Svanskia hämmentyneenä: ”On vai? Onko se siunattu?”
Yritin uudelleen rempoa turvavyötä auki, koska olin varma, että Svanski käy sillä sekunnilla miehen kimppuun!
Mutta mies ennätti keskeyttää hyökkäyksen tarjoamalla rukousta auton puolesta korvaukseksi naarmusta. Svanski ei aikonut rukouksen voimasta leppyä, vaan huusi ja kiroili kuin sumutorvi. Mies pysyi rukoilun kannalla ja rukoilikin vuoroin Svanskia ja vuoroin korkeimman apua ja kiillotti samalla auton takaluukkua hihallaan.

Auton sisälle kuului kiivasta keskustelua ja väittelyä useamman minuutin ajan.
Istuin silmät kiinni keräten voimia, sillä tiesin että voisin unohtaa kirpputorin. Tästä tulisi pitkä ja virallinen operaatio, ennen kuin Svanski saataisiin taas tyytyväiseksi! Pelkkä ajatuskin sai pääni helisemään.
Sitten ihan ilman varoitusta miehet hiljenivät, kuljettajan ovi aukeni ja Svanski lysähti penkkiin ja painoi kaasua.

Häkellyin niin, että en saanut sanaa suustani, pyörin penkissä ja yritin katsoa mihin chervoletkuski oli kadonnut.
”Mitä? Mitä tapahtui?” kyselin hämmentyneenä.
Svanski oli yhä vihainen ja kiroili, mutta jatkoi ajoaan päättäväisesti kohti kirpputoria.
Svanski murisi: ”No se oli vaan pieni naarmu.”
Svanski toimi täysin luonteensa vastaisesti en voinut ymmärtää, ehkä hän löi päänsä pahemmin kuin luulin?

”Se haisi hiukan viskiltä”
”Se oli paikallinen, kuinka se voi haista viskiltä?!”
Nyt en käsittänyt Svanskia lainkaan! Kailotin mielipidettäni rattijuopumuksesta suureen ääneen ja vaadin soittamaan poliisille!
Svanski hermostui täysin: ”Minulla on kahvi tässä telineessä, ollaan vaimon kanssa aamuauringossa ajelemassa kirpputorille ostamaan olohuoneenmattoa ja tunnelmavaloja!” Julisti Svanski ja jatkoi samaan hengenvetoon ”Kahvi ei läikkynyt, vaimo ei vahingoittunut, ainakaan niin paljoa, että se olisi mennyt hiljaiseksi, niin en viitsi tässä tunnelmaa pilata jakamalla kuolemantuomioita. Pelkästään jo humala riittää paikallisilla vankilatuomioon! 
Ja sitä paitsi se lupasi rukoilla kuukauden verran, viisi kertaa päivässä, että kukaan ei ikinä enää törmää meidän autoon! Jospa tämä yhdistettynä siihen sinun ja sihteerin vuohiuhraukseen rupeaisi riittämään yhden farmariauton parempaan tulevaisuuteen!”

Svanskilla oli pointti, joten vaikenin ja unohdin onnettomuuden heti päästyäni kirpputorille.
Olisin halunnut torilta kaiken ja paljon olisin budjettini puolesta saanutkin, jos vain se torakka ja rotta, eivät olisi kävelleet vastaamme, juuri sillä kujalla, jossa myytin arabialaisia mattoja.

Sain käsihygieniageeliä ja vesipullon lähikioskilta ja pikakyydin kotiin, siinä koko reissun saldo. Svanski lupasi etsiä minulle kodinomaista tunnelmaa jostain muualta, jos ikuisiksi ajoiksi unohtaisin kyseisen kirpputorin. Näin sovimme ja kerroin samalla, että Sihteeri vei minut kerran aivan ihanaan lamppukauppaan basaarissa, että mennäänkö sinne? Ihmeellistä, että kuolemantuomio on liian suuri rangaistus rattijuoppoudesta, mutta mikäli itäeurooppalaista aksenttia oikein ymmärsin, se olisi ollut juuri oikea sanktio sihteerille siitä hyvästä, että vei minut kyseiseen lamppukauppaan.