Toisen käden kauppaa ja hyvä veli armahduksia
Meillä on tuttavaperhe, jonka luona vierailu aiheuttaa
minussa aina hirveitä kateellisuus kohtauksia.
Jouluna kateutta aiheutti täydellinen, hyvällä maulla
toteutettu, runsas, mutta tyylikäs joulukoristelu. Keväällä kiskoin herneen
nenään nähdessäni rouvan täydellisen kattopuutarhan, jonka matkimiselle Svanski
näytti nollabudjettia.
Ja nyt syyskuun illallisilla talo oli tunnelmaa tulvillaan.
Kaikkialla ihania arabialaisia mattoja, pieniä suloisia lamppuja ja kynttilöitä
upeissa kynttilänjaloissa.
Kun sain vielä tietää, että lähes kaikki oli ostettu
läheiseltä kirpputorilta muutaman rialin pilkkahintaan, silmäni suurenivat
sisustushulluuden voimasta.
Perjantain varhaisaamussa ovat Dohan tiet autioita.
Svanski ajoi ja minä navigoin kohti kirpputoria. ”Näistä
valoista vasemmalle ja sitten liikenneympyrästä oikealle, sitten seuraavasta
taas vasemmalle, jonka jälkeen u- käännös ja sitten se on siinä heti oikealla”
Olin juuri päässyt lauseen loppuun ja valot olivat vaihtumassa vihreiksi, kun
tapahtui kauhea jymähdys. Karjaisin säikähdyksissäni: ”Bensatankki varmaan
räjähti!”
Svanski hieroi niskaansa, se oli hiukan venähtänyt jysäyksen
voimasta.
Hän katsoi peruutuspeiliin ja kirosi niin, että jähmetyin
kauhusta penkkiini.
Yritin avata turvavyötäni, mutta se oli jumissa, halusin
ulos autosta, koska olin yhä täysin vannoutunut siitä, että bensatankki oli
räjähtänyt.
Svaski oli jo ulkona ja kuulin kuinka veret seisauttava
kirous itäeurooppalaisella aksentilla jatkui. Auton ovet paukahtelivat, jonka
jälkeen alkoi kailotus myös arabiaksi. Keskeytin turvavyön kiskomisen hetkeksi ja
katsoin ulos takaikkunasta. Näin vain sport-mallisen chervoletin keulan.
Tajusin tilanteen heti ja halusin hakata päätäni penkkiin. Meitä oli taas
käytetty jarruna! Toisin sanoen se oli Chervoletti, joka jysähti meidän perään,
eikä sittenkään bensatankin räjähdys.
Olin juuri saamassa turvavyön auki, kun kuulin Svanskin
ulvovan: ”Tässä on naarmu!!”
Halusin vajota maan alle!
Arabimies yritti sönköttää väliin, että naarmu oli hyvin
pieni ja lähes huomaamaton. Hänen mukaansa saimme kiittää korkeinta, että
mitään pahempaa ei sattunut.
Jossain toisessa hetkessä tämä risteys oli täynnä ruuhkaa ja
melua, mutta nyt perjantaiaamun hiljaisuudessa, risteyksessä kaikui vain
Svanskin raivokas huuto: ”Tämä on jo kolmas kerta vuoden sisään, kun joku ääliö
runnoo mun autoa!!”
Arabimies katsoi Svanskia hämmentyneenä: ”On vai? Onko se
siunattu?”
Yritin uudelleen rempoa turvavyötä auki, koska olin varma,
että Svanski käy sillä sekunnilla miehen kimppuun!
Mutta mies ennätti keskeyttää hyökkäyksen tarjoamalla
rukousta auton puolesta korvaukseksi naarmusta. Svanski ei aikonut rukouksen
voimasta leppyä, vaan huusi ja kiroili kuin sumutorvi. Mies pysyi rukoilun
kannalla ja rukoilikin vuoroin Svanskia ja vuoroin korkeimman apua ja kiillotti
samalla auton takaluukkua hihallaan.
Auton sisälle kuului kiivasta keskustelua ja väittelyä
useamman minuutin ajan.
Istuin silmät kiinni keräten voimia, sillä tiesin että
voisin unohtaa kirpputorin. Tästä tulisi pitkä ja virallinen operaatio, ennen
kuin Svanski saataisiin taas tyytyväiseksi! Pelkkä ajatuskin sai pääni
helisemään.
Sitten ihan ilman varoitusta miehet hiljenivät, kuljettajan
ovi aukeni ja Svanski lysähti penkkiin ja painoi kaasua.
Häkellyin niin, että en saanut sanaa suustani, pyörin
penkissä ja yritin katsoa mihin chervoletkuski oli kadonnut.
”Mitä? Mitä tapahtui?” kyselin hämmentyneenä.
Svanski oli yhä vihainen ja kiroili, mutta jatkoi ajoaan
päättäväisesti kohti kirpputoria.
Svanski murisi: ”No se oli vaan pieni naarmu.”
Svanski toimi täysin luonteensa vastaisesti en voinut
ymmärtää, ehkä hän löi päänsä pahemmin kuin luulin?
”Se haisi hiukan viskiltä”
”Se oli paikallinen, kuinka se voi haista viskiltä?!”
Nyt en käsittänyt Svanskia lainkaan! Kailotin mielipidettäni
rattijuopumuksesta suureen ääneen ja vaadin soittamaan poliisille!
Svanski hermostui täysin: ”Minulla on kahvi tässä
telineessä, ollaan vaimon kanssa aamuauringossa ajelemassa kirpputorille
ostamaan olohuoneenmattoa ja tunnelmavaloja!” Julisti Svanski ja jatkoi samaan
hengenvetoon ”Kahvi ei läikkynyt, vaimo ei vahingoittunut, ainakaan niin
paljoa, että se olisi mennyt hiljaiseksi, niin en viitsi tässä tunnelmaa pilata
jakamalla kuolemantuomioita. Pelkästään jo humala riittää paikallisilla
vankilatuomioon!
Ja sitä paitsi se lupasi rukoilla kuukauden verran, viisi
kertaa päivässä, että kukaan ei ikinä enää törmää meidän autoon! Jospa tämä
yhdistettynä siihen sinun ja sihteerin vuohiuhraukseen rupeaisi riittämään
yhden farmariauton parempaan tulevaisuuteen!”
Svanskilla oli pointti, joten vaikenin ja unohdin
onnettomuuden heti päästyäni kirpputorille.
Olisin halunnut torilta kaiken ja paljon olisin budjettini
puolesta saanutkin, jos vain se torakka ja rotta, eivät olisi kävelleet
vastaamme, juuri sillä kujalla, jossa myytin arabialaisia mattoja.
Sain käsihygieniageeliä ja vesipullon lähikioskilta ja
pikakyydin kotiin, siinä koko reissun saldo. Svanski lupasi etsiä minulle
kodinomaista tunnelmaa jostain muualta, jos ikuisiksi ajoiksi unohtaisin
kyseisen kirpputorin. Näin sovimme ja kerroin samalla, että Sihteeri vei minut
kerran aivan ihanaan lamppukauppaan basaarissa, että mennäänkö sinne?
Ihmeellistä, että kuolemantuomio on liian suuri rangaistus rattijuoppoudesta,
mutta mikäli itäeurooppalaista aksenttia oikein ymmärsin, se olisi ollut juuri
oikea sanktio sihteerille siitä hyvästä, että vei minut kyseiseen
lamppukauppaan.
Miehilla on jotenkin ihan ihmeellinen tuo tuomioiden jakelusysteemi... ;)
VastaaPoista