tiistai 29. lokakuuta 2013

Hautakurpitsa

Ikean paperikassi tönötti viattoman näköisenä keittiön pöydällä. 
Itse piilottelin makuuhuoneessa, kun ulko-ovi kolahti, huokaisin syvään, sillä tiesin, nyt se alkaa.
Hintaa oli turha valehdella, tekstiviesti pankkikorttimaksusta oli jo aikaa sitten piipannut Svanskin puhelimessa.
Nyt hyville selityksille olisi tilausta. 

Kuulin rapinaa ja sitten sarjan itäeurooppalaista manausta, jonka jälkeen tuttuakin tutumpi tuskainen huuto: ”Helenaaaaa!!! ymmärtääkseni meillä on viikon päästä pyhäinpäivän juhlat?!?!”
Svanskin kysymyksessä oli mielestäni turhan raastavaa ironiaa.
Löntystin keittiöön, yritin pelata aikaa, hoin mielessäni mantraa: havu, hautakumpu, kuollut, kynttilä….

– Helena! Nämä on joulukoristeita eikö olekin!!!
– Eiii ole.. Koetin ehdottaa varovaisesti.
Mutta Svanski oli tiukan päättäväinen ja tuntui tietävän tarkkaan, mikä on joulukoriste ja mikä ei.
– On nämä! Havuseppeleitä, kynttilöitä ja valosarjoja! Nämä on joulukoristeita!
– Anteeksi vaan, mutta nämä ovat pyhäinpäivänkoristeita!
– Ai havulyhdyt ja timantinmuotoiset valosarjat ja mitä nämä on? Svanski heilutti nenäni edessä pitkiä led-kynttilöitä.
– Katsos pyhäinpäivä on kuolleiden muistopäivä ja suomessa perinteisesti haudat peitetään havuilla. Nappasin käteeni havu-ovikranssin ja iskin sen pöydälle ja sen keskelle kurpitsan. Katso! Hautakurpitsa!

– Helena, mikä on hautakurpitsa!
­ – Hautakurpitsa, perinteisesti viedään pyhäinpäivänä haudalle ja se asetellaan havu seppelen päälle, juurikin näin.
Kääntelin kurpitsaa parempaan asentoon ja jatkoin selittelyä epävarmasti, samalla hiukan kuunnellen uskoiko Svanski kuulemaansa.
– … ja se ikään kuin vahtii… että pahat henget eivät pääse hautaan… edesmenneen omaisen luo. Lopuksi tein hurmaavan hymyn ja kun sekään ei tuntunut tehoavan, otin esille suomiyhteisökortin.
– En voi pitää mitenkään suomalaista pyhäinpäivää, ilman havuja. Se olisi nöyryytys!
Svanski ei kestä nöyryytyksiä, joten olin jo aika selvillä vesillä, mutta viimeinen silaus vielä puuttui…
– Ja mitä taas noihin led-kynttilöihin tulee, ne ovat kuuluisat lumotut kynttilät. Aion ripustaa ne narusta kattoon ja ne ikään kuin liitelevät kaiken yllä! Tiukkaa perinnesettiä!

Svanski laski led-kynttilät hitaasti pöydälle ja totesi rauhallisesti: Tiedän, että tämä on taas täyttä legendaa! Me ei koskaan viety suomessa yhdellekään haudalle kurpitsaa! Mutta ihan sama, en jaksa tapella näistä koristeasioista, joka vuosi! Saat luvan käyttää näitä samoja havuja sitten jouluna! 
Vaikka niissä olisi, mitä väärää pyhäinpäivän henkienergiaa!!
– Henkienergiaa, Svanski! Älä nyt ole hölmö! Naurahdin, miten aina keksitkin jotain noin älytöntä!

  

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Veret imevä vamppyyri ja sen anoppi

Viimeviikkoina ystäväpiirissäni on ollut paljon puhetta anopeista. Olen kuunnellut kaikenlaisia kauhutarinoita erilaisista anopeista, ja ehkä siitä syystä, että olen hyvin kaukana omastani, luulin että oma anoppini ei olekaan ihan niin kauhea. 
En voi korostaa sitä, kuinka väärässä olin.

Eilen illalla sain viestin anopiltani, siinä kysyttiin onko sinulla pinterest-sivu?
Vastasin, kyllä on.
Anoppi: Nii-in tiedän! Olen löytänyt sen, tiedän mitä siellä on!
Kävin mielessäni läpi pinterest Portfoliotani, joka pääasiassa koostuu ruokaresepteistä ja keittiövinkeistä. 
En voinut ymmärtää anoppini viestin, hiukan ilkeän vihjailevaa sävyä.

Seuraava viesti: Olen näyttänyt sivusi myös miehelleni, ettäs tiedät!
Karjuin Svanskille koneeltani: Sun äitisi ajaa mua taas hulluteen! Voitko selvittää, mistä on kyse?
Svanski käski minun unohtaa äitinsä ”uhkailut” ja antaa asian olla.

Seuraavana aamuna, menin koneelleni ja siellä oli viesti: Olen lisännyt kuvia sinun, niin kutsutulle pinterest-sivullesi.
Sinä samana nanosekunninpuolikkaana kirjauduin pinterest-sivulleni.
Ja kyllä se oli täyttetty 136:lla uudella pin:nauksella, minun nimissäni. Kuvat pääosin jotain romanttista puutarha sälää.

Tartuin puhelimeen ja kun Svanski vastasi, annoin palaa! Ei se, että äitisi täyttää minun facebook- uutisvirran tuolla kuva sälällään vauhtia 50 kuvaa päivä! On hän nyt myös hakkeroitunut pinterest-sivulleni ja täyttää nyt sitä, minun nimissäni, netistä ladatuilla kuvilla!
Svanski jäi hetkeksi pohtimaan sitä omituista asetelmaa, että hänen äitinsä, on hakkeroitunut johonkin.
Karjuin: En tiedä, kuinka hän sen teki, mutta teki vaan! Ja nyt sivuni on täynnä jotain puutarha moskaa ja ihmiset luulevat minun ruvenneen viljelijäksi!
Karjuin niin, että henkeen sattui. Svanski oli sitä mieltä, että tuskin nyt ihan kaikki luulee, että olen ruvennut viljelemään maata. Kun kuitenkin kukkien glitteröinti on hiukan haastavampaa, kuin esimerkiksi kakkujen.

Mitä siis oikeasti tapahtui: Vieläkin käsittämättömällä tavalla anoppi oli hakkeroinut itsensä minun pinterest-tilille. Ottanut pinterestin yleisvalikosta, jonkun miesten muotisivun, ja kuvitellut, että koska oli ohjelmassa minun nimellä, on kaikki siellä olevat kuvat minun sinne laittamia. Kyllä! Kaikki nuo miljoonat kuvat!
Turha siinä sitten enää selittää, olin saanut jo tuomioni. Katselenhan päivät pitkät puolialastomia miehiä netissä.

Petollinen juonikas nainen, joka niin ikään kerää kalliiden talojen, korujen ja vaatteiden kuvia, ja suunnittelee Svanskin rahojen viemistä omiin unelmiinsa. Sellainen minä olen, syöjätär! Verta imevä vampyyri!


Todellisuus on toinen, lähden nyt silittämään Svanskin boksereita ja katsomaan, että paita ja puku on valmiina huomisen edustukseen, sitten pesen pyykkiä, tiskaan, teen ruuan, leivon kakun, niin ikään Svanskin edustukseen. Kaiken tämän jälkeen ehkä lösähdän sohvalle, tarjoustalon pyjamassa, katsomaan tansii tähtien kanssa, kuorsaavan mieheni viereen. Sellainen syöjätär tässä menee! Ai että olen vihainen!

maanantai 21. lokakuuta 2013

Kuutamolla

Hetki ennen kuun nousua.
Näin tajunnanräjäyttävän dokumentin, aiheesta kuu. Siinä väitettiin, että kuu onkin avaruusalus ja sen vuoksi Nasa ei koskaan palannut kuuhun. Sillä avaruusoliot olivat sen tietysti kieltäneet. 
Hyvin ymmärrettävää, jos olisin avaruusolio ja omistaisin kuunmallisen kulkuneuvon, en välttämättä haluaisi sinne ramppaamaan turhantärkeitä amerikkalaisia tai vaihtoehtoisesti outoja venäläisiä, omituisilla sukkuloillaan, joissa jokin pieni dynamiikka- hydrauliikka- jousen-vieterinpää, on muuten valmistettu suomessa.

Itse olen ollut kaiken aikaa sen salaliittoteorian kannalla, että Nasa ei palannut kuuhun siksi, että ne eivät siellä koskaan ole ollutkaan. Petosta ja silmänlumetta, koko kuvio. Joten ymmärrettävää, että tämä uusi teoria sai minut pohtimaan kantaani tiukasti uudelleen.

Eilen illalla ajoimme tärkeään tilaisuuteen, ja matkalla taivaalla möllöti hieno keltaisenoranssi kuu. Koitin virittää keskustelua kuun syvemmästä olomuodosta Svanskini kanssa. Toivoin viriilin keskustelun tuovan, ratkaisumalleja ongelmaani ja helpottamaan Svanskin akuuttia stressitilaa.

H: Luuletko, että kuu on avaruusalus?
S: Mitä? Laitoitko oven lukkoon?
H: Tietysti laitoin, mutta uskotko, että kuu on avaruusalus, vai vaihtoehtoisesti uskotko, että Nasa ei mennyt sinne takaisin, koska ne ei siellä koskaan ole käynytkään?
S: Kyllä ei varmana mennä takaisin!! Ollaan kohta jo myöhässä, olisi itse pitänyt lukita se ovi!
H: Ovi on lukossa! Karjuin jo hiukan ärsyyntyneenä. Mutta miten se kuu, mitä mieltä olet?
S: Kuu?!?
H: Että, onko avaruusalus vai ei!?
S: Ei, en usko, että kuu on avaruusalus!! Osaatko nyt sanoa sen tervehdyksen, jota harjoittelimme, tämä on tärkeää!
H: Onnea kansallispäiväänne! Toivottavasti se ei ole viimeisenne, koska oliot kuusta hyökkää!
S: Helena!
H: joo joo
S: Et sitten höpötä noita kuutamojuttujasi siellä juhlassa!!
H: Mielestäni ulkopoliittisesti akuutti aihe!
S: Ei ole! Ei yhtään kuujuttua, ei kilpikonnakelluntaa tai muuta älytöntä! Ymmärrätkö!
H: Tiesitkö, että nuo tummat läikät kuussa ovat kraattereita, joiden pohjaa ei pystytä määrittämään? Kuu saattaa olla myös ontto… Kerran siihen osui astroroidi ja se soi pitkään, kuin kirkonkello.
S: Sun hölynpöly-kraatteris on pohjaton!!
H: BBC- dokumentti! Miksei ikinä voida keskustella mistään mielenkiintoisesta?
S: Kuule, sinun serkkusihan on tulossa käymään, eikö hänellä ole joku avaruusdiplomi?
H: On.
S: Jospa sitten kiduttaisit häntä noilla kumisevilla kuilla, ja nyt keskittyisit sanomaan sen tervehdyksen, jonka opetin!
H: Aika maallista!

Onneksi tosiaan serkku tulee kylään ensi kuussa ja voimme kerta kaikkiaan ratkaista tämän kuukysymyksen, ja ehkä pari muutakin salaliittoa.
Ja ainakin erään kreikkalaisen diplomaatinmiehen mielestä, teoriani kuusta oli mielenkiintoinen ja hän halusi puolestaan keskustella kuun valokuvauksen haasteista. Saimme molemmat mulkoilevia katseita Svanskilta.



Missä kuu on nyt? Tukee tiukasti avaruusalusteoriaa....

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Tuikkukippoyliannostus

Ensimmäinen rouva on saapunut. Hän on viikon inventoinut taloaan ja eilen illalla se oli vihdoin valmis, nimittäin ostoslista.
Mutta ei hän sitä kertonut kenellekään, laittoi vain minulle viestin saapua hänen huvilalleen kello puoli kymmenen aamulla.

Rouva pyysi minut sisälle ja ohjasi istumaan ja odottamaan.
Hän poltti kolme diiva-tupakkaa ketjuun, hyvin stressaantuneen näköisenä. Viimeisen tupakan jälkeen hän huudahti: ”No niin nyt mennään Ikeaan”

No niinhän me sitten menimme. Parkkihallin ovella rouva julisti: ”Oven eteen! Listani on pitkä!” Ja samalla hän kiskaisi laukustaan elämää pidemmän ostoslistansa.

Ikea tuntemukseni osoittautui edukseni ja keräsin pisteitä löytämällä rouvalle esineen toisensa jälkeen, kaupan uumenista.
Osa tavaroista oli listalla, osa ei, kuten esimerkiksi servietit ja tuikkukipot.
”Ihania pikku tuikkukippoja!”Kiljaisi rouva ja lastasi saman tien parin tuikkukippoja kärryymme.
”Luuletko, että olisi hienon näköistä, jos niitä tuikkuja olisi oikein monta?” Kyseli rouva sisustusmielipidettäni.
Sen suurempia pohtimatta kerroin, sisustuslehdestä, jossa samanlaisia tuikkukippoja oli kymmenen rykelmissä ja ne näyttivät upeilta.

Kun ahtauduimme kassalle, oli meillä kaksi kärryllistä tavaraa. Yritin epätoivoisesti pakata viittäkymmentä tuikkukippoa suojapapereihin, pakkauspoikien selkeästi vältellessä meitä. 
Onnistuin hienovaraisella kamppaustekniikalla saamaan yhden pakkauspojan kiinni, kun samalla yritin tasapainotella pienempiä ostoksia kärryyn.
Se oli pelastukseni, sillä muuten kolmekymmentä kiloa painava ylläri-keittiönpöytä ei olisi koskaan päätynyt autolle asti.

Rouvan huvilalla avasin epätoivoisena takaluukun, joka tursusi tavaraa. Enimmäkseen servettejä ja tuikkukippoja ja tietysti se keittiönpöytä.
Tuskan hiki pursusi jo ajatuksestakin, ilman, että olin kantanut vielä yhtäkään pussia.

Pari työmiestä loikoili nurmikolla, heillä tuntui olevan leppoisa lounastauko. Tartuin sinnikkäästi pusseihin ja lähdin kantamaan. Kun ensimmäiset pussit lösähtivät keittiön lattialle, näin sivusilmällä rouvan liihottelemassa diivatupakkansa kanssa pitkin olohuonetta, muistin yhtäkkiä, että olen arabiassa.

Vakuuttava komennus keittiönovelta ja siestaansa viettävät pojat näppärästi kantoivat loput tavarat sisälle.

Ensimmäinen herra vihaa tuikkukippoja, se selvisi minulle kun saavuin kotiin.

Rouva oli tehnyt alkeelliseen virheen ja maksanut miehensä luottokortilla.  Ja sillä välillä, kun olin ajanut huvilalta kotiin, oli viesti tuikkukippoyliannostuksesta kiirinyt, niin hänen, kuin minunkin mieheni korviin. He pursusivat raivoa!

Syytön minä olen! Ajoin vain pakoautoa ja myöntelin, että kyllä, kyllä jokainen tarvitsee tuikkukippoja ja tuikkuja, mieluummin enemmän, kuin vähemmän!
Minut lahjottiin suklaalla!
Olen vain ihminen!!
Tiedät, että Ikea on heikkokohtani!

Tämä oli puolustukseni. Oikeuden käynti jäi kuitenkin kesken, kun Svanskin puhelin pirahti soimaan, se oli Rouva, hän tarvitsi nyt kokoamisapua, huonekaluilleen. 

Svanski yritti heittää minua kengällä, kun huusin hänen peräänsä, että muista järjestää ne tuikkukipot kivasti sille pöydälle, kun saat sen ensin koottua!