Tuikkukippoyliannostus

Ensimmäinen rouva on saapunut. Hän on viikon inventoinut taloaan ja eilen illalla se oli vihdoin valmis, nimittäin ostoslista.

Mutta ei hän sitä kertonut kenellekään, laittoi vain minulle viestin saapua hänen huvilalleen kello puoli kymmenen aamulla.

Rouva pyysi minut sisälle ja ohjasi istumaan ja odottamaan.

Hän poltti kolme diiva-tupakkaa ketjuun, hyvin stressaantuneen näköisenä. Viimeisen tupakan jälkeen hän huudahti: ”No niin nyt mennään Ikeaan”

No niinhän me sitten menimme. Parkkihallin ovella rouva julisti: ”Oven eteen! Listani on pitkä!” Ja samalla hän kiskaisi laukustaan elämää pidemmän ostoslistansa.

Ikea tuntemukseni osoittautui edukseni ja keräsin pisteitä löytämällä rouvalle esineen toisensa jälkeen, kaupan uumenista.

Osa tavaroista oli listalla, osa ei, kuten esimerkiksi servietit ja tuikkukipot.

”Ihania pikku tuikkukippoja!”Kiljaisi rouva ja lastasi saman tien parin tuikkukippoja kärryymme.

”Luuletko, että olisi hienon näköistä, jos niitä tuikkuja olisi oikein monta?” Kyseli rouva sisustusmielipidettäni.

Sen suurempia pohtimatta kerroin, sisustuslehdestä, jossa samanlaisia tuikkukippoja oli kymmenen rykelmissä ja ne näyttivät upeilta.

Kun ahtauduimme kassalle, oli meillä kaksi kärryllistä tavaraa. Yritin epätoivoisesti pakata viittäkymmentä tuikkukippoa suojapapereihin, pakkauspoikien selkeästi vältellessä meitä. 

Onnistuin hienovaraisella kamppaustekniikalla saamaan yhden pakkauspojan kiinni, kun samalla yritin tasapainotella pienempiä ostoksia kärryyn.

Se oli pelastukseni, sillä muuten kolmekymmentä kiloa painava ylläri-keittiönpöytä ei olisi koskaan päätynyt autolle asti.

Rouvan huvilalla avasin epätoivoisena takaluukun, joka tursusi tavaraa. Enimmäkseen servettejä ja tuikkukippoja ja tietysti se keittiönpöytä.

Tuskan hiki pursusi jo ajatuksestakin, ilman, että olin kantanut vielä yhtäkään pussia.

Pari työmiestä loikoili nurmikolla, heillä tuntui olevan leppoisa lounastauko. Tartuin sinnikkäästi pusseihin ja lähdin kantamaan. Kun ensimmäiset pussit lösähtivät keittiön lattialle, näin sivusilmällä rouvan liihottelemassa diivatupakkansa kanssa pitkin olohuonetta, muistin yhtäkkiä, että olen arabiassa.

Vakuuttava komennus keittiönovelta ja siestaansa viettävät pojat näppärästi kantoivat loput tavarat sisälle.

Ensimmäinen herra vihaa tuikkukippoja, se selvisi minulle kun saavuin kotiin.

Rouva oli tehnyt alkeelliseen virheen ja maksanut miehensä luottokortilla.  Ja sillä välillä, kun olin ajanut huvilalta kotiin, oli viesti tuikkukippoyliannostuksesta kiirinyt, niin hänen, kuin minunkin mieheni korviin. He pursusivat raivoa!

Syytön minä olen! Ajoin vain pakoautoa ja myöntelin, että kyllä, kyllä jokainen tarvitsee tuikkukippoja ja tuikkuja, mieluummin enemmän, kuin vähemmän!
Minut lahjottiin suklaalla!
Olen vain ihminen!!
Tiedät, että Ikea on heikkokohtani!

Tämä oli puolustukseni. Oikeuden käynti jäi kuitenkin kesken, kun Svanskin puhelin pirahti soimaan, se oli Rouva, hän tarvitsi nyt kokoamisapua, huonekaluilleen. 

Svanski yritti heittää minua kengällä, kun huusin hänen peräänsä, että muista järjestää ne tuikkukipot kivasti sille pöydälle, kun saat sen ensin koottua!