Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2012.

Päivän politiikkaa...

Mun puhelin pirahti soimaan aamu yhdeksältä, keskeyttäen ikävästi aamu kahvin keittelyn. Hämmästyin hiukan puhelimen pirinää, koska on harvinaislaatuista että, joku ylipäätään soittaa minulle. Itse asiassa prosentuaalinen mahdollisuus, että soittaja olisi joku muu, kuin Svanski, on hyvin pieni.
Vastasin puhelimeen ja Svanskihan se siellä oli. Hän kuiskutti luuriin hyvin hiljaa, niin hiljaa, että minun oli vaikeaa kuulla, mikä oli hänen asiansa.

Otin hörpyn pikakahvia, joka oli jäänyt hiukan tujuksi, keskeytyneen valmistusprosessin takia, mutta sen ansiosta korvani kuitenkin aukenivat unitilasta tarkkaavaiseen kuunteluun.
Ilmeisemminkin kyseessä oli suuri salaisuus tai muu luottamuksellinen asia, kun Svanski noin kuiski. Irvistelin kahvin kitkeryydelle, mutta samalla höristin korviani. Tunsin itseni hetken verran tärkeäksi, Svanski uskoi salaisuutensa minulle.
Svanski: ”Helena, olen täällä hotelilla”
Helena: ”Selvä, entä sitten? Sinähän nyt ramppaat siellä työn puolesta harvase viikko!” S…

Habibi Habibi???

Uusi Dvd komeili olohuoneen pöydällä odottaen, että se tungetaan soitimeen ja leffailta voi alkaa.  Svanski penkoi keittiön kaappeja kuin riivattu ja luetteli niitä asioita, joita siellä ei ollut. Ei ole karkkia, ei sipsiä, ei keksejä, ei pähkinöitä ja kuivatut hedelmätkin olivat aivan finaalissa.  Seuraavaksi hän notkui, kiemurrellen sokerin tuskasta jääkaapin ovella, ei limsaa, ei mehua. Pakkasen ovi paukahti kiinni ja kuulin olohuoneeseen tuskaisen huudon: ”ei edes jäätelöä!” Huusin keittiöön: ”Svanski sä olet dietillä!”
Svanski paukautti pakkastimen oven mielenosoituksellisen lujaa kiinni ja karjui. Kuulemma jäätelöllä ja dieetillä ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa, jäätelö kun on tehty maidosta ja se lasketaan aamiaismurojen kanssa välttämättömiin elintarvikkeisiin.  En ihan ollut samaa mieltä, mutta sokerin tuskissa kiemurteleva mies rupesi pikkuhiljaa käymään mun hermoon. Käskin Svanskia lopettamaan pakastimen oven paukuttamisen, yritin olla tällä kertaa se viisas a…

Jäävuori suoraan edessä!

Oli kesäinen päivä joskus 80-luvun puolivälissä. Rivitaloasunnon takapihalla kukki apilat ja pihalle rakennetussa suihkulähteessä pulppusi vesi, iloisella pärskeellä. Isä oli ahertanut itsekseen ”työhuoneessaan” jotakin, jo päiviä, minua se ei liiemmin kiinnostanut, sillä minulla oli oma projektini, kaivaa hiekkalaatikkoon niin syvä kuoppa, että pääsen pudottautumaan Kiinaan. Sisko oli sanonut sen olevan mahdollista ja vielä silloin uskoin kaiken, mitä hän sanoi, nyttemmin olen ymmärtänyt lähdekritiikin tärkeyden.
Kun isä tepasteli ulos työhuoneestaan, hän kantoi käsissään jättimäisen isoa pienoismalli laivaa. Hän oli tehnyt muutaman aluksen aikaisemminkin, mutta tämä oli varmasti suurin. En minä tietenkään silloin tajunnut sitä seikkaa, että pakostakin tämä oli isän tekemistä pienoismalleista suurin, koska se oli tarkka kopio yhdestä suurimmasta ihmisen tekemästä liikkuvasta esineestä. Vielä tämänkin päivän mittapuun mukaan Titanic on maailman suurimpien laivojen joukossa. Ja Titan…

Virvon varvon kulttuureja arvon…

Svanskin puhelin pirahtaa, hivenen närkästynyt ääni komentaa: ”Miksi ette ole tulleet ruiskimaan hajuvettä mun vaimon päälle??!!” Puhelu loppuu lyhyeen. Helena: ”Kuka siellä oli? Svanski: ”Sikari-mies.” Helena: ”mitä se halusi?” Svanski vastaa tyynen rauhallisesti, kuin puhuisi mistä vaan kahvin juonti kutsusta.
Svanski: ”Ne ootti, että mennään sinne roiskimaan hajuvettä sen vaimon päälle.” Minä purskahdan hurjaan nauruun.. Helena: ” Oliko se humalassa, vai mitä se sekoilee?” Svanski: ”No ei kai se nyt pääsiäisenä ole humalassa!”
Mä en tajua taas yhtään mitään, ja mua yhä naurattaa ajatus mennä ihan, tosta noin vaan, roiskimaan hajuvettä naapurien päälle ja vielä ihmeellisempää minusta on se, että he ovat loukkaantuneet siitä, että emme ole menneet… Helena: ”Minkä helkkarin takia, se sitten haluaa meidät sinne ruiskimaan hajuvettä???” Svanski: ”Ei tietenkään meitä molempia, vaan minut!”
Vaikka Sikari-miehen vaimo on parikymmentä vuotta meitä vanhempi, pieni mustasukkaisuus saa mieles…

Lelukaupan hirviö

Kutsu kilahti sähköpostiin, ystäväperheen ipana täyttää viisi vuotta, tervetuloa juhliin! Svanski kiroili, koska rivien välistä pystyi kuulemma lukemaan sanat: lahjoja, lahjoja, lahjoja.  Tempaisin kutsun itselleni ja luin sen uudelleen, keskittyen juuri enemmän rivin väleihin, kuin itse tekstiin. Minusta siinä silti luki vain yhden kerran lahja.
Tuijotin saarnaavaa miestä suu auki, kun hän julisti, että emme todellakaan voi mennä nuoremman pojan synttäreille ilman, että viemme lahjan myös vanhemmalle veljelle! Tietenkin voimme! Vanhemman juhlat ovat joskus myöhemmin ja silloin viemme hänelle vuorostaan lahjan! Täytyy se jo lapsena oppia, että aina ei ole omat juhlat!
Mutta Svanski oli sinnikäs, hän mutisi jotain, että niin, niin, ne aina sanoo ja sitten unohtaa kumminkin ne vanhemman juhlat.   En tiedä mikä lapsuuden trauma kumpusi Svanskin mieleen, mutta niin ehdoton hän oli asiassaan, että annoin lopuksi periksi. Minulle se nyt oli loppupelissä aivan se ja sama, kuinka monta la…

Jumppaa ja pumppaa, kyllä vielä joskus saat juoda skumppaa

Mulle tuli sellanen tilanne, että oli pakko ruveta katsomaan totuutta silmiin. Tai no paremminkin tuijottelin omaa kuvaani kameran lcd-näytöltä, joka oli lähinnä epätodellinen möykky selluliittia, kuin kova kimpale totuutta. Tai no jos haluaa ajatella, että totuuden silmät muistuttaa haaleasti auringossa tummentunutta silavamakkaraa, niin sitten vertaus kenties paikallaan. Niin tai näin, sitä puntso- hirviötä tuijottaessani, en voinut enää uskoa vaakani valheellisuuteen tai Sihteerin itämaisiin kauneus ihanteisiin. Totuus paloi jääväämättä kiinni verkkokalvoihini, olenko tuo minä?
Kuvassa köllötteli mahamakkaroineen joku valas suoraan suurin pudottaja ohjelmasta, hänelle oli vain photoshopattu mun kasvot. Tällaista informaatiota yritin syöttää aivoilleni, mutta ei minunkaan aivoni ole niin tyhmät, että eivät olisi kuvasta omaa vartaloaan tunnistaneet. Siinä se oli, kerran niin upea vartaloni, jonka nyt läski ja silava olivat peitonneet, kuin muratti kivi muurin.
Päätin siis kerta k…

Onko tämäkin ninjan kosto? (Muistoja Kesältä 2011)

(Tämä tarina käänteineen tulvi mieleeni, kun kirjoitin tämän päivän uutta tarinaa. Laitan sen tänne luettavaksi, sillä se toimii hyvänä pohjustuksena uudelle jutulleni, mikä valmistuu kohta... Tämä siis muistona kesältä 2011, kun asuin kuukauden ihanassa itäeuroopassa anoppini hellässä huolen pidossa... )

Kesäinen iltapäivä ja Anoppi penkoi parvekkeensa nurkkaa, etsien jotain, mitä halusi näyttää minulle.
Yht' äkkiä vanhan pahvilaatikon takaa paljastui linnunpesä, jossa oli kaksi kauniin valkoista pulun munaa.
Minä en tällä kertaa kiljunut, minusta linnunpesä oli suloinen, Anoppi karjui raivoissaan,
"Mitä helvettiä pulu ajatteli, kun rakensi pesän mun parvekkeelle".
Yritin olla naseva ja sanoin että: "Ehkä pulut eivät juuri harrasta syvällisempää ajattelua?!"
Olin onnekas, että anopin refleksit ovat lääkityksen vuoksi hitaat, muuten olisin saanut osuman samasta luudanvarresta ohimooni, jolla hän kauhuissaan tökki pesän reunaa.

Kun sain anopin rauhoiteltua pul…