keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Jäävuori suoraan edessä!


Oli kesäinen päivä joskus 80-luvun puolivälissä. Rivitaloasunnon takapihalla kukki apilat ja pihalle rakennetussa suihkulähteessä pulppusi vesi, iloisella pärskeellä.
Isä oli ahertanut itsekseen ”työhuoneessaan” jotakin, jo päiviä, minua se ei liiemmin kiinnostanut, sillä minulla oli oma projektini, kaivaa hiekkalaatikkoon niin syvä kuoppa, että pääsen pudottautumaan Kiinaan. Sisko oli sanonut sen olevan mahdollista ja vielä silloin uskoin kaiken, mitä hän sanoi, nyttemmin olen ymmärtänyt lähdekritiikin tärkeyden.

Kun isä tepasteli ulos työhuoneestaan, hän kantoi käsissään jättimäisen isoa pienoismalli laivaa. Hän oli tehnyt muutaman aluksen aikaisemminkin, mutta tämä oli varmasti suurin. En minä tietenkään silloin tajunnut sitä seikkaa, että pakostakin tämä oli isän tekemistä pienoismalleista suurin, koska se oli tarkka kopio yhdestä suurimmasta ihmisen tekemästä liikkuvasta esineestä.
Vielä tämänkin päivän mittapuun mukaan Titanic on maailman suurimpien laivojen joukossa. Ja Titanichan se siinä komeili, isän käsissä.

Pienen pieni kapteeni seisoi komentosillalla, matruusi kannella.
Neljä suurta piippua komeili laivan kannella. Isä kysyi: ”Helena, miksi viimeisestä piipusta ei tule savua?”
En minä tiennyt!
Selitin tarinan siitä, kuinka piipun uunia vahtinut mies oli mennyt piiloon, eikä halunnut vahtia piipun alla olevaa nuotiota. Isä nauroi, mutta teki samalla minulle hyvin selväksi sen, että ei piipun alla ole nuotiota vaan höyrykone. Isä innostui esitelmöimään minulle ja siskolleni höyrykoneiden hienosta tekniikasta ja kuinka on upeaa, että höyrykoneet korvasivat purjealukset, jotka olivat merimiehen näkökannasta katsottuna, pelkkiä orjalaivoja. Mutta höyrylaivat, ne olivat merimiehen unelma aluksia.

Isä luennoin ja Siskolikka keräsi pisteet, sillä fakta tiedolla, että piipusta ei noussut savua, koska se oli vale piippu.
”Niin erinomainen esimerkki ihmisen ahneudesta, tuo piippu ja koko Titanic!” Julisti isä ja laski samalla pienoismalliveneensä suihkulähteeseen.
Hän sammutti iloisesti pulputtaneen suihkulähteen, sillä sinä yönä kun Titanic törmäsi jäävuoreen meri oli tyyni….

Titanic lipui pitkin tyyntä suihkulähteen selkää, kohti kohtaloaan, altaan keskellä kelluvaa styroksin palaa, joka simuloi jäävuoren huippua.
Me seisoimme siskolikan kanssa asennossa altaan reunalla ja silmäkovana seurasimme mitä tulevan piti.
Isä piti esitelmäänsä Titanicin ominaisuuksista, ihmisen hulluudesta ja vallanhimosta ja kohtalon ivallisesta pilkasta.
”Tämä on malli esimerkki siitä, kuinka merellä ei pidä toimia!” Julisti isä ja me tönötimme ja seurasimme meille simuloitua malliesimerkkiä.

Sitten tuli kohtalon hetki, isä huusi lujalla kapteenin äänellään: ”Jäävuori suoraan edessä!” ja samalla hän tökkäsi kävelykepillään styroksinpalaa hiukan lähemmäksi minilaivansa keulaa. Hän jatkoi komentoaan niin, että takapiha raikasi: ”Jyrkästi Tyyrpuuriin, Täydellä vauhdilla taaksepäin!” Komennon kaiku ei ehtinyt hälvetä rivitalojen seinien välissä, kun kävelykeppi oli taas heilahtanut ja Mini Titanicin kannella oli vettä.

Titanic lillui altaassa, kun isä räppäsi suihkulähteen uudelleen päälle. Iloista estetiikkaa luomaan tuotu pulputin toimi nyt Titanicin upotus simulaattorina. Siskolikan kanssa katsottiin järkyttynein lapsensilmin, kun pisara pisaran perään upotti mini Titanicia altaaseen, hitaasti, mutta varmasti. Ja isä luennoi, hän oli oikein innostunut aiheestaan. Käytiin läpi uppoamisen nopeus ja muut traagiset tekijät ja päädyttiin siihen, että kaikille ei ollut pelastusveneitä. Olin järkyttynyt, ei pelastusveneitä! Yritin ehdottaa, että jos ne veneettömät vaan uisivat rantaan. Mutta isä tyrmäsi ajatukseni ja kertoi Titanicin uponneen niin keskellä merta, että rantaa ei käytännössä katsoen ollut.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Mini Titanic ei enää kestänyt suihkulähteen puskeman veden painoa, vaan vajosi hitaasti keula edellä syvyyksiin.
Isä otti innoissaan aikaa taskukellollaan ja mutisi, että sehän meni nopeasti, mutta oli selkeästikin mielissään, koska sai laivan uppoamaan oikeaoppisesti keula edellä.

Minä ja Siskolikka seisoimme altaan reunalla yhä ja tuijotimme kirkkaan veden läpi, pohjassa köllöttävää laivaa. Isä kiersi lampea ympäri kävelykepin avulla ja hihitteli projektilleen ja jakoi silloin tällöin lisä faktoja turmasta ja sen vaiheista.

Kun poistumislupa oli myönnetty, Siskolikka meni pihakiikkuun keskustelemaan isän kanssa jostain, kenties Titanicista tai sitten Faaraoista, minä palasin hiekkalaatikolle kaivamaan tunneliani kiinaan.
Mini Titanic jäi uppeluksiin, enkä muista kuinka se koskaan nousi altaasta, varmaan äidin toimesta.
Pitkään se siellä oli, sen muistan. Kun veljeni tuli myöhemmin käymään ja toi mukanaan fiktiivisen dokumentin siitä, kuinka Titanic nostettaisiin syvyyksistä, isä julisti: ”Mahdotonta! Se on kahdessa osassa!” Ja köpötteli ihailemaan omaa mini titanickiaan suihkulähteelle.

Niin upposi meidän perheessä Titanic altaaseen ja samalla minun ja siskolikan mieliin. Ei siis ihme, että nyt kun tuon aikansa suurimman ja hienoimman laivan neitsytmatkasta on kulunut 100 vuotta, meillä luetaan lehtiä ja vahdataan dokumentteja. Isä olisi innoissaan tästä Titanic huumasta ja huutaisi varmaan: ”Jäävuori suoraan edessä, tiukka tyyrpuuri täysillä taakse!”



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin