tiistai 3. huhtikuuta 2012

Jumppaa ja pumppaa, kyllä vielä joskus saat juoda skumppaa


Mulle tuli sellanen tilanne, että oli pakko ruveta katsomaan totuutta silmiin. Tai no paremminkin tuijottelin omaa kuvaani kameran lcd-näytöltä, joka oli lähinnä epätodellinen möykky selluliittia, kuin kova kimpale totuutta.
Tai no jos haluaa ajatella, että totuuden silmät muistuttaa haaleasti auringossa tummentunutta silavamakkaraa, niin sitten vertaus kenties paikallaan.
Niin tai näin, sitä puntso- hirviötä tuijottaessani, en voinut enää uskoa vaakani valheellisuuteen tai Sihteerin itämaisiin kauneus ihanteisiin. Totuus paloi jääväämättä kiinni verkkokalvoihini, olenko tuo minä?

Kuvassa köllötteli mahamakkaroineen joku valas suoraan suurin pudottaja ohjelmasta, hänelle oli vain photoshopattu mun kasvot. Tällaista informaatiota yritin syöttää aivoilleni, mutta ei minunkaan aivoni ole niin tyhmät, että eivät olisi kuvasta omaa vartaloaan tunnistaneet. Siinä se oli, kerran niin upea vartaloni, jonka nyt läski ja silava olivat peitonneet, kuin muratti kivi muurin.

Päätin siis kerta kaikkiaan lopettaa itsepetoksen ja itselleni valehtelun siihen paikkaan, no siis ainakin tässä paino kysymyksessä, ja laittaa läskit sulatukseen.
Kun vieraani, jotka alunperin minusta näitä kaameita paparatzikuvia olivat ottaneet, lähtivät maasta, alkoi minulla samantien super-kuntoiludieetti. Kaksi päivää lilluin Svanskin pomon uima-altaassa. 
Hurja kuntoiluni aiheutti lähinnä kehossani sellaisen muutoksen, että haalean ruskea silava-selluliitti kerros muuttui vain tumman ruskeaksi, mutta ongelman tiheys, syvyys ja laajuus ja muut ominaisuudet säilyivät entisellään.

Vuodatin krokotiiliin kyyneleitä ruskeana ja pyöreänä digitaalinäyttöisellä vaa’allani, jossa siis sittenkään ei tainnut olla mitään teknistä vikaa.
Svanski ei kertakaikkiaan kestä itkeviä naisia. Siitä ei kuulemma koskaan ole seurannut hänelle mitään hyvää, jos nainen päästä pienimmänkään itkun eleen. Svanski onkin marttyyri, eikä tajua ihmisen tuskaa, vaan kääntää kaiken aina itseensä. Mutta hän oli sen verta vakuuttava karjuessaan siinä vessan ovella, että jos tuo pillitys ja alasti vaa’alla tönöttäminen ei lopu justiinsa, hommaa hän minut terapiaan. Kauhukuva siitä, kuinka istuisin läskinä terapiassa ja itkisin murheitani samaan tahtiin, kuin hikoilisin tuskanhikeä ulos paksusta kehostani, sai itkuni tyrehtymään ja suurin elein marssin ulos kylpyhuoneesta.

Svanski, jonka pitää aina saada olla jonkin sortin nero, julisti minulle, että en minä altaassa itseäni saa laihaksi liotettua vaan tarvitsen kuntosaliharjoittelua.
Silloin minä hermostuin lopullisesti. Huusin minkä kurkustani lähti ”Kuntosaliharjoittelua!!!” ”Kyllähän minä kuntosali harjoittelisin, mutta kun minulle ei osteta kuntosalikorttia! Minut pistetään kylmän viileästi vaan pyörimään ympyrää urheilukentälle hopeisen säähavainto palloa muistuttavan ukkelin  ja jonkun ihme tontun kanssa, jonka huppu on sidottu niin tiukalle, että se ei edes näe mihin juoksee, vaan tulee päälle kuin yleinen syyttäjä. Siellä sitten yrität hölkätä, kun koko rata juoksijoineen muistuttaa enemmän 90-luvun Nintendo-peliä, kuin vakava mielistä laihdutus urheilua!

Svanski kuunteli mun mesoamista hetken ja kun sai suun vuoron kysyi: ”Et ole sattunut huomaamaan, että siinä aivan sun altaan vieressä on kuntosali ja ihan ilmanen sellainen. Eikä varmana ole mitään säähavaintomiehiä siellä!”
Ei kaikkea voi aina huomata, sehän olisi ihan epäinhimillistä, jopa minulta.

Nyt me urheillaan Svanskin kanssa yhdessä, joka päivä. Se on tehny meille rääkkiohjelmat, koska sillä oli kerran ollut kaksi vuotta oma personal trainer. Eli tavallaan on meistä se taidokkaampi kuntoilija.
Mulla on varmaan joku ego-kriisi, mutta pakko myöntää että urheilu kivalla private-kuntosalilla maistuu paljon makoisammalle, kuin juokseminen kaupungin yleisellä urheilukentällä. Svanskin mielestä mun esitykset on lähinnä täysin mielenvikaisia, kun kuljeskelen autolta salille ja takaisin. Minusta on vaan hauska leikkiä sen parin tunnin verran päivässä, mikä kuntosalilla aikaa kuluu, että olen joku hirween rikas ja tärkee. Pyyhe huolettomasti olalle, vesi pullo kouraan ja glitterilenkkarit auringossa kiiltäen liihottelen kuntosalille ja matkalla iloisesti tervehdin kaikkia, että ne varmasti ajattelee, että onpa siinä sporttinen ja energinen ihminen. 
Svanskin mielestä mun tarina ontuu, koska miten se energinen ihminen on sitten muuttunut tollaseksi puntsoksi jos kerran aina urheilee? 
Tietenkin tää energinen iloinen ja rikas kotirouva on juuri elänyt hirween rankan ajan, koska joutui huvijahtinsa kanssa haaksirikkoon ja joutui olemaan kokonaisen viikon hiekkasärkällä tosi vähäisin eväin. Sen jälkeen tää traumatisoitu ja alko syömään hirveesti ja lihos. 

Svanski kulkee pari askelta tän energisen ja hirween rikkaan takana ja hokee, että mulla ei ihan ole kaikki kotona. Eikä suostu salilla keskustelemaan muiden kuullen meidän veneestä saatikka sitten jahdista. Hän on myös kieltäytynyt lähtemään salille, jos en jätä kimaltelevaa rannekoruani kotiin, koska uima-altaalla sohotan kuulemma tahallani, sen ja auringon avulla ihmisiä silmiin. Hirvee diktaattori! Sitä paitsi ne ihmiset alen katsoivat minua! He ansaitsivat kohtalonsa!

Helena: "mennäänkö sitten hienoon ravintolaan juomaan skumppaa, kun ollaan laihoja?
Svanski: "Mä tuun hulluks sun kanssa ennen kuin meistä tulee laihoja!"
Helena: "voidaan mennä myös heti juomaan skumppaa ja kuvitella että ollaan laihoja!"
Svanski: "Polje vaan punkero nyt sitä pyörääs!"
Helena: "Älä köyhä siellä yhtään jurputa"
Svanski: "shut! Polje, polje!!!!!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin