torstai 15. joulukuuta 2016

Kaatunut kuusi ja aamuyön juoksupizza.

Joulukuusi makasi kaatuneena lattialla, Giliaana voivotteli hetken kädet poskillaan "ouh dear, ouh dear", rupesi sitten keräilemään kimaltavia koristeita, omiin käyttötarkoituksiinsa.

Pyykkikasat odottivat lajiteltuina keittiönlattialla, spaghetti odotti keittäjäänsä. Syötin Gilbertille banaanimössöä, hän naureskeli, jatkoin samalla juorua numero 305 Skypen mikrofoniin.

Kuinka monta kuukautta väliä? En edes kehtaa laskea, mutta vihdoin olimme saaneet ystäväni kanssa skypeyhteyden. Toisessa päässä hän vaihtoi lapselle vaippaa ja täytti tiskikonetta. täällä toisessa päässä minä, komensin kuusen kaatanutta Giliaanaa. Nostin kuusen pystyyn, suorin pari koristetta ja nauroin taas jollekin ystävän kertomalle kommellukselle.

Ovi rasahti auki!? Oliko kello jo kuusi? Iltapäivä skypessa oli venynyt. Olin varma että Svanski avautuisi.
Svanski katsoi ympärilleen, epätoivoisen kysyvä katse tarttui vinossa kenottavaan muovikuuseen, jonka hujan hajan roikkuvat koristeet huusivat totuutta, äsken tapahtuneesta onnettomuudesta. Kuiskasin varovasti: "kukaan ei vahingoittunut." ja jatkoin taas juttuani skypeen.

Svanski kurkkasi tietokoneen näytölle, kuuli ystäväni äänen ja naurahti kellolle joka raksutti jo neljättä tuntia. Svanski nappasi baanaanimössöllä kyllästetyn pojan ja alkoin asettua koti-iltaan. Hiukan myöhemmin "lyhyt" keskusteluhetki saatiin päätökseen.

Svanski katsoi minua hymyillen, Neljä tuntia!?!?
Oikeestaan melkein viisi, koska puhelu katkesi kerran. Korjasin faktoja.
Milloin puhuitte viimeeksi?
Joskus vappuna varmaan...
Teidän pitäisi puhua useammin.
Niin pitäisi.
Kaikki hyvin?
Joo kaikki hyvin.
Miten voi aina hajota jotain, kun te kaksi olette tekemisissä, miten kuusi voi kaatua, vaikka olette vaan puhelimessa?!?
Se oli Giliaana!
Siis syyttömiä te olette?!? (Svanski nauroi)
Myös minun pokka petti, repesin hekottamaan. Svanski oli oikeassa, aina tapahtui jotain!
Se on hyvä että on ystäviä, olet hyvällä tuulella.
Niin on!

Svanski vei ipanat kylpyyn, minä aloin raivaamaan. Svanski on niin oikeassa, se on hyvä, että on ystäviä.

Tänä aamuna luin Facebookista, jonkun pesunkestävän mietelauseen:

"Im That kind of friend, who would run to your house with a pizza at 4 a.m. because you are sad, but  also forget to answer you messages for 8 months."

Tätä se on, kaukana, ulkomailla asuvan arki raaimmillaan.
Ystävät on mielessä päivittäin, mutta ne on siellä kaukana, elävät omaa elämäänsä.
Arkea, johon et enää kuulu.
Ne juovat kahvinsa joidenkin muiden kanssa, joku muu auttaa heita asioissa, joissa ennen sinä sait loistaa ystävänä.
Raadollista! Minut on korvattu, niin monessa kohtaa.
Tulee kamala paine selitellä poissaoloa, tunnen syyllisyyttä, vaikka enhän minä tahallani arabiassa piilottele.
Koitan vain elää omaa mahdotonta elämänyhtälöäni parhaalla mahdollisella tavalla.
Jouduin maksamaan ystävyyden ja sukulaisten hinnalla, itselleni perheen ja arjen jossa toimeentulo on turvattu.

Siksi en voi kuvailla sitä iloa, joka tulee yhdestä skypepuhelusta tai whats up viestittelystä, jossa kaikki on niin kuin ennen.
Mikään ei olekkaan muuttunut tai menetetty. Kukaan ei kysele selittelyjä. Aitoa iloa että olemme nyt tässä. Tämä on puolin ja toisin se "aamuöinen juoksu pizza".

Kuvien koristeluilla ei yhteyttä tapahtumiin.
Välähdyksiä arabialaisesta joulun odotuksesta.


maanantai 28. marraskuuta 2016

Mr. and Mrs.

Mitä itsenäisyys merkitsee minulle?
Ylpeyttä, kultasia leijonia, laadukasta painojälkeä,
laatua! Jotain uniikkia? made in Finland.
Postista tippui "se"- kuori!
Se kuori, jota olen koko edustusurani odottanut. Mutta sijaintini tähden, en ole sellaista kuitenkaan saanut.
Monia muita ja monista maista, olen vastaanottanut, mutta en tätä yhtä ja tärkeintä vielä koskaan.

Avasin kuoren, painotuote oli virheetön. Svanskikin sanoi niin ja hän on alansa parhaita, niin kutsujen lähettäjänä, kuin painajanakin.
Leijonavaakuna hohti kultaisena ja kutsussa hienolla fontilla Mr. and Mrs. Svanski.
Hengitin syvään olin niin innoissani.

-Kai tiedät, että et voi tuolla kutsulla tulla juhliin? Se olisi huijausta?
Tuijotin Svanskin vakavaa naamaa kauhusta kankeana!
-Miten niin?
-Siinähän on, että Mr ja Mrs Svanski, et sinä ole Mrs Svanski, olet pitänyt oman nimesi! Ei mitään mainintaa rouva Heikkilästä! Mrs Svanski ei voi tulla, hän ei ole todellinen, hän on satuolento!

Vihani kiehahti, kuinka tuo mies julkeaa kiusata tälläisellä hetkellä! Karjuin!

Et ole järin todellinen hahmo itsekkään!! Näyttäydyt harvoin sukulaisille, moni ystävänikään ei usko sun olemassa oloon.
Kun viritit pörssikurssit kanavaksi televisioon, tai kun eväsit, itse itseltäsi, passihakemuksen, kun leima oli vinossa! Niin kuule, ihan itse minäkin epäilin, että oletko todellinen hahmo ollenkaan!
Että näillä meriiteillä, ei varmaan niin tarkkaa, jos seuranasi itsenäisyyspäivänjulhliin tulee, hiukan kuvitteelisempaa materiaalia oleva, Mrs. Svanski!

Myöhemmin tajusin, että oikeastaan kaikissa edustustilanteissa viimeisen viidenvuoden aikana on Rouva Heikkilän sijasta pörränyt, tuo maailmankansalainen, edustuksen aateli Mrs. Svanski, joka liehuvassa iltapuvussaan, siemailee punaviiniä ja keskustelee sujuvasti päivän politiikasta... vai oliko keskustelun aihe nyt kumminkin, Taru sormusten herrasta?!?!?

Epätodellisen todellisina, tämä kaksikko kuitenkin suuntaa pian juhlahumuun! Mr. and Mrs. Svanski, kultaisine kutsuineen.


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Sopimatonta sovittaa.

Elämäni täällä arabian kulmalla on lupsahtanut jonkinlaiseen tasapainoon. Vihdoin löysin myös aikaa itselleni ja aloitin kuntoilun.

Koska nykyinen asuinmaani, hiukan rajoittaa vapaata liikkumistani, oli helpointa valinta jokin kuntoilumuoto asuinalueeni tarjonnasta.
Rauhallinen jooga?
Yksinäinen kuntosali kohellus vai...
Kuntojumppa!? Ison pallon kanssa kuntoilua, tunnuslauseella u got it!? Tietenkin minä sen got it. Sinne siis!

Kun olin ensimmäisen viikon pyörinyt salilla palloni kanssa, hikisenä sinne tänne sinkoillen, tulin sen tosiasian eteen, että tarvitsen uudet urheilurintaliivit.
Vanhoissa raskaudenaikana venyttämissäni liiveissä, kun ei ollut virtaviivaisuutta, sitten niin mihinkään suuntaan.
Ne olivat harmaanvalkoista venynyttä epämuotoa koko kaikenkattavassa komeudessaan.
Ja mikään ei masenna hyväntahtista harjoittelua niin, kuin sinne tänne, näkökentässä sinkoilevat tissit.

Siis liivikaupoille.

Mainitsemani raskaus kuitenkin oli muuttanut rintavarustukseni kokoa, joten ostaminen ilman sovitusta ei tulisi kuuloonkaan.

Mutta sovittaa ei täällä saa! Ei ainakaan sillä, kävelen itsekseni sovituskoppiin- konseptilla, joka meille eurooppalaisille on niin tuttua. Ei ole sovituskoppia.

En kuitenkaan voinut luovuttaa, liivit oli saatava.
Painelin naistenvaateosastolle aivan sen viimeiseen nurkkaan, jossa törmäsin kaiken peittävään, mustaan sermiin.
Sermissä kyltti; "familys only!" Olen siis oikeassa paikassa.
Pujahdan sermin raosta, vartijan nenänedestä, sinne kaikkein pyhimpään, naisten alusvaateosastolle.

Löydän liivit, mutta koot ovat omituisia ja niitä tuijottellessani pääni tyhjenee. Lopuksi en edes muista vanhaa kokoani. Tarvitsen apua!
Saan katsekontaktin täysin hunnutettuun naismyyjään, katson anovasti...apua!?!

Myyjä ymmärtää ongelmani, hän komentaa arabiaksi minua pysymään paikoillani ja katoaa.
Silmänräpäys myöhemmin, hän palaa mittanauhan kanssa ja tönäisee minut kahden alusvaatehyllyn väliin.
Kova komennus arabiaksi: "Kädet ylös!"
Olen hämmästynyt ja siksi tottelevainen. Nopea mittaus ja samassa myyjä riuhtaisee valitsemani liivit kädestäni ja huutaa muutaman negatiivisvivahteisen huudahduksen!
Hän sukeltaa liivihyllyyn ja pulpahtaa pian esille uuden liivin kanssa.

Kuulen komennon, mutta en ehdi reagoimaan, kun myyjä on jo taklannut minut uuteen, vielä ahtaanpaan hyllyväliin, aivan osaston takaosaan.
Taas kädet ylös ja ennen kuin ehdin ymmärtää, on myyjä sullonut urheiluliivin päälleni!
Siis nimen omaan paino sanalla päälle, kaiken päälle!
Normaalit rintaliivit, t-paita ja abbaya, kaikki on sulassa sovussa, urheiluliivien alla!

En saa henkeä....
..plups!
Myyjä tempaisee liivit pois. Abbaya liehahataa vapaaksi ja voin hengittää!
Hän osoittaa liivin kokoa ja painottaa minua muistamaan sen, näin minun ei tarvitse toista kertaa sovittaa.

Kiitän myyjää ja hiukan tukka pörröllä palaan sermin toiselle puolelle liiveineni. Svanski kysyy löytyikö liivit, silloin pokkani ei enää pidä ja repeän nauruun! Voin vain kuvitella itseni urheiluliivi-abbaya-panssarissani tönöttämässä hyllyjen välissä.
Svanski pudistaa päätään, mutta ei naura. "Aina menee sekoiluksi, oliko se myyjä mies?!?!"
-No ei ollut!
-Hyvä! Paljon ne maksaa?
-200 rialia, tarjouksessa!
-200 rialia!! Kuule.....Svanski on aloittamassa luennon rintaliivien käypähinnoista, mutta nyt en halua kuunnella taikka luopua liiveistäni!
-Kuule, kuule, nyt kuule, maksat vaan!!!


maanantai 10. lokakuuta 2016

Kukka ja Tähti, sekä muita kodinsisustuksen kompastuskiviä.

Se on jokakerta kotipsykologian paikka, kun asentaa ikeaostoksia.
"Asensin" lapsille juuri yövalot.
Gilbertille tähti ja Giliaanalle kukkanen, ne sellaiset muovihärpäkkeet, jotka kuuluvat joka lastenhuoneeseen. Paketissa mukana oikein ohjekirja, kuinka valot asennetaan...

...Lastenhuoneen lattialla on vasara, ruuvimeisselisetti, teippiä, klemmareita, tyhjä kahvikuppi ja se ohjekirja?!
Ohjekirja on tuhannen silppuna, koska se on sen ihan omavika!
Sitä lukiessa menee hermo ja se painotyö ei kestä hermostunutta naista, vasaraa ja kahvikuppia... Kyseinen lehdykkä otti siis hiukan osumaa ja lopuksi, kun luin sadannen kerran lauseen; älä anna lapsesi hirttää itseään sähköjohtoon. Huusin ja rytistin sen helkutan lehtisen lievää väkivaltaa käyttäen!

Taas meinasi tulla avioero ikean kodinsisustusta asentaessa ja nyt ei edes ollut mies kotona, ei edes puhelimen päässä, mutta hänen vikaansa oli kaikki!
Todellakin ärsyttävää, että hän ei vastaanottanut mun telepaattisia yhteydenottoja ja lähettänyt tänne jotain remppamiesta apuun!

Silloin sen tajusin, se oli salaliitto! Ikean salaliitto!
Ne suunnittelevat kaikki huonekalut ja varsinkin sisustuselementit niin vaikeiksi koota, että niitä kokoava pariskunta ajautuu eroon.
Ja taas tulee muutto ja uusi koti. Tarvitaan huonekaluja ja sitä helvatin sisustuskrääsää, kuten esimerkiksi muovisia kukka- taikka tähtivalaisimia!!

Potkaisin raivoissani pinnasänkyä, joka toimitettiin eilen, toisesta huonekalukaupasta.
Kotinkuljetus ja kokoaminen kuului hintaan.
Viisituntia myöhässä tullut toimitus, aiheutti sen, että sänkyä ei voinut koota yläkerran lastenhuoneessa, vaan alakerrassa. Nyt se ei mahtunut koottuna portaikossa ylös!!!!

Lysähdin sisustusepätoivossani sohvalle ja silloin muistin!!! Minähän asun arabialaisessa asunto-compaundissa, ei täällä tarvitse mitään itse tehdä!! Loikkasin puhelimeen, soitin taloyhtiön huolto-osastolle.

Kymmenessä minuutissa oli kaksi miestä paikalla! Siirsivät pinnasängyn, muuttivat parin lipaston paikkaa ja ruuvasivat tähden ja kukan seinään!

Tadaaaaa!! Hommat hoidettu!
Menen altaalle juomaan kahvia.
Kohta alkaa siivoojien työhaastattelu! Tällä kertaa haluan hyvän siivoojan!
Sellaisen, joka ei pese keittiönputkistoa ja pitele kaiken aikaa omia vapaita... Tai ainakin sellaisen, joka ymmärtää mitä puhun...ainakin puoliksi... toisaalta, jos se osaisi nyt edes käyttää imuria, se olisi
plussaa....

perjantai 7. lokakuuta 2016

Elämää vain... Norjassa?!?

-Helena syökö nuo nyt pyttipannua?
-Svanski viimeisen kerran!En tiedä!
-Kyllä minusta on ala-arvoista tarjota pyttipannua, jos on kerran kirjoittanut 700 laulua! Lohi olis parempi...Norjalainenlohi.... Miks me ei matkusteta Norjaan?
-Ole hiljaa!!
-Mihin tuo on laittanut piiloon ne rahansa?
-Mitkä rahat? Mitä?
-Oliskohan kuule osuuspankissa... jossain ne on, ei päälle päin näy....
-En usko että suomalaiset laulajat on kovin rikkaitta.
-Se ei ole tajunnut sitä, mitä minä olen... Turhaa kirjoittaa 700 laulua, pitää kirjoittaa vain yksi hyvä! Niin minä teen!
-Teet mitä?
-Kirjoitan yhden laulun, elän profiiteilla.
-No mahtaa olla kipale!
-Tuolla nuorella miehellä on tunnepuolen ongelmia.
-Se on liikuttunut!! Niin voi käydä jos keskittyy ja kuuntelee toisten esityksiä! Täysin vierasta sinulle!!
-Sen kantsis matkustaa Norjaan...
-Täh?
-No way Norway hehhehe
-Oot sekasin!? Mä oon ihan varma, et se laulaa lumi teki enkelin eteiseen!
-Minkä lumilapalepaseen?
-Lumi teki enkelin eteiseen, se varppina vetää sen! Kertoo itsemurhasta...
-Ja sanot, että sillä ei ole tunnepuolenongelmia!?
-Se on tehny räp-version...
-Toihan on ihan eri laulu!
-Se on laittanu sinne sekaan kato oman tarinansa...
-EI NIIN SAA TEHDÄ!!!!
-Älä huuda, taiteilijan vapaus.Ethän sä edes seuraa tätä ohjelmaa, misä muka tiedät säännöt?
-Ihme ohjelmia suomalaiset keksiikin, sekavat säännöt.
-Mun mielestä tää on ruotsalainen formaatti.
-Miks et voi olla ruotsalainen?Aina haaveilin et menen ruotsalaisen kanssa naimisiin, sitten voisimme matkustaa Norjaan...
-No kiitos taas, ei edes kansalaisuus ole oikein!!
-Niin (Syvä huokaus) Viereen meni....
-Mikä ihme fiksaatio sulla nyt on sinne norjaan?!
-Naapuri matkusti islantiin...se oli mun unelma!
-Sun unelma oli matkustaa ruotsalaisen vaimon kanssa islantiin, niin nyt sitten pyrit suomalaisen vaimon kanssa kaiken aikaa norjaan?!? Oot jotekin nyt jumissa pohjoismaissa!?
-Mitä sekin tarkoittaa lumi teki enkelin eteiseen?
-No ehkä menee niin huonosti, että jäi ovi auki ja satoi lumet sisään.Ehkä ne asuu Norjassa?
-Ei minun eteiseen kyllä ole koskaan tullu mitään lumienkeleitä. Nyt laulaa toi Mikko Häkkinen..
-Kuustonen!
-Muistatko Helena kun tampereella mentiin ensiapuun ja siellä oli se rouva Kukkonen, joka oli ihan humalassa ja sillä oli ne pantteri trikoot hehehehehehhehehe
-Svanski!!! Ole hiljaa!
-No niin, ei tarvi enää, se loppu jo....nyt jalkapalloa! Klick!






lauantai 1. lokakuuta 2016

Doha-Dubai-Budapest-Helsinki-Budapest-Dubai-Riyadh

Viikko sitten, seisoi Riyadin kentällä hyvin väsynyt nainen. Tai todellakaan hän ei seissyt, vaan taisteli tuplarattaiden lentokoneessa länään painuneen aukaisuvivun kanssa, pidellen samalla toisella kädellä, vuoroin mistäkin raajasta kiinni, sätkivää kaksivuotiasta, jota parhaiten kuvaa sanalla... väsynyt!

Takana oli kuuden viikon kesäloma, kulkien matkalaukku kavalkaadin kanssa sukulaiselta toiselle. Kuuden viikon aikana, seitsemän eri majoituspaikkaa, kahdessa eri maassa.

Apayanhelma tarttui lastenvaununrenkaan väliin, Giliaana sinkaisi kohti matkalaukkuhihnan punaisena kiiluvaa hätäkatkaisinta, säntäsin perään.
Kompastuin, kun helmasta kiinnipitävä lastenvaunujärjestelmä ei päässyt samaan kiihdytysnopeuteen kanssani.
Ihmeellisellä kierteellä sain itseni pysymään pystyssä, mutta kierteenvoimasta päähuivini vinksahti niin kireälle, että melkein tukehduin.
Mutta tarrasin kuin tarrasinkin Giliaanaan juuri ajoissa ja vältin skandaalin ensimmäisenä maassaolo minuuttinamme.

Svanski rullasi paikalle 8 matkalaukun ja 2 turvaistuimen tursutessa matkatavarakärristä.
- Kaikki kunnossa?
Aivoissani kaikui tuskanhuuto!! Mietin, jos hämärässä Budapestin kapakassa tämäkin olisi minulle kerrottu vuosia sitten, niin... niiin... olisin ottanut vielä kolmanenkin palinkan!!
Tuhahdin jonkunsorttisen, kaikki hyvin vastauksen ja koitin kiskaista apayani edes jotenkin normaalitilaan.

Jatkoimme suoraan viisumintarkastukseen.
Maahantulovirkailija halusi ottaa minusta kuvan?!?
Kuvan!!??
Kello oli neljä aamulla, olimme lähteneet matkalukkuinemme ja lapsinemme samaan aikaan liikenteeseen edellisenä aamuna.
Oli kuuma! Apayan huivi oli jonkinsortin sponttaanilla merimiessolmulla kaulassa ja Giliaana purskutteli päälleni suolakeksi-sylki-mähmää, koska ei väsymystilassaan enää muutakaan älyttömyyttä keksinyt.

Mutta mies halusi ottaa minusta kuvan! Laittaa sen ikuisiksi ajoiksi johonkin maahantuloviraston arkistoihin. Johonkin, mistä se saattaisi pompata ties mihin henkilökorttiin, vuosienkin jälkeen!!

En hymyillyt, tuijotin kameran mustaanlinssiin, kylmän pysähtyneesti.
Klick!!!
Sen kuvan haluaisin nähdä, joskus hyvän itseironia-sarkasmin-päivänä.

Puskin rattaita Svanskin perässä ulos terminaalin ovista ja nielin väsymyksen kyyneliä, samassa eteemme ajoi musta, tummin ikkunalasein varustettu citymaasturi. Mietin, great tämäkin vielä!! Nyt tuli joku kaappaus!

Kyseessä ei kuitenkaan ollut pahanluokankaappaus, autosta hyppäsi ulos iloisena Svanskin uusi kollega.
Hän tempaisi takaoven auki, ohjasi tai lähestulkoon heitti, minut ja lapset sisään.
Hän tarjosi jääkylmää vettä ja käski relaamaan sillä aikaa, kun hän ja Svanski lastaisivat matkalaukut autoon.
Mitä ilmeisemmin stressitilani näkyi siis ulospäin.

Minuuttia myöhemmin citymaasturi kurvasi Riyadin vielä pimeään aamuun. Kollega virnisti minulle peruutuspeilistä: Hei, kyllä sä jo nyt voit ottaa ton huivin veke!
Luojan Kiitos, hengitin jälleen...

Ajoimme moottoritietä läpi kaupungin, monikaan asia ei poikennut Dohasta.
Lopuksi saavuimme ison, hyvin vaikuttavan muurin eteen, jonka päällä kiemurteli piikkilanka-aita.

Auto ja siinä olevat ihmiset tarkastettiin ja vasta sitten pääsimme läpi portista. Ajoimme kahden muurin välissä kiemurtelevaa kujaa uudelle portille, uuteen tarkastukseen.
Kun vihdoin pääsimme isolle raskaalle portille, joka hitaasti liukui auki, näin edessäni pienen suloisen kylän aamuauringossa.

Muutaman tunnin nukuttuani heräsin ja syöksyin tutkimaan kaikkia 22 muuttolaatikkoani.
Olohuoneen ikkunasta kimmelsi turkoosi uima-allas, mietin, ehkä tämä voi kuitenkin onnistua. Samassa kuului kamala kiljunta... Giliaana oli nähnyt uima-altaan......

maanantai 1. elokuuta 2016

"Muutoin samassa kohtaa"

Muuttoauto peruutti ulos pihasta, tuut, tuut,tuut…. Korvissani kaikui, kuin upeana sinfoniana, peruutuksen merkkiääni. 
Tähän oli vihdoin tultu. 288 kiloa tasaisissa ikean muuttolaatikoissa, tarkasti inventoituna, teipattuna ja sinetöitynä. 
Meidän, viiden ja puolenvuoden aikana haalittu, maallinen omaisuus, peruutti juuri pihasta ulos kohti lentokenttää.

Noiden siistien ja järjestelmällisten laatikoiden aikaansaamiseksi kului koko kesä?! Ne hautasivat täydellisen ulkonäkönsä alle, sekasortoa, huutoa, kiroilua, kaaosta ja uhkailua. Ei uskoisi!

Meillä olisi ollut vanhoja, pariin kertaan käytettyjä laatikoita, mutta kun rupesin teippaamaan niitä keväällä kasaan, Svanski sai kohtauksen:
-Tiedätkö?!? Nuo laatikot ovat ensimmäinen asia, joka menee minun uuteen työpaikaani?! Mitä nekin ajattelevat meistä jos muuttokuorma tulee paikalle vanhoissa erikokoisissa laatikoissa?! Ajattele Helena! Ajattele!!! 
Samalla kun päätin lopettaa ajattelun loppumuuton ajaksi, Svanski jyräsi itsensä Ikeaan ja osti parikymmentä identtistä laatikkoa ja rautakaupasta yhtä monta teippirullaa.

Pakkasin kahdeksan laatikkoa tavaraa, sitten loppui into. Loppukesän viikot kuluivat kuunnellessa Svanskin muuttuvia deadline-ultimaatteja. Pakkaamme viikonloppuna! 
Viikonloput tulivat ja menivät, mutta yhä vierashuoneessa tönötti kahdeksan pakattua ja kaksitoista pakkaamatonta laatikkoa.

-Missä on puhelimenlaturi?!?!
-Makuuhuoneessa vauvansängyn päällä!! Karjuin Svanskille, samalla kun koitin kiskoa Giliaanaa ulos pahvilaatikosta ja saada tehosekoittimen, kaikkine lisäosineen, pahvilaatikon sisälle. 
Liikaa liikkuvia osia sekä tehoa, sekä lapsessa, että sekoittimessa…

Koko kesän vitkuttelu oli johtanut siihen, että laatikoiden pakkaus oli ajautunut aikajannalla hätätilaan. 
Asioidentilaa ei helpottanut se, että minun kykyni teipata oli havaittu rajalliseksi ja Svanski oli pakotettu kaiken muun kiireensä keskellä syrjäyttämään minut, niin muuttolaatikoiden teippauksesta, kuin osoitelappujen kiinnityksestä. Sinetöintiä hän ei nyt alunperinkään ollut uskonut minulle.

-Ei täällä ole mitään sänkyä?! Svanski kiljui makuuhuoneesta!
-No onhan!! Vauvansänky!! Se laturi on siinä päällä!!
-Ai tässä vai? Svanski tuli makuuhuoneesta kiikuttaen vauvanturvaistuinta.
-Se on turvaistuin! Karjuin ja juoksin kiinni, vispilät kädessä kirmaavaa Giliaanaa. Sanoin makuuhuoneessa!! Miksi olet siellä!
-Tämä on makuuhuone ja täällä ei ole muuta kuin tämä koppa!! Karjui Svanski makuuhuoneenovelta.
-Ei se enää ole makuuhuone! Ei enää siitä lähtien, kun siellä hajosi ilmastointi ja kun invetoin vaattekaapit parisängylle! Sillä hetkellä makuuhuone muutti vierashuoneeseen, kyllä sinä sen tiedät!
-Siis vierashuoneessa vauvansängyllä.. puhisten Svanski paineli vierashuoneeseen… Ei täällä ole vauvansänkyä!!! Missä se helkutin laturi on!?!?
-Ryysin apinanraivolla vierashuoneeseen, miten tuo mies voi olla noin avuton?!?! Tässä! Tempaisin laturin vierashuoneen yöpöydän alta!

-No eihän se ollut siellä päinkään, missä sanoit sen olevan.
-Miten niin? Laitoin laturin vauvansängylle makuuhuoneessa ja on yleisesti tiedossa, että makuuhuone muutti vauvansänkyineen vierashuoneeseen, jonka jälkeen purin vauvansängyn ja laitoin sen paikalle yöpöydän, mutta laturi on edelleen samassa paikassa eli … luonnollisesti yöpöydän alla vierashuoneessa! Tässä nyt asiat hiukan elää…
-miksi et sanonut niin! Mitä sitten sekoilet makuuhuoneesta!
-Sanonut?!? En minä ehdi vääntämään selvää asiaa rautalangasta! Minä pakkaan kodinkoneita!

-Kai olet kirjannut kaikista electronisistalaitteista ylös sarjanumerot?!
-Mitä?!?!?!
-Sarjanumerot on oltava inventaariossa!!
-Voi PERKELE!!
-Onko fööni ja leivänpaahdin electronisialaitteita?!?!
-on!
-Voi PERKELE! Tuo takaisin laatikot kaksi ja kymmenen!!
-Ne on teipattu jo!
-Voi PERKELE!
Kun Svanski on jotain teipannut, niin se on sitten teipannut. 
Rulla paketointiteippiä per laatikko, niitä ei auota! 

Onneksi Svanskilla oli vielä muistitikulla viimevuoden muutosta inventaario, josta kätevästi saimme sarjanumerot jo pakattuihin electroniikkatuotteisiin, kaikkiin muihin paitsi silitysrautaan… onneksi sattumalta löysin numeron, omista (mielikuvitus)arkistoistani.

Sillä hetkellä, kun portit muuttoauton perässä sulkeutuivat ja pitelin täydellisen inventaariolistan sijaan kädessäni kuitattua lähetyslistaa, tunsin itseni voittajaksi. Tästä alkoi viimein lähtölaulu Dohalle! Lomakin oli jo niin lähellä että, voi henkeä pidätellä. Mikä onnen tunne!

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Tarkastuksen tarpeettomuus

Astelin reippainmielin paikalliseen terveyskeskukseen, ajatuksenani hoitaa kerralla kuntoon, ennen lomia, synnytyksen jälkeen, jonkinlainen lopputarkastus. Ajatus hieno, toteutus...

-Päivää rouva lääkäri! Haluaisin synnytyksenlopputarkastuksen.
-Koska teille on tehty sellainen viimeeksi?

En täysin ymmärtänyt, miksi oli oleellista, milloin olin viimeeksi edellisenkerran synnyttänyt, mutta vastasin tunnollisesti kaikkiin kysymyksiin,

- ?? Kaksi vuotta sitten...
-Joo o, no emme me nyt sitten tee sitä.
-Anteeksi?!? Siis miten niin ei tehdä?
-Katsos kun, me teemme synnytyksenlopputarkastuksen, vain joka kolmas vuosi.
-Niin mutta minä uudelleen synnytin kuukausi sitten?! Naurahdin voitonriemuisesti, koska en vielä ymmärtänyt tyhmyyteni tasoa ja määrää.

-Nii-iin?! Ei se kuitenkaan oikeuta teitä ohittamaan aikarajaa.
-Ei vai??? Miten niin ei??
-Tulette ensivuonna sitten...
-En minä aijo synnyttää ensi vuonna!! Huudan jo epätoivoisena.
- Ette vai?!? No hyvä niin, sittenhän teillä on hyvin aikaa tarkastukseen.
-Mutta enhän minä silloin tarvitse synnytyksenjälkeistätarkastusta, kun en ole synnyttänytkään!?!
-Mitäs te nyt sekoilette, oletteko synnyttänyt vai ettekö ole?!
-No olen nyt synnyttänyt, mutta en ensi vuonna!!
Lääkäri naurahti ivallisesti, Kuulkaa rouva, ei se synnytys sieltä mihinkään katoa, olette te synnyttänyt ensi vuonnakin, se on pysyvä olotila.

-No niinhän se sitten on... en siis pääse synnytyksenlopputarkastukseen?
-Ette! Vain joka kolmas vuosi.
-Asia harvinaisen selvä, näkemiin.
-Herran huomaan Ins Allah!
-Juu Herran huomaan....

Tarvitsee varmaan soittaa lomalla yksityislääkärille, josko suomessa vielä synnytyksellä saisi vapaalipun lopputarkastukseen.... Mene ja tiedä, sillä maailma muuttuu...Kerran synnyttänyt, on aina synnyttänyt, että mikäs kiire sitä tässä on, valmiissa maailmassa.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Sokeapiste

Vesipullo on taas kadonnut olohuoneenpöydältä. 
Karjun Svanskille! 
Eikö hän ikinä voi ottaa omaapulloa keittiöstä? Täytyykö aina viedä minun pulloni. 
Ulkona on +47 astetta lämmintä ja ilmastointilaitteen kaukosäädin on mystisesti hävinnyt, tunteet vain kuumenevat. 
Väistän olohuoneenlattialla tönöttävää Giliaanan leikkitelttaa, kun rymistän keittiöön hakemaan virvokkeita.

Olen kuulemma vienyt Svanskin pyjaman? Minulla ei ole muistikuvaa tästä. Se ei ollut edes vielä likainen. 
Etsin ja etsin, mutta en löydä sitä pyykkikorista tai lattialla olevasta pyykkiläjästä, joka on tavallaan tehnyt jo paripäivää matkaa pyykkiin. 
Voiko pyjama vain kadota? Ja kuinka kaksikymmentä puhdasta pikkuhousua vaan ilmestyy toiseen läjään keskelle makuuhuoneen lattiaa? 
Ajatus ei kulje, olo on nihkeä… Missä helkutissa se ilmastointilaitteen säädin voi olla?!? 
Kävelen melkein päin olohuoneen keskellä tönöttävää Giliaanan telttaa, kun kannan vaateläjää pyykkihuoneeseen.

Minä huudan ja hikoan, Svanski hikoaa ja huutaa! Täydellinen kotimme, jossa pikkuhousut oli silitettynä laatikossa ja vesipullo laseineen aina odottamassa kahvipöydällä, on kadonnut. 
Giliaana touhuaa teltassaan, kun janoisena laahustan keittiöön. Taas yksi kadonnut vesipullo. Jään keittiöön piilottelemaan ja kuuntelemaan kuinka Giliaana komentaa isäänsä leikkimään.

Kun palaan on Svanskikin kadonnut? Eikö tässä talossa, pysy mikään tallessa?
Svanskin jalat roikkuvat ulkona teltan oviaukosta. Hänet on pakotettu, koostaan huolimatta, Gilaanan kahvihetkeen.

Svanski nauraa. Mitä se nyt nauraa, kesken kaiken, kireimmän kinastelun? Todella ärsyttävää.
Helena katoppa tätä. Svanki rupeaa latomaan tavaraa ulos teltan uumenista.

Kuinka noin pieneen telttaan voi edes mahtua kaikki tuo roina? 
5 vesipulloa, ilmastointilaitteen kaukosäädin, ikeakuvasto, syöttötuolin pehmuste, 10 pehmoeläintä, 2 tuttia, pitsiliina (mistä se on tämänkin hakenut?), yövalo, legopalikoita, rusina, Gilbertin tuttipullonkorkki ja Svanskin melkein puhdas pyjama!

Giliaana seisoo syyettynä telttansa edessä. Hän ei tunnusta, taikka kadu, vaan nappaa takavarikoiduista tavaroista vesipullon ja ryömii tyhjennettyyn leiriinsä, suu mutrulla.

Onni voi olla piilossa, pienessä teltassa, keskellä olohuonetta. Aika lohduttava ajatus silloin, kun melkein puhdas pyjama on kadonnut ja pikkuhousut leviävät lattialle ihan itsestään. 
Rouva on hyvä ja imuroi noi rusinat, eikä runoille aforismejä! Komentaa Svanski ja keskeyttää mun elämää suuremman kotifilosofioinnin. 
Siellä teltassa voi olla sun onnesi, mutta just nyt siellä on tyttäresi, joka kaataa protestiksi vettä lattialle, että vähemmän filosofiaa enemmän luuttuamista! Komentaa Svanski ja heittää minua nenäliinapaketilla.

Nii-in suurin onni on piilossa teltassa.... 

Helena! Nyt oikeesti... ota se vesipullo  pois siltä ja hae lisää papaeria....!!! Eikä yhtään enempää filosofiaa!!!! Tää kokolattiamatto on kohta niin pilalla!!!

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Se on poika, jos soodasi kiehuu…

Rankka vuosi takana. 
Meitä on Svanskin kanssa uudelleen sijoitettu, koko vuosi. Tänään sinne, huomenna tuonne. 
Olen viettänyt tuntikausia tietokoneella etsien, milloin minkäkin, kerta toisensa jälkeen erikoisemmanmaan tärkeimpiä palveluita, Ikeaa, vauvauintia ja synnytyssairaalaa…

Musta, oli se viikko, kun tuijotin kalenteria ja sitä tosiasiaa, että synnytän Afrikan savannilla. 
Ilman modernia sairaalaa, kivunlievityksenä pelkkä voodoo ja mustamagia. 
Onneksi oli skype-treffit. Ystävä, jonka kanssa vitsailla voodoo synnytyksen eduista ja tehokkuudesta.
Se viikko meni ohi. Minä kestin sen ja samalla voodoo-synnytys Afrikassa vaihtui taas johonkin toiseen, mieltä paisuttavaan, kaaosteoriaan.

Usko meinasi loppua, kun kävelin ulos ultraäänitutkimuksesta, jossa ajauduin epäymmärrykseen filippiiniläisen hoitajan kanssa. 
Hän ei nähnyt lapsen käsiä. Tämän hän osasi ilmoittaa, mutta kun pommitin hänelle sarjan lisäkysymyksiä, keskittyen tarkentamaan faktaa, hän ei näe käsiä? Vai lapsella ei ole käsiä? Hän vaikeni.
Esitin ultra-kuvat ystävälleni, joka on alan ammattilainen. Hän ainakin esitti näkevänsä käsiä. 
Hän oli kuitenkin juuri lukenut mielenkiintoisen artikkelin, että jos pissaa soodaan ja sooda ”kiehuu” on lapsi poika. Hain kotimatkalla lähikaupasta soodaa, unohdin ultraäänikuvat.

Kun tunsin itseni hikoilevaksi hipoksi, Qatarin kevään kuumuudessa. Ystäväni ei antanut minulle dietti-ohjeita, vaan vei minut 5 tähden hotellin aamiaisbuffaan. 
Kun kuulin, että muutamme Saudi-Arabiaan, halusin hajota lattialle. 
Ystäväni ostivat minulle maailman kauniimman apayan. 
Sisko soitti ja nauroi, kyllä sinä pärjäät, ei ole ensimmäinen rodeosi. 
Kuvasin itseni apayassa, katsoin kalenteriin ja mahaani, synnytyssairaalaa oli turha enää googeltaa, Ikean ja vauvauinnin löysin.

Vaikea vuosi. Vaikea mutta hyvä. Ystävä, joka valvoi sohvalla, että minä uskallan nukkua. Ystäviä jotka osaavat sanoa sen oikean vitsin, että jaksan taas. Perheen jäseniä jotka tukevat, kukin omalla persoonallisella tavallaan. Ja yht´ äkkiä huomasin, että vuosi oli mennyt, lomaliput varattu, vaikka yhdestä puuttuikin vielä nimi ja syntymäaika.

Ramadan oli ehtinyt alkaa pari päivää aiemmin, oli kuuma, nyt olin jo isompi, kuin hippo! Olin väsynyt, lyllersin sairaalaan tarkistukseen… 
Tuntia myöhemmin kuului plups ja se oli siinä. Pienet silmät tuijottivat minua, ja kaksi täydellistä kättä! 
Ei tarvittu afrikkalaista voodoota tai länsimaista lääkehöyryä, riitti vain arabialainen jalla-jalla- meininki.

Vuosi oli ohi. Nyt katson taakse päin, se oli hyvä seikkailu. 
Mutta seikkailu jatkuu! Toivon, että tauosta huolimatta pysytte mukana? 
Qatar olikin jo ihan nynnyjen hommaa, nyt mennään sinne missä idioottimobiilia ajaa vain Svanski ja apayani aavikon tuulessa hulmuaa, olen kai hiukan hullu!? Mutta odotan pelosta innoissani syksyä…


Ai niin… se ilta ultraäänitutkimuksen jälkeen?! Kyllä, tutkimus oli tieteellinen ja pettämätön! Kyllä, soodani kiehui!

Syksyn uusi look!