sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Onko tämäkin ninjan kosto? (Muistoja Kesältä 2011)



(Tämä tarina käänteineen tulvi mieleeni, kun kirjoitin tämän päivän uutta tarinaa. Laitan sen tänne luettavaksi, sillä se toimii hyvänä pohjustuksena uudelle jutulleni, mikä valmistuu kohta... Tämä siis muistona kesältä 2011, kun asuin kuukauden ihanassa itäeuroopassa anoppini hellässä huolen pidossa... )

Kesäinen iltapäivä ja Anoppi penkoi parvekkeensa nurkkaa, etsien jotain, mitä halusi näyttää minulle.
Yht' äkkiä vanhan pahvilaatikon takaa paljastui linnunpesä, jossa oli kaksi kauniin valkoista pulun munaa.
Minä en tällä kertaa kiljunut, minusta linnunpesä oli suloinen, Anoppi karjui raivoissaan,
"Mitä helvettiä pulu ajatteli, kun rakensi pesän mun parvekkeelle".
Yritin olla naseva ja sanoin että: "Ehkä pulut eivät juuri harrasta syvällisempää ajattelua?!"
Olin onnekas, että anopin refleksit ovat lääkityksen vuoksi hitaat, muuten olisin saanut osuman samasta luudanvarresta ohimooni, jolla hän kauhuissaan tökki pesän reunaa.

Kun sain anopin rauhoiteltua pulun aiheuttamasta shokista, päädyimme jonkinlaisessa sovussa siihen tulokseen, että emme rupea harjoittamaan sen suurempaa pulun-tappo-operaatiota, ennen kuin anopinmies palaa kotiin.
Anoppi lukitsi parvekkeen oven ja hengitti hetken paperipussiin ja rauhottui hiljalleen kauhukokemuksestaan.
Minä olin yhä järkyttynyt anopin karjumisesta ja harjalla hyökkäämisestä, että ajattelin ensin lainata sen rauhottavia tabuja, mutta päädyin kuitenkin rauhoittamaan itsenäni Egerin tuliaiskassin maukkaalla sisällöllä.
Iltapäivä eteni piinaavan hitaasti, yhtä pinaavassa hiljaisuudessa.

Mutta vihdoin viimein ulko-ovi kolahti ja kotiin palasi Svanskin veli.
Veli sai äitinsä murhaavat katseet osakseen, kun liittoutui minun puolelle tässä draagisessa puluperhe-dilemmassa. Sen mielestä pesä oli suloinen, eikä sitä saanut tuhota.
Anoppi taipui tilanteessa 2-1 pulujen puolesta, joten kun anopinmies saapui kotiin keroimme
hänelle pulusta perheineen, mutta emme vaatineet sen suurempia toimenpiteitä asian suhteen.
Rauha oli palannut taloon......

Svanski tuli töistä kotiin ja kaikki olivat omissa puuhissaan. Minä luin kirjaa huoneessani egerin tuliaispussin välittömässä läheisyydessä, anoppi päivitti facebookissa enkelikerhonsivuja ja lankomies ja appiukko täyttivät pitkävetokuponkejaan, pulu poikineen elelivät parvekkeen nurkassa lapsiperheen touhukasta arkea.

Svanski tuli juttelemaan ja kyselemään miten mun päivä oli sujunut, minä hiukan humorisesti kerroin kohtauksesta pulujen kanssa. Odotin että olisimme yhdessä voineet nauraa koko episodille, mutta (VIRHE!)
Hän katsoi minua lähes hysteerisin silmin ja vaati nähdä, missä tämä kauhua aiheuttanut haaskalintu eleli.
Minä kilttinä tyttönä vein hänet katsomaan pulunpesää.
Seurasi kiroilua unkariksi kovaan ääneen ja sitten Svanski ryysäsi takaisin sisään parvekkeelta.
Koko perhe heräsi horrostilastaan kun hän karjuen ryysäsi olohuoneeseen.

Vihainen huuto alkoi kun, Svanski huusi unkaria isäpuolelleen, joka haki huutoon mukaan anopin.
Anoppi huusi itku kurkussa ja osoitteli minua ja velipoikaa. Tämä sai aikaan sen, että amerikkalaisenjalkapalloilijan kokoinen pikkuveli säntäsi pystyyn ja syvällä rintaäänellä yhtyi huutajien kuoroon. Helena nimi mainittiin useammin kuin kerran, eikä mitenkään imartelevassa muodossa.
Muuten olin kuin ilmaa vain tälle huutavalle kolmikolle.....

Kohtauksen laannuttua appiukko haki roskiksen ja harjan ja silmänräpäyksessä puluperheen perheidylli oli poissa.
Taas asunnossa vallitsi piinaava hiljaisuus.

Palasin kirjani ja tuliaispussini luo haikein mielin, kunnes Svanski tuli vakavin kasvoin itseään raapien keskustelemaan kanssani.
"Oletko kuullut lintukirpuista?" 
"No olenhan minä, mutta rasvallahan niistä eroon pääsee."
"Helena tämä ei ole naurun asia, minä olen täynnä lintukirppuja".

Svanski raapi ja raapi itseään. Sanoin että ei hänessä ole kirpun puremaakaan ja laita rasvaa jos kutittaa.
Ei autanut, se on kohta raapinut itsensä verille ja nyt ei edes enää puhu mulle, koska repesin hysteeriseen nauruun, kun se pakotti anopin koirat istumaan sen vieressä sohvalla tuntitolkulla, koska oli lukenut että kirput pitävät enemmän koirista kuin ihmisistä ja oletti, että näin toimimalla kirput pomppivat hänestä koiriin.

Yritin lepytellä Svanskia siivoamalla makuuhuoneen ja vaihtamalla lakanat ja kertomalla, että kukaan muu ei kärsi näistä kirpuista, joten hänenkin kirput saattavat mahdollisesti olla mielikuvituskirppuja.
Mutta hän vain mököttää koirien kanssa sohvalla ja raapii ja jurputtaa,että vain kaksi ihmistä maailmassa voi olla näin edesvastuuttomia: Minä ja sen veli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin