keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hermoromahduksen neliöjuuri.

Tuijotan viimekesänä ostettua neonvihreää supermatkalaukkuani ja sitten tuliaispinoa. Mahdoton yhtälö! No mietin sitä huomenna, minun lähtöni on vasta kahden viikon päästä. Vaikka tieto puuttuvista tuliaisista, hiukan ahdistaakin mieltä.

Golfitar lähtee jo lauantaina ja siinä samassa viikonloppurysäyksessä, kaikki muutkin suomi-ladyt. Minä jään vielä! Mitä hemmettiä teen kaksi viikkoa yksin? 
Golfitar ei onneksi mitenkään odota suomilomaa! On pakannut jo viikko sitten ja istuu nyt autotallissaan matkalaukun päällä ja odottaa. Ei voi häntäkään lomankaipuusta syytellä, onhan hän vuoden kuunnellut minun juttujani.

Viime viikkojen tunnelmat, ovat olleet painostavia. Kaikki odottavat lomaansa ja kireys on jo käsin kosketeltavaa. Taas yksi arabiassa vietetty vuosi, on tehnyt tehtävänsä. Kuin väsyneet pikkulapset, rupeamme törmäilemään sinne tänne, itkemme ja kiukuttelemme mitättömistäkin asioista.

Minulle viimeinen tikki olivat maalarit, joiden piti laittaa uutta sävyä asuntoni seiniin. Päivän täydellisen tohelluksen jälkeen, on olohuoneen seinässä iso valkoinen neliö ja työhuoneen seinässä, kaksi valkoista neliötä. Kubistinen tyylisuunta ilmeisesti?!?
Sen lisäksi maalattuna on makuuhuoneen kokolattiamatto. Pihatyynyt, jotka olivat lattialla pinossa, on myöskin maalattu. Mutta ei seinää niiden takaa.
Fööninjohtokin, on saanut uuden raikkaamman värin.

Siinä vaiheessa, kun verhojen takaa maalattiin niin, että kohotettiin verhoa, sitten telalla sudittiin ja laskettiin verho takaisin märän maalin päälle, paloi minulta se viimeinen sulake.
Heitin nämä remontoinninlahjat maailmalle pihalle asunnostani ja jäin lamaantuneena tuijottamaan neliötä seinässä.

En voinut edes käsitellä vihaani, niin raivoissani olin. Kotini oli tuhottu. Maalinroiskeita siellä, sun täällä! Seinissä outoja kuvioita, niin siis niissä harvassa seinässä, johon maalia oli kenties vahingossa osunut.

Sihteeri tuli hetken päästä tarkistamaan tilannetta, ilmeisesti maalisankarit olivat menneet hänelle valittamaan karua kohtaloaan, mielipuolisen naisen kynsissä.
Sihteeri nallekarhuilmeineen huikkasi asuntoni ovelta: ”Eikö laatu kelpaa?!”
Ja ennen kuin Sihteeri kerkesi pelastautumaan, hän sai niskaansa suomalaisen naisenraivon, joka heitteli sinne tänne, maalattuja sähköjohtoja ja pöytäliinoja.

Svanski kuuli kalabaliikin ja ryysi ensimmäisen perkeleen raikuessa, ystävänsä pelastukseksi.
Sillä Svanskikin on jo oppinut, että jos perkeleet raikaa suomeksi, niin silloin on paettava.
Ja niin katosivat miehet, maalarit sekä sisustukseni.

Päätökseni olla kaksi kuukautta poissa hiekka-aavikolta, ei tainnut sittenkään olla yhtään hassumpi idea!
Kai tämäkin madam rauhoittuu, kun pääsee äidin pihapatiolle paistamaan possunkylkeä ja vastailemaan aina yhtä valloittavien ”Tietsiän” ja ”Mitä teet” loputtomiin kysymyksiin ja tietoiskuihin. Taitaa olla molempien sankareiden pikkuveljetkin tänä kesänä jo paljon puheliaampia, kuin viimevuonna.
Intellektuellia seuraa näiden kubistitaiteilijoiden jälkeen.

Pian Doha vaikenee, mutta vain hetkellisesti. Voi tietysti olla, että parikuukautta suomessa, pakottaa kesäisiin välipäivityksiin, mene ja tiedä?!

Viimeksi, tömistin Dohan pölyt jaloistani, puolenpäivän pääsiäisristeilyllä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin