Päivettynyt päivitys.

Uudessa maassa kaikki kohtaamiset alkuperäisväestön kanssa ovat ihania tuulahduksia ja muistutuksia siitä, että joka päivä opin uutta. Lisää kielitaitoa ja kulttuurillisia hienouksia.

Tänään kohtasin Gilbertin kanssa, ruokakaupassa erään ihanan vanhan herran, ikää varmasti jostain 80-100 väliltä. Koko keskustelu käytiin unkariksi, joten sen puolesta minulla oli todella voittajaolo. Muuten keskustelu olikin absurdi. 

Pohjustukseksi, koska aion nyt siis kirjoittaa koko keskustelun vapaasti suomennettuna. Niin, herra oli aivan ihana ja herttainen, eikä keskustelussa ollut ikävää rasistista kaikua, vaikka teemat liikkuivatkin ihonvärissä ja etnisyydessä. Kohtaaminen vailla vertaa! Koin ennemmin niin, että herra tuli rohkeasti outoutta kohti ja kysyi ja ihmetteli, ei tuominnut tai torjunut:

-Päivää kuuntelen tässä, kun puhut lapselle oudosti, oletteko ukrainasta paennut?

Hiukan vaistomaisesti sukaisin tukkaani, koska aamu oli ollut kiireinen ja en välttämättä ollut katsonut peiliin ja laittanut helmikorvakoruja ennen kauppaan lähtöä. Tietysti hiljaa mielessäni ajattelin, että habitukseni vuoksi näytän pakolaisolosuhteista suoraan Lidiliin juosseelta.

-Ei en ole. Naurahdin kuitenkin.

-Aaa olette Afrikan pakolaisia siis?

Oikeasti, mikä on tämä vahva pakolaisviba nyt minussa? Tämä on jo toinen kerta tällä viikolla, kun minua luullaan ukrainan pakolaiseksi.

-Ei, ei me olla pakolaisia. Me olemme suomesta.

-..... (hiljaisuus) Afrikan suomesta?

- Ei kun pohjoismaiden suomesta. Missähän Afrikassa on suomi, naurahdin mielessäni.

-No ette ainakaan Helsingistä?!?!

-Ei, ei olla Helsingistä. Naurahdin taas, eikö tosiaan Helsingissä kukaan perheenäiti koskaan painele tukkaputkella Lidilissä. Yhä siis oletin, että kyse oli minun ulkonäöstäni.

-Minun veljenlapsella on myös afrikkalainen mies, heidän lapsi on sekoitus.

-Sepä mukavaa, no me olemme kuitenkin suomesta. 

- Minun veljenlapsenlapset, eivät puhu oudosti.

- Minunkin lapseni puhuvat myös unkaria. He puhuvat kolmea kieltä. Kun heidän isänsä on unkarilainen. 

Samalla osoitan Gilberttiä, joka keikkuu ostoskärreissä ja aiheuttaa ruokaöljyhyllylle ruuhkaa.

-Tuonko isä on unkarilainen?!?! Mies huudahtaa.

-Kyllä.

-Afrikan unkarilainen??

-Ei, kun ihan unkarin unkarilainen.

Mies kääntelee päätään ja tutkii poikaa katseellaan. Poika keikkuu ja riekkuu ja sitten sanoo herralle unkariksi lastentarhassa opitun tervehdyksen: "siunausta ja rauhaa" mies pudistaa päätään ja hymyilee.

-Onpa musta unkarilainen.

-Ruskea. Korjaan herraa ja rupea etsimään ruokaöljyhyllystä aurinkorasvaa, vaikka tuskin se siellä on. 

-No kaunis lapsi. On se tumma! Silmätkin mustat.

-Ruskeat. Korjaan taas.

Mies toivottaa meille mukavaa päivää ja kärryttelee pois.

Katson Gilberttiä, eihän se ole edes vielä saanut aurinkoa, minusta kalpea. 

Budapestin ratikoilla ei ole mitään tekemistä tapahtumien kanssa.