Rentoutus-cd-muusikkojen vaiettu ammattikunta...

Mun auto on ollut rikki viimeiset kaksikuukautta.
Se on aiheutanut yhä useammin ja useammin tilanteen, että pikku Giliaanani ei ole toiveistaan huolimatta päässyt ulos päiväunille, vaan olemme käyneet tahtojentaistoa unien suorittamiseksi sisätiloissa.

Koska lapseni on hiukan high maintenance, ei päiväunia todellakaan voi suorittaa ihan missätahansa oloissa.
Useiden neuvottelujen jälkeen olemme tulleet siihen sopuratkaisuun, että vähimmäisvaatimukset päiväunimiljööstä pitävät sisällään, ilmastointilaiteen huudatuksen täysillä, vaikka ulkona on kylmä, vain plus kaksikymmentäastetta ja aavikontuulet rentoutus-cd:n soittamisen tauotta, koko oletetun torkkumisajan.
Muutaman kerran, olen siis tuon hölmönähetkenä, kesken suomitalviloman, supermarketin ale-laarista ostetun panhuilu-tiukukello-suhina cd:n läpi kuunellut!

Tänään viimeeksi. Tuijotin seinää ja mietin...

Kurjaa olisi, jos olisi haaveillut muusikonurasta. Nähnyt itsensä artistina miljoonien ihmisten edessä. Toivonut musiikkinsa kuuluvan ympäri maailmaa, mutta toiveissaan ei olisi asettanut tarkkoja sopimusehtoja kohtalonsa kanssa ja päätynyt rentoutus cd- muusikoksi.
Siinä vasta arvostuksesta pudonnut ammattikunta.
Mutta kohtaloa ei voi syylistää, ympäri maailman, joka terveyskylpylässä ja hermoparantolassa, raikaavat rentoutusmusiikki cd:t.

Koitin miettiä, ei en tiennyt yhtään rentoutus- tai luonnonäänet-taustamusiikkimuusikkoa.
Svanskikaan ei tiennyt, eikä myöskään halunnut keskustella tästä, musiikkimaailman arvostuksensuohon uponneesta ammattiryhmästä.
Svanskia hiertää vieläkin mun viimeviikkoinen Stephen Hawkins innostus ja pelkää rentoutusmusiikkojen sortokeskustelun äkkiä karkaavan takaisin siihen, Svanskin mielestä puuduttavaan, minun mielestä hyvinkin mielenkiintoiseen aiheeseen: Onko Jupiterin kuulla, Europalla 45 kilometrin jääkuoren alla, elämää?!?

Tämäkin aavikontuulet cd, raikaa stressikierteissä olevien ihmisten äänentoistolaitteissa ympäri maailman, mutta kukaan ei tiedä, kuka siellä studiossa niitä kelloja kilkattaa? Rämpyttää tuulenvirettä tunnelmallisesti panhuilusta tai lorisuttaa vettä, välillä hitaasti, välillä vuolaasti....

En yhtään tiedä, kenelle siis kuuluu kunnia siitä, että Giliaana nyt nukkuu ja minulla on tässä aikaa, autottomana kotini vankina kirjoitella blogia... Toisaalta rentoutus cd-aristilla on varmaan muutenkin rankkaa, että ei varmasti tarvitse tätäkin soopaa hänen syykseen laskea.

Kaikki kunnia rentoutusmusiikille, tästälähtien kuuntelen  tieoisemmin hierojalla metsänääni-cd:tä ja pohdin sen taiteellista toteutusta. Enkä suinkaan kuvittele kulkevani metsässä miettien, kauppalistaa ja sitä, kuinka Svanski ja Giliaana pärjäävät kahdestaan tämän tunnin, jonka loikoilen hieronnassa.