Myyntitykki

Olen saanut itselleni uuden ammatin ja sen myőtä tyőn. Vaikka tämä kyseinen tyő, on hiukan kyllä katoavaluonnonvara.
Minä myyn!
Olen tajunnut kaikkien näiden lautastenkantovuosien jälkeen, että en halua tarjota mitään, mikä sinänsä olisi oleellista tarjoilijalle. Haluan myydä!

Olen himomyyjä!
Oikein sormet syyhyävät ja peltirasiankansi paukkuu, kun hieron kauppoja. Kyllä, kassanani toimii Itävaltalainen peltinen vohvelirasia.
Vohvelit olivat hyviä, sain ne tuliaisiksi joltain Svanskin bisnesstutulta, tungin kerralla suuhun ja otin rasian tuottoisaampaan käyttöön. Se on pinkki, se on kaunis, se on kassalipas ja se on pullollaan rahaa!!

Ai mitä myyn? Niin Svanskikin kiljui kun katsoi lippaaseen.
Kaikkea, mitä omistan, ja mitä Svanski omistaa, mutta ei tiedä omistavansa.
Siis sisustuskrääsää, jota olen ikeasta raahannut viimeiset neljävuotta, kotimme iloksi.
Hyllyjä, kynttilälyhtyjä ja mattoja.
Keittiönsäilytyspurkeista tuli asiakaskunnassani oikein riita ja Giliaanan vaipparoskiksen ja pyykkikorin haki, helkutan rikas Qatari-madame, ovelta, sopuhintaa, Porchella. Timanttikello vain vilkkui burkhan alta, kun heitti roskikset takapenkille ja ojensi tukun seteleitä.

Ikean kynttilähdyn haki rouva Bentleyllä, mutta hänellä jo sitten olikin autonkuljettaja.
Olisi sekin tietysti ihana elämänmuoto, että ostelisi pikkurahalla roinaa netistä ja sitten vaan huutaisi kuljettajalle: "Aja minut kynttilälyhtyjen luo!" Itse istuisi takapenkillä siemailisi cappucinoa ja suunnittelisi tabletinavulla, mitä seuraavaksi ostetaan.

Mutta takaisin myyntityőhőni. Kauppa ei vielä suju niin hyvin, että peltirasiarahoilla saisi Bentleyn, taikka kuljettajan, kynttilälyhdyistä puhumattakaan. Päinvastoin budjettini on niin törkeästi ylitetty, että sehän minut ajoi tähän kynttilälyhtykauppaan alunperinkin.
Budjetin ylitys ja se fakta, että hurjasti näyttää siltä, että pian on taas se aika, kun omaisuus tungetaan samsonite-laukkuihin ja etsitään google mapistä, että mistä ihmeestä löytyy se maa, joka on rustattu meidän uuden katuosoitteen perään.

Joten klic, klick, klick, kamera laulaa, kun kuljeskelen, joka aamu ympäri taloa ja etsin potentiaalista kauppatavaraa.
Svanski on kauhuissaan, en tiedä tarkalleen mistä syystä? Ehkä pelkää että myynnissä on kohta hänen kauluspaitansakkin tai kenties takaraivossa kihisee kauhu! Vaimoni on parempi myymään, kuin minä?!?
Voisiko olla?
Ainakin hän ilmottautui kirjekurssille korkeempaa kirjanpitoa ja yritysjohtamista??
Minä en kursseja kaipaa! Aamukuudelta möin keittiönhyllyn ja iltapäivällä toivon lyöväni lukkoon, viikonmittaiseksi venyneen, glitterijoulupallokaupan. Pilippiino-neitonen tinkaa ja en millään anna alea. Henkisesti on niin vaikea irtaantua, mun pinkeistä glitterijoulupalloista.
No onneksi eilen saimme sovittua kohtalaisen korvauksen, tuon kimaltavan koristelaatikon luovuttamisesta.

No kohta on uusi koti ja uudet koristeet, jos hyin käy. Kohtahan tarvitsen myynti-ja osto reskontraohjelman....pysyy kaupat hallussa ja Budjetti!