Lihaliemitynnyri rumba

Olen lomalla äidilläni. Loma on leppoisaa ja Giliaana nauttii luonnosta ja mummon ruuista, paino sanalla ruoka. Mutta hetkittäin Giliaananmummon ja minun universumit törmäävät ja tästä aiheutuu erinäistä kalabaliikkia.

Kuten tänään.

Äitini, Giliaananmummo, on vannonut koko kotinsa säilytysjärjestelmänsä, käytettyjen suurtalouskokoisten lihaliemijauhetynnyreiden nimeen. Noita metrin korkuisia, puolimetriä leveitä pahvisylintereitä, löytyy pitkin taloa. Välillä pitsiliinan alta naamioituneena kukkapöydäksi, välillä tunnelmavalon alta makuuhuoneen nurkasta. Kun oikein laittaa lihaliemijauhetynnyritutkansa päälle, avautuu silmien eteen varsinainen tynnyriviidakko.

Joten on varmaan uskottavaa, jos sanon, että tynnyritörmäyksiltä ei voi välttyä.

Tänä aamuna:

-Tarvitsen cowboyhatun! Missä se on?! Keikun keittiöjakkaran varassa hattuhyllyllä ja pengon hattukavalkadia.

-Se on lihaliemijauhetynnyrissä kuistilla!

Aivojani kiristää, lomaa on kulunut kolme viikkoa ja joka kerta, kun etsin jotain, päädyn lopulta lihaliemikuutiolabyrinttiin!

-Missä niistä?!? Karjun katonrajasta epätoivoisesti. Kuistilla pelkästään, on jo kolme tynnyriä!

-Siinä, mikä on kirjahyllyn edessä! Kuuluu ohjeistus.

Jyrään tieni kuistille, edessäni on pyykkiesterata, joka muodostui yllättävän nopeasti, kun yhdistimme varaston siivouksen rikkinäiseen siwamattiin. Niin, se on pyykinpesukone kahdeksankymmentäluvulta, joka nyt, aivan yllättäen, hajosi. Ei, mikään ei enää ole tehty kestämään.

Kirjahyllyn edessä, on yksi naamioituneista tynnyreistä. Siirrän tieltäni pois, jonkin sortin Amarylliksen, joka on ollut joka kerta jononkärjessä, kun Biolan- lannoitetta on jaettu. Se rehottaa sinne tänne, isona ja vihreänä, kuin meritursas.

Saan kukan lattialle ja pääsen kiinni pitsiliinaan, ja lopulta taistelen tiukan laatikonkannen auki. Sisällä on toissavuonna kadonneiksi julistetut jouluvalot ja mustikoiden putsausritilä. No ainakin lajittelusysteemi on tässä talossa…. järjetön!!!  

Olen asunut kai liikaa Svanskinlakien alla!? Meillä ei koskaan, olisi yhdistetty samaan säilytyslaatikkoon, tuotetta sektorilta syksy ja sadonkorjuu, sekä joulu! Mutta sen enempää sektoroimatta, laatikossa ei ole cowboyhattua!

-Ei täällä ole hattua!! Karjun raivoissani.

-Mitä ei ole vai? Olisin voinut van…. ei kun, laitoinko sittenkin, sen siihen varaston tynnyriin?!?

-Kysytkö minulta? En voi tietää?!?!

-Joo se on varastossa, lihaliemijauhetynnyrissä.

-Mistä niistä?!?! Varasto on tynnyreiden hautausmaa!! Niitä on tuhansia!

-Älä liioittele, on vain viisi, siellä se on! Mene hakemaan! ja lopeta tuo meuhkaaminen.

-Et voinut muistaa tuota ennen, kuin siirsin tuon rehevöityneen Amarylliksen!!

-Anteeksi vaan ulkomaaneläjä, se ei ole mikään Amaryllis, vaan Paavojaakobinkukka. Ei mitään biologista sivistystä teidänkään päässä enää!! Olet eriytynyt luonnosta, siellä aavikolla!

Samassa äiti tempaisee lehden, katosta rönsyävästä vehkasta ja tunkee sen suuhunsa!

Silmäni pyörähtävät ympäri, ja kiljun! Mitä sinä juuri teit!! Olet kuin Giliaana!! Ei kukkia syödä! Anna se heti pois! Sylkäise ulos!!

Äitini, Giliaananmummo rouskuttaa lehteä ja mumisee, tämä taas on ikuisenelämänvehka, parantaa kuule kaikki sairaudet, jopa tuollaisen heikkohermoisuuden!