Flunssakierteen Grande Finale!

Se oli viikko sitten yöllä, kello kolme.
Kuulin, kun Giliaana alkoi oksentamaan. Syöksyin, mutta en kyennyt pelastamaan muumilakanasettiä, aluslakanankin kohtalo oli siinä ja siinä.
Minkä olisin voinut pelastaa, oli Gilbertin yöuni, mutta tänäyönä, en ollut supersankari.

Edellisenä päivänä alkanut silmätulehdus, oli levinnyt yönaikana kumpaankin silmääni ja näin ollen radikaalisti hämärsi yöllistä visiotani.
Tuijotin liian kauan lakanassa tönöttävää, oksennusta valuvaa, muumia,  enkä tajunnut, että kaiken aikaa Giliaana kiljui keskellä lastenhuonetta.

Oikeasti olin vain sekuntteja jäljessä, mutta se oli tarpeeksi! Gilbert oli ylhäällä.
Hän huusi kuin hinaaja Giliaanan mukana, vaikka sillä ei ollut aavistustakaan, mistä tässä nyt huudettiin.
Virheiden vyyhti oli kiertymässä kovaavauhtia kasaan!
Ja ennen kuin tajusinkaan, oli hereillä myös Svanski ja Googletohtori.

Minä siivosin oksennusta, lohdutin Giliaana ja nukutin Gilberttiä, sillä aikaa kun Svanski luetteli minulle, sarssin, merssin, ebolan ja malarian oireita. Haukkui päiväkotijärjestelmän, siirsi Giliaanan kotiopetukseen, arvosteli minua äitinä ja analysoi kaiken tämän vaikutuksen päivänpolitiikkaan ja pörssikursseihin.

Sitten, myönnän! sorruin! Minun ei olisi pitänyt tehdä sitä, mutta tein... pyysin apua?!?!?!
Svanski vaihtoi Googlen Gilberttiin. Samalla hetkellä yössä raikui tuskainen miehen huuto!

Seuraavana aamuna seisoi koviakokenut kolmikko lastenlääkärin huoneessa.
Oksentava, tulikuuma Giliaana. Minä, näyttäen yhteen turvonneiden silmieni kanssa enemmän turpaan saaneelta Quasimodolta, kuin kivalta kotirouvalta. Ja lopuksi ontuva Svanski.
Hän ei ehtinyt tuudittaa Gilberttiä edellisenä yönä uneen, kuin puoliminuuttia, kun oli jo iskenyt jalkansa sohvaan ja murtanut varpaansa.
Mahduimme juuri ja juuri tohtorin huoneeseen, sillä Svanskin marttyyrieko oli mahtavissa kokoluokissa.

Tuttu lääkäri katsoi meitä ja repesi nauruun! Mitä teille on tapahtunut?!
Flunssakierre!?
Todella, Helmikuussa alkanut flunssakierre oli varmaan viimein saavuttanut huippunsa!

Tämä vain pohjustuksena, että ymmärtäisitte miksi tein äsken seuraavan puheluiden sarjan. Soitin vihaisena lastenhoitajalleni.

-missä olet?!?
-kotona.
-miksi? Miksi et ole täällä?!?
-tänään on sunnuntai.
-NIIN!!! Niin on!!! Exactly!
- Kello on kymmenen yli seitsemän?!
- NIIN kymmenen YLI!!
- Madam! Yleensä olen tullut tiistaisin kello 8.30?!?
- whaaat..... ahaaaa... niin olikin... moikka.

Soitin takasin hoitajalle, kun olin ensin hiukan hengittänyt häpeääni pois.

-voitko tulla tänään illalla, ihan vain  pariksi tunniksi? Oon aika väsyny.. .
- Niinhän me ollaan sovittu! Madam sinähän menet sinne juhliin!
- Mihin juhliin?!?
- Vappujuhliin.
- Niiiin....aivan.....
- Madam? Onko kaikki kunnossa?!?
- Kerkeätkö jo kolmeksi?
- Ehdin.
- No ehkä sitten selviän.

Soitin vielä takaisin.

-Kiitos.
-Ei kestä Madam.

Onneksi vapusta juhannukseen on aika lyhyt matka!