Kukkakoreja ja lätäköitä

Olen kehittänyt selviytymisrituaalin, kun elämä menee vaikeaksi. Tuijotan uima-allastani ja mietin, että tämä on vain se hinta, joka minun tulee maksaa elämästä altaan reunalla.
Kaikella on hintansa.
Kaikella on aikansa.
Kaikella on paikkansa,

Minä olen maksanut ison hinnan siitä, että sain Svanskin, Gilbertin ja Giliaanan. Sain sen loistokkaan elämän maailmalla, josta haaveilin. Aika on mennyt nopeasti. Aika on antanut paljon, mitään en tekisi toisin. Mutta nyt mietin, on tehtävä kaikki toisin.

On äitienpäivä. Herään isoon pamahdukseen!
Oliko se taas ohjus?
Vai hiekkamyrsky?
Ei, tällä kertaa se on pieni aikaisin herännyt poikani, joka tiputti puolentoistalitran vesipullon yöpöydältä peltirasiaan.
4:50 on aika herätä.
Nappaan pojan matkaani ja kuljen muuttolaatikkosokkelossa alakertaan, joka on kuin pomminjäljiltä. Eilen oli hiekkamyrsky, kaksi ipanaa saa 24 tunnissa enemmän tuhoa sisällä, kuin hiekkamyrsky ulkona.

Kukaan ei tiedä mihin me muutamme. Pakkaan muuttolaatikoita ilman osoitelappua. Ilman tietoa siitä, missä ja milloin ne avaan. Mietin joka tavaran kohdalla:
Kuinka kauan selviän ilman sitä?
Pitäisikö sittenkin laittaa matkalaukkuun?
Paljonko lapsi kasvaa kesässä?
Saanko laatikot itselleni syksyllä?
Koko elämä on tungettava laatikoihin, tauolle. Kunnes tauko päättyy, luoja tietäämilloin, siihen asti on vain selviydyttävä. Juuri kun tuska saa yliotteen, ja haluan kaatua maahan, käpertyä lattian koloon ja kiljua, juuri silloin kuuluu lorotus.

Napero on poistanut vaipan ja lorottaa niille sijoilleen.

Seison hetken hiljaa... alan siivota lattiaa. Oma Äitini laittaa viestin, hän on saanut kukat jotka lähetin, kaunis kimppu, pinkkiä.

Siinä seison kusisessa lätäkössä puhelin kourassa. Vaakakupissa kukkakorikeskustelu tai lattiarättillä työskentely?! Ja juuri kun mun piti henkisesti romahtaa!

Laitan puhelimen pois, siivoan lätäkön, puen ipanan, tungen pari tavaraa muuttolaatikkoon, katson uima-allasta ja päätän, ei me tähän hajota, me muutetaan.... Sisko saa sisustaa ja ihanaa olla suomessa sienenmetsästysaikaan, ja voisi vaikka mennä tänä vuonna kuuntelemaan kauneimmat joululaulut?!?!

Laulan tyhmää laulua ja teen pari tanssiliikettä. Piruettikierteen jälkeen silmäni kohtaavat pienet syvään tuijottavat ruskeat silmät. Tuima nelivuotias katsoo halveksuen touhuani ja sanoo: "Mommy Enough! Mommy Not funny!"

Kukkakorit ja arvostus saa osaltani vielä odottaa. Aamukahvin tilaan sänkyyn joka aamu.
Pää pystyyn! Nyt minä olen se äiti, joka järjestää meidät kusisestalätäköstä uudelleen kiertoradalleen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omanin alku

Turvaverkko

He eivät tienneet mitä tekivät.....