He eivät tienneet mitä tekivät.....

Astuin hissiin, minua hymyilytti. Liehutin kädessäni pientä suomenlippua. Minulla oli päällä merimieshousut kultanapeilla, sekä punainenpaita ja punaiset korkokengät, kaulassani roikkui taloyhtiön avainkortti.
Katutasosta hissiin hyppäsi naapurinlentokapteeni. Hän katsoi minua ja sitten kelloa, se oli kymmenen illalla.
-Tuletko nyt vasta töistä? Hän kysyi, ja koitti vilkaista firman nimeä ovikortistani.
Naurahdin, ei kun palaan töihin, olen kotiäiti, mulla oli vapaailta.
Sitten mietin hetken ja jatkoin heilutellen suomenlippua, olen myös suomalaisenyhteisön uusi kuukausitapaamiskordinaattori.... johtaja. Se oli kapteeni, hän oli juuri ajanut jumbojetin taivaalta, ei sitä koordinaattorinvirka hetkauttaisi, piti olla kapteenin kanssa samaa tasoa, eli johtaja.
Kapteeni hymyili:
-Kuulostaa tärkeältä.
-Hyvin tärkeältä, korjasin ja hihitin päälle. Sellaista arvokasta kansakunnanjohtajan hihitystä luonnollisesti.
Toivotin kapteenille hauskat illanjatkot ja marssin ulos hissitä, samalla miettien, että tämä asema niin kolahtaa mulla nuppiin.

Tein näyttävän sisääntulon lippuni kanssa. Svanski tuijotti minua kysyvästi!?!
-Oletko humalassa?
-En. Olen valittu johtaja. Liehutin lippuani.
Svanski tuijotti minua hetken hiljaa ja hakkasi sitten teatraalisesti päätänsä pöytään ja hoki,
-Ne eivät tienneet mitä tekivät!!
Kikatin taas (arvokaasti) ja lysähdin lippuineni sohvalle. Selitin Svanskille suomalaisenyhteisön toiminnasta ja tänään ilmi tulleesta vallanvaihdosta ja kuinka lippu napsahtikin sitten minun käteeni ja kynttilä.
-Onko sulla kynttiläkin?
-On.
Kaivoin sinivalkoisenkynttilän laukusta. Svanski tuijotti minua hetken, ja ihan kuin sen tuiman ilmeen takana olisi jossain vilahtanut pieni hymy. Sitten se meni nukkumaan. Mutta minä tiesin, se oli hymy.

Palasin seuraavana aamuna Giliaanan koulukuskauksesta ja virittelin itselleni lokoisaa aamukahvihetkeä, kun Svanski marssi puvussaan, kravatti kireällä olohuoneeseen, se oli menossa töihin.
Mutta sitten se ei ampaisutkaan tavanoimaiseen tapaansa ovesta pihalle, vaan länttäsi salkkunsa keskelle ruokapöytää, niin että kahvi melkein läikkyi.
-Tätä ei sitten mokata!
-Mitä?
-No tätä sinun nimitystä. Toivon todella, että et muutu samanlaiseksi, kuin se nainen siinä house of card-sarjassa!
-Mistä sinä puhut? En ymmärtänyt miestäni ollenkaan.
-Tuosta. Sanoi Svanski ja osoitti lippua. Samalla hän tempaisi lipun pöydältä ja sanoi siirtävänsä sen toimistokaappiin, koska se oli kiertopokaali, emmekä todellakaan halunneet seuraavassa kapulanvaihdossa palauttaa lippua, jossa oli ipanoiden lähmäiset sormenjäljet.
-Sellllvääää...  Katsoin Svanskia vähän hitaasti.
-No niin voin auttaa sinua, mutta en kauheasti, en ainakaan ennen kevättä. Meidän onni on, että itsenäisyyspäivä on joulukuussa. Sinun on nyt hyvä miettiä, että jos järjestät ne hotellissa, me kutsutaan lähetystö, tuli ne sitten tai ei, mutta tämä on tehtävä diplomaattisesti oikein.
-Mitääääää?!? Mieshän se tässä nyt vallasta sekosi.
-On hyvä miettiä joitain suhteita hotelleihin,  jotta saat kuukausikokouksille parhaan mahdollisen hinnan ja etuoikeuden varausjärjestelmiin, voin esitellä sulle pari tyyppiä. Onko sulla nyt joka kuukausi tapaaminen?
En ehtinyt vastaamaan, Svanski eteni asiassaan, kuin höyryjuna.
-Selvääää laitan sen kalenteriin. Tätä katsos nyt ei voi mokata, menee maine!! Samalla hän naputteli joukon hälyytyksiä puhelimeensa.

Svanski jatkoi pälpätystään ja puhui mun kuukausikerhonvetäjänroolista, samalla tavalla, kuin olisi priifannut omaa pomoaan työtehtävissä. Otin tosi ison kulauksen kahvia ja mietin...  ne eivät todellakaan tienneet mitä tekivät.... Olin ajanut suomiyhteisön niskaan Svanskin.... ja vielä siinä mielentilassa, missä se ei halunnut mokata. Vain ne jotka ovat nähneet tämän tilan, voivat täysin ymmärtää, mistä puhun.
Vaikka Svanskilla mopo keuli ja hän yritti varastaa uutta pestiäni ja tehdä siitä suurempaa, kuin mitä se oli. Olin aika iloinen. Minut valittiin, se tuntui kivalta. Mietin, tämä on tosi kiva juttu.