Tynnyri pumpulia.

Minua ei koskaan kiusattu koulussa.
Eikö minulle huudeltu ilkeitä sanoja?
Eikö minulle rakkaita, verbaalisesti raadeltu ja solvattu?
Eikö minua ajettu nurkaan yksin?
Sitä pientä pulleaa tyttöä, jolla oli rako hampaiden välissä.
Kyllä, joku ääliö esitteli minulle tätä vaihtoehtoa, roikutti sitä naamani edessä. Odotti että kyyneleet tulisivat.
En vain nähnyt sitä omana paikkanani.
Jos joku on jo rikki, ei häntä enää voi rikkoa.

Olin muurannut muurin. Minulla oli nauru. Minulla oli itse ironia. Minut oli jo rikottu. Mutta minut oli myös korjattu.
Liimattu tuhansista paloista kasaan. Taidokkaasti. Niin taidokkaasti että saumoja ei voinut nähdä.

Voi, olen elämässäni nauranut, kulkenut ja unohtanut. Ja tässä istun Muscatilaisella parvekkeella kukkapuskien keskellä, kuuntelemmassa naapurin häiriintynyttä papukaijaa. Eikä minua voi satuttaa.

Vein tyttöni kouluun. Hän itki, takertui minuun, halusi kotiin.
Kun hän syntyi, lupasin hänelle kaiken. Lupasin pitää hänet ehjänä.
Ja nyt lupaukseni on kääntynyt minua vastaan.

Haluan tunkea hänet tynnyriin sulkea pumpulipilveen. Samalla sisälläni huudan: rikkokaa hänet, laittakaa palasiksi, murskatkaa maahan.
Minä en siihen pysty.
Mutta pystyn hänet vielä korjaamaan, liimaamaan kokonaiseksi, särkymättömäksi. Teen saumat, joita ei huomaa.

Hienoja sanoja, upeita suunnitelmia, lähes sankarillisia. Mutta miten hitossa tähän kaikkeen pystyy. Voisin soittaa äidilleni, mutta hän siitä turhaan ylpistyisi.

Ilmoitin kaksikielisen lapseni koulussa suomenkielenalkeisiin.
Hän saa loistaa, olla kerrankin paras katsoa kuinka oppiminen on muille hankalaa.
Minun teki mieli pullaa. Varmasti pulla pelastaa myös lapsia. Leivoin siis puhtaasti epäitsekkäistä syistä.

On varmaa, että mikään ei luo paremmin katu-uskottavuutta lapselle, kuin pullantuoksuinen äiti ja parit yksityiskoulun iltapäiväkerhossa päristellyt perkeleet... ai kamala! Toivottavasti hän ei kiroa siellä?!
Totta kai hän kiroaa, äidinkielensä äidiltään oppinut.

Kommentit

Suositut tekstit