Szélkabat

Teksti sisältää unkarinkielen alkeet tuulipukuostoksille.

Olen odottanut kesän loppumista ja syksyn alkua kaikilla viimeisillä voimillani. Rakastan syksyä, mutta minä ja syksy ei olla kohdattu kunnolla 11 vuoteen. 

Viikko sitten jouduin aamulla kiristämään villatakia tiukemmalle, silloin mietin se on kohta täällä.

Yhtenä iltapäivänä avasin Giliaanan reissuvihkon, juu ei ole digitaalista vilmaa tai seesawta. Ei, on ihan repussa kulkeva ruutuvihko. Tämä on unkari ja joskus rakastan sen yksinkertaista ruutuvihkoteknologiatasoa. 

Siinä se kuitenkin luki, kun googlella ensin käänsin. Lapsille on pakattava ulkoliikunta-asu. Tämä jos joku, on varma syksynmerkki!

Mutta ulkoliikunta-asu? Istahdin repun viereen ja mietin ei kai vaan....

... Kyllä! Se on tuulipuku! Mikä on tuulipuku unkariksi? Usein ei suoraan sanasta sanaan kääntö toimi, mutta nyt ei ollut aikaa, koska oli saatava tuulipuvut! Szélkabat ja sillä mentiin. 

Puhkuin kauppaan ja samalla muistelin tuulipuvun ihanaa suhinaa ja lämpöä, säällä kuin säällä. Asun puettuaan teki mieli heti alkaa loikkimaan ja hyppimään.

Ajattelin, että ostan meille kaikille kolmelle samantyyliset puvut ja sitten me Unkarin ruskassa suhisemme sporttisesti pitkin luontopolkuja.

Vaan totuus iski kolmen kaupan jälkeen. Unkari ei ole tuulipukukansaa. Ei ollut ensimmäistäkään tuulipukua!

Löysin arveelluttavan vaatemarketin, jossa tutut urheilulogot oli tavattu väärin. Siellä oli yksi surkea tuulipuku. 

Kysyin myyjältä olisiko toista kokoa. Myyjä tuijotti tyhjästi. Ei halunnut ymmärtää, mikä on szélkabát, vaikka pidin sitä kädessä hänen nenän edessä. Ja koko konsepti eri kokoisista vaatteista, tuntui olevan hänelle käsittämätön. Laitoin peliin kaiken unkarinkieleni.

-Szélkabát it van nagy? (Tämä tuulipuku tässä näin, on iso)

-Nem ertem. (En tajua mitä höpötät, hullu ulkomaan olento)

-It van nagy, kiss lany.. ön kicsi. Kicsi kiss lány hehhe (Se on iso, pieni tyttö, hän on pieni. Pieni pienityttö heheheh)

Myyjä ei nauranut, tuijotti kuin suolapatsas, kysyi onko sortamani kieli saksaa.

-Nem beselni magyar, it van szélkabát nagy, hol van a kicsi? (Ei kun tässä unkaria puhun, tämä tuulipuku on iso, missä on pieni?)

Myyjä huikasi paikalle toisen myyjän, mutta toivoni palvelun paranemisesta tukahtui nopeasti. Myyjä vyöryi paikalle tylynä ja kylmänä kuin jäävuori. 

Suolapatsas ilmoitti, että puhun saksaa. Koitin selittää, että ihan selvää unkaria tässä puhun ja tuulipuvun tarvitsen hiukan pienemmässä koossa.

Jäävuori katsoi suolapatsasta ja sanoi, ei se mitään ymmärrä anna sen vaan olla. 

Anna sen vaan olla?!?! Tarvitsen ensimmäiseen syksyyni sitten 11 vuoden tuulipuvun ja kukaan ei auta!!! Ja minä kyllä ymmärsin. 

Muutuin myyjille tuulen suhinaksi, he eivät regoineet tai nähneet minua enää. He menivät vaan... pois. 

Unkarilaiset on ihania, auttavaisia ja hauskoja. Minun elämäni mieshän on unkarilainen... hyvin rakastettava...toki hän ei ole hauska... no mutta ihana.  Sitten noiden aitojen ihmisten seassa vaeltaa ryhmä tylyttäjiä, joiden tylytys on kylmempää, kuin absoluuttinen nollapiste.

Ei herätä heissä mitään tunteita ulkomaalainen, joka epätoivoisella kielitaidolla koittaa tuulitakkia saada.

Yli-iso tuulipuvun retale väärin tavatulla logolla jäi rekkiin. Myyjät henkilökohtaiseen tyhjyyteensä.

Löysin lähimarketin poistorekistä yhden verryttelyasun. Se saa korvata unelmani tuulipuvusta. 

Sanotaan, että sukulaiskansoja ollaan, mutta voidaanko olla jos kansallispukumme tuulipuvun tuntemus on tätä tasoa!? Miten täällä perheet ja pariskunnat pysyvät yhdessä, kun ei ole sitä ikuisen yhteenkuuluvuuden symbolia samanlaista tuulipukua?! 

Kuvan siat tai pelargonia, Szentendren Skanzenilla, eivät liity tapaukseen, mutta eipä ole paljon tuulipuvusta kuvia tähän laittaa.