keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Neljän päivän yksinäisyys, päivä ennen ensimmäistä, Kilpavarustelua


Mulla on anoppi, monella meistä on. Mutta mun anoppi on yksi erikoisimmista persoonista, joita olen koskaan tavannut. Samaan aikaan hän kykenee olemaan ihana, pelottava, hullu ja ärsyttävä, mutta välillä kuitenkin hauska. Mutta kaiken eniten, jos hän jotakin on, niin hän on noita. Älkää naurako, minäkin ensin nauroin koko noita hömpötykselle ja ivalliseen sävyyn toistelin lauseita ”sekaisin se on” tai ”Mitä nyt sitten vielä keksii, että saa huomiota.” Kunnes usean eri sattuman ja tapauksen jälkeen olen oikeasti ruvennut miettimään, että kyllä hänessä on jotain maagista, jotain noitamaista.
Jollain kummallisella tavalla, hän saa ihmiset valtaansa ja toimimaan juuri haluamallaan tavalla. Aivan kuin he olisivat noiduttuja.

Olen yrittänyt useasti taistella anopin loitsuja vastaan, mutta usein kaikesta oveluudestani huolimatta jään toiseksi. Esimerkiksi jo se seikka, että olemme Svanskin kanssa yhdessä, ei olekaan meidän omaa ansiotamme. Me emme tavannetkaan aivan sattumalta itä Euroopan pimeimmässä kellari pubissa ja aloittaneet omin voimin tuota ensimmäistä keskusteluamme.
Ei, se oli anoppi joka järjesti kaiken. Ensinnäkin hän oli nähnyt minut taikapallostaan jo vuotta aikaisemmin ja valinnut minut omatoimisesti hyväksi morsian kandinaatiksi. Valintaani oli vaikuttanut nimeni, joka enteili jotain suurta ja ihmeellistä. Jännä että nimeni oli juuri tuo hyvä enne, onhan se sentään sama kuin anopillani. No joka tapauksessa saan kiittää yksin anoppiani tästä ihmissuhteesta ja tämän hetkisestä onnellisuuden tilastani. Anoppi on järjestelmällisesti ottanut kaiken kunnian kaikesta hyvästä, mitä minulle ja Svasnkille on tähän mennessä tapahtunut. 

Anoppi on valinnut minut tähän etuoikeutettuun asemaan ja siitä minun tulee olla hänelle kiitollinen.
Mutta olenko minä kiitollinen? En, en tietenkään ole. Olen ajautunut ihmeellisen taistelutilaan kyseisen ihmisen kanssa. Pinnallisesti olemme kuin parhaat kaverukset, mutta pinnan alla kuohuu.
Olen nimittäin kyllästynyt siihen tosi asiaan, että anoppi on kaiken hyvän takana ja minä omalla toiminnallani olen aina se, joka tuo huonoja asioita elämäämme. Anoppi järjestelmällisesti voittaa minut kaikessa, hän pystyy taianomaisesti perustelemaan kaikki hyvät tekoni, jollain lailla hänen taikojensa tuloksiksi.

Vielä eiliseen asti olimme rauhallisessa asemasota tilanteessa, kumpikaan ei hyökännyt, kumpikaan ei puolustanut asemaansa sodassa, jossa taistellaan asemasta Svanskinelämän tärkeimpänä ja merkityksellisempänä henkilönä.
Mutta sitten, eilen illalla tapahtui hyökkäys ja hyökkääjänä oli jälleen kerran anoppi. Minä olin syytön uhri, joka joutui pakotettuna taas kerran tähän sotaan vain ja ainoastaan puolustamaan itseäni ja tietenkin jalosta sydämmestäni Svanskia.

En ole suuttunut siitä, että viimeaikaiset järkyttävät tapahtumat saivat Svankin kaipaamaan äitiään ja sisaruksiaan siinä määrin, että kun tuli pakollinen tarve matkustaa kotiin, hän valitsi mieluummin laatuajan äitinsä kanssa, kuin minun tukeni ja turvani matkalla.
Minä siis jään ”kotiin” yksin tänne arabian niemelle, kun Svanski matkustaa yksin perheensä luo. Olen aikuinen ja pystyn käsittelemään tämän asian ja ymmärtämään, että joskus on sellaisia tilanteita, joissa aikuinenkin mies kaipaa enemmän äitiään, kuin vaimokettaan. Siksi astun sivuun arvokkaasti, kuin kypsä ihminen konsanaan ja annan toiselle omaa aikaa.

Mutta anoppi ei voinut tyytyä tähän voiton tilaansa, vaan päätti oikein kääntää veistä avohaavassani, joka vuosi Svanskin päätöksen vuoksi pettymyksen verta.
Hän soitti eilen ja keskustelu meni jotenkin näin
Anoppi: Tulet siis huomenna?
Svanski: Kyllä voitko tulla vastaan talvitakin kanssa lentokentälle?
Anoppi: Mitä! Eikö sinulla ole talvitakkia?
Svanski: Ei se unohtui kesällä, kun Helenan vaatteet veivät matkalaukussa kaiken tilan.
Anoppi: No olipa ajattelematonta häneltä! (huomautus matkalaukku oli täynnä vain ja ainoastaan siitä syystä, että anoppi tunki sinne minulle hommaamiaan vaatteita kilo kaupalla, vastustuksistani huolimatta! Olikko vika siis minun? Vai oliko kyseessä taas anopin ovela juoni?)
Sitten puhelin keskustelu jatkuikin Svanskin ylistyksellä siitä, kuinka paljon on ostanut minulle täällä käyttökelpoisia vaatteita, koska mun vanhoissa vaatteissa on kaikissa jokin tarha ja ne ovat homsuisia. Anoppi ylisti Svanskin suurta huolenpitoa ja syyllisti minun huonoa vaatehuoltoa.

Viimeyönä en nukkunut laisinkaan, sillä pesukoneeni jauhoi pyykkiä koko yön. Kieltämättä joulun ajan pyykit olivat unohtuneet pesuohjelmastani ja pyykkiä oli aikamoinen vuori. Tänä aamuna olen sitten silittänyt ja prässänyt. Lopputuloksena on se, että olen omatoimisesti pakannut kiireisen Svanskin matkalaukun ja sitten niin viimeisen päälle olenkin. Näin toimii huolehtivainen kotirouva! 

Boxserit on prässätty ja viikattu samoin kuin sukat. Kauluspaidat ovat itse prässäämiäni, en luottanut sotavarustelussani kiinalaisenpesulan palveluihin vaan käytin kallista aikaa, suihkepulloa ja jotain omituista arabimaailman silitys suihketta tuoksuineen, saadakseni Svanskin paidat, sitten niin viimeisen päälle sileiksi.
Tämän jälkeen pakkasin jokaisen paidan omaan läpinäkyvään muovipussiin, että ne eivät vaan tahraannu matkalla. Pakkasin myös hänen kemikaalinsa suloiseen järjestykseen beautybaggiin ja erittelin partavedet ja muut nesteet omiin pikku pusseihin.

Kaikki on nyt valmista, matkalaukku on järjestelty aikajanallisesti niin, että ensimmäisen päivän vaatteet ovat päällimmäisenä ja viimeisen viimeisenä. Laitoin mukaan myös pussin jonka kylkeen kirjoitin ”likaiset”. Tämä vaan ja ainoastaan sen vuoksi, että kun Anoppi penkoo laukkua, hän voi nähdä että en oleta hänen pesevän Svanskin vaatteita. Vaan annan ymmärtää, että ne voidaan palauttaa likaisina. Tietenkin hän ne pesee, mutta olkoon se hänelle huomautus siitä, että olen ajatellut kaikkea.

Olen myös omalla käsialallani kirjoitellut paitapussien päälle mihin tilanteisiin kyseinen vaatekappale on tarkoitettu pidettäväksi, tämä sen vuoksi että Anoppi varmasti tajuaa että minä olen laukun pakannut. Minä olen ajatellut vain Svanskin parasta! Minä olen tärkeämpi! Minä huolehdin!

Svanski tuli kottiin ja esittelin hänelle laukun ja sen sisältämän järjestyksen ja kuinka se helpottaa suuresti hänen matkantekoaan näinä vaikeina aikoina. Kummalista kyllä Svanski jotenkin saman tien näki mun lävitseni, ehkä hänelläkin on noidan tai selvännäkijän taitoja? Svanskin mielestä meidän kahden nahistelu on mennyt jo aivan käsittämättömäksi ja että minun tulisi ennemmin kunnioittaa Anoppiani, kuin kaiken aikaa sotia häntää vastaan. Sitten hän tuhisi jotain että, nää naiset tuhoaa hänet vielä jonain päivänä!
Olin hivenen loukkaantunut ja tiuskaisin takaisin, että mitäs menet aina valittamaan äidillesi puuttuvista talvitakeista.  Ja samalla purskahdin lohduttomaan teatraaliseen itkuun.

Svanski tuijotti mua kummastunut ilme naamallaan ja tiedusteli sitten, onko järkevää taas tehdä tällainen draamanäytelmä neljän päivän matkan takia? Sitten hän kuitenkin kehui matkalaukkuani ja sanoi sen olevan varsin hyvin pakattu ja olevan ylpeä saavutuksestani. Tulin heti paljon paremmalle mielelle ja unohdin itkukohtaukseni saman tien.

En sitten tainnutkaan olla, ihan niin sujut, tämän yksinjäämisen kanssa, kuin luulin. En taaskaan pystynyt olemaan, järkevä kypsä aikuinen, joka ajattelee vain puhtaalla järjellä eikä turhia tunteile.
Vai oliko koko kohtaus taas jokin anopin taika? Hän sai minut näyttämään kakaralta mustasukkaisuuteni kanssa, kun hän itse kylmänrauhallisesti itse odottelee lentokentällä talvitakkeineen. 
Voiko tässä sodassa kumpikaan koskaan voittaa? Ei varmaankaan, mutta silti en usko tämän jäävän viimeiseksi taistoksi. Järkkymätön totuus kuitenkin on se, että tänään Svanski lentää yksin, ja mun neljän päivän yksinäisyys alkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin