Bluffasin ihan pokerina...

Hahaaa Bluffasin teitä, koska moni varmaan ajatteli, että nyt se palpattaja ei ole selvinnyt neljänpäivän yksinäisyydestään hengissä tai järjissään, koska on mennyt jonkin sortin raportointi lukkoon.

Tai ehkä joku optimistinen luottolukija päätyi mietinnöissään siihen tulokseen, että olen kuluttanut viikonpäivät, jollain huisilla seikkailulla, josta pian palaan raportoimaan uskomattoman selviytymistarinan.

Mutta totuus voi joskus olla tarua tylsempää, sillä en minä missään ole ollut, jos siis ei lasketa niitä Svanskin itä Euroopan matkan aikaisia autosuunnistusretkiä mukaan laskuihin. Muuten olen ollut tässä vaan, aivan kotosalla.

Syy hiljaisuuteen kuitenkin on olemassa ja se ei ole mutkikas tragedia vaan aivan yksinkertainen uusi innostus. Olen nimittäin pelannut pokeria. Pelimerkkien ahneus ja ”Flopin” odotuksesta syntyvä jännitys on vallanneet mieleni.

Menestys korttipöydän hämyisessä tunnelmassa, on myös valanut minuun uutta rohkeutta ja oveluutta. Totta puhuakseni koko korttipelin aiheuttama huuma on ajanut minut omituiseen valheellisuuden loputtomaan kierteeseen.

Ja kuten usein uhkapelureille käy, olen menettänyt uskottavuuteni ja rakkaan Svanskini luottamuksen ja sijoittanut itseni aivan uudelle rapulle miniperheemme hierarkiassa. Kaikki tämä vain menestyäkseni korttipelissä…

Traaginen tapahtumasarja alkoi jotenkin näin:

Svanski palasi Itäeuroopan kiertueeltaan ja heti kotiin päästyään räjäytti matkalaukkunsa levälleen keittiön lattialle ja penkoi sitä suurella innolla. Vielä suuremmalla innolla hän penkoessaan selitti, että: ”Nyt Helena toin jotain tosi hienoa ja upeaa, tuut tykkäämään tästä niin!”

Samalla hän kiskoi laukustaan pelikortit ja muovipussi tolkulla jonkin sortin pelimerkkejä. Olin odottanut jotain, en tiedä mitä, mutta en nyt tätä aineskaan!

Totesin pettyneenä: ”Pelikortit! Toitko mulle pelikortit?!”

Vaikka äänestäni paistoi suuri pettymys, Svanski ei lannistunut, saattoi olla jopa niin, että hänestä pystyi aistimaan, kaikenaikaa kasvavaa innostusta.

”Eikä mitkä tahansa pelikortit Helena!” ”Vaan pokerikortit.” Samassa hän jo levittelikin pelimerkki arsenaalia pitkin lattiaa ja lajitteli erivärisiä merkkejä omiin pinoihinsa.

Mä en oikein päässyt mukaan tuohon innostuneeseen tunnelmaan, vaan seurasin hänen puuhastelujaan kysyvä ilme kasvoillani.

Kun Svanski sai merkkinsä ja korttinsa järjestykseen hän puhkui innosta päästä kokeilemaan super hienon tuliaisensa toimivuutta käytännössä. Alkoi kauhea kinuaminen ”Helena pliis pelataan yksi peli ees.” Mä totesin vieläkin hiukan pettyneenä mun surkeesta tuliaisesta, että en todellakaan osaa pelata pokeria, ja sitä paitsi siitä tulee kuitenkin aina tappelu. Joten mun puolesta Svanski voisi aivan vapautuneesti etsiä jonkun toisen uhrin kokeiluilleen. Svanski ei luovuttanut ja rupesi sinnikkäästi selittämään pelinsääntöjä, mikä korttien kokoelma on paras ja kuinka panoksia pitää laittaa. Kuuntelin hetken ja koska säännöt eivät hajottaneet päätäni monimutkaisuudellaan lupauduin viimein yhteen peliin.

Svanski jakoi pelimerkit ja sovimme pelin loppuvan, kun toinen on menettänyt kaikki merkkinsä.

Ennen ensimmäistä erää Svanski vielä kertoi minulle niin sanotun ”bluufauksen” mahdollisuudesta. Pelin sääntöjen mukaan saa valehdella ja jos siitä jää kiinni ei tule erillistä valehtelu rangaistusta. Peli rupesi samantien kuulostamaan paljon mielenkiintoisemmalta. Tarkistin vielä, että olin varmasti ymmärtänyt oikein. Minun ei siis tarvitse aina paljastaa pelin jälkeen korttejani ja saan panostaa vaikka kuinka paljon, vaikka minulla ei olisi mitään panostamisen arvoista? Svanski vakuutti, että tässä pelissä saa valehdella. Mutta selitti sitten vielä isällisesti, että tietenkin esimerkiksi hänenlaisensa kokenut pelaaja on oppinut seikan jos toisenkin siitä, kuinka voi lukea vastustajan huijauksia. Hän vakuutti, että kokeillaan nyt vaan ja en saa suuttua jos häviän, sillä kyseessä on triviaali, ihmistuntemusta ja hyvää itsehillintää ja ilmaisun kontrollointia vaativa peli. Svanski painotti, että taitomme olivat epätasaiset ja kertasi minulle vielä kerran, mikä kortti yhdistelmä päihittää minkäkin.

Minua hiukan huvitti, mutta pystyin pitämään ”pokeri” naamani. Svanski oikeasti kuvitteli voittavansa minut pelissä, joka tuntui perustuvan pelkkään huijaukseen ja valehteluun. Muutaman kierroksen jälkeen olin kerännyt itselleni kaikki pelinappulat ja siis pelannut Svankin ulos. Svanski oli raivoissaan, syytti minua aloittelijan tuurista ja vaati uusiokierrosta. Armahdin Svanskin ja suostuin uusintaan.

Kun olimme lätkineet korttia neljätuntia ja takana oli useampi uusinta kierros ja Svasnki oli järjestelmällisesti, hyvästä vastustuksesta huolimatta hävinnyt minulle joka ainoan pelin, hän oli jo epätoivon partaalla. Svanski huusi minulle kuin raivoissaan, että kuinka voin huijata niin törkeästi, mutta silti hän ei luovuttanut vaan vaati uusintaa, uusinnan jälkeen! Ja joka kerta sain huudot kun voitin hänet surkeilla korteilla ja hyvällä bluffauksella. Mies sihisi raivoista epäuskoaan. Olin hiukan pettynyt mieheni huonoon pokerinaamaan ja lapselliseen kiukutteluun ja totesin vain, että bluffaushan oli salittua.

Svanski ei voinut käsittää taitojani huijata häntä. Minä nappasin kortit ja lupauduin pelaamaan vielä yhden erän. Samalla sekoitin kortit näppärästi tavalla, jonka opin joskus kakarana kesäleirillä. Svanski jäi tuijottamaan korttien sekoitustaitoani, jota hän ei ilmeisemminkään hallinnut.

Hän tuijotti minua hetken vihaisesti ja rupesi sitten ristikuulustelemaan. ”Miten olet oppinut sekoittamaan kortteja tuolla lailla, jos et kerran osaa ensimmäistäkään korttipeliä!” Miten opit pelin niin nopeasti? Mistä minä enää ikinä tiedän puhutko totta vai tarua?!

Rauhoittelin Svanskia, että eihän häntä ole tähänkään asti häiriintynyt se, tietääkö hän mikä on totta ja mikä tarua, niin että mikä muutos tässä nyt sitten on?

Ja sitäpaitsi kaikkihan nyt tenavana kesäleirillä on pelannut ryysypokkaa  tai muuta älytöntä peliä. Mutta niistä ajoista on kulunut niin kauan aikaa…

Svanski huusi kuin palosireeni! Oletko keikkunut alasti jossain kesäleirillä! Mitä vielä?! Keskustelu rupesi selkeästi tuomaan mieleeni lapsuuden kesäleirit tai ylipäätä lapsuuden ja äitin kurinpalautukset. Svanski karjui minulle alasti kekkuloinnista niin, että minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin murskata hänen todellisuutensa. Rakas kulta mussukka en minä keikkunut alasti! Olin hieman pyöreä ja halusin piilotella itseäni, siksi en koskaan hävinnyt pokeripeliä!

Svasnki jäi keittiöön yön pimeyteen karjumaan perääni lauseita, sinähän sanoit että et osaa pelata! tai että Sinä huijasit minua! Sanoin meneväni nukkumaan, ja selitin vielä Svanskille, koko pelin pointtihan on vain hyvä bluffi.

Svanski elää epätietoisuuden aikoja, hän ei ole varma onko tarina kesäleirien voittamattomasta pokerisankarista tosi tai olenko aiemmin koskaan pelannut pokeria. Nyt hän haastaa minut joka ilta taisteluun ja yrittää opetella tietä bluffini taakse. Joten ilta toisensa jälkeen olen putsannut pöydän.

Svasnki vaan ei tajua! On yksi asia missä hän ei voi minua koskaan päihittää ja se on huijaus korttipelissä! Tai no huijaus ylipäätänsä missään asiassa.