maanantai 5. maaliskuuta 2012

Pullerot puntarissa


Hirvee paisumus on tapahtunut, ei tällä kertaa mikään vedenpaisumus, vaan paino on nyt se, mikä on paisuuntunut.

Elin viimeiset kaksi kuukautta eräänlaisessa harha maailmassa, itsepetoksen suloisessa pilvilinnassa, olin nimittäin päättänyt, että vaakani on rikki.
Minulla on täällä sellainen digitaali- näyttöinen oikein katu-uskottavaamallia oleva henkilövaaka, joka toimii patterilla. Aluksi se toimi oikein kivasti ja näytti ihan uskottavia lukuja, sitten se rupesi sekoilemaan ja arpoi ruudulle omituisia jätti suuria lukemia. Luonnollisesti naisihmisenä menin ensin paniikkiin. Mökötin yhden päivän ja sitten rupesin hirveälle dieetille.
Kahden päivän ajan sinkoilin lenkkeillen pitkin aavikkoa niin, että hiekka hampaissa natisi ja pöllysi silmiin kaihertamaan. Aloitin samaan syssyyn myös, niin karppauksen, kuin kaalidieetin ja viinilakon.
Ruiduin laihutuskuurini syövereissä kaksi kokonaista päivää ja olin kiukkuinen kuin pieni sika ja haastoin siinä määrin riitaa Svanskin kanssa, että ihmissuhde oli myös hiukka dietillä. Ja Svanski oli vihainen, kun sai ruuaksi pelkkää kaalia. Kyseinen raaka-aine muistutti kuulemma liikaa lapsuuden erään poliittisen aatteen alla vietetyistä vuosista.

En muista sitten, mistä se riita alkoi, kun Svanski sai lopuksi tarpeekseen ja pakeni nalkutustani vessaan. Svanski istui vessannurkassa ja mökötti, koska olin niin ilkeä ja kaikin puolin hankala. Minä jäkätin oven takana raivoani, kunnes väsyin omaan ääneeni ja jäin vaan makaamaan vessan oven taakse ja vahtimaan sitä, koska Svanski suostuu kyseisestä huussista poistumaan.
Siinä kun makailin lattialla hiljaa itsekseni kuulin, että Svanskilla rupesi olemaan vessassa tylsää. Kuulin kun se rapisteli purkkeja ja purnukoita ja leikki tuuletusropellin kanssa, sekä korjaili rikkinäistä vessanvetosysteemiä. Sitten korviini kalahti tuttu ääni, se tuttu rasahdus, mikä tulee siitä kun astuu vaa’alle. Tuli hetken hiljaisuus ja sitten Svanski tempaisi vessan oven auki toisessa kädessään digitaalinäytöllä varustettu henkilövaaka ja naamallaan raivoisa ilme.
Svanski karjui: ”Ja tääkin on rikki! Onko liikaa pyydetty, että jos kulutat puntarin patterin loppuun niin hommaat siihen uuden toimivan pariston?!!
”Minä ponkaisin ylös lattialta, kuin salaman iskusta ja olin täynnä uutta energiaa ”Ai se on rikki!? Ja minä kun luulin, että oon lihonnut!” 
Ei mennyt kuin minuutti, että olin unohtanut hirveä tahtojen taistomme ja söin taas, iloisena omana itsenäni, sohvalla jäätelöä.

Tästä episodista alkoi sitten tietämättäni hirveä itsepetoksen vyyhti. Koska kotirouvana olen hyvin kiireinen, eikä minulla ole aikaa lähteä etsimään jotain tyhmää paristoa johonkin tyhmään vaakaan, niin viikko toisensa jälkeen punnitsin itseäni vaa’alla, jossa oli aivan loppuunkulunut paristo. En saanut stressiä vaikka vaaka näytti huisia lukemia, ravistin sitä vain hetken ja taas näytti lukemat paremmilta. En kuluttanut omia tai Svanskin hermoja omituisilla dieeteillä kituuttamiseen, vaan elin ihan tyytyväisenä, niin itseeni, kuin pikkuriikkisiin mahamakkaroihini.

Sitten Svanski meni ja pilasi taas kaiken! Yhdellä ostosreissulla se paineli paristo-osastolle ja osti uuden pariston vaakaan.
Toimivaa vaakaa kokeili ensin Svanski.
Tiskiharja lensi aika liukkaasti lavuaariin, kun Svanskin huuto kaikui vessasta! Aivan kuin pientä sikaa olisi teurastettu. Ryysin vessaan tarkistamaan, mikä oli hätänä?
Svanski seisoi puntarissa ja karjui! ”Oot lihottanut mut ihan muodottomaksi!!!!”
Mua jotenkin rupes saman tien suivaannuttamaan se, että Svanskin painonhallinta ongelmat oli jotenkin mun vikaa ja käskin Svanskin heti alas puntarista. Jurputin että ei siinä nyt voi olla vikaa, kun paristokin on juuri vaihdettu. Asensin pariston uudelleen ja hyppäsin keveinmielin itse puntariin. Nielin tuskaista huutoani takaisin kurkkuuni, josta se halusi kaikua lujaa ylös ja ulos.
Vaaka näytti aivan sekopäisiä numeroita!

Päätin että hysteria ei ole nyt ratkaisu mihinkään, vaan puhdas järkeily. Tutkin vaakaa hetken ja ilmoitin sitten Svanskille, että: ”Siinä on nyt sellainen juttu, että nää vehkeet ei oo ikuisia! Tää on menny totaalisen rikki!!”
Svanski nieli mun selityksen hetkeksi. Mutta koska hän on epäluuloista ihmismallia, ei mennyt kuin puolituntia, kun löysin hänet makuuhuoneesta äheltämästä itseään viime kesänä ostettuun liituraitapukuun. Karjuin Svanskille vihaisena, että mitä se oikein puuhaa! Ja Svanski taas kiljui takaisin, että olen valehtelija! Enkä vaan mitenkään halua tai pysty myöntämään, että olen salakavalasti hänet lihottanut muodottomaksi.
En käsittänyt mitä hän tarkoitti tuolla muodottomalla, eikä mielestäni siitä tarvitse tuolla lailla pillastua, jos housun nappi hiukka kiristää. Mutta Svanski ei aikonut rauhoittua, vaan sinkaisi salamana kiristävät liituraitahousut jaloissaan alas rappusia ja ovesta ulos. 

Prosessoin hetken päässäni, että mihin se nyt singahti, kunnes tajusin, että se juoksee sihteerin vaa’alle.
Vaikka olin kovalla työllä uskotellut itselleni, että mitään lihomista ei ole tapahtunut, että vaaka on vain rikki ja housut eivät mahtunut päälle kunnolla ennenkään, nyt itsepetokseni alkoi pelottavalla tavalla paljastua myös minulle. 
En kuitenkaan halunnut ottaa Svanskin syytöksiä vastaan siitä, että olen hänet lihottanut ja päähäni tuli pakkomielle, että Svasnkin puntariin nousu oli estettävä keinolla millä hyvänsä.
Nämä ajatukset päässäni säntäsin Svanskin perään alas rappuja kohti sihteerin residenssiä.

Sihteeri, joka oli juuri lopettanut työpäivänsä ja lepuutti itseään ilta auringon paisteessa, säpsähti hereille, kun pihaan kirmasi ensin Svanski, joka kiristävät liituraita pöksyt jalassa vaati puntarin käyttö lupaa. Ja heti Svanskin perässä kipitin minä, kiljuen että et anna sille mitään puntaria!
Pienen kalabaliikin jälkeen selvisi, että Sihteerin mielestä meidän painossa ei ollut tapahtunut mitään huomattavaa muutosta, mutta joku rauhoittava retriitti sen sijaan voisi tehdä hyvää meidän sekoilua silmälläpitäen.

Hän ei päästänyt luojan kiitos, Svanskia puntariin! Vaan sen sijaan piti useamman minuutin saarnan siitä, kuinka länsimainen kauneusihanne ja sen mukana tuomat painonhallintaongelmat ovat suomeksi käännettynä hanurista. Sihteerin mukaan esimerkiksi minä, en ole millään tavalla lihava tai edes pullea, vaan arabialaisen muodin mukaan kauniin muodokas.

Seuraavat viikot minä lepäilin kauniin muodokkaana laakereillani, kun Svanski yhä kiemurteli hanurista olevan länsimaisen painoihanteen kourissa. 
Minä olenkin meistä se paremmin kulttuuriin sopeutuva. Svanskin olon helpottamiseksi olemme päätyneet säännöllisempään lenkkeilyyn ja harkitsemme jonkun mielenkiintoisen urheilulajin aloittamista. Vielä on hiukan vääntöä siitä, mikä on mielenkiintoinen urheilulaji. Onneksi hyvän jäätelön syöminen kuitenkin sovittaa nämä riidat.
Sitä olen miettinyt, tässä yksikseni nukkumaan mennessä kun odotan, että Svanskin puntarointi vaa’alla ja peilin edessä loppuu, että minkä ihmeen takia sitä koko ajan pitää vahdata jotain tyhmää painoa. Pullukaksi synnyin, sen todistaa laitoksella otettu kuva. Iloisena möhömahana seison lapsena, niin balettitunnilla otetussa kuvassa, kuin onnellisena  uimahallin edessä saatuani priimusmaisterin diplomin, rippikuvan pilasi sitten kaksoisleuka, ylioppilaskuvassa häiritsivät käsiläskit. Aina löytyy valittamista kun oikein syynää, mutta ei se ole elämää haitannut. Kyllä kun ikä pamahtaa uudelle kymmenelle on aivan ymmärrettävää, että paino seuraa perässä.
Svanski ei mun filosofioista välitä vaan puntaroi, stressaa ja laihduttaa, sen tavoite on pudottaa vain vaivaiset 20 kiloa. En tiedä mitä Svanskista on sitten enää jäljellä, kenties muisto tai vesilätäkkö? Mutta se seikka, että minä en laihduta, on tuonut rauhan meidän ihmissuhteeseen. Ja toisaalta meillä nyt on ollut kaikessa sellainen jako, että Svanski stressaa ja pomottaa ja minä vaan olen ja ihmettelen ja filosofioin tarpeen mukaan.

4 kommenttia:

  1. Haha ihan loistavia juttuja! En ole pitkään aikaan nauranut blogille näin paljon. Tänne tulen uudestaankin :)

    VastaaPoista
  2. :) Kiitos! Tervetuloa uudestaan, olen enemmän kuin iloinen jos piristin päivääsi!

    VastaaPoista
  3. heh, mä voisin tarjota parin kuukauden kuurin rankamettää, kivienkeruuta yms. pientä puuhastelua pelkällä vesi-leipä-menyllä, (enempää ei ehdi laittaa) niin alkaa olo sutjakoitua? ja pikkuvipeltäjä hoitaa palautusverryttelyn! vapaaehtoisia? =)

    VastaaPoista
  4. Mä alan myös elämään arabialaisen kauneusihanteen mukaan! Tai siis olenkin elänyt tietämättäni iät ajat ;D

    VastaaPoista

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin