Paskempi juttu…


Täällä on tosi lämmin varsinkin päivällä, aurinko porottaa ja lämpötilat rullaavat neljänkymmenen paremmalle puolelle. Tämä lämminilmavirta aavikolta, ja uudet pinkit glitteri-koristellut bikininit, saava minussa asuvan vesipedon heräämään henkiin.
Kiitos Istvanin pomon, pääsen joka päivä altaalle pulikoimaan ja nauttimaan auringosta. Niin myös tänään, kassiin tarvittavat tavarat ja altaalle.

Saavuin altaalle ja aurinko paisteli kivasti sen turkoosiin veteen. Vesi näytti houkuttelevan viileältä, vaikka tiesinkin sen olevan todella lämmintä.
Olin juuri asetellut virvoitusjuomani ja kirjani aurinkotuolin viereen ja oioin pyyhettäni tuoliin, että siihen voisin uintini päätteeksi sitten rojahtaa ottamaan pientä sävytystä iholleni, kun allas alueen portti aukesi.
Sisään syöksyi isä ja kaksi, ehkä viisivuotiasta lasta, uimarenkaineen ja uinti muskeleineen. Kummallakin lapsella oli päässään ylikireälle kiskotut uimalasit, jotka varmasti estivät niin veren, kuin yhtälailla järjenkin juoksun pääkopassa. Tämän päätelmän tein vasta myöhemmin. 
Tällä hetkellä, vain moikkasin heitä iloisesti ja pulahdin itse altaan toiseen päähän. Uiskentelin altaan päästä toiseen ja katsoin, kun isä tempoili lasten kanssa saadakseen puettua heidät kaikkiin noihin uinti varustuksiin. Mietin mielessäni olisiko vaan helpompi opettaa ipanat uimaan, kuin ylivarustella heidät joka kerta kaikenmaailman kellukkeisiin. No sitten kun minulla on lapsia niin, ne uivat jo nolla vuotiaana.

Vihdoin isä sai lapset uimavalmiuteen ja altaaseen, lapset päsrskivät, minä uin altaan päästä päähän ja takaisin, sitten huomasinkin isän jo nostelevan lapsiaan kuivalle maalle, ihmettelin nopeaa uimapyrähdystä ja samalla sukelsin altaan syvyyksiin. Kun nostin pääni pinnalle oli perhe jo kadonnut. Jatkoin vielä muutaman kierroksen uintiani kunnes päätin lopettaa. 
Ponkaisin itseni altaasta ylös samalla huomasin, että perheeltä oli altaan toiseen päähän jäänyt tavaraa, koska rillini olivat laukussa tepustelin hiukan lähemmäksi katsomaan mitä oli unohtunut. Penkillä oli vain pyyhe kassi, ei siis mitään huolta. 
Seisoskelin siinä altaan toisessa päässä ja katselin yhä kivasti välkkyväää vettä, ja silloin näin sen. Ensin luulin, että likinäköiset silmäni ovat tehneet minulle tempun ja kipitin hakemaan rillit laukusta. 
Palasin altaan toiseen päähän ja tutkin asiaa uudelleen paremmalla näkövarustuksella. Ja ei, en ollut nähnyt harhoja, altaan pohjassa köllötti hiukan sinne tänne lilluneita kakkakikkareita.
Raivo puskui korvista ja olisin halunnut karjua vihaani ulos, mutta hyvä kotikasvatukseni piti suuni supussa. Tuijotin kikkareita raivon vallassa, kunnes tajusin juosten lähteä suihkuun, minähän olin juuri uinut tuossa altaassa! Ja hyi hemmetti, myös sukeltanut!

Mikään auringonotto ei tullut kysymykseenkään, ihoni ei tarvinnut muuttua yhtään enempää paskanruskeaksi. Pakkasin tavarani ja sinkaisin kotiin.

Kun pääsin kotiin, ryöpytin tuskani Svankin niskaan. Kuinka se isä oli niin idiootti, että ei sanonut minulle mitään. Siksi niille tuli niin kiire! Miten viisivuotias voi olla niin tyhmä, että kakkii altaaseen!!
Tuskaiset kysymykset kaatuivat Svanskin ratkottaviksi. Hän oli hetken hiljaa ja sitten kysyi vakavasti: ”Sinä siis uit siellä kakkakikkaroiden joukossa?”
”No niin uin, en minä tiennyt että ne olivat siellä!”
”Minä olen Helena sanonut sinulle, että tuo sinun uintiharrastus ei ole järin tervehenkistä!” 
”Mitä! Ei kai se ole minun uintiharrastuksen vika, jos toiset kakkii altaaseen!”
”Ja pissii.” lisäsi Svanski.
”No mistä sinä sen nyt keksit, että pissi myös?”
”No hyvin todennäköisesti pissi myös. Minä olen kuule omassa kotimaassani usein katsonut, kun lapset ovat altaalla ilki alasti ja juoksentelevat sinne tänne, että kuka ehtii vahtimaan, että eivät lirauttele veteen. Siksi en ui yleisissä altaissa ikinä, ne ovat täynnä pissaa. Ja jos kerran kakki niin usein siinä lirahtaa myös! Mitenkä Helena on aina niin, että jos jossain on kakkakikkare, niin juuri sinun on siihen sukellettava?”
”Miten niin aina? En minä mitenkään voinut tietää!”
”Et niin! Kun et tarkkaile ympäristöäsi, sen kun mennä tohellat vaan! Oliko se kakka juurikin kikkareina vai löysää?”
Tiesin, että tästä tulee pitkä keskustelu, joten haparoin istumaan kohti keittiön tuolia. Silloin Svanski parkaisi: ”Älä hyvä ihminen liiku! Olet saastunut! Löysää vai jämäkkää? Vastaa!”
En ymmärtänyt, mitä sillä oli merkitystä, mutta koska Svanski vaati saada tietää, vastasin, että jämäkkää. ”No hyvä!” Svanski oli tarmoa täynnä. ”Sitten ei välttämättä ole huolta tartunta taudeista kuten ebolasta, malariasta tai muusta! Nyt menet suihkuun ja laitat kuuman veden päälle ja peset itsesi oikein kunnolla saippualla!” Komensi tarmokas Svanski.

Menin suihkuun ja saman tien Svanski tuli kumihanskat kädessä takavarikoimaan minun vaatteet kylpyhuoneen lattialta. ”Pesen nämä yhdeksässäkymmenessä”, hän julisti ja katosi saman tien. Huusin hänen peräänsä, ”en minä ne vaatteet päällä siellä uinut!” Svanski palasi ovelle ja tärkeän näköisenä selitti, että olin laittanut vaatteet saatuneelle iholleni ja näin ollen ne olivat täynnä bakteereja.
En jaksanut väittää vastaan, minulla oli ällö-likainenolo ja halusin saippuoida itseni huolella.

Kun käänsin suihkun kiinni, oli Svanski taas kylpyhuoneessa, tällä kertaa hän halusi saada itselleen käyttämäni pyyhkeen, se tulisi myös desinfioida. Käskin häntä välttämään hysteriaa ja kysyin leikilläni, mitä muuta hän vielä ajatteli desinfioida?
Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Sinut”
”Mitä minähän juuri pesin itseni!” Yritin puolustautua, mutta se oli turhaa. Svanski ruiski alkoholipohjaista käsidesiä jo hurjaa vauhtia iholleni. Oloni oli, kuin Tsernobylin viimeisellä pelastetulla.

Kun vihdoin läpäisin Svanskin puhtausvaatimukset, sain siirtyä istumaan olohuoneeseen. Svanski penkoi jääkaappia ja tuskaili, meillä ei ole votkaa! En edes halunnut tietää mihin sitä tarvittiin, mutta kysyin silti. Vastauksenkin sain: ”Helena sinä sukelsit, mikä on todennäköisyys että nielit vettä?”
Kerkesin avata suuni, mutta Svanski vastasi jo minun puolestani: ”Nii in hyvin suuri, pitäisikö soittaa pomolle ja kysyä jos hänellä olisi!”
”Mitä?”
”No sitä votkaa!”
”Et kuule rupea tekemään tästä numeroa”, karjuin hätää kärsien.
Svanski mietti hetken: ”No kun ei kerran ollut löysää ja oli altaan toisessa päässä niin luulen, että tämä valkoviini riittää. Svanski kaivoi kaapista valkoviinin ja meni kaapille etsimään lasia, huusi sitten tärkeänä: ”Laitan kuule oikein tuoppiin, että saat tarpeeksi!”

Istuin pyjamassa sohvalla tuopillinen valkoviiniä kourassa ja pohdin vieläkin sitä, miksi se isä ei voinut sanoa minulle, että vahinko on tapahtunut, tule pois altaasta?
Svanskin mielestä kyseessä ei ollut vahinko, täällä kuulemma on niin erilaisia kulttuureja ja se voi hyvinkin olla, että ne oppivat käymään vessassa vasta kouluiässä, ne on niin passattuja lapsia.
Mutta sitten kun minula on lapsia ne ei kyllä kakki edes vauvana altaaseen! Sanoin jämäkästi.
”Helena älä kuule yhtään siinä viini päissäsi rupea painostamaan!”
”No mitä minä nyt painostin?”
”Me ei kuule nyt hankita mitään lapsia tässä on tressiä ihan muutenkin!”
”No en minä mitään painostanut, se on sellainen sanonta!”
”Minä ahdistun, kun sun pitää aina saada kaikkea!”
”Et voi ahdistua kun en edes painostanut!!”
”Kuule me ei hankita lapsia ennen kuin sinä opit uimaan niin, että et törmäile kakkakikkareisiin! ”

Kommentit

  1. Voi apua...! :D
    Eksyin blogiisi jonkun blogiseikkailun myötä ja olen nyt lukenut koko blogisi läpi sekä nauranut itseni kipeäksi. Aluksi luulin kirjoituksesi olevan hyvän mielikuvituksen tuotosta ja loistava jatkokertomus, kunnes tajusin sen olevan oikeaa elämää ja totta. :D Mieletöntä ja aivan mahtavaa! Miten kenellekään voi sattua ja tapahtua tuollaisia kuin teille?!
    Pelastit päiväni. Kiitos. Ja takuulla jatkan blogisi lukemista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteesta tekee mielen iloiseksi, jos on voinut ilahduttaa muita :) Joo tämä on sellainen elämän mittainen jatkokertomus tätä kirjoittaessa ei mielikuvitusta tarvitse ainoastaan hyvää ja toisinaan venyvää huumoria, tervetuloa lueskelemaan jatkkossakin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin

Suositut tekstit