Paskempi juttu…
Täällä on tosi lämmin varsinkin päivällä, aurinko porottaa
ja lämpötilat rullaavat neljänkymmenen paremmalle puolelle. Tämä lämminilmavirta
aavikolta, ja uudet pinkit glitteri-koristellut bikininit, saava minussa asuvan
vesipedon heräämään henkiin.
Kiitos Istvanin pomon, pääsen joka päivä altaalle
pulikoimaan ja nauttimaan auringosta. Niin myös tänään, kassiin tarvittavat
tavarat ja altaalle.
Saavuin altaalle ja aurinko paisteli kivasti sen turkoosiin
veteen. Vesi näytti houkuttelevan viileältä, vaikka tiesinkin sen olevan
todella lämmintä.
Olin juuri asetellut virvoitusjuomani ja kirjani aurinkotuolin
viereen ja oioin pyyhettäni tuoliin, että siihen voisin uintini päätteeksi
sitten rojahtaa ottamaan pientä sävytystä iholleni, kun allas alueen portti
aukesi.
Sisään syöksyi isä ja kaksi, ehkä viisivuotiasta lasta,
uimarenkaineen ja uinti muskeleineen. Kummallakin lapsella oli päässään
ylikireälle kiskotut uimalasit, jotka varmasti estivät niin veren, kuin
yhtälailla järjenkin juoksun pääkopassa. Tämän päätelmän tein vasta myöhemmin.
Tällä hetkellä, vain moikkasin heitä iloisesti ja pulahdin itse altaan toiseen
päähän. Uiskentelin altaan päästä toiseen ja katsoin, kun isä tempoili lasten
kanssa saadakseen puettua heidät kaikkiin noihin uinti varustuksiin. Mietin
mielessäni olisiko vaan helpompi opettaa ipanat uimaan, kuin ylivarustella
heidät joka kerta kaikenmaailman kellukkeisiin. No sitten kun minulla on lapsia
niin, ne uivat jo nolla vuotiaana.
Vihdoin isä sai lapset uimavalmiuteen ja altaaseen, lapset
päsrskivät, minä uin altaan päästä päähän ja takaisin, sitten huomasinkin isän
jo nostelevan lapsiaan kuivalle maalle, ihmettelin nopeaa uimapyrähdystä ja samalla
sukelsin altaan syvyyksiin. Kun nostin pääni pinnalle oli perhe jo kadonnut.
Jatkoin vielä muutaman kierroksen uintiani kunnes päätin lopettaa.
Ponkaisin
itseni altaasta ylös samalla huomasin, että perheeltä oli altaan toiseen päähän
jäänyt tavaraa, koska rillini olivat laukussa tepustelin hiukan lähemmäksi
katsomaan mitä oli unohtunut. Penkillä oli vain pyyhe kassi, ei siis mitään
huolta.
Seisoskelin siinä altaan toisessa päässä ja katselin yhä kivasti välkkyväää
vettä, ja silloin näin sen. Ensin luulin, että likinäköiset silmäni ovat
tehneet minulle tempun ja kipitin hakemaan rillit laukusta.
Palasin altaan
toiseen päähän ja tutkin asiaa uudelleen paremmalla näkövarustuksella. Ja ei,
en ollut nähnyt harhoja, altaan pohjassa köllötti hiukan sinne tänne lilluneita kakkakikkareita.
Raivo puskui korvista ja olisin halunnut karjua vihaani
ulos, mutta hyvä kotikasvatukseni piti suuni supussa. Tuijotin kikkareita
raivon vallassa, kunnes tajusin juosten lähteä suihkuun, minähän olin juuri
uinut tuossa altaassa! Ja hyi hemmetti, myös sukeltanut!
Mikään auringonotto ei tullut kysymykseenkään, ihoni ei
tarvinnut muuttua yhtään enempää paskanruskeaksi. Pakkasin tavarani ja
sinkaisin kotiin.
Kun pääsin kotiin, ryöpytin tuskani Svankin niskaan. Kuinka
se isä oli niin idiootti, että ei sanonut minulle mitään. Siksi niille tuli
niin kiire! Miten viisivuotias voi olla niin tyhmä, että kakkii altaaseen!!
Tuskaiset kysymykset kaatuivat Svanskin ratkottaviksi. Hän
oli hetken hiljaa ja sitten kysyi vakavasti: ”Sinä siis uit siellä
kakkakikkaroiden joukossa?”
”No niin uin, en minä tiennyt että ne olivat siellä!”
”Minä olen Helena sanonut sinulle, että tuo sinun uintiharrastus
ei ole järin tervehenkistä!”
”Mitä! Ei kai se ole minun uintiharrastuksen vika,
jos toiset kakkii altaaseen!”
”Ja pissii.” lisäsi Svanski.
”No mistä sinä sen nyt keksit, että pissi myös?”
”No hyvin todennäköisesti pissi myös. Minä olen kuule omassa
kotimaassani usein katsonut, kun lapset ovat altaalla ilki alasti ja juoksentelevat
sinne tänne, että kuka ehtii vahtimaan, että eivät lirauttele veteen. Siksi en
ui yleisissä altaissa ikinä, ne ovat täynnä pissaa. Ja jos kerran kakki niin
usein siinä lirahtaa myös! Mitenkä Helena on aina niin, että jos jossain on
kakkakikkare, niin juuri sinun on siihen sukellettava?”
”Miten niin aina? En minä mitenkään voinut tietää!”
”Et niin! Kun et tarkkaile ympäristöäsi, sen kun mennä
tohellat vaan! Oliko se kakka juurikin kikkareina vai löysää?”
Tiesin, että tästä tulee pitkä keskustelu, joten haparoin
istumaan kohti keittiön tuolia. Silloin Svanski parkaisi: ”Älä hyvä ihminen
liiku! Olet saastunut! Löysää vai jämäkkää? Vastaa!”
En ymmärtänyt, mitä sillä oli merkitystä, mutta koska
Svanski vaati saada tietää, vastasin, että jämäkkää. ”No hyvä!” Svanski oli
tarmoa täynnä. ”Sitten ei välttämättä ole huolta tartunta taudeista kuten
ebolasta, malariasta tai muusta! Nyt menet suihkuun ja laitat kuuman veden
päälle ja peset itsesi oikein kunnolla saippualla!” Komensi tarmokas Svanski.
Menin suihkuun ja saman tien Svanski tuli kumihanskat
kädessä takavarikoimaan minun vaatteet kylpyhuoneen lattialta. ”Pesen nämä
yhdeksässäkymmenessä”, hän julisti ja katosi saman tien. Huusin hänen peräänsä,
”en minä ne vaatteet päällä siellä uinut!” Svanski palasi ovelle ja tärkeän
näköisenä selitti, että olin laittanut vaatteet saatuneelle iholleni ja näin
ollen ne olivat täynnä bakteereja.
En jaksanut väittää vastaan, minulla oli ällö-likainenolo ja
halusin saippuoida itseni huolella.
Kun käänsin suihkun kiinni, oli Svanski taas kylpyhuoneessa,
tällä kertaa hän halusi saada itselleen käyttämäni pyyhkeen, se tulisi myös
desinfioida. Käskin häntä välttämään hysteriaa ja kysyin leikilläni, mitä muuta
hän vielä ajatteli desinfioida?
Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Sinut”
”Mitä minähän juuri pesin itseni!” Yritin puolustautua,
mutta se oli turhaa. Svanski ruiski alkoholipohjaista käsidesiä jo hurjaa
vauhtia iholleni. Oloni oli, kuin Tsernobylin viimeisellä pelastetulla.
Kun vihdoin läpäisin Svanskin puhtausvaatimukset, sain
siirtyä istumaan olohuoneeseen. Svanski penkoi jääkaappia ja tuskaili, meillä
ei ole votkaa! En edes halunnut tietää mihin sitä tarvittiin, mutta kysyin
silti. Vastauksenkin sain: ”Helena sinä sukelsit, mikä on todennäköisyys että
nielit vettä?”
Kerkesin avata suuni, mutta Svanski vastasi jo minun
puolestani: ”Nii in hyvin suuri, pitäisikö soittaa pomolle ja kysyä jos hänellä
olisi!”
”Mitä?”
”No sitä votkaa!”
”Et kuule rupea tekemään tästä numeroa”, karjuin hätää
kärsien.
Svanski mietti hetken: ”No kun ei kerran ollut löysää ja oli
altaan toisessa päässä niin luulen, että tämä valkoviini riittää. Svanski
kaivoi kaapista valkoviinin ja meni kaapille etsimään lasia, huusi sitten
tärkeänä: ”Laitan kuule oikein tuoppiin, että saat tarpeeksi!”
Istuin pyjamassa sohvalla tuopillinen valkoviiniä kourassa
ja pohdin vieläkin sitä, miksi se isä ei voinut sanoa minulle, että vahinko on
tapahtunut, tule pois altaasta?
Svanskin mielestä kyseessä ei ollut vahinko, täällä kuulemma
on niin erilaisia kulttuureja ja se voi hyvinkin olla, että ne oppivat käymään
vessassa vasta kouluiässä, ne on niin passattuja lapsia.
Mutta sitten kun minula on lapsia ne ei kyllä kakki edes
vauvana altaaseen! Sanoin jämäkästi.
”Helena älä kuule yhtään siinä viini päissäsi rupea
painostamaan!”
”No mitä minä nyt painostin?”
”Me ei kuule nyt hankita mitään lapsia tässä on tressiä ihan
muutenkin!”
”No en minä mitään painostanut, se on sellainen sanonta!”
”Minä ahdistun, kun sun pitää aina saada kaikkea!”
”Et voi ahdistua kun en edes painostanut!!”
”Kuule me ei hankita lapsia ennen kuin sinä opit uimaan niin,
että et törmäile kakkakikkareisiin! ”
Voi apua...! :D
VastaaPoistaEksyin blogiisi jonkun blogiseikkailun myötä ja olen nyt lukenut koko blogisi läpi sekä nauranut itseni kipeäksi. Aluksi luulin kirjoituksesi olevan hyvän mielikuvituksen tuotosta ja loistava jatkokertomus, kunnes tajusin sen olevan oikeaa elämää ja totta. :D Mieletöntä ja aivan mahtavaa! Miten kenellekään voi sattua ja tapahtua tuollaisia kuin teille?!
Pelastit päiväni. Kiitos. Ja takuulla jatkan blogisi lukemista!
Kiitos palautteesta tekee mielen iloiseksi, jos on voinut ilahduttaa muita :) Joo tämä on sellainen elämän mittainen jatkokertomus tätä kirjoittaessa ei mielikuvitusta tarvitse ainoastaan hyvää ja toisinaan venyvää huumoria, tervetuloa lueskelemaan jatkkossakin!
VastaaPoista