Arkistokaappialuksen luotsi ja niskuroiva kippari.

Olen aina unelmoinut meneväni Svanskin kanssa yhdessä Ikeaan.

Siellä kulkisimme mallihuoneissa ja valitsisimme ihania juttuja, piristämään meidän valmiiksi kalustettua Chippendale-painajaista. Jota myös kodiksi kutsutaan.

Voitte siis arvata, että kun Svanski oli ohjelmoinut viimeviikolle päiväohjelmaamme Ikea-session, johon kalenterista oli napattu kolmetuntia aikaa. Olin onnesta tukehtumaisillani. 

Unelmakuvani, meistä, käsi kädessä kodinsisustusosastolla, oli toteutumassa.

Kun sitten jo toista tuntia vertasimme arkistointikaappiensarjalukituksia ja kirjahyllyjen (jotka minusta kaikki olivat ruskeita ja rumia) kauneuseroja, vihasin koko kauppaa. 

Viimeisen tunnin vertailimme toimistotuoleja. Minun piti istua läpi jokaikinen pyörilläliukuva nahkatuolihirvitys ja kun olin viimein istunut urakkani läpi, oli Giliaana tehnyt rattaissaan oman täysistuntonsa.

Se mulkoili iloisesti ja haisi kamalalle. Vaipanvaihto ja sitten kahvijonoon.

Kahvinjuonti kului siihen, kun yritin saada Svanskin vakuuttuneeksi, että jos kolmaskin myyjä jo sanoo, että valikoimasta ei löydy kassakaappia ja postilaatikoita, niin niitä ei sitten varmaan löydy. Svanski ei ollut ollenkaan varma. Minä olin! Mutta se ei häntä hetkauttanut.

Vihdoin, kolmentunnin jälkeen, juoksimme läpi alakerran tilpehööriosaston ja saavutimme nouto Helv… osaston.

Ei, Svanski ei uskonut, että olin kerännyt tarvittavien ostosten sijainnit lapulle, kuin jokainen kokenut Ikean kävijä, ei hän oli taipuvainen harahailuun.

Loukkaantui sitten, kun karjuin hänelle navigaatio-ohjeita, hivenen käskevästi.

Loukattu Svanski ja varastokärri arkistointikaappeja ja toimistotuoleja pursuten, on jo minulekkin hastava luotsattava. Vaikka siis isänihän oli merikapteeni ja luotsi…

Elämäni ensimmäinen kerta, kun tulin Ikeasta ilman yhtään servettiä, kynttilää tai edes jotain pientä keittiötarviketta!

Kaksi päivää olen istunut kotona ja miettinyt, mikä outo ahdistus mieltäni painaa?! Kunnes nyt sen tajusin!

Minun on palattava!! 

Minun on palattava takaisin Ikeaan ja saatava kulkea alakerran tilpehööriosasto uudelleen, Ilman Svanskia, Ilman Täyteen lastattua varastovaunua. 

Vain minä ja keltainenkassi, mieluummin tietysti kärri. Päässäni soisi iloisesti, somartiden hej, hej, somartiden tidi tiittiit tiidi diidin… heeeelaaaan skool sulahopsula trallanlei….. 

Mulla soi Ikeassa aina ruotsalaiset ikivihreät päässä. Samalla kun ajaudun siihen harhaan, että kyllä minäkin vielä joskus ne elokuisetrapujuhlat järjestän!

Ja toki, jos järjestän, niin teemaan sopivia kynttilöitä ja servettejä minulla on.... korjaan oli, kaapit väärällään, minähän myin ne viimme keväänä!! 

Siis nyt niin Ikeaan, minähän oikeasti tarvitsen servettejä!!!

Näin ne unelmat muuttuvat!