Katkaistu Pajero

Eilen aamulla livuin Svanskin toimistonautossa pitkin öistä rantabulevardia ja katselin tuttuja palmunlatvoja autonikkunasta. Kotona taas.

No nyt tarkempi blogin seuraaja painaa hurjasti jarrua ja kiljuu: Eurooppaanhan teidän piti mennä!! Heititte arabialle jäähyväiset jo mennä keväänä!

No heitettiin heitettiin, mutta mikään ei ole niin ihmeellinen, kuin itäeurooppalainen byrokratia, joten saanen palata tarinassani takaisin öiselle rantakadulle tuijottamaan ohi kiitäviä palmunlatvoja!

Tai unohdetaan nyt jo se rantakatu ja kaahataan suoraan siihen kohtaan, kun saavuimme kotiportille. 

Portti aukeni hitaasti…. portin takana tuttu maisema rivi toimiston autoja… mutta sitten yksi ylimääräinen?!?!? Kyllä yksi oli liikaa, punainen maasturi, ei kuulu standardi valikoimaan!

-Svanski, kenen auto tuo on?

-Uuden kollegan, joka tulee ensi kuussa, osti vaimolleen jo nyt auton, että hänen ei tarvitse kotona kökkiä, pääsee liikenteeseen heti kun saapuu.

Viha nousi pintaani, nielaisin, mutta viime talvinen autoton aika ja sen aiheuttama sosiaalinen eristäytyminen ja elämän hankaluus kiehui aivoissani aika kovaa vauhtia kohti räjähdys pistettä. Nielin, nielin ja juuri kun olin aloittamassa suoran katkeruutta tihkuvan kateushuudon, katsahdin Svanskiin.

Hän nauroi!

-Ottaako aivoon?

Ja sitten hän nauroi lisää!

Mietin hetken mielessäni, että ukkohan on ihan seonnut. Kaksi ja puolikuukautta itsekseen, eikä enää ymmärrä suojautua mun raivolta! Vaan suoranaisesti kerjää sitä?!?!

Nielaisin ja silmätkierossa, raivoa puhkuen, tuijotin kikattelevaa Svanskia! Kuinka se kehtaa!?!

-Se on sun hölmö!

Tuijotin yhä silmätkierossa!

-Tuo auto on sun.

En saanut sanottua mitään,… sitten sopersin: Sehän on punainen maastoauto, pajeron katkaistumalli…

-No eikö se ole juuri se auto, mitä aina kahdehdit, kun näit naapurin rouvan kaahaavan sillä paikalle?

-No on ihan samanlainen…. soperran, en oikein usko tilannetta todeksi.

-Se on se sama auto. Ostin sen naapurilta.

Tuijotin tunnin autoa sanattomana.

Tänään alkoi vauvauinti. Kaasutin maasturini paikalle ja voin sanoa, että kulkee.  Aiheutin ruuhkaa parkkipaikalla, kun jäin peilaamaan itseäni vartijankopin peili-ikkunoista. Maastoauto pukee mua, ei sitä voi kieltää. 

Pikkuautot, joita ennen itse edustin, väistyvät kauhulla alta, kun minun katkaistu pajero syöksyi pitkin tietä, punaisena ja kauniina. 

Uusi auto ja vanhat ystävät, suu venyy hymyyn….

Suomipoppia radiosta ja me Giliaanan kanssa hoiltattiin kuorossa. Ei kukaan voi saada lahjaksi autoa! Ei ainakaan juuri sitä unelma-autoa, jota kateellisena on kytännyt viimeiset  neljävuotta. Mutta minä sain!!! Arabianniemeltä löytyy nyt yksi suhteellisen onnellinen paluumuuttaja.