Kylmäävä kohtaaminen

 

Kirpeä tammikuun aamu.

Sain lapset vietyä kouluun ja ajattelin, että nyt lenkille. Otin kahvia termospulloon ja suuntasin Tonavan rantaan. 

Meidän kodin kohdalla Tonavan rannassa kulkee, pienellä metsäkaitaleella, polkuja sinne ja tänne. Joten tarkka suunnitelmani oli, kulkea sinne sun tänne joen vartta ja juoda kahvia. 

Unohdin hansikkaani lastentarhalle, joten tungin autosta löytämäni pawpatrol-talvihansikkaat käteeni. Inasen olivat pienet, sormia ei voinut liikuttaa, mutta suojasivat käsiäni rannan jäätävältä viimalta. 

Joen törmällä oli kylmä, kävelin reippaasti ja tajusin melko nopeaan, että kahvin juonnin sain unohtaa. Pikku rukkasilla ei kahvitermosta pidelty ja ajatuskin siitä, että pawpatrol poistuisi suojaamasta sormiani, oli jäätävä.

Aurinko paistoi ja metsäpolulla visersi linnut. Askel oli keveä ja keväinen. Mietin, että  metsä näytti aivan samalta, kuin se metsä elokuvassa Sleepy Hollow. Kohta tulee päätön ratsumies samalla lailla polkua pitkin, kuten elokuvassa. Se olisi sitten pään menoa se. Mitä tekisin jos päätön ratsumies hyökkäisi? Pohdin mahdollisuuksiani aamuauringossa, mutta sitten mietin että toisaalta metsä on myös juuri sellainen, joista aina tv-sarjoissa löytyy ruumis... 

Katselin metsää sillä silmällä, että onko ruumiita? Mutta ainoa ihmisen jättämä jälki oli maahan jäätynyt t-paita ja limsa tölkki. Roskaajat ovat raivostuttavia!! 

Olin juuri aloittamassa mielessäni sepittämään tarinaa t-paidan kohtalosta, kun metsästä oikesti juoksi jokin kohti minua!!!

Jähmetyin kauhusta, sillä kaksi isoa koiraa laukkasi suoraan kohti! Juuri kun luulin koirien hyökkäävän, ne kuitenkin vain pysähtyivät, nuuhkaisivat minua, katsoivat silmiin ja lähtivät nuuskimaan maata ympärilläni. 

Rotwailer ja joku tuntematon musta. Olin jähmettynyt kauhusta. Sitten pusikosta tuli esille kaksi maastopukuista miestä. Paniikki! 

Juttelin mukavia koirille. Koska nyt jos koskaan rento vaikutelma oli ainoa pelastukseni. En pelkää koiria enkä miehiä, itse asiassa olen lähes koiran kuiskaaja, vai mitä ne eläin meediot nyt onkaan?! 

Että: "Terve, terve pikku hauva tulitko moikkaamaan? Voikun kiva nähdä!"

Vapisin paniikista, mutta uskoin hämääväni vaistonvarassa elävää eläintä ja metsänmiehiä. Ehkä Pawpatrol hansikkaat kädessäni antaisivat täydellisen koiraihmisen vaikutelman ja valeasun. 

Mies huusi minulle: "Ne on ihan kilttejä." 

Heiluti takaisin Pawpatrol-hanskallani. Hymyilin rennon kireästi, sillä päässäni kiehui!

Kai sen nyt olin jo tajunnut, kun nappisilmät nuuhkivat minua ystävällisesti. Tieto olisi ollut ajankohtaisempi siinä kohtaa, kun kaksikko syöksyi minua kohti pusikosta, kesken murha metsässä- päätönratsumies-ajatusleikin. Totaalinen halvaus ja paniikki oli tullut jo!

Reippailin entistä nopeammin takaisin autolle ja join kahvini siellä. Koiran ulkoiluttajat kävelivät ohitseni. Moikkasin lukitusta autostani rennon letkeästi hymyillen. Halusin luoda viikinkimäisen kuvan, kuinka olen vahva nainen ja sinut metsien ja koirien kanssa, että turha minua olisi pelotella.  

Vapisin koko kotimatkan, enemmän koirien kohtaamisesta, kuin Tonavan kylmästä viimasta. Mutta tärkeintä että kukaan ei huomannut että säikähdin.