Torniravintolan englantilainen teehetki


Perustimme tänään suomineitojen kanssa kulinaari clubin. Se oli alun perin Golfitaren idea, mutta ryysin heti mukaan ideaan tunnettuna Super gourmet girlinä ja pääsin kuin pääsinkin perustajajäsenten arvokkaaseen trioon.
Toimintaperiaatteemme on yksinkertainen, arvostelemme ravintoloita kerran kuussa, milloin missäkin ja mukaan otamme kaikki innostuneet kanssa kulinaristit.

Klubin avajaisarvostelut tapahtuivat Torch hotellissa, afternoon tea:n merkeissä.
Kyseessä on korkea tornirakennus, jonka huipulla oleva ravintola pyörii ympyrää, joten maisemia voi ihailla suuntaan jos toiseenkin. Iltapäivä teen huipennus on Dohan taakse mereen laskeva, ilta-aurinko.

Tässä tulevat arvosteluni, ensin ruoka.
Kakut ja skonssit olivat hyviä ja niitä oli tarpeeksi, minulla jäi jopa yksi kakun pala puoliksi syömättä. Tosin ei siksi, että olisin ollut liian täynnä, vaan kakussa oli päällysteenä jotain tahmeaa, joka takertui ärsyttävästi hampaisiini. Hampaita kiillottaessani en voinut yksinkertaisesti puhua ilman, että kanssani teetä nauttineet muut ladyt, olisivat nähneet hymyni varusteltuna ruskealla kinuskikuorrutteella, joten jouduin olemaan hiljaa. En pidä siitä, että joudun olemaan hiljaa, joten jätin kakkuni kesken.


Sämpylät olivat ihania ja niissä oli täytteenä lohta, salamia ja maukasta juustoa. Ravintolalle pitkä miinus kuitenkin siitä, että Golfittaren äidin sämpylässä ei ollut juustoa lainakaan. Kun hän huomautti asiasta muulle seurueelle, nappasin äkkiä oman juustosämpyläni ja tungin sen lähes kokonaisena suuhuni. En tiedä huomasiko Golfittaren äiti tätä, ahnauden kardinaali mokaa, mutta minä huomasin. En pystynyt selittämään itselleni miksi toimin niin, tuskinpa olisin joutunut luopumaan omasta sämpylästäni. Olisiko kenties ollut jopa kohteliasta tarjoutua luopumaan omasta juustosta? Mutta joku alkukantainenvaisto, tunki juustosämpylää suuhuni, kuuntelematta omantunnon kolkutusta. Tuleeko tästä siis miinus ravintolalle? Kyllä jos laitetaan juustoa, niin sitten kaikille. Nyt yksi jäi ilman ja toinen joutui noloon tilanteeseen vain siksi, että vaistot ottivat vallan.

Muuten kaikki oli ihanaa ja olimme haltioissamme ravintolan panoraama maisemasta. Onneksi olimme varautuneet upeisiin maisemiin kameroilla ja hyppäsimmekin pöydästä välillä kuvailemaan Dohan silhuettia ja muurahaisten lailla livistävää liikennettä. Me kolme ladyä kuvailimme innolla ja unohdimme Golfittaren äidin yksin teekuppien ääreen. Hämmentävä tilanne tuli siinä, kun halusimme palata takaisin pöytään, mutta tarjottavat, kuin myös golfittaren äiti oli kadonnut. Onneksi suurempi paniikki ei ehtinyt syntyä, kun ymmärsimme seisovamme ravintolan paikallaan pysyvällä osalla ja pöytä äiteineen oli lipunut jo hyvän matkaa eteenpäin. Siellä horisontissa lipui pöytä ja Golfittaren äiti. Hän vilkutteli meille iloisesti. Tilanteessa meidän etuna oli se seikka, että ravintola ei ollut täynnä, ja siksi emme vahingossa tunkeutuneet vieraisiin pöytiin.

Pyörivät ravintolat ovat kaikin puolin hämmentäviä. On hyvin vaikeaa muistaa mistä tuli ja minne pitäisi mennä, kun haluaa poistua. Ohikulkijan olisi varmaan ollut hyvin vaikea uskoa, että pelkän yrttiteen voimalla mentiin, kun tämä lady nelikko yritti paikantaa ravintolan ovea. Pyörimme kuin lottopallot vatkaimessa pitkin ravintolaa. Pelastuksemme koitui hämmästynyt siivooja, joka ohjasi kikattelevan akkalauman sutjakasti ovelle.
Hissillä alas ja äkkiä pihalle. Pihalla heitettiin upeat voltit vielä illan päätteeksi, jonka jälkeen kikatukselle ei meinannut tulla lainkaan loppua. Kun teetä nauttinut seurueemme oli vihdoin autoillansa, oli mieli ravintolavierailun jälkeen iloinen ja tyytyväinen. Voin siis lämpimästi suositella Torchin afternoon teetä, 135 QR hintaan sai herkkuja, upeita maisemia ja suuntavaistoa haastavan ravintolamiljöön. Tornissa torvailu vaihtuu ensi kuussa sushi-baariin.

TOTAL POINTS:
Miljöö: 10
Ruoka: 9 (teetä olisin halunnut enemmän ja se juusto)
Tarjoilu: 10 (en huomannut tarjoilijaa, joten oli varmaan tosi hyvä, nimimerkillä huomaan kyllä jos ei ole.)
Kaiken kaikkiaan sanoisin 10-





Kommentit

  1. Kiitos illan naurutuokiosta! Mun taytyykin heti huomenissa kirjoitella oma arvostelu... :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin

Suositut tekstit