Juna meni justiinsa.

Koulun vanhempainyhdistys keräsi rahaa, jotta luokkaan saadaan 6.12 Joulupukki ja apurit. Opettaja laittoi kuvan vanhemmille. Kuvassa komeili pukki ja kaksi pirua. Mietin paljonkohan olis pitänyt maksaa, että olisi saanut tonttuja?! 

Rahaa kerättiin myös junalippuun, määränpää varsin epäselvä. Tein varovaisia tiedusteluja, koska en halunnut tehdä tietämättömyydestäni numeroa. Tiedusteluni ei johtanut mihinkään järkevään vastaukseen. 

Juna lähtee kirkon edestä ja alkuperäisen yhden lipun sijaan, minulle oli nyt myyty kolme lippua. Kannatti tiedustella. Kirkolla ei mene mitään raiteita, mutta ei tehdä tästä nyt numeroa.

Suomi juhlii itsenäisyyspäivää ja Unkari joulupukkipäivää. Olen pihalla perinteistä kuin lumiukko, mutta minut on kasvatettu niin, että ei tehdä tästä nyt numeroa. 

Minua on kannustettu elämässä onnitelemalla sanoin "No niin!" Ja toruttu sanomalla "just joo". 

Jos jotain ei tajua tai ihan ymmärrä sitä ollaan hiljaa ja kattellaan... päivä kerrallaan, aika näyttää. 

En siis tee ulkomaalaisuudestani nyt numeroa. En kysele ja esitelmöi kuinka tämä kulttuuriperinne on minulle outo ja tarvitsen pohjustusta. En. Otan liput ja kattellaan mihin se juna menee... Asema kerrallaan. Ja raiteethan ei ole minun huoleni, ans kattoo ny miten se juna kulkee.

Näin äitini on kasvattanut minut ja hänen äitinsä hänet. Itsenäisyyspäivä ja mystiset junat saa minut miettimään molempia mummojani. 

Mummoni pakkasi kerran perheensä junaan tietämättä, minne on menossa ja kuinka selviää. Hän varmaan ajatteli, ans kattoo nyt, kyllä tästä selvitään. 

Mumini, taas pakkasi samaan aikaan pienen poikansa, yksin junaan. Sen junan määränpää kyllä tiedettiin, Ruotsi. Mutta mitään muuta ei mumini sitten tiennytkään. Ajatteliko hänkin, ans kattoo nyt kyllä tästä selvitään?! 

Vaikka molemmilla äideillä pelko ja tuska varmasti repi sielua, ei ulospäin tehty numeroa.

Minä pakkaan lapsiani johonkin tyhjänpäiväiseen joulupukkijunaan! Tänä syksynä olen muutaman kerran pohtinut missä ja etenkin miksi minä olen?! Ja samat kysymykset pyörivät jälleen kerran päässäni, kun kuljen kohti junaa lapsineni ja lippuineni.

Minut on kasvatettu itsenäisessä maassa, itsenäiseksi naiseksi, osaksi vahvojen mummojen ketjua. 

Kaikki mummoni minussa, nostavat pääni pystyyn, huuleni hymyyn ja sanovat: Ans kattoo nyt ja potkaisevat minut lastenjunariehaan.  Ja toki, kuten edellä kerroin, on tässä suvussa pahempiinkin juniin noustu.

Itsenäisyys minulle merkitsee sitä, että ei tarvitse pelätä mihin on menossa, koska tietää mistä on tulossa ja luottaa, että aina voi palata. Ja vaikka aina emme ole voineet fyysisesti palata, olemme rakentaneet uudelleen, tekemättä siitä numeroa.

Juna kulki pyörillä, siellä vilisti joulupukkia, setlanninponia ja piruja. Pääteasema oli kylän tori. Sieltä sai pullaa. Kyllä tästäkin selvittiin. Kannatti katsella...