tiistai 15. toukokuuta 2012

Kivettynyt katse


Mua vaivasi viikon verran hirveä päänsärky. Tajuton kipu, mikä ei laantunut edes särkylääkkeen voimalla. Olin viikon aikana käynyt läpi, kaikki hirveät sairaudet. Lopulta sain myös Svanskin hermostumaan kotidiagnooseihini, kun päädyin siihen hirveään loppu päätelmään, että kyseessä on mitä todennäköisimmin aivokasvain.
Svanski ei epäillyt hetkeäkään diagnoosini vedenpitävyyttä, vaan saman tien sulloi minut autoon ja koska ei siihen hätään muuta keksinyt kiikutti minut optikkoliikkeeseen.

Optikkoliikkeen pieni itsekin huimasta likinäköisyydestä todennäköisesti kärsivä intialaislääkärimies tutki silmiäni piinaavat kaksikymmentä minuuttia.
Svanski odotti ulkopuolella ja luuli, että kyllä kyseessä on todellakin, joku tappava tauti, kun tutkimukset kestivät niin kauan.
Sillä välin kun, Svanski odotti kauhun kangistamana oven ulkopuolella, minä olin päätynyt sanaharkkaan tuon pienen, pullonpohjalasien läpi minua tapittavan, optikon kanssa.

Optikko käski minua luettelemaan taululta kirjaimia ja minä näkökykyni mukaan, ja niitä hänelle sieltä latelinkin. En kuitenkaan läpäissyt ensimmäistäkään taulua puhtain paperein. Vika ei ollut siinä, ettenkö olisi kyseisiä kirjaimia nähnyt, vaan siinä, että tuo viheliäinen mies, ei hyväksynyt tapaani jolla kirjaimia lausuin.
Taululla komeili E kirjain ja kerroin sen optikolle. Mies tuijotti minua omituisesti ja lopulta sanoin näsäviisaasti no et kai sinä nyt noin huonosti näe? En ymmärtänyt lääkärin ilkeämielistä vihjausta, vaan toistin itsepäisesti, että E se siellä on. Lääkäri katsoi minua halveksivasti ja sanoi ei se kuule ole ”E” se on ”Eiiii”.
En tiedä miten niin kilahdin, mutta en suostunut ottamaan kieliopillisia tai ääntämyksellisiä neuvoja vastaan mieheltä, joka itse ei edes osannut lausua nimeäni ja muutenkin omasi omituisen aksentin.
Sanoin, se on E niin kuin Elefantti. Optikko hyväksyi vastauksen näöntarkastuksellisessa mielessä, mutta korjasi vielä perääni ”Eiiii”, niin kuin Elefantti.
Ehkä päänsärkyni kiristi minun pipoa siinä määrin, että en voinut katsoa moista naamailua läpi sormien. Seuraavat kaksikymmentä taulua erilaisia kirjaimia, kävimme taistellen läpi, minun keksiessäni omituisia havaintosanoja kirjaimille ja lausuessani niitä aivan tahallani suomalaisittain. Ja tämä wanna be Oxfordin käynyt optikko jankutti perässäni ja korjaili intialaisella aksentilla lausumuksiani. Myös jokainen havaintosana piti korvata sellaiseen, joka oli varmaan jossain morsetuskurssilla opetettu, silloin kun hän vielä haaveili olevansa tarkka-ampuja armeijassa, eikä optikko kauppakeskuksen alennusaurinkolasimyymälässä.

Kahdenkymmenen kuluttavan minuutin päästä pääsimme siihen yhteisymmärrykseen, että ei minun silmälaseissani ainakaan ollut sen suurempaa vikaa. Optikko olisi varmaan halunnut suositella minulle jotain toisenlaista päänparannusta, mutta päätyi kuitenkin suosittelemaan silmälääkärillä käyntiä, sillä epäili silmänpaineitteni olevan pois tolaltaan.

Svanskin silmät melkein tippuivat järkytyksestä päästä, kun optikko saneli suosituksensa julki.
Silmänpaineet!! huusi Svanski. Mitkä paineet? Onko ne koholla? Voiko silmät nyt räjähtää?? Kuinka kiire on?
lmeisesti Svanski oli morsettanut biologiantuntinsa jollain lailla ohi, kun ei tajunnut, että ei silmä nyt aivan hetkessä poksahda.
Mutta kun Svanskilla lähtee morsetus päälle, on siihen kooditusrytmiin hyvin vaikea saada omaa sanomaa läpi.

Hän puhui optikkoparan täysin pökerryksiin kysellen silmälääkärien yhteistietoja ja silmän keskimääräisiä räjähdysaikoja.
Siitäs sai oxford-optikko hiukan aksentinmallia sulatettavaksi.
Optikko ei tiennyt silmälääkäriä, tai ei tajunnut kysymystä, joten säntäsimme pihalle liikkeestä. Svanski soitti puhelimellaan kaikkiin mahdollisiin numeroihin, kunnes tavoitti sihteerimme. Tuo rauhallinen mies sai Svanskinkin tajuamaan, että välitöntä räjähdysvaara ei ole ja riittää, kun vain huomenna menemme silmälääkäriin. Sihteeri suositteli silmälääkäriä ja sinne me heti seuraavana aamuna ampaisimme.

Silmälääkäri oli vanha venäläinen nainen, joka kai palveluaan nopeuttaakseen oli jättänyt omista morse-aakkosistaan kaikki kohteliaisuus sanat pois.
Hyvin nopeasti tajusin, että oli toimittava juuri niin kuin on käsketty ja että ”pyh” tarkoittaa kyllä.
Silmilleni tehtiin jos jonkinlaista testiä ja minua komennettiin, kuin venäläisen armeijan alokasta konsanaan. Istu! Katso ylös! Oikealle! Tänne! Tuonne! Ei sinne, vaan tänne missä napsutan somiani! Turbaaniin sonnustautunut Sotilassilmälääkärimummo, napsutteli minulle sormiaan, kuin jollekin pahaiselle kennelkoiralle ja komensi minua varmoin ottein.

Kun mummo tarrasi pinsetteihin ja rupesi lähestymään oikeaa silmääni niitä pidellen, henkeni salpaantui ja painoin kauhusta kankeana pääni vasten tuolin selkänojaa ja toivoin tuolin imaisevan minut sisuksiinsa.
Mummon käsi ei värähtänytkään ja ennen kuin ehdin tajuamaan, oli lääkäri tökännyt pinsetit silmääni ja nyt hän jo keikutti pinsettien otteessa silmieni edessä pientä mustaa möykkyä. Operaation suoritettuaan hän totesi nasevalla äänellä: ”Täällähän on kivi!”

Sain diagnoosin vieras objekti aiheuttanut allergisen reaktion. Seuraava kysymykseni, joka jotenkin vain tulvahti ulos suustani, saattoi olla tyhmän puoleinen, mutta halusin vain varmistaa, että olin siis nyt täysin kunnossa: ”Onko tuo kivi voinut aiheuttaa mun päänsäryn?”
Lääkärimummo katsoi minua hölmistyneen ilkeästi silmiin ja rupesi nauramaan:” Kai sitä vähemmästäkin saa pipon kireälle, kuin että säilyttää silmässään kiveä viikon päivät!”

Niin kai sitten.. Sain kasan erilaisia silmätippoja ja särkylääkkeitä ja tunsin itseni hyvin, hyvin tyhmäksi. Aivokasvaimeni oli kutistunut pieneksi kiven muruksi ja minun pitäisi kertoa tämä odotushuoneessa huolesta kiemurtelevalle Svanskille.
Samalla kun ajattelin Svanskia odotushuoneessa, mieleeni iskeytyi leima!
Svanski oli pyytänyt minua pyytämään lääkärin maksukuittiin leiman, jotta se kelpaa itäeurooppalaiseen vakuutukseen. Hiukan ujostellen pyysin turbaanipäistä maatuskamummoa lyömään jonkin sortin leiman kuittiini.

Hyvä että ehdin päättämään leimaa anovan lauseeni, kun mummon naamalle levisi iloinen hymy, hän tempaisi ylälaatikon auki ja samalla esiin vyöryi kokonainen leimasin armeija. Riuskin ottein hän rupesi läiskimään niin reseptejä, kuin kuittejakin täyteen erilaisia leimoja, aivan intopiukeana. Kuin ronskilta tullivirkailijalta konsanaan, leimat läsähtelivät papereihin ja mummo nauraa murahteli innoissaan: ”Meillä venäjällä pidetään leimoista!” Hymähdin vastaukseksi: ”Niin ja Itä-Euroopassa yleensäkin! Tiedän sen, koska mieheni on sieltä.”
Mummeli jähmettyi paikalleen ja tuijotti minua silmiin, leimaushulluuden paistaessaan hänen omistaan.
”Ne itäeurooppalaiset vasta hulluja leimaamaan ovatkin!” Hän julisti.
”Laitetaan siis varuiksi vielä pari lisää!” Hän hymisi innoissaan ja läiski tuplaleimauksen kaikkiin papereihin.

Kun vihdoin pääsin leimoineni ulos, kertomaan diagnoosiani Svanskille.  Ei Svanskin morsetuksella ollut rajaa: ”Kuinka joku ei huomaa, että on kivi silmässä?!”
”Kun päästään kotiin käydään niin läpi sun kasvojenpesurutiinit!”
Lause lauseen perään samankaltaisia fraaseja. Svanski sai minut tuntemaan itseni ekaluokkalaiseksi, joka kuuntelee äidin saarnaa.
Minulla on korkea kipukynnys, oli mun ainoa puolustus, mutta se ei saanut Svanskin morsetukseen edes lopun tuntua! Se vaan toisteli lausetta: ”Kuinka et voinut tajuta?!”

Istuin nolona reseptit kourassa autossa, kun Svanski kaahasi apteekin pihaan. Hän tempaisi reseptit kädestäni ja oli juuri ampaisemassa apteekkiin, kun huomasi leima kavalkaadin. Svanskin ilme kirkastui ja hän hihkui ”sinä muistit pyytää leimat!” Olin vieläkin nolona tyhmästä diagnoosistani ja mutisin loukkaantuneena onko niitä tarpeeksi?
”On nyt on oikein leimattu!” Julisiti Svanski. ”Juuri näin! Hyvä Helena! Kyllä sinä osaat kun oikein yrität!”
Vaikka sivullisesta saattaakin kuulostaa tyhmältä, että joku on ylpeä siitä että osasi kerätä paperiin oikeat leimat, minä olin ylpeä. Vielä sen kolmen vuoden aikana, jonka Svanskin matkassa olen kulkenut, en ole Svanskin itsensä lisäksi tavannut ketään toista, joka osaisi leimata asiapaperit täysin oikein. Nyt olin kuitenkin itse osallisena tästä kunniasta ja se tuntui suurelta saavutukselta. Jäin ylpeänä istumaan autoon kaihertavan silmäni kanssa, kun Svanski ampaisi täydellisesti leimattujen reseptien kanssa apteekkiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin