Diplomatiaa ja paskoja runoja esittelee: multapaakkuja ja korjattuja haravanvarsia



Tältä näyttää mun kukkapenkissä!
Ystäväni nuoruudestani kirjoittaa puutarhablogia. Jos oikein ymmärsin, on vuosi sitten saanut oman puutarhan ja nyt kokeellisen hortonomin voimin luo tontistaan omaa salaista puutarhaa.
Innostuin lukemaan blogia siinä vaiheessa, kun kasvihuoneen yhdeksi tärkeimmäksi käyttötarkoitukseksi listattiin se, että siellä postaillaan puukengissä kukkahattu päässä.
Eli tässä blogissa ei viherpiperretä turha verenmaku suussa. 
Kirjoitus on niin taidokasta, että välillä kuvittelee lukevansa jonkun romaanin puutarhakuvausta, hetken jo mietin, koska murhaaja astuu kasvimaan takaa esiin. 
Tästä hortonomibloggauksen uudesta tulokkaasta multapaakkuja ja korjattuja haravanvarsia, kysyttiin minulta yksitoista kysymystä. Täytyy muuten mainita vielä, että tuo blogin otsikointi jotenkin osui mun huumorihermoon.
Kuten aiemminkin, vastaan haasteeseen blogin esittelyllä ja lämpimillä suosituksilla, mutta en aijo etsiä ja varsinkaan löytää 11 uutta blogia kenet haastaisin, joten taas saatte ihmetellä vain minun vastauksia.


1.Jos olisit eläin, niin mikä olisit?
Hylje, en siksi, että haluaisin olla hylje, mutta uskon että se olisin. En myöskään koskaan pyytänyt saavani olla kaksoisleukainen ihminen, mutta sellainen minusta tuli.
Uskon että olisin hylje, koska maalla olen hidas ja omistamani rasvakerros on vain esteettinen haitta, eikä sillä ole käytännössä mitään käyttötarkoitusta. Mutta kun pääsen veteen, olen nopea eikä tule kylmä, kun on mahamakkarat ja kaksoisleuka on vähän kuin lisäevä.

2.Oletko aamuihminen?
Aamu Dohassa
Jos saan viettää aamuni, niin kuin haluan. 
Eli tunnin meditaatio kahvikupin ja eilisten tv-ohjelmien parissa. 
Saan herätä luonnollisesti silloin kun herään, yksin hiljaisuuteen. 
Inhoan mennä nukkumaan yksin, mutta haluan herätä yksin. 
Se on joskus vaikea toteuttaa, mutta luulen löytäneeni onneni virkamiehestä, joka noudattaa toimistotyöaikoja. 
Aina on aamuksi kadonnut ja siksi olen nykyään aamuihminen.

3.Kerro itsestäsi jotain henkilökohtaista meille muille? Isäni oli merikapteeni.

4.Omppopuu vai mansikkamaa?
Mansikkamaa, muistan lapsena kuinka mansikkamaalla oli mustat suojamuovit ja kuinka aurinko niihin porotti, sieltä vihreiden lehtien välistä etsittiin aarretta, punaista mansikkaa. Mikään ei maistu niin taivaalliselle, kuin suomalainen mansikka, makea ja pieni, siinä pellon laidalla istuessa. 
Tänä päivänä yhä rakastan mansikoita ja varmasti nautin sellaisia yhtä innokkaasti, niin pellonreunalla, kuin viiden tähden ravintolassa glitterimekossa kuplivan juoman kanssa.

Mansikka kimppu
5.Mistä sinut löytää useimmiten?
Jos kysyy Svanskilta, niin makaamasta persaus homeessa olohuoneen sohvalta. Hän ei ymmärrä, että opiskelen ihmispsygologiaa englantilaisista maalaismurhamysteerioista.
Mutta Svanski harvemmin ymmärtää minua muutenkaan. Olen kuulemma hänelle loputon mysteeri, ikuinen arvotus.
Mutta jos ei mennä mytologiaan ja olet oikeasti Dohassa ja tarvitset minua, niin turha soittaa, en vastaa kuitenkaan, mutta voin olla joko
A) ikean kanttiinissa
B) golf-kentällä
C) jossain kahvilla tai
D) uima-altaalla,
E) Naapurin golfittaren kyydissä navigoimassa sinne tänne, joten soita sille.

6.Lempiruokasi? 
Ruoka on ammattini, teen kaikkea ruokaa ja syön vielä enemmän kaikkea. Vaikea sanoa lempiruokaani, mutta äidin tekemä italiansalaatti tai äidin reseptillä itse tekemäni italiansalaatti, saa minut hipsimään jääkaapille nukkumaanmenon jälkeen ja ottamaan haarukalla suoraan kiposta vielä vähän, vaikka on jo ihan ähky.

7.Suositko luomua? 
Heheh mikäköhän tähän on se diplomaattinen vastaus, no olen rehellinen. En suosi. Suosin lähiruokaa, ja hyviä aitoja raaka-aineita. Sellaisia jotka tuoksuu ja näyttää oikealle.
Tässä maassa sana luomu on menettänyt merkityksensä. Voin toki maksaa ylihintaa hollannista jumbojetillä raakoina kuljetettuihin luomutomaatteihin, jotka matkan aikana on kerännyt kaikki pöpöt ja tuhonneet otsoonikerroksen ja Svanskin ruokabudjetin ja sitten ne eivät maistu edes hyvälle omalletunnolle ruokapöydässä. 
Tai voin ostaa jonkun riistetyn filippiininaisen käsin poimimia, saudiarabian ihmisoikeuksien vallitessa kasvaneita, tomaatteja. Ne ovat aika hyviä ja se intialainen riistetty kasvihuonetyöntekijä kuitenkin unohti ruiskuttaa ne torjunta-aineet, joten varmaan myös aika myrkyttömiä.
Kaiken huipuksi, sen riistetyn filippiininaisen tyttären, ei tarvitse ruveta myymään itseään kadulla filippiineissä. Sillä äiti postittaa tomaatti rahaa joka kuukausi. Ja minun tomaatti sipulisalaatti maistuu niin hyvälle, kuin tässä kierossa maailmassa vaan voi.

8. Kiinnostavin paikka jossa olet käynyt? 
Skotlannissa ystäväni haki kerran illalla minut pelaamaan jalkapalloa, kun oli löytänyt asuintalonsa takaa puiston. Asuimme kilometrien päässä pikkukaupungin keskustasta nummella, siellä oli vain, ei mitään ja pari hassua taloa rivissä.
Kun ystäväni talon takaa pujahti ränsistyneeseen pusikkoon ja taisteli itsensä sen läpi. Avautui silmien edessä satumaisen upea englantilainen puisto, pensasaitalabyrintteineen ja pienine lampineen. Se oli oikea salainen puutarha, jonka takana synkkänä ja pelottavana seisoi hylättynä vanha sairaala. Mikä lie keuhkotautiparantola? Se oli aavemainen näky. 
Kuljimme puistossa yömyöhään kuunvalossa ja esittelimme aavemaisen löytömme myös muille ystäville. Puistossa ei ollut koskaan ketään muita ja silti se oli hoidettu täydellisesti, ja samalla unohdettu. Aavepuisto keskellä nummea.
Vieläkin joskus unissani kuljen siinä puistossa ja mietin, oliko se alun perinkään oikeasti siellä.

9.Mistä haaveilet? 
Aspire park Doha
Lähinnä aika pienistä asioista. Minulla ei ole haaveita tulevaisuuteen, koska meidän elämässä siellä voi olla jotain sellaista, jota ei edes osannut haaveilla. Haaveilen siitä, että olen onnellinen ja että asiat ja unelmat, mitä ne sitten ikinä ovat menevät niin kuin on hyvä. 
Toki minulla on lista erinäisiä asioita ja esineitä joista haaveilen, että olisi kiva, jos olisi sellaisia, mutta en rupea tähän nyt listaamaan uima-allasta ja nelivetoautoa, koska saan idiootin leiman.

10.Mitä uutta olet oppinut viimeksi?
Konkreettisia asioita: Lukitse tehosekoittimen kulhosta myös pohja!
Henkisiä asioita: Oma auto muuttuu pieneksi vasta, kun naapurin rouva saa isomman. 
Pajero lausustaan j:llä ei H:llä ja espanjankielisissä maissa, sitä ei myydä pajerona lainkaan, koska se tarkoittaa, jotain tosi hävytöntä, jota en tähän nyt kirjota, koska olen lady.
Ja jos haluaa tehdä hätälaskun Hudson jokeen jumbojetillä, pitää viimeiseen asti tulla pyrstö edellä ja sitten viimeisenä vasta siivet veteen. Tästä filosofisesti päättelin, että kannattaa monta asiaa tehdä, ikään kuin persaus edellä, itse olen niin toiminut ja hienosti on mennyt.

11.Ärsyynnytkö tällaisista haasteista :) ? Äitini, elämää suurempia eväitä, maailmaa varten oli: ”Sen minkä antaa ärsyttää, se ärsyttää.” Koska olen elänyt elämääni äitini muitakin oppeja kuten: ”Olisit syönyt, kun se ei ollut homeessa” tai kaiken kattava ”njä njä njä njää” noudattean, en siis anna asioiden ärsyttää ja vastailen kysymyksiin innolla.




Kommentit

  1. uah Hellu toi puisto oli mun takapihalla! Mut se oli varmaan joku muu kenen kaa sä pelasit jalkapalloa.. Mutta muistan sen puiston ja sen yllätyksen pusikon takaa! Ja muistan olleeni siellä jonkun kaa, mutta en muista kenen..-N

    VastaaPoista
  2. Se oli sinä ja se jalkapallon pelaaja ketkä löysitte sen eka ja sitte haitte mut mukaan, jos oikein muistan sen illan, kun me se löydettiin, mutta myöhemminhän siellä pyörittiin kyllä erilaisilla kokoonpanoilla :D Siitä on liian kauan!

    VastaaPoista
  3. Ah ja voi, tänään justiin kaivoin viimeisen rasian oman maan mansikoita pakkasesta, niitä peukalonkynnen kokoisia kärjestä rupisia, mutta kyllä ne maistui :) Kiitti Hellu näistä jutuista, taas sai nautaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin

Suositut tekstit