Mummoja, junia ja sukututkimusta…

Mulla oli eilen hyvin tylsää ja ehkä liiankin paljon aikaa. Nämä olivat ne syyt, miksi eksyin taas mielipuuhaani, katselemaan historiallisia dokumentteja netistä.
Usean tunnin perehdyin viiltäjä Jackin mysteeriin, jonka jälkeen päädyin omituisella aasinsillalla pohtimaan Romanovien viimeisiä hetkiä. Sitä ikuista kysymystä, pääsikö Anastasia sittenkin pakoon?
Dokumentti, mikä oli ilmeisen virheellisesti tehty, väitti että ei päässyt. Jonkun sortin propagandafilmi ilmeisesti kyseessä, sillä totuushan on, että hän pääsi pakoon ja juuri minun isäni auttoi hänet junaan Siperian pimeissä metsissä.

Toisinaan sitä haluaa pidättäytyä hyvässä tarinassa ja unohtaa mieltä ärsyttävät faktat. Vaikka pakko kai on minunkin myöntää, että omituistahan se on, että merimies isäni oli 17 vuotta ennen syntymäänsä matkustamassa Siperiassa junalla?! Mutta koska tarina on hyvä, ja se ei sinänsä erikoisemmin muuta suurta historian kulkua, olen päättänyt pitää sitä totena! Vaikka toisinaan törmäänkin kritiikkiin.
Kuitenkin pohtiessani Anastasian kohtaloa ja sitä seikkaaa, missä isäni milloinkin on voinut olla, sain hirveän sukututkimus kiinnostuksen aikaiseksi pienissä aivoissani.

Eräs englantilainen mies väittää löytäneensä iso-iso-iso-isoisänsä vanhan amputaatioveitsen ja syyttää häntä näin olen viiltäjä Jackiksi. Mies ylpeänä esittelee kaikille olevansa sukua historian yhdelle julmimmista sarjamurhaajista. Omituisia ylpeyden aiheita toisilla, sitä paitsi hänen tarinansa ontuu pahemmin kuin minun Anastasia, juna ja isä tarina… amatööri sukututkimuksen alalla, selkeästi.

Koska oma sukuni on aikalailla, ainakin jollain tasolla selvitettynä, päätin keskittää voimani Svanskin sukuun.
Svanski ei hihkunut riemusta, kun selvitin hänelle teoriani, jonka mukaan Anastasia saattoi hyvinkin matkustaa junallaan johonkin itäeuroopan maahan ja tekeytyä siellä paikalliseksi. Svanskinsuku on outoja puolillaan, joten ei olisi ihme jos siellä olisi sekoitettuna hiukan sinistä aateliverta. Svanski ei halunnut kuulla teorioitani Anastasiasta, eikä halunnut toimittaa minulle kuvaa mummostaan, jotta olisin voinut tutkia yhden näköisyyttä. Sitä paitsi hänen mummonsa ja vielä molemmat heistä olivat kuulemma liian nuoria olemaan Anastasia, ainakin suorassa linjassa.

Otin kynän ja paperia ja rupesin esittämään Svanskille kinkkisiä kysymyksiä hänen isovanhemmistaan. Svanski vaivoin muisti isovanhempiensa nimet, mutta heidän vanhempiensa nimiä tai sisarusten nimiä, niitä hän ei enää muistanutkaan.
Hetkeksi hän innostui muistelemaan juuriaan ja kertoi minulle mummonsa olleen trapetsi taitelija eräässä itäeurooppalaisessa sirkuksessa, mutta siihen tyssäsi Svanskin tarina. Hänen suvussaan on sanonta, että kuolleista ei saa puhua. Ja siitä pidetään kiinni. Yritin korjata tätä virhetietoa, että se menee kyllä niin, että kuolleista ei saa puhua pahaa, kyllä heistä saa ylipäätänsä puhua, mutta Svanski oli kotikasvatuksensa uhri ja vaikeni.
Hän sanoi, että ei tiedä ja ne jotka jotain suvun historiasta tiesivät, ovat kuolleet ja kuopattu. Eli voin yhtä hyvin lopettaa tutkimuksen saman tien kuin aloitinkin.
Olin masentunut ja halkesin uteliaisuudesta, sirkustaiteilija… Olisiko Anastasia liittynyt sirkukseen olisikohan hän Svanskin mummon äiti… tai vaikka hyvä ystävä?

Google vaan sauhusi, kun koko illan etsin lisätietoa Svanskin isovanhempien nimillä. Mutta saalis jäi laihaksi, sillä pelkällä nimellä etsiminen netistä on aika haastavaa. Päädyin tulokseen, että joku samanniminen kuin Svanskin mummo, kuoli kesällä 44 Auchwitzi:ssä… Masennuin, vaikka tiesin että kyseessä ei olekaan Svanskin mummo, sillä hän kuoli vasta 90-luvulla, kommunismin aikaisessa kerrostalossa, ja mitä ilmeisemmin syöpään.

Päädyin siihen ratkaisuun, että Svanskin sukujuuret saavat kyllä historian, mutta keksin sen itse. Kirjoitan juuri upeaa tarinaa sirkusprimadonnasta 50-luvun itäeuroopassa… koskettava tarina. Sen aion julistaa todeksi, siksi aikaa, kunnes totuus minulle joskus selviää.

Kun kerran olin kovassa googletus-innossani, päätin tutkia mitä omasta suvustani netin avulla sitten löytyy. Äidin puolen suvusta löytyi paljonkin aina 1600-luvulle asti. Isän suvusta…no sanotaanko niin, että pysyttäydyn yhä isäni sepittämissä totuuksissa, joita itse olen jatkojalostanut, mikään löytämäni tieto ei niitä ainakaan kumonnut.

En tiedä onko syynä ikä vai mikä koti-ikävä, mutta ensimmäisen kerran kiinnostuin sukuni historiasta hiukan syvällisemmin. Löysin tätini kirjoittaman tarinan evakkoretkestä. Tarinaa lukiessani järkytyin, että millä ihmeen logiikalla, joku on päättänyt nimittää tuota hyvin hilkulla ollutta pakoa, pommien putoillessa päähän ja kuusi pientä lasta kainalossa, hengenhädässä juostua kauhumatkaa, retkeksi?
No ehkä on kyseessä ollut positiivinen ajattelu mene ja tiedä, mutta tarina oli hurja.

Ja mikä siitä teki nyt niin koskettavan, oli se seikka, että mummoni oli juuri minun ikäinen juostessaan pitkin poikin suomea, kuuden lapsenkatraan kanssa. Etsien uutta kotia ja elantoa.
Minä kulutan aikaani tappelen Svanskin kanssa siitä, syödäänkö riisimuroja vai mysliä. Minulla ei ole vastuullani yhtään elätettävää ja itsenikin elättämisen olen ulkoistanut Svanskille. Suurimmat huolenaiheeni ovat lähinnä siinä, kuolenko tylsyyteen vai järjestänkö peli-illan.

Yhtäkkiä minulle tuli omituinen ironinen tunne, kyllä mummo olisi minusta varmaan ylpeä! Svanski ei ollut samaa mieltä, hän piti hyvin todennäköisenä, että mummoni piiskaisi minut perinpohjaisesti, sillä taas olen koko päivän notkunut netissä ja hänellä ei ole puhtaita vaatteita, ja tämä ei ole ensimmäinen kerta.

Svanski joutui kekkaloimaan likaisissa boxereissa loppuillan ja turvautumaan keksittyyn henkilöhistoriaan, ei ole helppoa hänelläkään.
Minä en pystynyt loppupäivänä nimittäin tekemään yhtään mitään, sillä niin lamaantuneena mietin mummoni ja oman elämäni eroavaisuuksia ja sitä, että mitä mummonikin tästä kaikesta ajattelisi.
Onneksi kuitenkin minulla on siskolikka, joka kulkee kukkapäässä kaiken aikaa ja äitini mukaan hyvin uskonnollinen mummoni ei tätä olisi koskaan hyväksynyt. Että voisi olla että jäisin tässäkin asiassa siskoni varjoon….
Toisaalta ajat ovat erit. Ehkä minussa onkin tarkemmin ajateltuna hyvin paljon mummoani. Hyppään helposti junaan, kuin lentokoneeseenkin. Rakennan kotini yhä uudelleen ja uudelleen, milloin mihinkin ja uskon aina parempaan huomiseen. Tätini kirjoituksesta paistaa yksi asia, mummoni täytyi olla ikuinen optimisti. Sillä vaikka hän suurperheineen asui haiskassa ladossa, tuhannen ja yhden sankarillisen pakomatkan jälkeen, hän jaksoi silti uskoa parempaan huomiseen. Pyöräytti siinä vielä pari lasta lisää, mielestäni tuossa tilanteessa osoittaa suurta optimismia.
Ihailtavaa myös, että koko matkan aikana hän ei koskaan unohtanut kuka on ja mistä tulee, mitkä olivat hänen unelmansa, pysyi omana itsenään… syvällistä.

Siskolikka on sitten varmaan enemmän tullut isän sukuun ja kenties siksi perinyt aimoannoksen, tuota Romanovien verta. Hän ei nouse junaan ilman apua ja varsinkaan ei poistu junasta ilman apuja, selvä Anastasian jälkeläinen. Ehkä tarinassa olikin isäni puolelta virhe, ehkä Anastasiaa ei junaan auttanutkaan isäni, vaan isoisäni ja Anastasia olikin isäni äiti.
Ehkä Svanskin suku onkin vaan tavan sirkus ballerinoja ja kuninkaallinen veri virtaakin minun suvussani ja sitäkautta siskossani.

Tästä löytyy todisteita.
Siskoni sai jo pienenä kaikki prinsessa vaatteet, minulle annettiin käytännölliset lappuhaalarit. Siskoni asuu Toralinnassaan, kulkee kukka päässä milloin missäkin mekossa. Junaan hän nousee vaan hätätilassa ja hovisaattueen voimin. Hän unelmoi pääsevänsä suvun johtajan asemaan, ja jo nyt määrää kaikkia ja kaikkea. Selkeä siniverinen. Minä asun matkalaukusta sinkoilen sinne tänne maailmaa lappuhaalareissani ja etsin aina sitä parempaa paikkaa, selkeä ikuinen evakko… Onneksi äitini optimismi tyrehtyi kahteen lapseen… Tiedä mitkä pirtu-trokaringeenit, sille kolmannelle olisi jäänyt jäljelle…

Siltä illalta päätin sukututkimuksen hypoteesiin, että loppujen lopuksi Kuninkaallinen onkin siskoni ja Svanski on pudonnut sirkuskuormasta joskus pimeän 80-luvun alussa. Itse olen sekoitus legendaarista merimiestä ja kaikesta selviytyvää karjalanevakkoa, ei siis ihmekkään että aina pärjään ja omakotitalo ja farmarivolvo on yhä ostamatta.

Kommentit

  1. Äitisi kertoi sukututkimusinnostasi ennen kuin ehdin itse tätä lukea... Mä olen kovin innostunut, ostin jo tietokoneohjelmankin johon voin sitten tallentaa tietoa. Meillä ei äitin sukua ole kai ollenkaan tutkittu joten alottanen siitä. Ja sitten varmaan pitää Saaran luona vierailla siitä toisesta puolesta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi, kerro omia kokemuksiasi aiheesta, Ihmettele elämää muuten vaan tai tee kinkkisiä lisäkysymyksiä. Vapaa laatikko tässä siihen. Itäeurooppalaista mallia oleva sensuuri tässä päällä, joten eka luen nää itte ja vasta sitten julkasen... jos julkasen :)Mielellään kuulisin palautetta..pliis diplomaattisesti kuitenkin

Suositut tekstit