Paluu Arabiaan

Pari kuukautta on vierähtänyt kuin siivillä ja joku optimisti kerkesi jo toivoa, että olen luopunut blogini kirjoittamisesta täysin. Asiahan ei niin ole. Olen ollut vain, no sanotaanko, inspiraatiomatkalla.

Koska vuoden ajan kirjoitin kotirouvana elosta ja olosta arabianniemellä hiukan hatarin perustein, sain kesäkuussa hirveän omantunnontuskan ja kolauksen. Päätin että en enää kirjoita sanaakaan ilman papin aamenta, sillä vaikka leimoja ja papereita löytyy, aamen puuttui ja koko ”rouva” status oli tavallaan ihan huijausta.

No nyt on elokuu ja pappi on aamenensa sanonut.

Minua ei vaivaa enää kirjoittajantukos, eikä mikään muukaan, sillä olen oikeasti rouvaantunut  ja tämä sosiaalisessa arvohierarkiassa ylöspäin kipuaminen on saanut minut unohtamaan kaikki pikku huolet. 

Kuten esimerkiksi, minulle häälahjaksi ilmestyneet, Derrick- silmäpussit. En anna niiden vaivata minua, vaikka ne tunkevat esiin, niin hääkuvista, kuin peilistäkin ja heiluvat silmieni edessä tuulen mukana ja pomppivat sinne tänne juostessa. Ei haittaa! 

Rouva ihmisellä kuuluukin olla silmäpussit, koska hänellä on niin paljon vastuuta ja huolta. Näin uskottelin itselleni vielä eilen kun ”jet lagin” vuoksi en jaksanut tehdä kuontalolleni mitään… 

Tänään silmäni kuitenkin aukenivat, tai paremmin sanottuna eivät auenneet! Ja minun oli katsottava totuutta silmiin, tai paremmin sanottuna, katsottava totuutta silmäpusseihin. Sillä aamulla herätessäni turvonneeet silmäpussit olivat ainoa asia, mitä näin. 

Vaikka itäeuroopassa avioero on hyvin vaikea toteuttaa, on se kuitenkin mahdollinen, joten en voinut antaa viikon vanhan avioliiton rupsauttaa minua näin pahasti, varsinkin kun Svanskin ulkonäköön avioliitolla on ollut täysin vastakkainen vaikutus. Kimalteleva kultasormus tuntuu mangneettina vetävän naisia puoleensa, kun taas derrick-malliset-silmäpussit,...no muotoillaan tämä nyt niin... että Luojan kiitos en ole sinkku!! 

Nyt olen muurannut silmäni täyteen kaikenlaista rasvaa ja voidetta näyttääkseni taas omalta, silmäpussittomalta, huolettomalta itseltäni. Ja ehkä jo huomenna voin säihkysilmilläni mulkoilla Svanskia hapuilevat syöjättäret, kuten lentoemännät ja itäeurooppalaiset "vanhat" naapurit, huitsin kuuseen!

Svanskikin huomasi, että rouva-huumani oli vain hetken hurmaa ja alkoi kahdenpäivän päästä kotiin tulosta jurputtamaan, että matkalaukut on purettava ja pyykit pestävä.

Mikään ei muutu, juuri ennen lomaani pesin pesukoneessa vyön sekä rintsikat ja sain sen kivasti epäkuntoon. Sen pumppausohjelma meni rikki, ja koska olin käynnistänyt koneen juuri meidän mennessä nukkumaan, oli pumppu junnannut paikallaan neljättä tuntia, kunnes Svanski kiljuen heräsi palaneen käryyn ja hirveään metalliosien kirskuntaan. Hän väitti että yritin murhata meidät sänkyihimme ja melkein perui naimakaupat, mutta aamuun mennessä hän onneksi leppyi.

Nyt siis kuvittelin, että en tietenkään voi itse pestä pyykkiä, vaan voin hyvällä syyllä viedä koko reilun kuukauden lomapyykin kiinalaiseen pesulaan. Niin mitä?!

Svanskiin olikin iskenyt joku ”täydellinen-aviomies-huolehdin perheestäni- ja kodinkoneistani-kuume” ja hän oli korjauttanut tuon kirotun vempaimen lomani aikana! Avioliiton ensimmäiset päivät eivät siis olekaan kuohuviiniä ja kuhertelua, vaan silmät rasvasta sokeana, pyykin pesua! Hirveä vastuu kasautui heti mun olkapäille.

Kaikki ei todellakaan mene aina kuten suunnitellaan, leppoisasti shampanjaa juoden, sen, jos minkä, opin tänä kesänä. Olin tehnyt kesästäni etukäteen excel-taulukoon johon olin tarkkaan suunnitellut kaiken ohjelman ja kuinka kesä, vaihe, vaiheelta etenee kohti isoa papin aamenta. 

No kesä eteni, excel ei!

Mikään ei mennyt niin kuin suunniteltiin, jotkut asiat menivät jopa niin sekaisin, että hurjimmissa kauhuskenaarioissakaan en osannut sellaista ennustaa. Tänä kesänä ”Murphynlaki” oli valttia, kaikki mikä vain pystyi menemään vikaan, meni vikaan.

Ja silti, yhtään mokaa, sekaannusta ja härdelliä en vaihtaisi, siihen keväällä tekemäni excel-taulukon täydelliseen suunnitelmaan. Kesäni oli täynnä ihmisiä, jotka välittivät ja elivät aidosti mukana.

Kun suunnitelmat kariutuivat, silloin todelliset persoonat astuivat näyttämölle. Kun seurasin tätä näytelmää hetken sivusta, tajusin mitä ihania persoonia elämäni onkaan pullollaan, korvaamattomia, aitoja, tilannetajunsankareita.

Opin taas kerran sen, mikä niin juhlissa, tai yleensä elämässä on tärkeää, ei se miten servetit on taiteltu ...(vaikka vieläkin olen sitä mieltä, että minun ideani oli parempi ja olen kiitollinen niille muutamalle, jotka uhrasivat aamuyöntunnit ja makeat unensa ja uudelleen taittelivat kyseiset servietit, ohjeitteni mukaan)

...No sanotaan sitten vaikka niin, että ei ole tärkeää missä kulmassa kukka-asetelmat ovat! Unohdetaan nuo servietit, ne tuntuvat nyt olevan minulle joku pakkomielle, kuitenkin serviettientaitteluhan tuo juhlan arvokkuuden ja tunnelman parhaiten esille. 

Elämässä ja häissä on loppujen lopulta tärkeää ne idiootit keiden ympäröimänä olet, sukulaiset, jotka tuntevat sinut läpikotaisin ja silti pitävät sinua tärkeänä, ystävät jotka tekevät niin paljon, että et tiedä miten ikinä voit heille korvata ja tietysti perhe joka puolustaa sinua henkeen ja vereen, kun sinulta on viety pumpattavailmapatja (joka alun perinkin oli Minun!). 

Ja tietysti Svanski, joka karkasi kaksi kertaa, ennen h-hetkeä, mutta palasi ja hymyillen seisoi vierelläni. 

Svanski, joka juhlan jälkeen ei kertaakaan nipottanut siitä, että suunnitelmista poikettiin, tai että lasit olivat vinossa, vaan kerrankin hänelle oli tärkeintä se oleellinen, me molemmat hymyilimme ja tanssimme yhdessä. Svanski ei välittänyt serveteistä vaan tärkeintä hänelle olivat vieraat, jotka kehuivat häntä komeaksi. Svanskin mielestä oli harmillista, että hän juuri sillä hetkellä muuttui komeaksi, kun menetti vapautensa, mutta kuten sanoin, Murphyn laki, vaikutti kaikkialla!

Aito hymy, aito nauru ja aito ilo ja tietysti oikein taitellut servetit, ne ovat ainoat asiat mitä hyvät häät oikeastaan tarvitsevat. 

Ne ovat myös ainoat asiat jotka onnistuivat suunnitelmien mukaan, meidän suuressa juhlassa, joiden parhaisiin paloihin saatan syksyn aikana palata blogissani muutamaankin otteeseen.

Kiitos idiootit että ympäröitte meitä! Ja toivottavasti me olemme niitä idiootteja jotka ympäröivät teitä!