Danish blue

Kun tapasin mieheni, hän kuului kulinaarisessa hierarkiassa ihmisryhmään, joka rankan työpäivän jälkeen lysähti sohvalle syömään sipsejä ja juomaan Coca Colaa. Olen koko suhteemme ajan kehittänyt hänen kulinarismiaan, mutta torstainen episodi puhui minulle karua kieltään. Olen mennyt liian pitkälle, olen luonut monsterin.

Kävelin olohuoneeseen ja löysin sohvalta mieheni, joka uudessa skotti-ruutu-aamutakissaan, söi kakkuhaarukalla viinirypäleitä ja sinihomejuustoa ja sipaisi koko komeuden alas varsin laadukkaalla punaviinillä. Tuijotin oven raosta miestäni ja hänen ilmeitään pureskellessaan juustoa ja juodessaan viiniä. Pieniä hyväksyviä päänliikkeitä ja mutinaa, sekä hyväksyvää huitomista haarukalla ilmaan. Aivan kuin hän olisi istunut ranskalaisessa viinikellarissa ja yrittänyt todistella paikalliselle viinurille, vuosikerran onnistuneisuutta.

Kun hän huomaasi minun kököttävän oven suussa, hän avasi minullekin kulinaaristisenmaailmansa tulkintoja: ”Tiedätkö, että homejuusto maistuu aivan toiselle, kun sitä syö punaviinin kanssa?” Tutkien samalla viininsä ulkonäköä valoa vasten.

Vastasin kuivasti että, kyllä satuin tietämään tällaisenkin asian. Tunsin raivoa monestakin syystä, enkä todellakaan vain siksi, että mieheni ei tiennyt minun tietävän lähes kaikkea viinin ja juuston yhdistämisestä, mutta miten hemmetissä se oli kaivanut meidän viinihyllystä esille noinkin laadukkaan punaviinin.

Suu täynnä juustoa, mieheni tarjosi minullekin mahdollisuutta osallistua iltapalaan. ”Maista tämä on oikeasti hyvää!”

Kihisin raivoa, mutta en halunnut aloittaa riitaa, tuhahdin kiukkuisesti, että olen minä ennenkin homejuustoa syönyt!! Mutta laadun ystävänä keskityn enemmän Rockfordiin, kuin tanskalaiseen tarjous kamaan.

”Kuule ei ole huonoja nämä tanskalaisetkaan, tekemään tätä juustoa, maista, maista, nyt!” Ylisti Svanski menunsa hienoutta. Kieltäydyin.

”Tuo on kuule taas noita sinun typeriä juttuja! Maistoin sitä Brandyäkin, jota ostin, oikein maukasta sekin oli, vaikka ei ollut konjakkia. Kuuleppas Helena, joskus vaan sellaisetkin, joilla ei ole nimeä, on hyviä tekemään asioita. Osaathan sinäkin hoitaa kotitaloutta, vaikka nimesi ei ole Martha Stewart.” Svanski julisti isällisellä äänellä.

Käskin kohteliaasti Svanskia tunkemaan homejuustonsa niin syvälle kitusiinsa, että en enää kuulisi hänen mutinaansa, ilmoitin myös (tämänkin hyvin kohteliaasti), että miehiä on vähemmästäkin tapettu.

Svanski ei kuunnellut uhkauksiani, vaan käänsi tv:tä kovemmalle ja jatkoi juuston mussuttelua sohvalla. Kun paukautin makuuhuoneen oven mielenosoituksellisesti kiinni, hän huusi perääni: ”No huomenna sinulla on se fondyy-ilta, ehkä siellä pääset sitten maistelemaan hyviä juustoja!”

Olin luonut monsterin, jota en voinut hallita ja jota en saanut vaiennettua. Halusin ryöpyttää juustotietoisuuteni Svanskin päälle ja heittää tuon tanskalaisen tarjous homejuuston seinään, mutta hillitsin itseni. Istuin tunnin makuuhuoneessa sängyn takana ja mökötin, vaikka tiesin, että ei tuo juustokriitikko, sitä edes huomannut!